Kyllä kuvottaa niin tämä juttu. Holopaisen toiminta. Tarjaa säälin. Täytyy vain toivoa Tarjalle onnea ja menestystä jatkossa. Saadaanpa nähdä kumpi menestyy tulevaisuudessa paremmin, Tarja vai ne pojat.
Tarjalle onnea ja menestystä
2
170
Vastaukset
- Antti
Menestystä on monenlaista. Tarjan ja bändin menestystä tulee olemaan aika vaikea verrata, sillä Tarja suuntautunee jatkossa aivan muualle kuin heavymusiikkiin. Vaikka mistäs sen tietää.
Joka tapauksessa onnea ja jaksamista Tarjalle minunkin puolestani :) - tarot
Kyllähän ne potkut olisi voinut hienovaraisemminkin antaa, mutta kun olin lukenut ensin Holopaisen, sitten Tarjan kirjeen, niin kylläpähän se on niin, että ihan syystä pojat potkuihin päätyivät.
Ja totuushan on se,että ilman Nightwishiä Tarja on vain sopraano muiden joukossa. Tottahan toki hänen soolouransa ensin tulee olemaan nousujohteine, kun vielä ns. ratsastaa Nightwishin jälkimainigeissa, mutta sekin tulee unohtumaan... Yksi syy koko sotkuun on Tarjan oma mies. Hänhän se oli ehdottanut Oslon LOPPUUNMYYDYN keikan peruuttamista, että Tarja olisi päässyt harjoittelemaan omaa joulukiertuettaan varten ja tapaamaan ystäviään. Enpä voi muuta sanoa, kuin lycka till Tarja ja Nighwishin pojille onnea tulevan solistin etsintään, toivottavasti löydätte hemmetin hyvän laulajan=)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684