Kerran tuli telkasta ohjelma lestadiolaisperheestä jossa perheen pienet lapsetkin(joita oli liuta) kirkkain silmin tuomitsivat ns. kadotukseen muut kuin uskovaiset, vai oliko se tarkemmin sanottuna muut kuin lestadiolaiset,sitä en muista.
Kummallisesti sitä pienenä jo aivopestään.Olen luullut että kaikki uskovaiset pyrkivät lähimmäisen rakkauteen.
Ei mielestäni ole lestadiolaisten asia määritellä kenelle kuuluu taivaspaikka ja kenelle ei!
Kummallisesti sitä pienenä jo aivopestään.Olen luullut että kaikki uskovaiset pyrkivät lähimmäisen rakkauteen.
Ei mielestäni ole lestadiolaisten asia määritellä kenelle kuuluu taivaspaikka ja kenelle ei!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Akoivatko helvetin liekit jo ikäänkuin polttaa jalkoja?
Vai ei ole lestadiolaisten asia? Sinunko asia se on?
Eikös se ole lähimmäisenrakkautta, että varoitetaan helvetistä täällä armon ajassa, ettei se sitten joskus iankaikkisuudessa tule yllätyksenä?
Jokainen päättää itse, tekeekö parannuksen vai ei.
koskaan ajatellut mitä tarkoittaa lause: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan." Tämä on Jeesuksen opetus.
Jos jo pikkulapsia opetetaan niin, ettei kukaan muu pääse taivaaseen kuin veeälläläiset, niin on tehty paha moka eli synti, sillä sellaiselle -niinkuin Jeesus sanoo- olisi parempi että myllynkivi ripustettaisi hänen kaulaansa ja heitettäisi meren syvyyteen.
..millä te mittaatte, sillä teille mitataan.
Kuka ikinä tuomitsee lähimmäisen helvettiin, on Jumala tuomitseva sellaisen samoin.
kirjoitukseni oli erikoislestadiolaisille
Meillä oli naapurissa lestadiolaisperhe, jonka penskat usein huutelivat juuri tuota kulunutta "tepäs ette pääsekään taivaaseen, kun ette usko oikein" lausetta perheemme lapsille ja muutamalle muulle lapselle samasta kerrostalosta, heidän leikkiessään pihalla. Muutenkaan perhe ei tuntunut piittaavan talonyhtiön yleisistä säännöistä. Lopulta kyllästyimme tähän ja yhdessä muiden asukkaiden kanssa teimme valituksen ja kas kummaa... saivat lessut ensin varoituksen ja kun ei auttanut niin muutaman viikon päästä tuli häätö :D
Voi sitä riemun päivää, kun joutuivat muuttamaan pois. Sen jälkeen täällä onkin ollut ihmeen rauhallista ja lapsilla hyvä olla ja leikkiä pihalla.
Kovin normaaleissa ihmisissä on joskus sietämistä, kun he ääni normiriemusta naristen tekevät valituksiaan joutavista asioista.
Saitte lestadiolaisperheen häädettyä eikä teitä pahansuopia naapureita häiritse enää kukaan.
Mutta nyt teidän on kuitenkin aivan pakko olla täällä lestadiolaisuussivulla riekkumassa.
On paljon kiinnostavampaa olla epänormaali, jollainen aito kristittykin on, kaidan tien kulkijana ja maan suolana.
perusteella sanon: et ole tainut nähdäkään suolaa, saati sitten olisit sellainen
...tuntee suolat, glaubersuolasta alkaen, ja on itse sellainen, oikein otettu omasta suolaisuudestaan.
Minusta tuntuu että Justiina on astunut Frans Kakkaan.
Minusta kenelläkään ei ole oikeutta sanoa kuka pääsee taivaaseen ja ei pääse!
Jos oikein todella tarkkoja ollaan niin minulle ei ainakaan kukaan ole vielä kertonut että mikä on tässä uskontojen paljoudessa on juuri se oikea uskonto.
Mikä sellainen uskonto on joka pistää ihmiset toisiaan vastaan. Onhan se nykyäänkin ja historiassa todettu että uskonnot ovat pahimmat sodan lietsojat.
uskonnoissa kehotetaan mitä ihmeellisiin tekoihin toisia ihmisiä vastaan.
Sitten vielä puhutaan lähemmäisen välittämisistä, anteeksi annoista jotka kuitenkin on niin ristiriidassa siihen ketkä on syntisiä ja syrjittävä.
Todella törkeää sanoa kuka on taivaspaikkansa ansainnut.