Eli, minkälaisia mielikuvia ja mielipiteitä teillä on valtsikasta opinahjona ja sen arvostettavuudesta/hyvyydestä yleensä? Mieluummin muiden kun siellä opiskelevien mielipiteitä(puolueellisia).
VALTSIKASTA mielikuvia ja -piteitä
muut kun siellä opiskelevat
1376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Riippuu tietysti mihin arvostettavuus perustuu ja kuinka sitä mitataan. Voidaan olettaa jokin kausaliteetti hakijamäärän ja valtsikan arvostuksen (ylioppilaiden keskuudessa) välille. Hakijamäärä on paikkoihin nähden melko suuri. Noin puolet aineista ottaa vähemmän kuin 10% hakupaperin lähettäneistä. Näin ajateltuna valtsika nauttii arvostusta opinoahjona, mikäli oletetaan, että ihmiset pyrkivät arvostamaansa opinahjoon.
Toinen asia on, kuinka relevantisti voidaan ajatella koko tiedekunnan yhteistä arvostusta, varsinkin kun jokaiselle laitokselle haetaan erikseen. Tilastotiede ja kansantaloustiede olivat prosentuaalisesti helpoimpia paikkoja päästä sisään; tämä ei silti osoita, ettei niitä arvostettaisi, vaikka muut laitokset voivat olla sisäänpääsyprosenteiltaan hankalampia.
Pitää myös ottaa huomioon, kuinka arvostettu valtiotieteellisestä tiedekunnasta suoritettu tutkinto on esim. akateemisessa maailmassa tai työelämässä. Tästä pitäisi varmaan tehdä jokin kvantitatiivinen tutkimus, jossa arvostusta mitattaisiin. Saman voisi tehdä työnantajillekin. Silti mitään automaattikorrelaatiota arvostuksen ja työllistymisen välille ei voida rakentaa; voihan olla niin, että työnantaja arvostaa sosiologiasta valmistunutta maisteria, mutta haluaa ulkomaankauppasihteeriksi tai kehityspäälliköksi mieluummin vaikkapa tradenomin.