Sähkön ja öljyn kallistumisen seurauksena polttopuu tulee vielä arvoonsa.
Kuiduksi myynnin sijasta saattaa polttopuuksi myynti kannattaa paremmin pien metsänomistajalle.
Oikein harvaksi(ohjeiden mukaan) harvennetusta metsästä ei paljon koukita polttopuuta, vaan odotellaan päätehakkuuta 30-50vuotta.
Vielä 1960 luvulla näin "rasiin" kaadettua vanerikoivikkoa kuusikon tieltä(kuuset pit. 60-100cm).
Koivut oli olleet jo muutamia vuosia maassa metrin pakuisena mattona useita hehtaareita. Silloin koivu oli valkoinen valhe.
Näin ne arvot muuttuu..
Polttopuu/kuitupuu
6
1248
Vastaukset
- just just
Puun käyttö energianlähteenä eri muodoissaan tulee lisääntymään voimakkaasti ja tulevaisuudessa metsänomistajan tilistä yhä isompi osa tulee energiaksi myydystä (ja jatkossa myös kasvatetusta) puusta. Tässä suhteessakin on paikallaan taas arvioida omistuksiaan ja metsänhoidollisia toimenpiteitä. Pitää olla jatkuvasti hereillä ja valmiina reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin.
- Chester1
Hieskoivua ei katsota tällä hetkellä kasvatettavaksi puulajiksi kangasmailla.Jokainen voi tehdä laskelman klapikauppiaasta joka kasvattaa hieskoivikkoa luontaisesti syntyneenä 25 vuotta,ja myy ne polttopuuksi.Vertaa vaikka männyn istutukseen ja kasvatukseen 80-vuotiaaksi.
Kumpi mahtaa olla metsänomistajalle taloudellisesti järkevämpää?
No ymmärrän, että tukkipuuston tulevaisuudestakin pitää kantaa huolta,mutta kyllä tuo lisääntyvä energiakäyttö tuo uusia ulottuvuuksia metsänkäyttöön.Hyvä niin. - kannattaa
Chester1 kirjoitti:
Hieskoivua ei katsota tällä hetkellä kasvatettavaksi puulajiksi kangasmailla.Jokainen voi tehdä laskelman klapikauppiaasta joka kasvattaa hieskoivikkoa luontaisesti syntyneenä 25 vuotta,ja myy ne polttopuuksi.Vertaa vaikka männyn istutukseen ja kasvatukseen 80-vuotiaaksi.
Kumpi mahtaa olla metsänomistajalle taloudellisesti järkevämpää?
No ymmärrän, että tukkipuuston tulevaisuudestakin pitää kantaa huolta,mutta kyllä tuo lisääntyvä energiakäyttö tuo uusia ulottuvuuksia metsänkäyttöön.Hyvä niin.Ihme, että joku on samaa mieltä, vai skoijaatteko?
Uskon, että nyt ja tulevaisuudessa parhaan tuloksen saa metsistään se, joka osaa laskea edes 1 1. Metsän hoito nuorena itse tehtynä ja selluksi menevät kannattaa poimia klapeiksi jos ei ole muuta tekemistä. Säästyypähän kuntosalimaksut kun kohtuudella harrastaa ja tekijä "kapperassa" kunnossa:)
Kuulin, että alle 80hv traktorit eivät käy kaupaksi. Mikähän olisi paras kouran kanssa takametsään? - olazabal
kannattaa kirjoitti:
Ihme, että joku on samaa mieltä, vai skoijaatteko?
Uskon, että nyt ja tulevaisuudessa parhaan tuloksen saa metsistään se, joka osaa laskea edes 1 1. Metsän hoito nuorena itse tehtynä ja selluksi menevät kannattaa poimia klapeiksi jos ei ole muuta tekemistä. Säästyypähän kuntosalimaksut kun kohtuudella harrastaa ja tekijä "kapperassa" kunnossa:)
Kuulin, että alle 80hv traktorit eivät käy kaupaksi. Mikähän olisi paras kouran kanssa takametsään?se on paras kokoluokka kouran kanssa jos etenkin energiapuukokoluokasta puhutaan, itse haen juuri sen luokan traktoria kun vanha fiatti alkaa käymään epäkäytännölliseksi
koneagriassa valtralla hyvä tarjous 88 hv etukuormaajalla...
- Risupartanen.
Sitä kun saa omalla pienellä metsäpalstalla puuhastella...metsänhoitoa ja polttopuita talveksi,saa liikuntaa ja monta mottia polttopuuta mökkiinsä poltettavaksi!! Minä poika se vain uuniin halkoja laitan ja kylkeä käännän,kun öljyllä ja sähköllä lämmittäjä tuskailee lämmityksen kalleuden kanssa!!! ;-D
- peräkorven asukki
minä otan polttopuuni ja se on vasta mukava harrastus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799