Jokainenhan saa ajatella kyseisen ikävän tapahtuman aivan niin, kuin huvittaa. Faktoihin on silti hyvä myös tuijottaa, ennenkun alkaa syyttävällä sormella ketään osoitella. On aivan varma, että NightWishin sydän, eli Holopainen, ei valehtele julkisuudessa kertomiaan ongelmia. Ja onhan hänellä muiden bändin jäsenten tuki. Kirjeen oli nimittäin allekirjoittanut kaikki 4 ukkoa. Lisäksi NightWish Oy:n osakkeista ei ole ainuttakaan Tarja Turusella. Kun bändin toiminta on tuolla tasolla, kun NightWish on, ei musiikin teosta tule yhtäänmitään, jos porukassa on yksi joka on olevinaan muiden yläpuolella. Tapahtuma sinäänsä on todella ikävä. Mutta jotain on tehtävä, jos hyvä henki kuolee. Muut bändin jäsenet halusivat jatkaa, ja siksi päätyivät tuollaiseen ikävään ratkaisuun. Ei missäännimessä pidä pitää mitään NightWish hautajaisia. Olen aivan varma että tulevaisuudessa näemme ja kuulemme entistä paremman NightWishin. Tässätapauksessa voidaan korvata jokainen muu henkilö, paitsi Holopainen. Hän on bändin sydän. Hän tekee biisit, ja on bändin isä. Turusen kannattaisi nyt vaan myönnellä ja olla hiljaa, ettei tee itsestään naurunalaista selitteliää. Hänhän on, jos muistatte, jo puhunut pitkään mm. teatteri produktioistaan. Nyt on aikaa tehdä niitä. Ja kun nyt ei vaan kävisi sitten viellä niin, että tulee avioerokin, kun vaimon tulot pienenevät ja nimi ei enään olekkaan lehtien sivuilla sillointällöin.
Miettikääpä nyt pikkasen...
3
275
Vastaukset
- Latinoamerikkalainen
Kaikki tämä ärsyttii pokia:
*Se että tarja ei ollut saman bielettävä nuorityttö.
*Se että avioliitto ja oma terveys oli tarjalle tärkempi kuin bändi.
*Se että marcelo auttoi tarja saaman tarjan ääni kuuluviin, tarja tajusi ettei hänen täytyy tyytä olemaan vai yksi nappula pelissä.
*Se että tarja tajusi olevansa vain yksi osa poikien pyörittämässä koneistossa, eikä hänellä ollut siinä koneistossa minkälaista valta ja hän halusi saada myös äänioikeutta.
*Se että tarja ei jaksanut lähteä jokaikisen paikkaan keikkailemaan.
*Se että tarjalla oli oma rakas.
*Se että he olivat aina olleet tarjan varjossa, he halusivat muutoksia siihen. He halusivat että heidät huomattaisin ja tämähän oli hyvä keino saada julkisuuttaa pojille ja mustamaalata tarjaan.
Toivon kaikke hyvä tarjalle- niin?
Tarja ehkä haluaa sitten keskittyä omaan elämäänsä, ja se ei ole mitään bändielämää. ei bändin keulahahmo, joka ei tee mitään muuta kun vähän laulaa silloin kun rouvalle sopii, voi sanoa että sori,mut en mä nyt jaksa mihinkään keikalle lähtee.. kun on kysessä niinkin suuri bändi kun nightwish, pitäisi akan kurkistaa peiliin. ollaan tylyjä faneille jotka oikeasti tulee katsomaan juuri heitä. toivottavasti ei enää toista kertaa uhrautuneet paikalle. ja muutenkin, olen käsittänyt että musiikkia tehdään rakkaudesta musiikkiin, ei rahan toivossa ja jos se raha on ainoa hyvitys mitä saa niin voi huhhuh. jos se on oikeasti niin tuskaa ettei siitä voi nauttia mitenkään jos tulot on liian pienet, niin olisko ehkä kannattanu sit oikeasti lähteä jo aiemmin? tarja on ollut keikoilla (ja valokuvissakin!) oikea koppava akka, hyvä pojat, että potkivat tarjan ulos. tarja voi sit ihan rauhassa itkeä argentiinassa ja lähetellä sieltä selittely kirjeitä, "en minä muttakun pojat". jos musiikki ja sen tekeminen ei tule sydämestä, ei sitä kannata tehdä ollenkaan.
nightwish on toki ollut ihan hyvä bändi ja musiikki on hyvää, mitään muuta ei ole sitä vastaan kuin tarjan asenne joka todellakin on paistanut läpi noin kolmen vuoden ajan. ehkä sitä fanit ei huomaa, mutta näin ulkopuolisena voin sanoa että tuli mikä väistämättä edessä oli. vähän on odoteltu millon se oikein loppuu.. nyt loppui, kiitos! - Mage
Sinäpä et juurikaan ole sitten perehtynyt siihen, miten bändit yleensä toimii. Mitä helvettiä bändissä tekee joku, joka ei siinä halua olla? Ja jos tuo joku ei tajua ite lähteä pois bändistä, niin onhan se sillon pakko muiden laittaa kävelemään. Tarjan mies ei vaan halunnut että Tarja jättäisi bändin, koska siitä jodlaamisesta kuitenkin seurasi aika hyvät tulot. No, nyt ei ole tuloja eikä bändi kiireitä. Kauankohan ukko kattelee eukkoaan...?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912