Tasa-arvo - arjen jakaminen uusperheessä

Ajattelin nyt kysyä vastaavia kokemuksia vertaisilta.

Olemme asuneet lapseni ja uuden mieheni kanssa nyt n. puolitoista vuotta yhdessä.

Jostain syystä meillä on niin, että on minä ja tytär ja sitten mies. Oletusarvona on että minä teen kaiken lapseni kanssa ja hänelle ei kuulu mikään. Minulla on harrastus, ja paikka on sellainen, että en voi ottaa lasta mukaan. Joudun miettimään lastenhoidon aina erikseen käyttäen hyväksi siskojani. Tämä siis myös silloin, kun mieheni on kotona ilman sen suurempia menoja. Minusta tuntuu sulalta hulluudelta viedä lapsi pois kotoaan, varsinkin kun hän itse haluaa jäädä kotiin. Poika on 6-vuotias, eli ei edes sen suurempaa peräänkatsomista vaadi. Niinä kertoina kun on suostunut, aina takaisin tullessa ensimmäisnä kerrotaan mikä meni huonosti ja mihin piti puuttua.

Miehellä on myös oma suurinpiirtein samanikäinen tytär, joka on meillä joka toinen viikonloppu. Silloin hän omistaa kaiken aikansa omalle tyttärelleen ja minun lapseni menee siinä samassa, joten silloin pääsen livahtamaan harrastukseeni (joka on minulle tärkeä ja terapeuttinen). Tämä ei kuitenkaan ole miehen mielestä ok sen takia, että se tarkoittaa, että vietän vähemmän aikaa hänen tyttärensä kanssa.

Olemme puhuneet yhteisestä uudessta lapsesta, mutta en tiedä haluanko saman katon alle lasta, joka ehkä tulisi nousemaan niin paljon "korkeampaan" asemaan oman lapseni yli, joka kuitenkin pitää miehestäni kovasti. Toinen vaihtoehto on, että uusi lapsi tasaisi arvoeroja, mutta sitä kun ei koskaan tieä kuinka käy.

Onko tämä normaalia, vai onko teillä muilla uusperheellisillä unelmamiehet, jotka on tajunneet että tulette pakettina lastenne kanssa? Voiko edes vaatia täysipainoista osallistumista?
4812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Voiko edes vaatia täysipainoista osallistumista?"

Ei voi eikä kannata. Anna miehesi osallistua sen verran mihin hän itse on valmis, muuhun pakottamisesta ei hyvää seuraa. Miehesi ei kuitenkaan ole lapsen isä, joten et voi odottaa hänen suhtautuvan lapseen niin kuin isä.

Tämä toimii myös toisinpäin. Eli miehesikään ei voi odottaa sinun olevan kuin äiti omalle tyttärelleen. Eikä hän myöskään voi odottaa sinun jättävän harrastustasi väliin niinä viikonloppuina kun hänen tyttärensä on teillä.

Teillä olisi keskustelun paikka miehesi kanssa. Mielipiteitä ja neuvoja voi tällaisella palstalla jakaa, mutta loppupeleissä avoin ja rehellinen keskustelu asiasta on ainoa varma keino.

Toivotan teille kaikkea hyvää jatkossa. Muista, että olette vielä suhteellisen tuore uusperhe, ajan kanssa asiat soljuvat uomiinsa.

Äänestä

Kirjoituksesi perusteella minulla on unelma aviomies. Meillä tasa-arvo ajattelu toimii. Esim. minusta on ihanaa kun mies ennen töihin lähtöä ripustaa pyykit naurulle (pyörinyt yösähköllä)ja joka aamu saan aamukahvin sänkyyn. Meillä mies/perheen isä tekee kaikenlaisia kotitöitä riippuen ketä lapsia on kotona. Lisäksi myös minä teen "miesten" töitä esim. takka/sauna puiden pilkkomista. Minulla 2 lasta ed.liitosta ja miehelläni myös 2 lasta ed.liitosta yhteensä meillä 4 lasta. Joita ei erotella sinun ja minun lapsiksi. Meillä hoidetaan lapsia yhteisesti niin kuin "normaaleissakin" perheissä. Aina voi vaatia osallistua, mutta uskoisin kirjoituksesi perusteella että miehesi ei ole kypsä uusioperheen isäksi. Uusioperhe ei ole helppo yhdistelmä, vaatii perheen vanhemmilta sekä lapsilta paljon ymmärrystä ja yhteen hiileen puhaltamista. Yhdessä olemme olleet 4 vuotta. Mieheni on 44v. ja minä 35v. Mutta jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa.

Äänestä

Olen sitä mieltä, että tässä kuten monessa muussakin asiassa suhde on 80-20. Vain pienellä osalla uusioperheistä menee hyvin lasten kanssa, jompikumpi "kärsii". Tässä on nyt tuttavapiirissä sen verta uusioperheitä ja vain yhdellä on oikeasti asiat kunnossa, sielläkin miehen vaimo kuoli syöpään. Uusiot, olkoon miehiä tai naisia, valittavat toistensa lapsista, ovat mustasukkaisia, pakenevat kotoa, kun tulee lapsiviikonloppu.
Ulkopuolisestahan tuo sinun miehesi käytös on lapsellista, mutta jos se on hänen käsityksensä uusioperheen toimintamallista, niin minkäs teet.

Äänestä

Miksi siedät tuollaista käytöstä? Olisitko sietänyt lasten oikealta isältä? Millä logiikalla sen uuden annetaan elää ikäänkuin elättinä vailla vastuuta ja käyttäytyä miten huvittaa. Rahakaan on ilmeisesti turha mankua? Ex-puolisolta sitten pyritään viemään lasten lisäksi kaikki omaisuus! Hyh hyh!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nam kirjoitti:

Ajattelin nyt kysyä vastaavia kokemuksia vertaisilta.

Olemme asuneet lapseni ja uuden mieheni kanssa nyt n. puolitoista vuotta yhdessä.

Jostain syystä meillä on niin, että on minä ja tytär ja sitten mies. Oletusarvona on että minä teen kaiken lapseni kanssa ja hänelle ei kuulu mikään. Minulla on harrastus, ja paikka on sellainen, että en voi ottaa lasta mukaan. Joudun miettimään lastenhoidon aina erikseen käyttäen hyväksi siskojani. Tämä siis myös silloin, kun mieheni on kotona ilman sen suurempia menoja. Minusta tuntuu sulalta hulluudelta viedä lapsi pois kotoaan, varsinkin kun hän itse haluaa jäädä kotiin. Poika on 6-vuotias, eli ei edes sen suurempaa peräänkatsomista vaadi. Niinä kertoina kun on suostunut, aina takaisin tullessa ensimmäisnä kerrotaan mikä meni huonosti ja mihin piti puuttua.

Miehellä on myös oma suurinpiirtein samanikäinen tytär, joka on meillä joka toinen viikonloppu. Silloin hän omistaa kaiken aikansa omalle tyttärelleen ja minun lapseni menee siinä samassa, joten silloin pääsen livahtamaan harrastukseeni (joka on minulle tärkeä ja terapeuttinen). Tämä ei kuitenkaan ole miehen mielestä ok sen takia, että se tarkoittaa, että vietän vähemmän aikaa hänen tyttärensä kanssa.

Olemme puhuneet yhteisestä uudessta lapsesta, mutta en tiedä haluanko saman katon alle lasta, joka ehkä tulisi nousemaan niin paljon "korkeampaan" asemaan oman lapseni yli, joka kuitenkin pitää miehestäni kovasti. Toinen vaihtoehto on, että uusi lapsi tasaisi arvoeroja, mutta sitä kun ei koskaan tieä kuinka käy.

Onko tämä normaalia, vai onko teillä muilla uusperheellisillä unelmamiehet, jotka on tajunneet että tulette pakettina lastenne kanssa? Voiko edes vaatia täysipainoista osallistumista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu