Kiitos vastauksesta Maria Guzenina
Kuten varmaan kirjoituksistani olet huomannut, Espoossa ei ole ollut haluakaan auttaakaikkia yksinhuoltajia, jotka ovat joutuneet "lastensuojelun uhreiksi". Niin, ellei sitten ole ollut rapajuoppo, joiden lapset todella tarvitsevat huolenpitoa. Kyllä alkoholistille on apu löytynyt ja nopeasti. Ei silti, naapurissani tällä hetkellä on yksinhuoltaja, joka kuntoutui puolessa vuodessa. Hyviä tuloksia olen kuullut muitakin, ja nähnytkin.
Minut tekee katkeraksi se, että minua ei TODELLAKAAN tuettu, ei koskaan. Kun opiskelin Tyäväen Akatemiassa vuosina 1993 - 1997 kulttuurisihteeriksi, elätin kahta lastani opitolainalla. Eronnut työtön naapurini sai sosiaalitoimelta harkinnanvaraista harrastusrahaa lapsilleen, joiden isä oli hyvä palkkainen hyvässä yhtiössä insinöörinä ja tapasi lapsiaan viikolla iltaisin ja viikonloppuisin myös. Hyvä isä ja miehen malli. Vei joka vuosi lapsensa ulkomaille ja muutenkin kuljetti lapsiaan harrastuksissa ja varmasti maksoi osansa. Nämä kaksi lasta kuitenkin olivat erittäin suuria kusankappaleita pihallamme, ja järjestivät itselleen ikävyyksiä. Alakertani 6-lapsen yh-äiti, joutui puhutteluun, koska hänen poikansa oli pihalla potkaissut tätä toista naapurini suunsoittotaitoista tyttöä.
Kun minä menin sosiaalitoimistosta kysymään harkinnanvaraista harrastusrahaa lapsilleni, minulle sanottiin, ettei tipu. Vain jos koulusta tai päiväkodista tulee ilmoitus, että lapset voivat huonosti. Lapseni olivat silloin 5- ja 4-vuotiaat. Päätin ennaltaehkäistä lasteni huonovointisuuden ja kustansin lasteni harrastukset opintolainalla. Lopetin jopa tupakanpolton, että meidän ei tarvitse pihalla pyöriä, vaan lapseni pääsevät kehittämään itseään. Oli Suvelan sirkuskoulua, Juvenelian musiikkiopistoa, partiota, kulttuuritoimen järjestämää ilmaisutaitoa. Sitten kävimme kerran viikossa uimassa ja kaikissa mahdollisissa lasten kulttuuri- ja urheilutapahtumissa. Näille uinti ja muille retkille otin ympäristön lapsia mukaan. Minulla oli joskus 8 alle kouluikäistä bussimatkoilla välillä Espoon keksus - Kivenlahden uimahalli.
Minulle kävi niin kuin olet lukenut. Ja lapsilleni kävi niin kuin olet lukenut.
Ja ne tapaukset, mitä olen kuullut ja nähnyt, olen kirjoittanut. Kaikkeen en ole edes lupaa kysynyt. Ainoa, joka tietää näistä kirjoituksistani on äiti, jolle sosiaalityöntekijä oli sanonut hänen odottaessaan lastaan, että "apua ei tule mistään saamaan". Tämän äidin nimi on xx ja sosiaalityöntekijän nimi on xx Leppävaaran sosiaalitoimistosta. Eli nyt on lastensuojelun puolella. Olen lukenut päätöksiä, mitä ystäväni on sosiaalitoimelta saanut, ja jotenkin olen saanut käsityksen, että eivät ole ihan terveen ihmisen tekemiä päätöksiä. Nythän ystäväni ei saa edes aikaa lastensuojeluun eikä sosiaalitoimeen, mutta kirjallisiin hakemuksiinkaan ei tule edes vastausta.
Sen voin kertoa, että ystäväni esikouluikäinen poika oppi kesällä lukemaan.
Olen pannut merkille, että niin sanotut hyvät lapset lähtevät kauas sijoituksiin. Vähän huonommat ikään kuin jätetään heitteille ja otetaan sitten kun on pakko ottaa huostaan.
Minun silloinen sosiaalityöntekijä oli xx joka ensimmäisellä kerralla tavatessamme kertoi olevansa Työväen Akatemian rehtorin erittäin hyvä ystävä.
Tämän hetkinen sosiaalityöntekijäni on xx, joka ainakin minua ja 3,5 vuotiasta Teemua on tukenut mitä parhaammalla tavalla.
Terveisin Pirjo Pietilä
Kirje kansanedustajille ja
Maria Guzeninalle
0
186
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1495808Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella344166Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03520Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv492731No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452520- 312494
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv322468- 162338
- 432055
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h262015