Minnalla pukkaa narsistisen kehityshäiriön komplikaatioita kehiin. Naisella on selvästikin ollut aina tarve hallita ja manipuloida läheisiään, saadakseen tästä syntyvän riippuvuuden kautta valtaa. Tällaiselle kontrollifriikille valta on minäkeskeisen hataran itsetunnon keinotekoista pönkittämistä. Kun harhainen kuvio murenee, on ihminen pulassa. Minna tuhertaa itkua, koska ei voi ymmärtää, että maailma saattaisi pyöriä ilman hänen ainutlaatuisen persoonallisuutensa valovoimaakin.
Minna otti henkilökohtaisena loukkauksena esimerkiksi Iinan poisäänestyksen, eikä nytkään voi käsittää omaa uhattua asemaansa. Minna selvästikin ihmettelee pienen lapsen tavoin, miksei häntä pidetä täydellisenä ja itseoikeutettuna talon valtiattarena. Ulos!
Minna terapian tarpeessa
7
970
Vastaukset
- wiivii
oikeassa. Todella luulee olevansa maailman napa.
Todella lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä esim. se poikansa synttäripäivänä vollottaminen - siis sehän oli tiedossa että on poissa silloin jos/kun talossa pysyy.
Ja miten paha mieli pojalle tulee kun joutuu katsomaan äitinsä itkua - ei aikuinen ämmä tätä pysty tajuamaan - voi tziizuz!!!
Senhän olis pitäny vaikka väkisin olla hyvällä päällä ja ois tuhrannu itkua vaikka yöllä peíton alla jos pakko on märistä (vaikka kukaan kai ei ollu kuollu?????)
Pojalle hyvä mieli kun näkee että äiti voi hyvin ja on iloinen ja toivottaa ne hauskat synttärit.
Mutta kun ei osaa ajatella kuin itseään "minulla on ikävä, minulla on paha mieli, minua itkettää. Ja tuollaisella vielä lapsia!!!
Kunnon äiti ois ENSIN ajatellut lapsensa tunteista ja sitten itseään.- ********
Samoin minä olen ajatellut asian.
- ,,,,,,
...olen täysin samaa mieltä kanssasi.Äitinä Minnan olisi pitänyt ajatella ensisijaisesti lastensa tunteita kun varmasti tietää lastensa seuraavan tiiviisti ohjelmaa.Varmaan oli pojalla oikein hyvämieli syntymäpäivänä kun äitikin oli niin onnellimem.
- Avuton
Olen kanssasi samaa mieltä. Ei ole soveliasta näyttää omille lapsille TV kautta negatiivisia tunteita!!!!
- jeh
perkeleen hyvää tekstiä, ei tota voi paremmin sanoa. minna ulos ja nopeesti
- tipi
Minna ulos! Ihme ämmä, hermoheikko teipinlätkyttäjä. Sitten vielä itkee kun joutui äänestykseen..no voi voi!!
- Nimetön
sunnuntaina...tai jo ennen ettei ole liian myöhäistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084731Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293463No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 501528
- 361453
- 381266
- 141172
- 1641060
- 271058
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv181015