Per aspera ad astra.

Kaikki kunnia rouva Cabulille ja hänen panokselleen yhtyeen keulakoristeena, mutta ”Once” näytti; ”mistä tipi kusee ja pahalintu paskantaa”.

Jatkakaa samalla mallilla levyn ostajia kyllä riittää ja uskon laulajan paikalle olevan sorastaan tunkua. Laulajattaren ääni ei tarvitse olla niin ylimaallinen kun hän näyttää naiselta ja osaa sen tuoda myös yleisön tykö, hyvä tausta ja tekniikka huolehtii kyllä lopusta.

Musan ei tarvitse edes olla yhtä vaikeaa kun ”Once”, mutta siinä on kai jo koeteltu rajoja. Hieman vielä lisää metallia, unohtamatta popahtavia osuuksia, menestyksen esteenä ei ainakaan musa ole. Kun nyt Tuomakselle ja bändille ovat avautuneet suuren maailman studioitten ja tuottajien ovet, kannatta väistellä ylituottamisen karikot – ”levy oli hyvä, mutta musiikki kuoli”(Toto)

Kaiken luovuuden lähtökohta on usein joku ristiriita tai särö, se on monin verroin parempi kun liika tasaisuus loputon tyytyväisyys olotilaan. Vastoinkäymiset on käännettävät voitoksi, olkoon kysymyksessä mikä työ tahansa, taiteesta puhumattakaan.
Solistin erottaminen ei ole Nightwish´in menestyksen esteenä, päinvastoin siitä voisi alkaa uusi lehti bändin historiassa.

Kyllä Tarjalle töitä löytyy kysymys on vain siitä, missä muodossa ”paketti” myydään. On lukuisia esimerkkejä viihdelaulajista jotka ovat puoliksi klassisessa puoliksi viihteessä ja pärjäävät myös taloudellisesti. Mieluummin viihdelaulaja kun pelkkää oopperaa, oopperan bisnesmaailma on paljon kovempi kun Tuomaksen Nightwish, kaiken lisäksi siellä osaa olla myös todella ”vittumaisia” ihmisiä. Tarjalle sopisi jonkinlainen ”Gootti-Katri-Helena” imago edellyttäen, että löytyisi sopiva konsepti esitettävään materiaaliin.

Kuten Tuomas kirjeessään sanoi,” ero on molemmille helpotus” , nyt voi kumpikin osapuoli toteuttaa sitä taidetta josta pitää, sekä niitä visioita joista on aina haaveillut.

"Per aspera ad astra" (Kärsimysten kautta kuuluisuuteen)