Opiskelut loppusuoralla,tai no vuos jälellä mutta nyt hyytyy kone.Viimenen vuos ollu yksityiselämässäkin pelkkää alamäkeä ja ku olen tämmönen täysin tunteella eläjä ni tosi raskasta on ollu.Miesasiat päin persettä ku en ketään uskalla päästää lähelleni oikeasti. Päällepäin musta ei uskois miten syvällä olen..urheilen ja ulkoisesti olen timmissä.Koulussakin kamut varmaan luulee et oon vaan laiska mutta ei se niin ole. Pakko kai myöntää jo et olen masentunu.Olen kyllä jutellu parille tosiystävälle joitten avulla en olis tänkään vertaa jaloillani.Toisena päivänä olen väärällä alalla,toisena taas unelmaammatissani. Juhlimista olen tietoisesti vähentäny ku henkiset morkkikset on sillon jotain aivan järkyttävää. Toisaalta jaksan touhuilla kaikkea muuta ku kouluhommia mut joskus sängystä ei vaan pääse ylös.Pelottavaa. Nytkin olen muka kuumeessa ku en jaksanu raahautua harjotteluun.Hyvä minä!Jotenki tuntuu etten oo mitään jos en valmistu(alempi tutkinto jo on)mut ei kai tätä koulua voi enää tässä vaiheessa kesken jättää, hukkaanhan nää vuodet olis sit ainaki menny. Joojoo tiiän et pitää mennä koulun psykologille/lääkärille jutteleen mut helpottipa purkaa täällä ees vähäsen. Pohdiskelen että kirjottaskohan lääkäri saikkua vai lääkkeitä?Aivan sama kuhanpääsen jaloilleni. Aamen.
vittuettävituttaa.
sini82
2436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ole hyvä vaan. Tuli niin elävästi mieleeni nuo jo kultaisin reunuksin kimmaltelevat opintovuoteni. Etenkin viimeinen vuosi oli yhtä raahautumista paikasta A paikkaan B. Suoriuduin.
Katunut en ole, joskus muistelen tahaton hymynkare kasvoillani että kuinka tosikko sittenkin olinkin...
Mikään ei ole niin tärkeätä kuin puutarhanhoito, ja sekään ei ole niin kovin tärkeätä.