Moi! Olen tässä mietiskellyt, etä mikä kumma siinä on kun tykkään niin paljon enemmän poikien kuin tyttöjen vaatteista. Olen aina tykännyt, aivan pienestä tytöstä lähtien. Kastemekko oli varmasti ainoa mekko jonka olen pukenut päälleni ilman inhon tunnetta....tai silloinkaan en tietysti sitä itse pukenut:-) Kun menee naisten vaatteita katselemaan, en löydä yleensä yhtään mitään.No, Ehkä urheilukaupoista korkeintaan jotain. Pidän siitä, että vaatteet ovat "selkeät" ilman mitään suuria kaula-aukkoja ja muita roikkuvia rimpsuja. Monesti olen miettinyt miten paljon helpommalla olisi päässyt jos olisin syntynyt pojaksi. Minua on usein luultukin pojaksi...vieläkin. En oikein osaa repiä mitään hienoa tästä naisena olemisesta, vaikkakaan en ole tuntenut tarvetta muuttaakaan sukupuoltani. Elän tyttöystäväni kanssa ihan onnellisessa parisuhteessa tällähetkellä ja kumpikin ollaan hyvin samantyylisiä. Joku varmaan luulee että ollaan veljeksiä:-) Noh, ajattelimpa vaan kirjottaa tänne kun teillä varmaankin on näkemystä asiaan.
Tykkään poikien vaatteista!!
Jane:
102156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olet kuitenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että voit naisena käyttää vapaasti miesten vaatteita tulematta tuomituksi. Kukaan ei varmaankaan naura päin näköä tai huutele sopimattomia vaikket pukeudukaan naisellisesti.
Minun täytyy tyytyä alusvaatteisiin näin työelämässä ja hyväksyä se, että hametta ja mekkoa on parempi käyttää omien seinien sisällä.
vuosien takaa. Samaa mietein minäkin; miten paljon helpommalla olisi päässyt kun olisin syntynyt pojaksi tai minulla olisi ollut vähemmän dominoiva ja määrätietoinen äiti. Älä vain ympäristön painostuksen vuoksi yritä mahduttaa itseäasi mihinkään muottin, mihin et sovi!
Tärkeintä se on, että ite viihtyy. Tottakai noi voi olla stressaavia juttuja, mutta ei kai niistä tarvii tehdä turhan isoa ongelmaa ? Elää ja on vaan oma ittensä. Niin on hyvä.
olet sitte umpi lesbo oletko onnellinen vai ahdistaako
Ahdistaa tää heteronormatiivinen ympäristö, missä joutuu elämään, toisaalta olen onnellinen, että saan elää naiseni kanssa ja voimme rakastaa toisiamme.
Mitä ihmeellistä siinä on, että rakastuu oman sukupuolensa edustajiin ? Jos jollekulle homoseksuaalisuus on vaikeaa ymmärtää, niin mä en suoraan sanoen ymmärrä heteroita yhtään sen paremmin. Mutta koitan suvaita, vaikka osa teistä ei sitä todellakaan ansaitse.
sun ole aika pakko suvaita meitä taviksia vai mitä sä voisit ympäröivälle maailmalle kukka mekossa tehdä et yhtään mitään ittelle kyllä voisit
kirjoitustaidollesi? Vaikka ottaa tukiopetusta.
Sinulla on muuten kummallisia ideoita kukkamekoista. Fantasioitko niistä useinkin?
Hard to see the dark side is? Mestari, voisitko tulkata sanomasi meille valaistumattomille.
Moi!
Mulla on ollut ihan samat tunnelmat lapsesta asti, on kohtalotovereita mekossa-ala-asteen-joulujuhlaan-ym. pakotettu minäkin.
Olen XX-kromosominen, biologinen nainen siis, isokokoinen, pituutta on ja luonnostani "harteikas" ym. Nuorempana rinnat olivat pienemmät, ja minä menin ihan täysin pojasta tavallisissa farkuissa ja t-paidassa. Seksuaaliselta suuntautumiseltani olen sitten kai bi, kiinnostun ja rakastun enemmän ihmiseen itseensä ja olemukseen kuin siihen että onko nainen vai mies kyseessä. Toisaalta olen kyllä halunnut äidiksi, ja nyt olenkin jo jonkin aikaa ollut, samoin kuin olin pitempään tavallisessa heterosuhteessa. Mieheni hyväksyi minut itsenäni, vaikka itse oli ihan hetero. Sain olla ihan omalla tyylilläni niin poikamainen kuin halusin, esim. tehdä "miesten kotitöitä" siinä missä hänkin, ja meillä oli lähes kokonaan yhteinen vaatekaappi. Suhde loppui muuhun ongelmaan, ja nyt olen yh-äiti. Olen lapselleni äiti, sellainen kuin olen luonnostaan, samoin työpaikalla olen oma itseni, ei tarvitse kuulua selväsi johonkin kategoriaan, jos ei kerran kuulu. En ole selitellyt kenellekään mitään, vaan käyttäytynyt ja pukeutunut ym. vain omana itsenäni, eihän ketkään taviksetkaan selittele toisilleen erikoisesti olemustaan ja "kuva kertoo" jos menen miesten vaatteissa pikku jouluihin, niin asia selviää sillä, että menen, ei tarvitse kellekään selitellä, ihmetelkööt jos jaksavat.
Olen luokitellut itseni jonkinlaiseksi transgenderiksi, olen jokin puolianonyymisukupuoleton olento, ja väliin putoajaksi: vaikeata olla esim. töissä miesporukassa, "koska ei ole oikea mies" ja toisaalta naisporukassakaan ei suju koska naisten jutut siinä ryhmässä ei kiinnosta yhtään.
En oikeasti erikoisemmin halua sukupuolenkorjausleikkaukseen tai muuttua virallisesti mieheksi, voinhan olla tälläinen välimalli ihan omien tuntemusten mukaan. Toisaalta olen kyllä aina ihaillut ja kaivannut rinnattomuutta, varsinkin kun lapsen myötä tissit kasvoivat ja tuovat esiin naisuuttani, pöh.
" En oikeasti erikoisemmin halua sukupuolenkorjausleikkaukseen tai muuttua virallisesti mieheksi, voinhan olla tälläinen välimalli ihan omien tuntemusten mukaan. Toisaalta olen kyllä aina ihaillut ja kaivannut rinnattomuutta, varsinkin kun lapsen myötä tissit kasvoivat ja tuovat esiin naisuuttani, pöh. "
Nykyisen hoitomallin mukaan ei ole pakko olla täydellisesti jompaa kumpaa sukupuolta. Transtutkimuksissa on annettu myös transgender-diagnoosi. Silloin entinen virallinen sukupuoli säilyy, mutta on mahdollisuus saada haluttuja hoitoja, mm. rintojen poisto. Tämä on eräs vaihtoehto, jos nykyinen elämäntapa ei riitä.