purkanut sydäntään pk-huoneessa tyyliin.
"Samalla Minna pohti suhdettaan Kathyyn.
- Meidän suhde oli enemmän sellainen äiti-lapsisuhde. Musta tuntuu, että meillä oli läheinen suhde, äippä tuumaili.
Minna jäi kaipaamaan Kathyssä etenkin räväkän punapään aitoutta."
Voi sentään eikä ole montaa päivää kun valitti "minä olen kyllästynyt olemaan äitihahmo"
ja että Kathyn kielenkäyttö ärsyttää, koittas nyt jo päättää mitä mieltä on. Kaksnaamanen marisija, ei mitään muuta minun mielestäni.
voi kiesus noita
9
1015
Vastaukset
- kiki
olen ihan samaa mieltä. kaksnaamainen ihminen tuo minna. pois vain koko talosta, sinne iinan ja hannan seuraksi.
- Nimetön
Ja sanoihan se eilenkin ihan suoraan että he ovat ns. ihan eri planeetalta. Ei mitään yhteistä, eikä voi edes keskustella hänen kanssaan saatikka sitten että kuunnella.
- Anneliini
Aivan, kaksnaamanen ja miettis omaa kielenkäyttöään, v-sanaa tulee niin, että ihan oksettaa. Ei siedä sanottavan itsestään mitään negatiivistä, kaikki pitäisi mennä juuri niin kuin hän haluaa...Hyi hitto mikä ihminen. Minkähänlainen se on omassa työssään??
Onneksi Kathyn lähtö ei ollut Minnan voitto, vaan joutuu nyt kilpailemaan lähdöstään Timon kanssa. - saffelisuffeli
ei voi olla totta.
Koittais sitten jo päättää, että mitä mieltä oikeasti on. Todella ärsyttävä koko minna. Eikä se muutu ku aina vaan ärsyttävämmäksi. huhhuh.
Ensin valittaa ja nyt ikävöi. Johan on kaksnaamasta, keskittyis niihin teippeihinsä ja antais muiden olla!
Tosin että sekin ärsyttää se teippi-juttu.. hah.- paha äitipuoli
Voi tuota Minnan kaksinaamaista puhetta. Nyt hehkyttaa suhdettaan Kathyyn, kuinka hän jo kaipaa. Kathyn ollessa talossa ei edes vastannut, kun Kathy yritti saada keskustelua aikaan. Ätinä Minnan olisi luullut parhaiten voivan ymmärtää nuorta ihmistä.
Minna kohteli Kathya loukkaavan ylimielisesti.
Minna ulos! - koko minna
paha äitipuoli kirjoitti:
Voi tuota Minnan kaksinaamaista puhetta. Nyt hehkyttaa suhdettaan Kathyyn, kuinka hän jo kaipaa. Kathyn ollessa talossa ei edes vastannut, kun Kathy yritti saada keskustelua aikaan. Ätinä Minnan olisi luullut parhaiten voivan ymmärtää nuorta ihmistä.
Minna kohteli Kathya loukkaavan ylimielisesti.
Minna ulos!kyllä se kuvastaa ihmisestä millaista elämää hän elää siviilissäkin! Käsittämättömät perhesuhteet, miten vois onnistua tuollaisessa ympäristössä? Toisaalta aika lyhytnäköistä, miksi menee tonne kilpaileen, ku sitte kokoajan valittaa ja itkee! Vähänkään järkeä, niin olis kyllä tajunnut mihkä lähtee. Vai onko niin rahan kipee? Mutta hän ei sitä tule voittamaan, se olis ollut Kathy, mut nyt se on varmaan nuorin mies!
- Regina
koko minna kirjoitti:
kyllä se kuvastaa ihmisestä millaista elämää hän elää siviilissäkin! Käsittämättömät perhesuhteet, miten vois onnistua tuollaisessa ympäristössä? Toisaalta aika lyhytnäköistä, miksi menee tonne kilpaileen, ku sitte kokoajan valittaa ja itkee! Vähänkään järkeä, niin olis kyllä tajunnut mihkä lähtee. Vai onko niin rahan kipee? Mutta hän ei sitä tule voittamaan, se olis ollut Kathy, mut nyt se on varmaan nuorin mies!
Minnahan on moneen kertaan tuonut esille kuinka hän ei edes halunnut taloon!!!
Toivoi kuulemma koko kesän ettei soittoa tule, voi jestas sentään!!!!
Mitä helkuttia se sitten haki sinne, apua mikä akka!! - etkä sinäkään
Regina kirjoitti:
Minnahan on moneen kertaan tuonut esille kuinka hän ei edes halunnut taloon!!!
Toivoi kuulemma koko kesän ettei soittoa tule, voi jestas sentään!!!!
Mitä helkuttia se sitten haki sinne, apua mikä akka!!ole siellä!!
ei ole todella tarvinut edes pelätä soittoa ja eiköhän minnakin olis voinut vielä soiton tultua perua, koska asian voi näköjään perua kesken skapankin kuten kathy tek! - Regina
etkä sinäkään kirjoitti:
ole siellä!!
ei ole todella tarvinut edes pelätä soittoa ja eiköhän minnakin olis voinut vielä soiton tultua perua, koska asian voi näköjään perua kesken skapankin kuten kathy tek!että se vaan yrittää valehella et tää ei ollu niin tärkeetä hälle, kun siis tietää et kotiolähtö on eessä!!
Kuitenkin koko ajan Haaveili että voittaa sen
50 tonnia!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750