Mitä tarkoitta, kun unessa torjuu

kuolemaa?

Näin unen, jossa jonkinlaisen linnoituksen parvekkeella seisoi Tumma musta entisajan ritarin näköinen, lyhytviittainen mieshahmo. Hahmo oli kokonaan musta ja sillä oli kädessään miekka terä ylös kohotettuna. Viitan liepeet hulmusivat hieman tuulessa. Linnoituksen seinät olivat lumen peittämät. Oli yö. Seisoin maassa ja näin tämän hahmon ylhäällä parvekkeentapaisella paikalla. Unessa torjuin tai "manasin" hahmoa pois rukoilemalla Isämeidän -rukousta ja ristinmerkkejä tehden. Unessa kuvittelin hahmon olevan Kuolema.Heräsin tämän nähtyäni ahdistuneena ja pelokkaana. Kello oli n. 03.15. En pystynyt nukahtamaan uudelleen, ennen kuin olin sytyttänyt huoneeseen pöytälampun, jonka sitten viiden aikoihin uudelleen herätessäni sammutin ja lopun yötä nukuin rauhallisesti.

4

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ekakertalainen

      Hei! Löysin tämän palstan ihan vahingossa, kun etsin jotakin aivan muuta netistä. Yllä kuvattu painajainen on omani. Olen nähnyt siitä usein erilaisia muunnelmia aiemminkin.
      Kuinka kauan yleensä kestää vastauksen saaminen, kun tänne lähettää kysymyksen? Olin tuosta katsovinani, että kaikille ei ole tullut ainoatakaan vastausta.
      Toivottavasti joku kiinnostuisi untani selittämään, sillä se vaivaa mieltäni todella paljon!

      • ensikertalainen

        Mitä minun tästä on pääteltävä? Koska jo pari yötä sitten näkemäni uni minua vieläkin ahdistaa, pitänee minun varautua pahimpaan...


    • Tällä palstalla ei ole kovin montaa tulkitsijaa. Tai sanotaan, että meitä on täällä vaihteleva määrä. Välillä on useampikin ja välillä ei näy muita kuin minä. Käyn itse palstalla lähes päivittäin, mutta aikaa ei aina riitä vastaamaan kaikille, ajanpuutteessa etusijalla on minulle henkilökohtaisesti suunnatut viestit. Luin nyt unesi ja haluan lohduttaa sinua, että älähän nyt toivoasi menetä tulkinnan suhteen. Eli tulkintaa:
      Mieleen tulee, että olet jotenkin eristyksissä ja yksin. Lisäksi pekkäät jotain tai olet ahdistunut jollain tavalla. Mitä pahinta pelkäät ja mihin pahimpaan sinun pitäisi varautua. Mikä on tämä asia. Se asia lienee saanut unessa musta viitaisen miehen hahmon. Tunnistatko tämän pelon aiheen vai onko se epämääräistä pahaa olo ja pelkoa? Koska unessa oli yö, taitaa olla että pelkosi on epämääräistä ja yleistä ja et siitä ole oikein selvillä. Haluat suojella itseäsi, kun rukoilet ja teet ristin merkkiä. Suojelet itseäsi eristäytymällä, linnoittumalla. Olisi syytä tiedostaa pelon syy ja jotenkin vapautua pelosta. Usein se jo vapauttaa, kun oivaltaa pelon alkusyyn, mistä se juontaa juurensa. Tämä tarkoittaa sitä, että kohtaa pelkonsa, eikä tee suoja muuri ympärilleen. Sinulla voi olla voimaksa kuolemanpelkokin unen perusteella. Kuolemanpelko on epämääräistä elämän pelkoa. Et uskalla ehkä elää täysillä vaan olet varuillasi koko ajan ja se vie energiaa jaksamisesta. Mitä itse ajattelet tästä tulkinnasta? Asioiden puhuminen jollekin ja kirjoittaminenkin voi jo hiukan lievittää oloasi.

      • Ensikertalainen

        Pitää paikkansa: olen eristyksissä ja yksin. Kotona lasten kanssa ja työpaikalla lähin kolleega parinsadan km:n päässä. En käy missään, kyläile, harrasta tms.
        Mustaviittainen miehenhahmo ei olekaan Kuolema, vaan aviopuolisoni, jonka kanssa välit todella solmussa, olleet jo useamman vuoden. Pelkään tietysti elämäntilannetta, koska en tiedä, mitä tästä seuraa. Olen käynyt pari kertaa muutama vuosi sitten juttelemassa ammatti-ihmiselle, mutta koin käynnit turhaksi, koska en pysty yksin korjaamaan nykytilannetta. Miehen kanssa ei olla kunnolla puheväleissä. Kun on jotain pakollista asiaa, jätämme toisillemme kirjelappusia. Olemme aikatauluttaneet kotonaolemisen siten, että mieheni käy siellä vain silloin, kun olen työssä. Onneksi voin työskennellä aamupäivät kotona ja viettää sitten illalla aikaa toimistolla pidenpään. Työaikoja kun minulla ei ole.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe