Tarjan tulevaisuus (ajattelua)

Joe...

Kyllä Tarjalla tulevaisuutta on nyt, mutta kysymys lienee mitä on 5-10 vuoden päästä. Tähän asti Tarjan sooloura on perustunut täysin siihen, että hän oli Nightwishin solisti. Se toi kaiken näkyvyyden ja kiinnostuksen hänen omaan uraansa.

Vaikea on kuvitella yleisön olevan kiinnostunut hänen klassisesta musiikistaan vielä muutaman vuoden kuluttua, jos ei tee samalla jotain "näkyvämpää" musiikkia samalla. Tietysti hänelle tulee tarjouksia metallibändeiltä ja ehkä näkyminen joidenkin kuuluisien bändien levyillä pitäisi hänen rockmusiikkia seuraavien mielissä ja toisi yleisöä myös klassiselle uralle. (Vaikka Himin kanssa keikalle Valon tupakkataujojen ajaksi)

Tuntuu vaan, että Tarja on nimenomaan se, joka jää kaipaamaan toista osapuolta paljon enempi, varsinkin muutaman vuoden kuluttua. Nyt häntä työllistää omat projektit ja niissä varmaan tämän episodin jälkeen riittää yleisöä.

Kuinka moni on valmis maksamaan 35/50€ kirkkokonsertista nyt? entä tulevaisuudessa, jossa ei kuule yhtään sellasta biisiä mihin Tarjan osaisi yhdistää, varsinkaan nuoriso. Se poikkeaa muutenkin kuin musiikillisesti Nightwishin keikasta.
Moni vaan nyt unohtaa Tuomaksen loistavat biisit ja keskittyy liikaa Tarjan ääneen. Tarjan ääni toimi Tuomaksen musiikin kanssa, mutta miten se toimii muualla?

6

650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noihanvarmaanjustjoo

      Et sitten tiedä ollenkaan, miten hyvin voi menestyä oopperalaulajana? Caruso, Maria Callas, Placido Domingo, Karita Mattila.. yksikään heistä EI ole ollut jonkin korsolaisen kammotusbändin keulakuvana ja silti menestynyt a) maailmanlaajuisesti musiikillisesti loistavasti b) rahallisesti loistavasti.

      Toivottavasti tarjan ei enää tarvitsekaan riekkua savuisissa hämärissä mestoissa jonkin alakulttuurin illanviettoa säestämässä. Laulakaa keskenänne, pellet!

      • Aaaariaaaaaaaaaaaaaaa

        Mitenkäs nämä mainitsemasi henkilöt tähän juttuun kuuluu ??????


      • Joe...

        Jos se olisi niin helppoa menestyä oopperalaulajana, niin maailma olisi täynnä oopperalaulajia.

        Ei varmaan kukaan heistä ole ollut Korsolaisessa bändissä, ei edes tarja.

        Olempa kuullut myös, että rockbänditkin ovat menestyneet maailmalla loistavasti, myös rahallisesti.

        Toivottavasti ei, sillä nyt pojat vapauttivat hänet bändistä, jossa oli vaten tahtoaan 9 vuotta.

        p.s sinulle varmaan löytyy parempiakin forumeja keskustella kuin täällä, jossa on vain kammottavia hämärissä mestoissa alakulttuurin illanviettoja kuuntelevia ihmisiä.


    • Maksava asiakas

      jos pääsen vielä kuulemaan Tarjan laulua jatkossakin.

      • Örveltäjä

        Ei kun sinne kirkkoon vaan kuuntelemaan, kun Tarja laulaa: Kilisee kilisee kulkuset tai Varpunen jouluyönä. Mutta ei se siellä Tuomaksen tekemää musiikkia enää kilju.


      • Maksava asiakas
        Örveltäjä kirjoitti:

        Ei kun sinne kirkkoon vaan kuuntelemaan, kun Tarja laulaa: Kilisee kilisee kulkuset tai Varpunen jouluyönä. Mutta ei se siellä Tuomaksen tekemää musiikkia enää kilju.

        Eipä haittaa yhtään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe