yksinäisyys tekee sairaaksi.itse olen ruumiiltani epämuodostunut ja tulen olemaan koko elämäni yksin.ahdistus tilat ovat voimakkaat.ei seksiä,läheisyyttä eikä rakkautta.tunnen että olen valmis vaikka mihin.paine kasvaa.vihaan jo ihmisiä.onnelliset idiootit jotka sai kaiken niin helposti.paine kasvaa ihmiset.syrjikää ja halveksukaa.joku vielä räjähtää.sitten ihmetellään miten tällaista voi tapahtua.rakkaus sen tekee.eikö ole elämä ihanaa?
milloin se syntyy?
2
397
Vastaukset
- Moi
Itse olen ruumiiltani kai ihan normaali, mutten ujouden takia pääse koskaan kokemaan minkäänlaista läheisyyttä.
- Tietoinen,
Ujous voi myös johtua aivojen kemiasta. On sellaisiakin tapauksia omassa piirissäni. Ovat olleet tosi ujoja eikä uskalla sannoo mitään ja jännittää kamalasti. Sitä kutsutaan sosiaaliseksi fobiaksi. Hyvä lääke siihen kokeiltavaksi on esim. aurorix niminen lääke jonka käyttötarkoitus on sos.fobioihin ja aloitekykyjen tekeminen. Monelta ujolta puuttuu aloitekykyä, on vaikea tehdä aloite. Muutenkin kyseinen lääke vilkastuttaa aivoja niin että puhetta tulee eikä jännitä. Miksi et kokeilisi? Ei se ole mikään sairaus, eikä ole hullu tai mielisairas mikäli kyseistä lääkettä käyttää.Olen jutellut erään asiantuntijan kanssa ja hän sanoi että joillakin aivoissa takaisinottajat eivät ole tasaisesti jaossa. Mikä aiheuttaa esimerkiksi ettei "tiedä mitä sanoa, mitä puhua, vaikea tehdä aloite, jännittää ja aattelee mitä toiset ajattelee minusta, ja kamalaa kun on niin ujo eikä uskalla avata suuta".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3905Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763