Hei Crystal, kirjoitan sinullekin. Tämä tilanne painaa päälle, jos ehtisit katsastamaan siitä olisi varmaan apua. Minua painanut tätini ja minun välillä tapahtuneet asiat jo pitkään. Hän käytti minua teininä (15-vuotias neitsyt) psykologinaan (hänellä väkivaltainen miessuhde) ja myös suojakilpenään...eli pyysi minua puhumaan miehelle ystävällisesti heidän riitojen jälkeen. Tuolloin halusin ilmoittaa miehelle mitä hänestä ajattelen, mutta täti taivutti minut ystävällisyyteen. Myöhemmin minulla suhde mikä loppui pahoinpitelyihin, ja käyttäydyin silloin kuten tätini omassa suhteessa, ymmärsin ja piilottelin. Terapiassa tätini käytös tuli esille, ja se miten se vaikutti minuun. Otin asian puheeksi tätini kanssa kun hän taas kantoi murheitaan niskaani. Hän oli aivan uskomaton, sanoen että kyllä nuoretn pitää tietää väkivallasta (hän kertoi minulle kaiken mitä mies teki silloin joskus, ja pyysi etten kertoisi) ja näki oman käytöksensä oikeutettuna. Sitten se meni marttyyrin puolelle, ja hän itki miten kaikki on hänen syytään.
Olen täynnä häntä. Hän syyttää kaikesta aina muita, käyttää inhottavaa kieltä toivoen esim. omalle äidilleen kuolemaa (hän on haukkunut äitiään eli minun mummoa niin pitkään kuin muistan), äyskii omalle lapselleen. Nyt kun vihdoin uskalsin "uhmata" häntä, ja sanoin että jokainen ottaa vastuun omasta elämästään, hän oli verbaalisesti todella hyökkäävä, näykki minua koko ajan. Julkisesti arvosteli esim. kahvinkeittotaitoani kun ei muuta keksinyt. Mutta aivan varmasti keksii lisää..tunnen miten hän arvostelee minuakin koko ajan.
Hänen negatiivisuutensa pysäytti tosissaan, ja minun on ollut vaikea keskittyä omaan elämään. Näin myös hänessä itseäni, minulla myös oli voimakas arvostelukausi, enkä ole päässyt siitä täysin eroon. Haluan itsenäistyä hänestä! Joskus ihailin häntä todella paljon, halusin olla kuten hän, mutta en enää. Haluan olla minä.
Näetkö mitään tästä kaikesta?
Anteeksi, tämä oli pitkä vuodatus...tilanne painaa tällä hetkellä.
Olen täynnä häntä. Hän syyttää kaikesta aina muita, käyttää inhottavaa kieltä toivoen esim. omalle äidilleen kuolemaa (hän on haukkunut äitiään eli minun mummoa niin pitkään kuin muistan), äyskii omalle lapselleen. Nyt kun vihdoin uskalsin "uhmata" häntä, ja sanoin että jokainen ottaa vastuun omasta elämästään, hän oli verbaalisesti todella hyökkäävä, näykki minua koko ajan. Julkisesti arvosteli esim. kahvinkeittotaitoani kun ei muuta keksinyt. Mutta aivan varmasti keksii lisää..tunnen miten hän arvostelee minuakin koko ajan.
Hänen negatiivisuutensa pysäytti tosissaan, ja minun on ollut vaikea keskittyä omaan elämään. Näin myös hänessä itseäni, minulla myös oli voimakas arvostelukausi, enkä ole päässyt siitä täysin eroon. Haluan itsenäistyä hänestä! Joskus ihailin häntä todella paljon, halusin olla kuten hän, mutta en enää. Haluan olla minä.
Näetkö mitään tästä kaikesta?
Anteeksi, tämä oli pitkä vuodatus...tilanne painaa tällä hetkellä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nythän itsekin tein, mitä hän eli valitin hänestä. Ongelmani on etten jaksa hänen seuraa, se vetää kaikki mehut, ja ns velvoitteista johtuen minun on yritettävä kaiketi selviytyä hänen kanssaa. Hän näkee kaiken niin negatiivisesti, että kaikki yritykset olla positiivinen jotenkin haihtuvat tuhkana ilmaan. Olen väsynyt ja surullinen. Minua loukkasi hänen välinpitämättömyytensä omista traumoistani. Olen aina ajatellut että hän kuitenkin rakastaa minua, mutta nähdessäni sen vihamielisyyden ja välinpitämättömyyden minusta ensimmäsitä kertaa elämässäni tuntui että hän ei välitä minusta, hän välittää vain itsestään..ja sekin on niin itsekästä että se tulee hänellä lopulta omaan nilkkaan. Toivottavasti saat selvää, ajatukseni ovat vielä ahdistuneet ja sekavat...