Tsekkasin Avensiksesta -04 öljyt ja huomasin, että öljytikku on todella epämääräinen. Ottaa mukaansa öljyä putkesta, johon tikku työnnetään. Millä konstilla olen varma, että autossani on oikea määrä öljyä.
Paljonko on muuten pissapojan säiliön tilavuus?
Öljyn mittatikku
10
4878
Vastaukset
- toijotat kokenut
Saman olen itsekin huomannut ja katkerasti kiroullut omassa avensiksessa.
Syyksi arvelisin että moottorin "huohotus"-reiät on tukossa ja siksi puskee öljyä myös tikun reikään. - AE111
Itse olen saanut selkeät "lukemat", kunhan olen ensin pyyhkinyt tikun ja välttänyt sen pyörittelyä putkessaan.
- 2.4 STW
Ei kai kukaan katsele öljyä ilman pyyhimättä ensin tikkua :-)
No eipä silti itse ei tule katsottua öljyjä ollenkaan enkä ole sitä tehnyt viimeisen kahden auton aikana kuin pari kertaa ensimmäisten kukausien aikana. - AE111
2.4 STW kirjoitti:
Ei kai kukaan katsele öljyä ilman pyyhimättä ensin tikkua :-)
No eipä silti itse ei tule katsottua öljyjä ollenkaan enkä ole sitä tehnyt viimeisen kahden auton aikana kuin pari kertaa ensimmäisten kukausien aikana.Tietysti pyyhitään, mutta pitää ottaa varman päälle :) Oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka ei tiedä edes perusteita joistain asioista, ennen kuin ne joku opettaa.
Vuoden -86 Corollan ja öljyä syöneen heikosti huolletun koneen jälkeen ei ole mikään auto minulla öljyjä vienyt. Mutta ei vara venettä kaada. Tosin olenkohan nykyisestä 9tkm ajetusta autostani kerran öljyt katsonut. - AE111
AE111 kirjoitti:
Tietysti pyyhitään, mutta pitää ottaa varman päälle :) Oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka ei tiedä edes perusteita joistain asioista, ennen kuin ne joku opettaa.
Vuoden -86 Corollan ja öljyä syöneen heikosti huolletun koneen jälkeen ei ole mikään auto minulla öljyjä vienyt. Mutta ei vara venettä kaada. Tosin olenkohan nykyisestä 9tkm ajetusta autostani kerran öljyt katsonut.Tänään katsoin Avesta öljyjä ja ei siitä selvää ottanut. Pyyhin, kuivasin ja olin varovainen, mutta kokoo tikku oli öljyssä joka kerralla. Mikähän lie suunnittelukukkanen? Ei -03 Corollassa tuollaista ollut. Olisikohan toimiva ratkaisu tuo ehdotettu kiertäminen? Toisaalta tikku lyhenee, jos alkaa kunnolla jengoille laittamaan.
AE111 kirjoitti:
Tänään katsoin Avesta öljyjä ja ei siitä selvää ottanut. Pyyhin, kuivasin ja olin varovainen, mutta kokoo tikku oli öljyssä joka kerralla. Mikähän lie suunnittelukukkanen? Ei -03 Corollassa tuollaista ollut. Olisikohan toimiva ratkaisu tuo ehdotettu kiertäminen? Toisaalta tikku lyhenee, jos alkaa kunnolla jengoille laittamaan.
....kuumana vai kylmänä?
Minä olen huomannut, että öljyn määrän näkee luotettavasti jopa tikkua pyyhkimättä, jos mittauksen suorittaa kylmänä.
Kuumasta koneesta taas vaikeampaa, kun litku öljy valuu sinne tänne pitkin tikkua.....- AE111
Tojo-Kölli kirjoitti:
....kuumana vai kylmänä?
Minä olen huomannut, että öljyn määrän näkee luotettavasti jopa tikkua pyyhkimättä, jos mittauksen suorittaa kylmänä.
Kuumasta koneesta taas vaikeampaa, kun litku öljy valuu sinne tänne pitkin tikkua.....Näköjään on päässyt perusasiat unohtumaan. Tietty kone pirskottaa öljyä mittatikun putkeenkin, jota siellä heti tuoreellaan on. Jospa katselisi ensi kerran kylmästä koneesta.
AE111 kirjoitti:
Näköjään on päässyt perusasiat unohtumaan. Tietty kone pirskottaa öljyä mittatikun putkeenkin, jota siellä heti tuoreellaan on. Jospa katselisi ensi kerran kylmästä koneesta.
....kerro sitten miten kävi!
Voihan moottoreissakin olla eroja, mutta mainitsemani tilanne on siis se Ave TD -98.- Anonyymi
AE111 kirjoitti:
Näköjään on päässyt perusasiat unohtumaan. Tietty kone pirskottaa öljyä mittatikun putkeenkin, jota siellä heti tuoreellaan on. Jospa katselisi ensi kerran kylmästä koneesta.
Näköjään täällä ollaan aivan hakoteillä siitä, miten öljynmäärä katsotaan. Parhaiten näkee, kun on ajosta tullut ja moottori on ehtnyt lämmetä. Auto on hyvä ajon ja sammutamisen jälkeen antaa noin 10 min. seistä, jonka jälkeen on hyvä tarkistaa öljyn määrä mittatikulla. Kylmästä moottorista ei missään nimessä tule öljyä mitatata antaa väärät arvot.
- tikusta asiaa
Jos on metallinen niin tee siihen hiukan kierrettä niin silloin pitäisi toimia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475505Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612436Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181900Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171635
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361622Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5141881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089