Keskuslukitus on alkanut reistailemaan heti pakkasten ilmettyä. Tai oikeammin se "kummittelee" kesken ajon saattaa ovet mennä lukkoon omia aikojaan ja taas sitten hetken päästä aueta. Mistä johtuu ?
Keskuslukitus reistaa
2
765
Vastaukset
ovilukkojen omatoiminen päälle/poismeno on ominaisuus, joku sanoisi että tyyppivika.
Myös Focus kärsii samasta reistailusta. Kannattaa välttää tilannetta, että laitat auton käyntiin ja
isket oven kiinni ja menet skrabaamaan ikkunoita.
On näet käynyt niin, että lukitus on pamahtanut
päälle ja auto käynnissä ja avaimet sisällä.
Tai sitten kannattaa pitää vara-avaimet lähettyvillä. Lukkojen anturit eivät tykkää kylmästä ja kosteasta.- ex-Mondeo
Been there, done that. Viime talvena kovimpien pakkasten aikaan iski juuri tuollainen tilanne Mondeon kanssa, eli pistin auton käyntiin ja menin ulos raaputtamaan laseja ja hetken kuluttua Voorti naksautti ovet lukkoon. Onneksi kämpän ovi ei ollut siinä vaiheessa vielä lukossa, koska kotiavaimetkin olivat samassa avainnipussa Mondeon virtalukossa. Ei tarvinnut siis rikkoa paikkoja, kun sain haettua vara-avaimet sisältä.
Sama tilanne toistui viime talvena vielä kaksi kertaa, mutta silloin olin jo varautunut siihen pitämällä vara-avaimia taskussa. Myös ajon aikana ovet naksahtivat muutaman kerran lukkoon.
Toinen murhe lukkojen kanssa oli se, että kun auton käynnisti niin takaluukun lukko naksahti auki. Tätä tapahtui varsinkin kostealla säällä.
Tähän vaivaan auttoi auton avaimen uudelleenkoodaus kääntämällä auton virrat nopeasti päälle 4 kertaa peräkkäin. Koodauksen jälkeen lukko ei aukeillut pitkään aikaan omia aikojaan, mutta sama keino korjasi ongelman, kun se alkoi taas oireilla.
Muita sähkövikoja -01 Mondeossa ei sitten ehtinytkään olemaan. Yhtään polttimoakaan ei joutunut 1,5 vuoden aikana vaihtamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756