Tukehtumisen tunne puoliunessa

Girl-86

Mitä sanotte, liittyykö paniikkihäiriöön se, että juuri ennen nukahtamista, herään yhtäkkiä outoon tuntemukseen, että aivan kuin nenäni olisi ihan tukossa, vaikkei oikeasti olekaan, ja että en saa happea? Kummallista on se, että voin ikään kuin päättää puoliunessa, heräänkö vai en, mutta jos en herää, tuntuu että tukehdun ja saan happea vasta sitten kun herään eli on pakko herätä.

Olen kärsinyt tuosta todella oudosta jutusta jo nelisen vuotta (tiettävästi vaarattomien) rytmihäiriöiden lisäksi, mutta onneksi niitä ei sentään tule joka ilta, ei varsinkaan silloin jos pidän silmiäni niin kauan auki kunnes nukahdan väkisin.

4

2804

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Make

      tutkittu tai mahdollisesti oletko keskustellut lääkärin kanssa sellaisesta mahdollisuudesta että sulla voisi olla uniapnea.

      Enhän minä ole lääkäri mutta väittäisin että enemmän viittaa uniapneaan.

    • Saara

      Itselläni on vastaavanlaisia tunteita ja ne tulevat aina juuri silloin kun on nukahtamassa. Eli kun olen unen ja valveen rajamailla, herään ahdistavaan tunteeseen.

      Ennen heräsin siihen kun sydämeni tuntui pysähtyvän. Jätti jonkin lyönnin välistä tai tuli lisälyöntejä. Heräsin paniikissa istumaan ja haukoin henkeäni. Sama toistui taas kun olin nukahtamassa.

      Nykyisin nuo sydän oireet ovat hävinneet, mutta tilalle on tullut hengen ahdistusta. Eli aina kun olen nukahtamassa, herään siihen, että tukehdun. Säikähdän sitä ja alkaa huimaamaan ja olo tuntuu epätodelliselta, pelkään, että kuolen siihen.

      Nykyisin olen oppinut sen, että kuolemaa ei tule, eivätkä oireet ole merkki mistään vakavasta. Herään edelleen samaan tunteeseen, mutta en nouse enää istumaan, vaan avaan silmäni, hengitän muutaman kerran syvään ja nukahdan uudestaan.

      Yleensä nämä kohtaukset ilmenevät silloin, kun olen kamalan väsynyt tai ahdistunut. Esim. työstressi laukaisee tukehtumisen tunteen.

    • pekoni

      Linkkarissa istuessa tuli tunne et nenä menis tukkkoon ja sellanen kamala paineen tunne,mikä tuntus päässä.Tuntui et koko pää kohta räjähtää,jos ei päässy bussista pois.Hirvee tunne.

    • Selvinnyt rouva77

      On ihan tuttu tunne. Samoja oireita ollut jo teini-iässä, ennen mitään paniikkihäiriötä ja stressiä. Nyt paniikkihäiriön iskiessä se oli melkein pahin oire. Lääkitys auttoi, mutta nyt lääkityksen lopetettuani silloin tällöin yli-väsyneenä tulee samanlaisia tuntemuksia. Herään siihen, etten ole hengittänyt hetkeen, sydän hakkaa ja on vaikeaa vaipua uneen. Nykyisin tämä on lähinnä ärsyttävää, ei pelottavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe