Läksyt tekemättä

Lihava koulutyttö

Olin juuri aloittanut lukion ja kärsin todella suuresta motivaatiovajauksesta. Tunteja jäi väliin ja läksyihin en kiinnittänyt mitään huomiota.

Muutaman viikon jälkeen matematiikan opettajani Mikko, noin 53v setä, pyysi minua jäämään keskustelemaan opiskelusta tunnin jälkeen. Matematiikan tunnit olivat päivän viimeiset ja kaikki muut olivat jo poistuneet kotiin. Mikko alkoi utelemaan kaikenlaista, hän oli huomannut, ettei opiskelu innosta minua ja että minulla ei ollut mitään toivoa päästä kurssista enää läpi. Siinä vaiheessa havahduin katsomaan itseäni peilistä. Anelin Mikkoa antamaan minulle edes säälistä viitosen kurssiarvosanaksi. Mikko selitteli, ettei se ole mahdollista, koska panokseni opiskeluun oli ollut olematonta. Epätoivoissani päädyin siihen, että ehdotin seksiä hänen kanssaan.

Tästä Mikko innostui. Hän alkoi samantien kähmimään rintojani ja hieromaan pilluani kireiden farkkujen päältä. Olin hetkessä aivan kostea ja nännini näkyivät selvästi napapaitani lävitse. Aloin hieromaan Mikon kullia housujen läpi ja avasin hänen vyönsä ja riisuin sekä itseni että opettajani. Otin hänen kalunsa suuhuni ja pyörittelin kieltäni hänen mahtavan terskansa ympärillä. Nuolin hänen kivespusseja ja pyysin Mikkoa panemaan minua kunnolla joka reikään.

Menin makuulle opettajanpöydälle ja levitin haarani hänelle. Neitsytpilluni oli ihan märkä kiimasta, olen aina haaveillut vanhoista sedistä ja leluna olemisesta. Mikko tunki kyrpänsä pilluuni ja alkoi nussimaan minua rajusti. Pyysin Mikkoa korkkaamaan perseeni ja pian hän olikin peräaukossanu mahtavan kullinsa kanssa. Kipu tuntui voimakkaalle, mutta nautin siitä kun Mikko puristeli isoa ja leveätä persettäni. Tunsin voimakasta himoa saada imeä hänen paskaista kulliaan ja pyysin häntä antamaan munansa suuhuni. Vatkasin sitä voimakkaasti imien edes takaisin, samalla tavalla kuin olen pornopätkissä nähnyt naisten tekevän.

Mikko alkoi olla jo lähellä orgasmia. Nopeasti ohjasin munan pilluuni ja käskin häntä tulemaan sisääni nopeasti. Muna liikkui edes takaisin nopeassa tahdissa ja aloin tuntea supistelua alapäässäni. Pian sain mahtavan orgasmin, parhaan ja ensimmäisen elämässäni. Mikko laukesi lähes samaan aikaan ja tunsin, kuinka pilluni täyttyi lämpimästä lemmenmahlasta. Laukeamisen jälkeen Mikko vielä nuoli minulle pari orgasmia, mutta ne olivat pieniä ensimmäiseen verrattuna. Uteliaana nuolemisen jälkeen kastoin sormeni pillussani, että saisin myös maistaa spermaa ensimmäisen kerran elämässäni. Maku oli niin kiihottava, että suorastaan valuin kiimanestettä, ja Mikko huomasi sen.

Niinkin vanhaksi Mikon muna oli kohonnut paraatikuntoon nopeasti ja pian hän taas oli sisälläni... Siitä lähtien olen odottanut jokaista matematiikan tuntia, sillä olen tarjonnut Mikolle nuorta tavaraani aina joka tunnin päätteeksi. Joka kerta Mikko on suostunut ja en voi kuin kehua hänen taitojaan. Nyt lukion loppupuolella en tiedä mitä tekisin: viikottaiset panot Mikon kanssa ovat ainoa asia mitä odotan. Vanhemman miehen muna on ihana asia nuoren tytön pillussa.

Mira 88

1

10005

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bi-mies47

      Kivahan sitä oli nussiskella nuoren koululikan kanssa. Tiedoksi en antanu likalle hyväksyttävää numeroo. Vähän oli tyttö katkera. Eipä ollu eka kerta kun joku likka anto mulle pillua parempien numeroiden toivossa. Onko muuten muilla opettajilla samoja kokemuksia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1170
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1098
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      950
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      920
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      755
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      721
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      666
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      30
      620
    Aihe