Jo kaksi vuotta olen vain laihduttanut. Tai yrittänyt sitä. Mikään muu ei pyöri mielessä. Vai ruoka. Onnistun olemaan koko päivän syömättä, mutta iltaisin aina retkahdan. Syön ja syön kaikkea mitä eteen tulee. Kaikki alotetut herkkulakot loppuu aina viimeistään seuraavana päivänä. Tää on karmeaa.. En ole ylipainoinen, mutten laihakaan. Tiedän, että minun ei välttämättä tarvitsisi laihduttaa, mutta en voi sille mitään, etten kestä itseäni tällaisena. Oksentamista harkitsin joskus, ja oksentelinkin, mutta onneksi en ryhtynyt siihen lopulta. Haluan vaan päästä tästä ruoan sisään ahtamisesta eroon, alan olemaan jo epätoivoinen. Tämä on yksi syy jo vuoden jatkuneeseen masennukseen. En pysty puhumaan tästä kenellekkään, häpeän liikaa. En vain tiedä mitä tehdä... tietäisikö, tai osaisiko joku edes neuvoa? alan olemaan jo epätoivoinen.
ahmin, ahmin
9
915
Vastaukset
- lee
kuulostaa erittäin tutulta jutulta...mullaki on ollut samoja ongelmia eli tota ahmisista ja masennusta ym...ei oo yhtään kivaa tällanen ja haluis parantuu.mä oon oikeestaan alkanu päästä tavallaan voiton puolelle tässä asiassa.aloin vaan kelaa,että onks mun koko elämä tällasta. ei mun tartte tyytyyn oleen syömishäiriön orja!!!aloin miettii asoita ja siitä se sit lähti.pitää vaan yrittää ihan hitosti ja ei se aina ekalla kertaa onnistu.mäki oon päättäny monta kertaa parantuu, mut en oo joka kerta ollu tosissani ja sen on sit kans huomannu asenteessa.tarttee antaa itelle anteeks, eikä aina rankaista itseensä pienimmistä virheistä.vaikeeta se on,mutta mä uskon,että harjoittelun avulla se onnistuu....ei saa vertailla itteensä koko ajan muihin...onks sul jotain tiettyjä tyyppejä, joita kattelet ja haluut olla samanlainen(hoikuudessa) kuin ne.
paastootsä ja sit taas ahmit? mä ainaki paastosin ja sit ahmin ihan hitosti aina kerralla.siit tuli ihan kauhee olo henkisesti. nyt oon huomannu,että kannattaa syödä tasasesti,koska ei välttämättä tuu sit ainakaan joka päivä sellasii ahmimisjuttuja...ja jos halu laiduttaa niin ei pyri siihen 2000 kaloriin päivässä vaan esim. 1000 tai 500.okei,paino ei putoo niin nopeesti,mut sit sä et ainakaan välttämättä ahmi koko ajan, kun verensokeri pysyy tasasena...
harrastatsä jotain(siis muuta ku liikuntaa)? tarkotan vaan,että hyvä,jos sais jotain muuta ajateltavaa kuin toi ruoka...mä tajuu,että se pyörii 24/7 sun mielessä,koska mulla oli ihan sama juttu.onneks ei oo enää silleen...
tsemii sulle!- ahmatti90
Joo, todellakin. Yritän aina paastota ja sitten taas sorrun ahmimaan. Kerta toisensa jälkeen ja se tosiaan tekee paskan fiiliksen. Ja kyllä, mun kaksi parasta ystävää on molemmat todella hoikkia luonnostaan. Ne voi syödä mitä vaan ja silti ei liho. Ja muutkin mun kaverit on hoikkia. Tai ainakin hoikempia kuin minä. Toi 500kcl kuulostaa hyvältä. Voisin alkaa pitämään kirjaa syömisistä ja kaloreista. Kyllähän minä, soitan kitaraa ja muutenkin musiikkia harrastan. Kiitos tosi paljon vinkeistä ja muutenkin, kun kerroit omista kokemuksistasi. Voimia sinullekkin !
- lee
ahmatti90 kirjoitti:
Joo, todellakin. Yritän aina paastota ja sitten taas sorrun ahmimaan. Kerta toisensa jälkeen ja se tosiaan tekee paskan fiiliksen. Ja kyllä, mun kaksi parasta ystävää on molemmat todella hoikkia luonnostaan. Ne voi syödä mitä vaan ja silti ei liho. Ja muutkin mun kaverit on hoikkia. Tai ainakin hoikempia kuin minä. Toi 500kcl kuulostaa hyvältä. Voisin alkaa pitämään kirjaa syömisistä ja kaloreista. Kyllähän minä, soitan kitaraa ja muutenkin musiikkia harrastan. Kiitos tosi paljon vinkeistä ja muutenkin, kun kerroit omista kokemuksistasi. Voimia sinullekkin !
Heippa!
Kiva,että mun kokemuksista oli jotain apuu=)
Toivottavasti sulla alkaa meneen paremmin. Kannattaa yrittää satsata siihen, että yrittää olla ajattelematta tota ruokaa... Tietty hyvä, jos annat ittes syödä ees jonkun verran, mut älä liikaa tarraudu siihen tiettyyn kalorimäärään. Jos alkaa laskeen kauheesti kaloreita niin siihen jää koukkuun. Mä tein ennen silleen ja mä osaan kaikkien ruokien kalorit melkeen ulkoo. Tietää heti, että kuinka paljon on missäkin ruossa... Ja siihenki jää sitten koukkuun... Joten oo varoivainen, jos alat silleen tekeen. Toisaalta eihän sitä ees huomaa, että jää koukkuun...Se vaan hiipii sillon, kun ei huomaa niinku syömishäiriökin...
Kirjottele ihmees kuulumisiä tänne! Ois kiva kuulla, että miten sulla menee! - ahmatti90
lee kirjoitti:
Heippa!
Kiva,että mun kokemuksista oli jotain apuu=)
Toivottavasti sulla alkaa meneen paremmin. Kannattaa yrittää satsata siihen, että yrittää olla ajattelematta tota ruokaa... Tietty hyvä, jos annat ittes syödä ees jonkun verran, mut älä liikaa tarraudu siihen tiettyyn kalorimäärään. Jos alkaa laskeen kauheesti kaloreita niin siihen jää koukkuun. Mä tein ennen silleen ja mä osaan kaikkien ruokien kalorit melkeen ulkoo. Tietää heti, että kuinka paljon on missäkin ruossa... Ja siihenki jää sitten koukkuun... Joten oo varoivainen, jos alat silleen tekeen. Toisaalta eihän sitä ees huomaa, että jää koukkuun...Se vaan hiipii sillon, kun ei huomaa niinku syömishäiriökin...
Kirjottele ihmees kuulumisiä tänne! Ois kiva kuulla, että miten sulla menee!Mulla ei kai ole yhtään itsekuria.. Yritin kaikkia neuvojasi, ihan tosissaan, mutta aina vaan sorrun. Tämäkin päivä meni lupaavasti, mutta illalla, sorruin. Niin käy aina, joka ikinen kerta. Jos ajattelen, että syön vähän, koska on niin nälkä, että on paha olla, niin aina löydän itseni ahmimasta ruokaa lisää ja lisää. Ikuinen noidankehä. Huomenna en syö muruakaan.
- lee
ahmatti90 kirjoitti:
Mulla ei kai ole yhtään itsekuria.. Yritin kaikkia neuvojasi, ihan tosissaan, mutta aina vaan sorrun. Tämäkin päivä meni lupaavasti, mutta illalla, sorruin. Niin käy aina, joka ikinen kerta. Jos ajattelen, että syön vähän, koska on niin nälkä, että on paha olla, niin aina löydän itseni ahmimasta ruokaa lisää ja lisää. Ikuinen noidankehä. Huomenna en syö muruakaan.
No voi ei... Sun aika ei sitten kai ole vielä tullu, eli sä et oo sisäistäny kaikkee viel tarpeeks... Mullal on käyny ihan samalla tavalla. Monta kertaa yritin alottaa ja sitten taas sorruin ( ja sorrun vielä aina välillä. Ei tää sairaus välttämättä koskaan kunnolla parane, mutta pitää silti pitää pintansa), mut kun aikaa kuluu niin kai se aika tulee. Oon sitä mieltä, että esim. mä ite kehitin mun sairauden eli käänsin mun ajatuksen tuhoisiksi mua itseeni kohtaan. Ei sitä ees huomaa, että sen tekee ennenku on liian myöhästä. Uskon, että koska olen ite sen tehny, pystyn myös kääntämään ne oikeiksi (normaaleiksi). Kukaan ei oo sanonu, että tää meijän paranemis prosessti ois helppo! Ei se tosiaankaan ole, eikä se tapahdu hetkessä! Tän taudin kehittyminen kesti aika kauan, joten paraneminenkaan ei tapahdu nopeesti. Pitää olla erittäin pitkäpinnanen ja antaa itselleen anteeks. Mä ymmärrän sun tunteita, koska mulla oli ihan sama fiilis ennen. Kuulostaa siltä,että sä paastoat vieläkin? Ja sit taas alat ahmimaan? Aluks kyl saattaa ahmii aika paljon... Onks sulla sellasia kiellettyjä ruokia? Mulla oli ainaki vaikka mitä ja niitähän mä ahmin sit kaikista eniten. Olin määränny, että mitä sain syödä, ja jos ylitin sen määrän edes vaan yhdellä palalla liikaa, olin pilannu mun päivän ruokailun ja annoin itelle luvan alkaa syömään ihan mitä tahansa. Sillon maistu ihan mikä vaan ja helposti saatto mennä kauppaan ja ostaa esim. litran jätskii,keksejä,suklaata ja karkkii. Sillä hetkellä, kun söin kaikkee tollasta ihanaa oli mulla aivan fantastinen olo. Ihanku ois taivaassa. Se oli tosi ihana tunne! Sitten sen syömisen jälkeen tuli tosi morkkis ja itseinho ja sitä seurasi seuraavan päivän syömättömyyssuunnitelmat...Eli huomenna en syö mitään ja sitä seuraavana päivänä en syö ym... Ei toiminu kunnolla siltikään vaikka kuinka päätti.
Nyt mä oon luultavasti painavampi kuin koskaan(oon kuitenkin ihan normaalipainoinen),mutta en sentään aattele ruokaa ja syömistä koko ajan! Arvaa onko se helpottavaa? Onhan se ihan helvetillistä ja säälittävää,jos omissa aivoissa ei oo mitään muita ajatuksia kuin ruoka ja kuinka paljon on syöny. Yritän hyväksyä itteni sellaisena kuin oon. Vaikeetahan se on joskus,mutta ei sille voi mitään... Ainakaan syömishäiriö ei ohjaile mua sentään koko ajan ja mulla on omiaki ajatuksia. Kukaan ei manipuloi mua koko ajan...
Voin vaan sanoa sen, että kukaan ei voi parantaa sua paitsi sä itse...Kuulostaa julmalta, mutta se on totta... Tää on rankkaa, melkeen kuin kävis sotaa itteäs ja syömishäiriötä vastaan,mutta voitto on sen arvosta! Tuntee,että kahleet lähtee ja on vapaa lentään=)
Kaikki tää kuulostaa tosi kliseeltä varmasti sun korvaan vielä tähän mennessä, mutta luulen, että sä tuut ymmärtämään tän viel joku päivä!=)
Muista vaan, ettei tapahdu mitään ihmeparantumista vaan tää parantuminen on pitkä prosessi, joka menee eteenpäin askel askeleelta...
Tsemiä sulle ja hali!
Kirjottele,jos haluut! Tiedän kokemuksesta, että kirjottaminen helpottaa! - ahmatti90
lee kirjoitti:
No voi ei... Sun aika ei sitten kai ole vielä tullu, eli sä et oo sisäistäny kaikkee viel tarpeeks... Mullal on käyny ihan samalla tavalla. Monta kertaa yritin alottaa ja sitten taas sorruin ( ja sorrun vielä aina välillä. Ei tää sairaus välttämättä koskaan kunnolla parane, mutta pitää silti pitää pintansa), mut kun aikaa kuluu niin kai se aika tulee. Oon sitä mieltä, että esim. mä ite kehitin mun sairauden eli käänsin mun ajatuksen tuhoisiksi mua itseeni kohtaan. Ei sitä ees huomaa, että sen tekee ennenku on liian myöhästä. Uskon, että koska olen ite sen tehny, pystyn myös kääntämään ne oikeiksi (normaaleiksi). Kukaan ei oo sanonu, että tää meijän paranemis prosessti ois helppo! Ei se tosiaankaan ole, eikä se tapahdu hetkessä! Tän taudin kehittyminen kesti aika kauan, joten paraneminenkaan ei tapahdu nopeesti. Pitää olla erittäin pitkäpinnanen ja antaa itselleen anteeks. Mä ymmärrän sun tunteita, koska mulla oli ihan sama fiilis ennen. Kuulostaa siltä,että sä paastoat vieläkin? Ja sit taas alat ahmimaan? Aluks kyl saattaa ahmii aika paljon... Onks sulla sellasia kiellettyjä ruokia? Mulla oli ainaki vaikka mitä ja niitähän mä ahmin sit kaikista eniten. Olin määränny, että mitä sain syödä, ja jos ylitin sen määrän edes vaan yhdellä palalla liikaa, olin pilannu mun päivän ruokailun ja annoin itelle luvan alkaa syömään ihan mitä tahansa. Sillon maistu ihan mikä vaan ja helposti saatto mennä kauppaan ja ostaa esim. litran jätskii,keksejä,suklaata ja karkkii. Sillä hetkellä, kun söin kaikkee tollasta ihanaa oli mulla aivan fantastinen olo. Ihanku ois taivaassa. Se oli tosi ihana tunne! Sitten sen syömisen jälkeen tuli tosi morkkis ja itseinho ja sitä seurasi seuraavan päivän syömättömyyssuunnitelmat...Eli huomenna en syö mitään ja sitä seuraavana päivänä en syö ym... Ei toiminu kunnolla siltikään vaikka kuinka päätti.
Nyt mä oon luultavasti painavampi kuin koskaan(oon kuitenkin ihan normaalipainoinen),mutta en sentään aattele ruokaa ja syömistä koko ajan! Arvaa onko se helpottavaa? Onhan se ihan helvetillistä ja säälittävää,jos omissa aivoissa ei oo mitään muita ajatuksia kuin ruoka ja kuinka paljon on syöny. Yritän hyväksyä itteni sellaisena kuin oon. Vaikeetahan se on joskus,mutta ei sille voi mitään... Ainakaan syömishäiriö ei ohjaile mua sentään koko ajan ja mulla on omiaki ajatuksia. Kukaan ei manipuloi mua koko ajan...
Voin vaan sanoa sen, että kukaan ei voi parantaa sua paitsi sä itse...Kuulostaa julmalta, mutta se on totta... Tää on rankkaa, melkeen kuin kävis sotaa itteäs ja syömishäiriötä vastaan,mutta voitto on sen arvosta! Tuntee,että kahleet lähtee ja on vapaa lentään=)
Kaikki tää kuulostaa tosi kliseeltä varmasti sun korvaan vielä tähän mennessä, mutta luulen, että sä tuut ymmärtämään tän viel joku päivä!=)
Muista vaan, ettei tapahdu mitään ihmeparantumista vaan tää parantuminen on pitkä prosessi, joka menee eteenpäin askel askeleelta...
Tsemiä sulle ja hali!
Kirjottele,jos haluut! Tiedän kokemuksesta, että kirjottaminen helpottaa!Kuin luin tuota tekstiäsi, niin ihan kuin oisin itse kirjoittanut. Siis juuri tuo, että on kiellettyjä ruokia ja juuri niitä sitten ahmii eniten. Ja kyllä, minäkin suunnittelen päivän ruoat etukäteen ja jos vähänkin lipsahdan, niin kaikki on pilalla ja on ihan sama syödä vaikka koko jääkaappi tyhjäksi. Ja sen jälkeen on hirveä morkkis. Jotenkin tekstisi lukeminen antaa uskoa, että parantuminen on mahdollista. Voi olla, etten tosiaan ole vielä sisäistänyt kaikkea, koska tälläkin hetkellä haluan ennemmin laihtua, kun parantua. Mutta ehkä jonain päivänä.. Mutta kiitos todella paljon avusta ! Tästä eteen päin yritän lujemmin ja ihan uudella asenteella :)
- Annamanna
ahmatti90 kirjoitti:
Mulla ei kai ole yhtään itsekuria.. Yritin kaikkia neuvojasi, ihan tosissaan, mutta aina vaan sorrun. Tämäkin päivä meni lupaavasti, mutta illalla, sorruin. Niin käy aina, joka ikinen kerta. Jos ajattelen, että syön vähän, koska on niin nälkä, että on paha olla, niin aina löydän itseni ahmimasta ruokaa lisää ja lisää. Ikuinen noidankehä. Huomenna en syö muruakaan.
moikkelis koikkelis!
niin puuttuu minultakin itsehillintä..mut huomasin jotta kun syö päivälläkin pieniä annoksia esim.näkkäri, kanaleikepäällä ja tomatii..salatiii, porkkanoita..kaalta...nii voi hillitä hieman itseä natustelemasta hyvää...ja jos illalla iskee napostelu vimma ota porkkanaa..
hillitsemyys johtuu siitä että ole yksinkertasesti niin nälikäinen koska pihtaat ruokaa päivällä, jossa ei oo mitn järkee..koska lihot kun syöt yhellä kertoo paljon..se varastoituu.. - selviytynyt
ahmatti90 kirjoitti:
Kuin luin tuota tekstiäsi, niin ihan kuin oisin itse kirjoittanut. Siis juuri tuo, että on kiellettyjä ruokia ja juuri niitä sitten ahmii eniten. Ja kyllä, minäkin suunnittelen päivän ruoat etukäteen ja jos vähänkin lipsahdan, niin kaikki on pilalla ja on ihan sama syödä vaikka koko jääkaappi tyhjäksi. Ja sen jälkeen on hirveä morkkis. Jotenkin tekstisi lukeminen antaa uskoa, että parantuminen on mahdollista. Voi olla, etten tosiaan ole vielä sisäistänyt kaikkea, koska tälläkin hetkellä haluan ennemmin laihtua, kun parantua. Mutta ehkä jonain päivänä.. Mutta kiitos todella paljon avusta ! Tästä eteen päin yritän lujemmin ja ihan uudella asenteella :)
Hei sulle!
Haluaisin kertoa,että sinun ei ole pakko käydä sitä hirveätä taistelua yksin.Ihan oikeasti terapiasta tai ainakin jostain luotettavasta ammattilaisesta on apua.Toot kai jokaisen on tehtävä se itse,mutta tukijoukot pystyvät keventämään taakkaasi.
Jos koulullasi on mukava terkkari,hänestä vois aloittaa...
Ne kahleet saa katki!
Iloista joulun odotusta sinulle!
- lee
Aattelin vaan kysellä sun kuulumisia, että miten tällä hetkellä menee? Luin tosta sun ekasta tesktistä, että sulla on kestäny tätä jo kaks vuotta. Mulla on menossa viiden vuosi ja nyt alkaa vasta olemaan toivoa=) On tää ollu aika pitkä prosessi ja hitaasti menee nää parantumisen askeleet, mutta mä jaksan uskoa. että joku päivä viel maailma hymyilee oikein kunnolla=)
Onko sulla niin, että sun mielialat rippuu tosi paljon siitä, että kuinka hyvin oot pystyny oleen syömättä ym. ? Mulla ainakin oli silleen, että mulla oli mitä parhain olo silloin, kun olin syöny todella vähän ja sitten, kun olin syöny vaikka ihan vaan yhen tavallisen aterian tuntu siltä kuin ruoka olis painanu mun vatsassa ja ihan kauheen tukkonen olo... Eli varmaan taas mun aivot laitto mun päähän sellasen vääränlaisen kuvan, että tavallinen määrä ruokaa vatsassa ei oo normaalia ja että sitä on ihan liikaa... Se on kyllä kumma kuinka kieroiksi omat ajatukset tulee. Ei sitä ite huomaa, kun on tilaneteessa mukana, mutta kun alkaa tarkastelemaan niitä tavallaan itsensä ulkopuolelta (tavallaan ulkopuolisena henkilönä) niin näkee kuinka sairasta toi oma meno on=) Tajusitko mitä tarkotan? Vähä vaikee selittää =)
Mullaki oli masennusta ja oikeestaan menin sellaseen, että aloin vähä tekeen ittelleni haavoja. Päätin, että joka kerta kun ratkeen syömään, teen itelleni nuppineulalla haavan käteeni... No tulihan niitä sellanen kymmenen kappaletta, mut sit tajusin, ettei tää mun rangaistus oikeen toimi niin lopetin sen. Oli tosi kiva, kun ne arvet näky viel pitkään sen jälkeen ja yritti sitten parhaansa mukaan piilotella niitä... Onneks niit ei enää näy... Tää oli kyl ihan mun pohjanoteeraus. Toi masenus kyllä iskee aika kivasti aina välillä ja toisaalta tuntuu, että se on koko ajan päällä (paitsi sillon, kun on pitänyt ittensä kurissa ja itsekuri muka toimi syömisen suhteen eli ei oo tullu syötyä paljon mitään). Mielialat vaihtelee tosi paljon ja on vaan omissa oloissaan, koska ruoka on se ykkösasia mielessä ja jotkut muut asiat vois häiritä omaa keskittymistä siihen.
Onkos sulla ollu silleen,että tää asia on haitannu sun sosiaalista elämää? Mulla ainaki se rajotti tosi paljon esim. jos ois tavannu kavereita joskus myöhemmin illalla ja sit vaikka sortu ahmimaan sitä ennen niin oli ihan kauheen täys ja ruma olo, eikä siinä tilanteessa kiinnosta mennä ihmisten ilmoille. Sit sitä aatteli, ettei kukaan jätkä haluu mua, koska oon niin inhottavan näkönen, mut varmaan tosiasia on se, että ehkä se huono isetunto näkyy ulospäin ja sit sitä on niin kiinni noissa omissa ruoka ja syömismaailmoissaan, ettei sitä ees huomais,että joku ois kiinnostunu. =)
Tuli taas tarinaa, mutta mun mielestä helpottaa, kun saa puhua näistä asioista! Tavallaan saa niitä omia ajatuksia julki, jos ei viitti puhuu niistä kellekään. En mäkään kertonu kellekään näist mun jutuista. Aattelin vaan, että ite oon tän tilanteen saanu aikaan ja ite aion tästä selvitä kanssa... Ehkä jossain tilanteessa ois järkevä mennä jutteleen jonkun kanssa. Sillä juttelulla on varmaan sama vaikutus kuin tällä kirjottamisella, että se puhdistaa ja helpottaa oloa, kun saa avautua, eikä tartte pitää kaikkia asioita sisällään. Mua ainaki helpotti, kun viimein myönsin itelleni, etten oo ihan normaali ja tää koko syömisjuttu ei oo normaalia ja että mulla on syömishäiriö. En tiiä miks, mutta niin vaan kävi=) Sit tietää, että mitä vastaan taistelee ja on jo tavallaan ottanut ekan askeleen, kun myöntää asian itelleen=)
Oiken hyvää viikonloppua ja kirjota vaan, jos on sellanen fiilis!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934