hallinnanjakosopimus

kaikki

On ostettu hallinnanjokosopimukseen perustuva murto-osa kiinteistöstä. Rakennuskohteessa oli yhteensä 7 tonttia pientaloineen. Rakennuskohde ei ollut kaupantekotilaisuudessa valmis, perustukset oli tehtynä ja osa muista taloista oli valmiina. Ennen kauppaa näytettiin paikanpäällä hallinta-alueen rajat. Talon valmistuttua huomattiin, ettei sovittuja neliöitä löytynyt. Naapurit ovat lohkaisseet sivuja hallinta-alueesta.

Asiasta kehittyi riita. Muut kuusi osaomistajaa painostavat ja kiusaavat. Rikkovat omaisuutta, pilkkaavat, estävät toimintaa, haukkuvat, vievät omaisuutta. Perustelevat sillä, että ne ovat yhteisellä alueella. Muut osaomistajat vastapainoksi pysäköivät autokatospaikkojen ulkopuolelle.
Naapureiden typistyksen jälkeen pihasta puuttuu 20%.

Hallinnanjakosopimus ja sen liitteenä oleva kartta on käräjäoikeuden hyväksymä ja kirjattu rasitetodistukseen.

Mitä voisi tehdä, että neliöt saisi yksityiskäyttöön. Vaikuttaako joukkopainostus siihen tai että käräjäoikeus puoltaa joukkopainostuksen vaatimusta, että neliöistä pitää luopua. Onko muilla murto-osan omistajilla oikeus lohkoa toisen hallitsemaa aluetta. Perusteluina on autolla naapureiden autolla-ajo, he haluavat autoilleen tilaa, lohkaisemalla perheemmme pihaa.

Mitä vaihtoehtoja löytyy riitojen ratkaisemiseksi

7

1138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tässä sulle

      Pystytä 3m korkea betoniaita pihasi ympärille.
      Piikkilankaa yläosaan ja siihen korkeajännite.
      Vallihautaa en lähtisi tekemään sen tarvitseman tilan takia.
      Osta myös ase pimeänäkö kiikarilla ja punapiste tähtäimellä.

    • asukas

      Teeppä seuraavaa:
      1. Kirjaa ongelmakohdat paperille
      - miten tilanne on nyt
      - miten pitäisi olla hallinnonjakosopimuksen perusteella
      2. Pyydä kirjallisesti isännöitsijältä ja taloyhtiön hallitusta saattamaan asia kuntoon määräaikaan mennessä - viikko / kaksi on ihan hyvä aika.
      3. Jos ei mitään tapahdu - todennäköisesti näin käy - pyydä kirjallinen vastaus miksi ei ole toimenpiteisiin ryhdytty. Tämäkin kirjallisesti ja vastaukseen määräaika. Mikäli et saa mitään vastausta vahvista tämäkin kirjallisesti vastapuolelle ja säästä dokumentti.
      4. Nyt sitten ujostelematta lakimiehen juttusille dokumentit mukana. Lakimiehet saavat elantonsa siitä, että ihmiset riitelevät ja juttusi on juuri heitä varten. Etsi sellainen, jonka ensimmäinen neuvottelu on ilmainen. Hän voi sitten siinä punnita mahdollisuuksiasi.
      5. Siitä sitten vaan riitelemään!

      Muista: häviäja maksaa kaikki kulut - myös sinun ja vastapuolen lakimiehen. Älä siis häviä!
      Kirjalliset dokumentit ratkaisevat - ole niissä älyttömän tarkka.

      Tee ilkivallasta rikosilmoitukset ja liitä ne mukaan juttuun.

      • koska

        ei ole kysymys taloyhtiöstä jossa olisi isännöitsijät ja hallitukset.

        No lakimiespuoli on totta.


      • asukas
        koska kirjoitti:

        ei ole kysymys taloyhtiöstä jossa olisi isännöitsijät ja hallitukset.

        No lakimiespuoli on totta.

        Silloin riittää, että vaatii kutakin poistamaan rojunsa vika alueelta esimerkiksi viikon sisällä ja jos ei näin tapahdu tekee sen itse.
        Periaatteessa ei tarvitsisi edes ilmoitella mitään, mutta kirje on hyvä lähettää, jotta ei tilanne tulisi vastapuolille yht´äkkiä.
        Jos joutuu naapurin kamoja siirtämään on hyvä olla todistaja läsnä, mikä rauhoittaa tilannetta.

        Käy myös juttelemassa lakimiehen kanssa.


    • Samaa mieltä

      Vie hallinnanjakosopimus juristille. Viimekädessä asia käsitellään käräjäoikeudessa. Sopimuksesta tulee pitää kiinni, eikä mikään painostus muuta sopimusta.

      • Miekii sammoo ...

        Lähetä kirjeitä ensin taloyhtiölle mieluiten kirjattuna. Näiden pitäisi jäädä liitteiksi taloyhtiön arkistoihin ja itse voit todistaa myöhemmin ottaneesi epäkohdan esille.

        Tällä on merkitystä kun prosessin kustannuksia ruvataan laskemaan. Taloyhtiö joutuu kustantamaan osan ja voit kertoa naapureillesi, että parhaasi yritit mutta kun järjen ääni ei kuulunut.
        Syyllisetkin on helppo osittaa.

        Kotivakuutuksessa on hyvä olla oikeusturvalle kattava osio.


    • Porvoossako?

      Onko alkuperäisessä kirjoituksessa menneet käsitteet hieman sekaisin?

      Ostitte murto-osan tontista? Tarkoitatte varmaan murto-osaa kiinteistöstä? Entä rakennuspaikka? Oliko siellä kaupantekohetkellä todellakin seitsemän kiinteistöä? Vai tarkoitatteko, että rakennuspaikalla oli seitsemän tonttia eli murto-osaa?

      Miksei kiinteistöä ole jaettu muodostamalla asunto-osakeyhtiö? Lohkominen ei nähtävästi ole ollut mahdollista, koska on käytetty hallinnanjakosopimusta?

      Mitä itse sopimukseen tulee, on syytä todeta seuraavaa.

      Hallinnanjakosopimus, jossa on sovittu osaomistajan käyttöön tulevasta kiinteistön alueesta (tontista) ja sillä olevasta rakennuksen hallinnasta, sitoo lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin kirjaamisen jälkeen kaikkia murto-osien omistajia ja haltijoita.

      Liitekartan laatiminen on vapaaehtoista. Lainsäädännössä ei ole annettu määräyksiä tai ohjeita nimenomaan hallinnanjakosopimukseen liittyvän liitekartan laatimisesta, mutta jos sellainen on laadittu, on sen rajaviivat ja piirrokset yhtä sitovia kuin sopimus itsessäänkin.

      Hallinnanjakosopimukseen sovelletaan yleisiä sopimusoikeuden periaatteita ja niin ollen sen tulkinnasta syntyvät erimielisyydet käsitellään käräjäoikeudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe