Minulla on noin 8kk vanha poikakissa joka on todellinen ongelmatapaus. Kissa raapii kaikkea, sekä hyppii joka paikkaan. Varsinkin ruokapöydällä. Jokakerta kun alan syömään saan kissaa laskea alaspöydältä useita kertoja. Yleensä niin kauan kunnes olen syönyt. Kissa myös möyhyää kaikki kukkapurkit sekä repii lattiakaivon kannen aina auki. Alan olla jo melko väsynyt tähän jokapäiväiseen taisteluun sekä tavaroiden rikkomiseen.
Neuvoja? :(
Ongelmallinen kissa
13
1167
Vastaukset
- ant-ti-
Kissa myös tukkii itsensä jokapaikkaan. Lavuaariin, pönttöön, kaappeihin, kenkiin, laukkuihin. Erityisesti paikkoihin missä on vettä.
- aika hauskalta
Hupaista tuo tiedän kissanne!
Mutta kyllä kissankin saa olemaan rauhallisesti, kun on tarpeeksi tiukka, kovakin. Itselläni oli kissa, joka alkoi yöllä hillumaan hulluna. Kärttyinen kun olen niin en kestänyt sitä ollenkaan. Annoin sille perusteelliset lähdöt. Jahtasin ovia perästä sulkien sen muutamana yönä loppu yöksi vessaan ja siitä se oppi ettei meillä yöllä mellasteta.
Tosin sinun kissasi taitaa olla vähän rajumpi tapaus. Mutta älä esim. nosta sitä pöydältä - vaan "heitä se siitä helvettii" eli ilman pahoinpitelyä suurinpiirtein heitä se pois pöydältä, niin että se ymmärtää, että on tosi kyseessä. Sama muiden paikkojen kanssa. Älä jätä mitään epäselväksi.
Onkos sillä tarpeeksi luvallisia leluja ja paikkoja. - neuvolta
aika hauskalta kirjoitti:
Hupaista tuo tiedän kissanne!
Mutta kyllä kissankin saa olemaan rauhallisesti, kun on tarpeeksi tiukka, kovakin. Itselläni oli kissa, joka alkoi yöllä hillumaan hulluna. Kärttyinen kun olen niin en kestänyt sitä ollenkaan. Annoin sille perusteelliset lähdöt. Jahtasin ovia perästä sulkien sen muutamana yönä loppu yöksi vessaan ja siitä se oppi ettei meillä yöllä mellasteta.
Tosin sinun kissasi taitaa olla vähän rajumpi tapaus. Mutta älä esim. nosta sitä pöydältä - vaan "heitä se siitä helvettii" eli ilman pahoinpitelyä suurinpiirtein heitä se pois pöydältä, niin että se ymmärtää, että on tosi kyseessä. Sama muiden paikkojen kanssa. Älä jätä mitään epäselväksi.
Onkos sillä tarpeeksi luvallisia leluja ja paikkoja.useimmat neuvovat kiltista laittamaan lattialle ja silittämään. silloinhan kissa luulee tehneensä jotain p alkittavaa ja toistaa tekonsa.
- Sarie
neuvolta kirjoitti:
useimmat neuvovat kiltista laittamaan lattialle ja silittämään. silloinhan kissa luulee tehneensä jotain p alkittavaa ja toistaa tekonsa.
Olen samalla tavalla opettanut omat kissani pois pöydiltä. Ei tietenkään saa lyödä, eikä niin että kissa loukkaa itsensä vaan kunnon ote kissasta ja heitto pois. Samalla käsky EI! Kyllä tajuaa että kielletty alue on.
- Kitty^
suihkupullo käyttöön ja aina ku kissa tekee jotain luvatonta, suihkautat (mahdollisimman huomaamattomasti) kissaa. Kukkaruukkuihin kannattaa laittaa siihen mullan päälle vaikka kiviä reilu kerros, ni kissa ei pääse multaan käsiksi...tai sitten ne voi peittää jotenkin muuten. Estä kissaltasi pääsy paikkoihin, mihin et halua sen menevän, yksi keino on laittaa vaikkapa kaksipuolista teippiä, siitähän kissa ei tunnetusti tykkää. Jotkut ovat jopa tehneet keittiön pöydälle sellaisen päällysteen, johon kissan tassut tarttuvat kiinni, ja sen he nostavat pöydälle aina kotoa lähtiessään, ettei kissa yksinään ollesaan mene pöydälle. Meilläkin vaikutti meno aika mahdottomalta kun kisumme oli tuon ikäinen, mutta kärsivällisellä kieltämisellä, suihkuttelulla ja muilla konsteilla saimme lopulta kissan tajuamaan, mihin saa mennä ja mihin ei. Eli kärsivällisyyttä ;)
- ant-ti-
Ei taida suihkupullo auttaa kun suihkuunkin tulisi jos oven vain jättäisi auki. Tykkää siis tosi paljo vedestä. En tiedä sit pitäisikö jotain turvallista mutta pahanhajuista ainetta laittaa veden sekaan.
- ant-ti-
Ja on kokeiltu myös nakata alas pöydältä, ei siis mitenkään rajusti, mutta kuitenkin :) Ei vaan tahdo mikään auttaa :D
- ant-ti-
ant-ti- kirjoitti:
Ja on kokeiltu myös nakata alas pöydältä, ei siis mitenkään rajusti, mutta kuitenkin :) Ei vaan tahdo mikään auttaa :D
Kissa on kastroitu myös reilu viikko sitten ja seurana sillä on suunnilleen samanikäinen tyttökissanpentu, joka ei ole läheskään yhtä "kamala" tapaus kuin tämä poika :D
- Tabby
Kuulostaa normaalilta, terveeltä, uteliaalta nuorelta kissalta :) Kissa ei ole pelkästään lattiatason lemmikki, se hyppää mielellään myös pöydälle. Jos sitä ei ole pennusta asti kielletty tulemasta pöydälle, tavan poisopettaminen voi olla vaikeampaa (mutta määrätietoisuudella onnistuu kyllä).
Kukkaruukkuihin vain muovisuojat, joita myydään kukkakaupoissa. Ei pääse tassut multaan penkomaan :) Tosin meillä ainakin on uskottu ihan ei -sanaakin. Aluksi varsinkin Laku oli ihan mahdoton kukkaruukuissa kaivelija, mutta parissa viikossa se lopetti homman kokonaan.
Laita lattiakaivon kannelle jotain painavaa. Ongelmaa voi olla muuten hankala ratkaista. Meillä on tässä asunnossa sellainen lattiakaivon kansi, että kissat eivät saa sitä millään irti :) Kyllä ne ovat kokeilleet, useitakin kertoja. Edellisessä asunnossa lattiakaivon kantta sai metsästää milloin mistäkin - ja leluja oli lattiakaivo täynnä :D
Pidä vessanpöntön kansi suljettuna. Kissakodeissa se pitäisi pitää AINA suljettuna, kissa voi hukkua vessanpönttöön. Lavuaarissa makaamisesta ei ole minkään sortin haittaa. Lakukin nukkuu mielellään lavuuarissa :) - Kollit
laitappa ensin kissalle ruokaa syöt sen jälkeen itse.
- ant-ti-
Ei auta laittaa ruokaa. Tulee silti pöydälle katsomaan & ronkkimaan mitä syön.
- Minttu&Osku
Annat luunapin joka kerta turpaan ku tekee pahaa. Kestää toki jonku aikaa että koulutus tehoaa. Samalla myös korotat äätäs kun kiellät sitä. Aluksi oli meilläkin mullat lattialla,hyppivät jopa kirjahyllyn päälle -joka oli aika korkea. Monesti oli myös verhot vedetty alas, mutta ei enää. Myös seinällä olevat taulut oli kiinnostanu sen verran että ne oli aika ajoin alhaalla. Nykyään kissat on oppinu olemaan kiltisti, unirytmikin on muuttunu meidän työihmisten aikaan. Illalla nukkuvat tuolilla samassa huoneessa ja aamulla heräävät samaan aikaan. Ei muutaku onnea yritykselle.
- Anselmus
Mitään luunappeja kissalle!!!
Vaan paljon virikkeitä ja tekemistä ja tottakai huomiota, ettei tarvitse tollein sitä kerjätä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760