Onko kellään kokemusta siitä kun on alkanut käyttää otsikossa olevia aineita, ja lopettanut muutaman viikon kuluttua (syynä kova hiustenlähtö) tavallaan kuurin kesken, kasvoiko hiukset takaisin jotka lähti. Onko vinkkejä joistakin vitamiineistä jotka auttaisivat/ravitsisivat hiusten kasvua. Noi aineet tuntuu siltä kuin suorastaan polttavat hiukset pois. Kuitenki apteekista sanottiin, että voi käyttää ei ainakaan haittaa ole, päin vastoin...Ottakaapa kantaa reilusti vain. Gefinat ja sen tyyppiset pois suljettuna.
Regrea/Rogaine
7
28857
Vastaukset
- ei voi auttaa
jos suljet gefinan pois. Itsellä 10 kk takana ja toimii loistavasti. Tämähän on tietysti yksilöllistä. Sivuoireena ainoastaan se, että halujen määrä on tosiaan laskenut, mutta sanotaan, että siinäkin normaalitasolle, koska aiemmin haluja oikeastaan vähän liikaakin. Oli muija oikein helisemässä ennen.
Siinä suhteessa vähän tosiaan rauhoittunut, mutta värkki toimii kyllä tarvittaessa niin kuin ennenkin. Hiuksia on tullut mukavasti lisää ja harventunut alue on huomattavasti tuuheutunut. Sen ovat läheisetkin jo selkeästi huomanneet. Voin jopa sanoa, että jo kadonnut hiusraja on alkanut muodostua takaisin. Itse voin ainakin sanoa, että gefina tosiaan kasvattaa UUSIA hiuksia.
Aluksi vähän hennompana, mutta ovat ajan mittaan vahvistuneet ihan normaaleiksi. Itse taas suljin rogainen heti alussa pois, koska en jaksaisi läträtä aamuin illoin sen kanssa. Gefinaa helppo käyttää, itse ainakin iltaisin vain vetäisen palasen huiviin, ennen nukkumaanmenoa. Eikä haittaa, vaikka välillä jäisi päivä pari väliinkin. On nimittäin paljon huolettomampaa, kuin jonkun nesteen kanssa sohlata kaksi kertaa päivässä, etkä periaatteessa saisi kai jättää yhtään kertaa väliin. Tehosta en mene sanomaan, kun en kerta ole kokeillut.
Sitä ihmettelen, miksi kitistään siitä alun hiustenlähdöstä, koska siitä on joka paikassa selkeästi varoitettu ja kerrottu. No itse olen ainakin tähänastiseen kehitykseen todella tyytyväinen, jännä nähdä jatkuuko kehitys yhtä hyvänä jatkossakin, koska parannettavaa kuitenkin vielä on.- Urpo
Oli hauska lukea asiallinen ja positiivinen viestisi. Hienoa, että Gefina on toiminut. Itselläni on Rogainen käyttöä vuosi takana ja siitä en ole oikeastaan huomannut olevan mitään hyötyä. Tosiaan aika kypsää sotkemista vaan sen litkun kanssa. Kuukausi sitten aloitin Gefinan käytön. Toivon tietenkin, että tulokset olisi yhtä positiivisia ku sulla. Miten pitkään Gefinan aloittamisesta meni siihen, että huomasit ensimmäiset positiiviset vaikutukset/merkit?
3kk? 6kk? 9kk? - että olevinaan
Urpo kirjoitti:
Oli hauska lukea asiallinen ja positiivinen viestisi. Hienoa, että Gefina on toiminut. Itselläni on Rogainen käyttöä vuosi takana ja siitä en ole oikeastaan huomannut olevan mitään hyötyä. Tosiaan aika kypsää sotkemista vaan sen litkun kanssa. Kuukausi sitten aloitin Gefinan käytön. Toivon tietenkin, että tulokset olisi yhtä positiivisia ku sulla. Miten pitkään Gefinan aloittamisesta meni siihen, että huomasit ensimmäiset positiiviset vaikutukset/merkit?
3kk? 6kk? 9kk?jo parin kk:n kuluttua olin huomaavinani heikkoa uudiskasvua, mutta ehkä noin kolmen kk:n jälkeen alkoi varmuudella voida sanoa, että jotain tehoa aineesta löytyy.
Itselläni oli lisäksi suht hankala akne päänahassa, johonka aloin löytää apua apteekista saatavasta Sebamed hoitoshamppoosta. Siinä on alhainen ph ja tuntui sopivan ainakin minulle, joka käyn päivittäin suihkussa.
Hienoa on ollut samalla kertaa huomata päänahan kuntoutuminen, sekä uusien hiuksien ilmestyminen. Itselläni oli hiustenlähtö jo siinä vaiheessa, että edessä ja päällä noin 7-9 cm:n leveydeltä oli melkoinen kato jo käynyt.
Nyt kun ajattelen, niin eipä ilman gefinaa varmaan montaa haiventa päälaella enää kasvaisi, kun ei kasvanut ilman sitäkään. Tällä hetkellä on kuitenkin hento uudiskasvu ihan hiusrajalla jo alkanut muuttua kunnon hiukseksi ja myös muualla on tapahtunut huomattavaa tuuheutumista.
Sanotaanko näin, että ilman gefinaa päälaki alkaisi olla suht sileä isolta alalta niin kuin se jo olikin, mutta nyt kymmenen kuukauden gefinan syönnin jälkeen alkaa harventunut alue olla sen verran ummessa, ettei kalju tavallaan enää "paista" silmiin. En silti sano, etteikö saisi vielä paljon tulla, ennen kuin oltaisiin lähelläkään sanotaanko alkuperäistä tilannetta. - pete1985.....
miten luulet et toi gefina toimis jos hiusten lähtö on aika vähäistä ja sitä ei vielä huomaa jollei tarkkaan tutki
- Yläpäämies
Hiuksia lähtee alkuun, kun käyttää rogainea ja uutta karvaa alkaa kasvamaan päähän vasta, kun olet käyttänyt rogainea useita kuukausia. Parhaat tulokset tulee luultavasti vasta vuoden käytön jälkeen..
Jos tuntuu siltä, että päänahka palaa niin älä itke tänne vaan lääkärilles!- risto
Niin, no kait sitä näin keskustelu palstalla voi asioista jutella ja vaikka kysäistäkkin, vai mikä nyt meni pieleen. No kuitenkin lopetin tään minoxsidi liuoksen käytön ja huomasin melkein heti sellaisen asian että hiusten lähtö loppui. Ajatelkaapa nyt tilannetta, että hiuksia vain lähtee niin ei tuotteen valmistajalla/apteekilla mitään vastuuta. Turha puhua mitään, miksi käytit vain ...ja luulisin saman tilanteen olevan jos menis lääkärille. Onhan asia niinkin että on paljon tärkeämpiäkin asioita olemassa kuin tää.
- mieltä
risto kirjoitti:
Niin, no kait sitä näin keskustelu palstalla voi asioista jutella ja vaikka kysäistäkkin, vai mikä nyt meni pieleen. No kuitenkin lopetin tään minoxsidi liuoksen käytön ja huomasin melkein heti sellaisen asian että hiusten lähtö loppui. Ajatelkaapa nyt tilannetta, että hiuksia vain lähtee niin ei tuotteen valmistajalla/apteekilla mitään vastuuta. Turha puhua mitään, miksi käytit vain ...ja luulisin saman tilanteen olevan jos menis lääkärille. Onhan asia niinkin että on paljon tärkeämpiäkin asioita olemassa kuin tää.
On paljon tärkeämpiäkin asioita elämässä kuin hiukset...onhan ne hienot ja hyvät olla mut ilmanki tulee varmaan toimeen kunhan alkaa kato käydä. Itse en ainakaan jaksaisi hieroa jotain paskaa niskaan kahta kertaa päivässä ja asmalla menettää hiukset. Oottele sitte se 6kk enne ku alkaa ees jotai pilkistää. Minkä hintasia nuo aineet ees on? :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3925Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773