Mikä on kaunein rakkauslaulu

Dreams

..., jonka olet kuullut ja mitä muistoja tähän kappaleeseen liittyy?
Itse toivon, että joku kaunis päivä joku soittaa minulle Josh Grobanin "When You Say You Love Me"...

163

73977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loistava.polku

      Tää on kyllä klisee.... mutta minusta kaunis on Chydeniuksen "Sinua, sinua rakastan". Se on siksikin tärkeä, että se tuntuu sisältävän muutakin kuin pelkän miehen ja naisen välisen rakkauden - esimerkiksi rakkauden omaan lapseen.

      • Angiina

        Jos nyt tarkoitat sitä Chydeniuksen laulua, jossa pimeys painaa yhden höntin silmille seppeleen, ettei enää voi nähdä sitä toista hönttiä, niin... en voi sille mitään, mutta tuo kohta alkaa minua aina naurattaa. Ajattelin jo kauan sitten ensimmäisiä kertoja biisin kuultuani, että on siinä kanssa varsinainen torvi. Jos nyt kerran on ihan pakko toista koko ajan toljottaa, niin laittaisi sitten vaikka kynttilän palamaan tai nytkäyttäisi valokytkintä.


      • itsellekin se kautta aikain koskettavin laulu.

        Muistoina sen ajan elokuvat/seurustelu(t).

        Ehkä näin aikuisena on kaikkein kaunenin asia,minkä voi "nähdä" on lapsen nukkuminen rauhaisaa, joskus "tuhisevaa" unta,josta Yö-yhtye on tehnyt koskettavan laulun.

        Vaikka nykyisin näkee muiden,kuin omien pienten lasten nukkumista, niin se,samoinkuin ko.laulu palauttaa ne omat lapset pieniksi nukkuviksi muistikuviksi mieleen.
        Sitä muistikuvaa on vaikea paremmaksi saada ja se on niitä elämän 'pieniä, suuria' asioita, joka saa tunteen tasolla kokemaan sellaista ainutkertaista ihailua,että myös arki on palkitsevaa ja siten juhlaa muun rutiinin lisäksi.


      • remax
        Angiina kirjoitti:

        Jos nyt tarkoitat sitä Chydeniuksen laulua, jossa pimeys painaa yhden höntin silmille seppeleen, ettei enää voi nähdä sitä toista hönttiä, niin... en voi sille mitään, mutta tuo kohta alkaa minua aina naurattaa. Ajattelin jo kauan sitten ensimmäisiä kertoja biisin kuultuani, että on siinä kanssa varsinainen torvi. Jos nyt kerran on ihan pakko toista koko ajan toljottaa, niin laittaisi sitten vaikka kynttilän palamaan tai nytkäyttäisi valokytkintä.

        ..että olis vislattuna sillee romanttisempi?


      • Angiina
        remax kirjoitti:

        ..että olis vislattuna sillee romanttisempi?

        ... mä siis kumminkin oikeassa biisissä?! Nyt olen ittestäni ylpeä, sillä oikeastihan mä en tiedä mitään näin vaikeista kysymyksistä: en musiikista, enkä romantiikasta. Tai, no... tykkään La Strada rainan tunnuskappaleesta, mutta sekin johtuu siitä, että tarina itkettää mua. Sävelet ei mun sieluani juuri hivele.


      • remax
        Angiina kirjoitti:

        ... mä siis kumminkin oikeassa biisissä?! Nyt olen ittestäni ylpeä, sillä oikeastihan mä en tiedä mitään näin vaikeista kysymyksistä: en musiikista, enkä romantiikasta. Tai, no... tykkään La Strada rainan tunnuskappaleesta, mutta sekin johtuu siitä, että tarina itkettää mua. Sävelet ei mun sieluani juuri hivele.

        Sulle nyt ei tarttis kun intro vihellellä Päivänsäteestä ja Menninkäisestä, niin taas olis käytettyjä nessuja joka paikka väärällään..


      • remax kirjoitti:

        Sulle nyt ei tarttis kun intro vihellellä Päivänsäteestä ja Menninkäisestä, niin taas olis käytettyjä nessuja joka paikka väärällään..

        minulle tämä päivänsäde ja menninkäinen.

        Olin suuressa "vaarassa"joutua esittämään duettona ko. laulun ammattikoulun kevätjuhlassa.

        Kovan kiemurtelun jälkeen sain vängättyä itseni siitä pois,koska en todellakaan ollut siinä kehitysvaiheessa elämää,mistään hinnasta ollut 'valmis' esiintymään yleisön edessä.
        Enkä ole kyllä vieläkään.

        ps.Onneksi päivänsäteen kanssa seurusteltiin pari vuotta,mutta silti se laulu saa sen nolon tilanteen muistuttamaan omasta estosta esiintyä isomman yleisön edessä.
        On toki paljon muitakin huonoja puolia minussa,ei 'senpuoleen'.


      • renata1
        emw34 kirjoitti:

        minulle tämä päivänsäde ja menninkäinen.

        Olin suuressa "vaarassa"joutua esittämään duettona ko. laulun ammattikoulun kevätjuhlassa.

        Kovan kiemurtelun jälkeen sain vängättyä itseni siitä pois,koska en todellakaan ollut siinä kehitysvaiheessa elämää,mistään hinnasta ollut 'valmis' esiintymään yleisön edessä.
        Enkä ole kyllä vieläkään.

        ps.Onneksi päivänsäteen kanssa seurusteltiin pari vuotta,mutta silti se laulu saa sen nolon tilanteen muistuttamaan omasta estosta esiintyä isomman yleisön edessä.
        On toki paljon muitakin huonoja puolia minussa,ei 'senpuoleen'.

        hiukset, huulet, kaiken. Kädet nämä sulle annan, koko elämäni ..."

        Rakkaus on antamista ja saamista, jakamista, yhdessä kokemista.

        Siksi minusta tuo on kaunis rakkauslaulu, mutta en osaa sanoa mikä olisi kaunein koskaan kuulemani - niitä on niin paljon.


      • rakkauslauluja

        todellakin celine dion-my heart will go on


      • Vai mitä mieltä?

      • nuuh
        Vai mitä mieltä? kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=AFFo1pu4q7Q

        mutta ehkä vähän kuumempi vois olla. Kuumimmat laulut syntyy katsekontaktista. ja jostain sfäärien kohtaamisista. Ei musiikki oo niin kaikenkattavaa.


      • nuuh
        nuuh kirjoitti:

        mutta ehkä vähän kuumempi vois olla. Kuumimmat laulut syntyy katsekontaktista. ja jostain sfäärien kohtaamisista. Ei musiikki oo niin kaikenkattavaa.

        kirjaa. Ihmiset on keskellä suurta universaalia rakkautta, mutta ei huomaa olevansa taivaassa, koska on vielä käytävä elämänkoulua ja muututtava. Jossain vaiheessa se pääsee tietoisuuteen. merkillistä.


      • elämä on
        nuuh kirjoitti:

        kirjaa. Ihmiset on keskellä suurta universaalia rakkautta, mutta ei huomaa olevansa taivaassa, koska on vielä käytävä elämänkoulua ja muututtava. Jossain vaiheessa se pääsee tietoisuuteen. merkillistä.

        en saanut unta ja googletin ....ja mitenkähän päädyin tähän ketjuun....jotenkin tuntuu ihan johdatukselta,tai ainakin enkelin hihasta nykäsyltä...


      • Hattuhattara
        Angiina kirjoitti:

        Jos nyt tarkoitat sitä Chydeniuksen laulua, jossa pimeys painaa yhden höntin silmille seppeleen, ettei enää voi nähdä sitä toista hönttiä, niin... en voi sille mitään, mutta tuo kohta alkaa minua aina naurattaa. Ajattelin jo kauan sitten ensimmäisiä kertoja biisin kuultuani, että on siinä kanssa varsinainen torvi. Jos nyt kerran on ihan pakko toista koko ajan toljottaa, niin laittaisi sitten vaikka kynttilän palamaan tai nytkäyttäisi valokytkintä.

        joo vähän vanha viesti, mutt voi sanoo, et Matti ja Teppo: Minä rakastan sua.


      • tuimas

        Kyllä yhdyn samaan mielipiteeseen edellä kirjoittaneen kanssa siittä,että kappale,Sinua sinua rakastan on yksi hienoimpia rakkauslauluja,,ihan kunnioituksen kyynel nousee silmään, kun saa lukea noin hienon asian taas,, ja yhtyä itse samaan mielipiteeeseen! Kunnioittakaamme aina suomalaisia suuria musiikki taiteilijoita!!! Sellainen musiikki menee sieluuun asti!!


      • nuuh
        elämä on kirjoitti:

        en saanut unta ja googletin ....ja mitenkähän päädyin tähän ketjuun....jotenkin tuntuu ihan johdatukselta,tai ainakin enkelin hihasta nykäsyltä...

        ettei olisi pitänyt kirjoittaa mitään rakkaudesta. Voi olla, että mä en tiedä siitä riittävästi. Ehkä siinäkin on suurta itsekkyyttä. sanotaan, että sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja. Eivät ole, mutta niin toimitaan. Jokainen varmaan kuvittelee tuntevansa rakkauden, sen korkeimman heh heh.


      • hyv,hyv.

      • gg-10

        Niinhän se on minunkin mielestäni.


      • Huokaaaaaaaaaaaauuus

        Nights in white satin...

        Tuo aina mieleeni yhden engelsmannin johon tulisesti rakastuin ja kun ensi kerransuudeltiin ja taustalla soi Moody Blues...hän jäi sinne ja minä palasin kurssilta kotiin...Olin 20 v ja hän 42. Onkohan hän vielä siellä...


      • selinedjon
        rakkauslauluja kirjoitti:

        todellakin celine dion-my heart will go on

        Eläkeläisten versio You tubelta , on aika mainio versio tuosta.
        Linkittäisin sen tähän jos osaisin .


      • Tienviitta 7

        Käy yrttitarhasta polku se golgatalle vie, on hengen viitoittama sen joka askele............... jne.

        Jumalan ja ihmisen välinen suurin rakkaus tullee tässä laulussa esille.


      • Anneli Sari paras!

        Anneli Sarin laulama Luokseni jää on minusta paras. Siinä nainen tyhjänä satamana odottaa ainoaa oikeaa laivaansa tyrskyjen takaa. Muita laivoja ei satamaan pääse.


    • Tukihenkilö

      kaunista laulua rakkaudesta on syntynyt - ensimmäisenä kumminkin mieleeni nousi Nuoruustango

    • AngorVat

      nyt tuntuu tältä ;))

      "Näkemiin rakkaani maailman tuuliin
      rakkaani näkemiin ethän lennä uniini.
      Hautaan sinut muistojen metsiin ja peitän tähtisumuihin
      kun sinä astut läpi vuosisatojen.

      Piirrä nimes vuorenhuippuihin ja
      kerron muuttolinnuille enkä viereltäni löydä sinua.

      Näkemiin rakkaani, viimeiseen aamuun
      rakkaani näkemiin hiljaisille niityille.
      Hautaan sinut muistojen metsiin ja peitän tähtisumuihin
      kun sinä astut läpi vuosisatojen.

      Piirrä nimes vuorenhuippuihin ja
      kerron muuttolinnuille enkä viereltäni löydä sinua."

      • minusta kaunein on Dusty Springfieldin You Dont Have to Say You Love Me ja kotimaisista Kai Chydeniuksen Laulu kuolleesta rakastetusta. Niissä on rakkauden tuskaa niin että tuntuu.


      • AngorVat
        tikkaTuulispää kirjoitti:

        minusta kaunein on Dusty Springfieldin You Dont Have to Say You Love Me ja kotimaisista Kai Chydeniuksen Laulu kuolleesta rakastetusta. Niissä on rakkauden tuskaa niin että tuntuu.

        kuolleesta rakkaudesta on myös todella kaunis mutta haikea. Eppufanina tykkään myös biisistä "Voi kunka me sinua kaivataan" tosi paljon - erilainen rakkauslaulu.


      • tikkaTuulispää kirjoitti:

        minusta kaunein on Dusty Springfieldin You Dont Have to Say You Love Me ja kotimaisista Kai Chydeniuksen Laulu kuolleesta rakastetusta. Niissä on rakkauden tuskaa niin että tuntuu.

        tuosta ensimmäisestä tykkään ku hullu puurosta, ja Nat King Colen, Fly me to the Moon, on myös hyvä....tällä hetkellä :)


      • oliko tämä mari rantasilan kappale?


    • remax

      ..tuntuu, että Lennonin Woman".
      Huomenna ehkä tuntuu toisin, tai tunnin päästä.

    • keskiyonkehraaja

      Mutta tällä hetkellä Johannan, Susta ikävä jää...

    • se jonggi

      Riippuu, mitä hakee...

      Don't Wanna Lose You - Gloria Estefan

      "Rakkauslaulu" sen jälkeen kun jäi kiinni mu-
      hinoinnista bändinjäsenen kanssa, mies jäi,
      kunnes tuli uusia muhinointeja.


      Annie's Song - John Denver

      Vaimolle tehty megarakkaudentunnustus


      I Will Always Love You - Dolly Parton (Whitney
      Houston)
      Alkuperäinen karuudessaan aito, Whitneyn
      suursuosikki.


      Theme From The Movie Godfather - Nino Rota

      Jos rakkausteemaa voisi laulaa ilman sanoja,
      tässä olisi sellainen, jonka Andy Williams pilasi
      tekopaatoksellaan, mutta jonka Fredi lauloi mel-
      ko laadukkaasti.

    • niin se on

      ..repii puita,taivas salamoi..."
      Rakastan tuota kappaletta..siinä on jotenkin koko tunnesgaala...."miun makkuu";)

      • tuo Janne Hurmeen laulu on ihana...aina vaan..:)


      • niin se on
        mii-su kirjoitti:

        tuo Janne Hurmeen laulu on ihana...aina vaan..:)

        ..vaan olenko sitä aamusta asti hoilannu ;)


      • PirreXX
        niin se on kirjoitti:

        ..vaan olenko sitä aamusta asti hoilannu ;)

        Tuo biisi on soinut mielessäni jo viikkoja, muuten en kyllä pidä kyseisen artistin lauluista...
        mutta tuossa kappaleessa on sitä jotain :)


      • niin se on kirjoitti:

        ..vaan olenko sitä aamusta asti hoilannu ;)

        jo kauan tykänny sen kaikista lauluista ja käyn kyllä katsomassa ku tulee tänne päin...:))


      • niin se on
        mii-su kirjoitti:

        jo kauan tykänny sen kaikista lauluista ja käyn kyllä katsomassa ku tulee tänne päin...:))

        ..on hällä niin täyteläisen matala.. miehekäs ääni;)


      • niin se on kirjoitti:

        ..on hällä niin täyteläisen matala.. miehekäs ääni;)

        tärkeintä...on niin syötävän,seksikäs koko mies....aiai...;) kun sais sen ees tunniks...:))


      • niin se on
        mii-su kirjoitti:

        tärkeintä...on niin syötävän,seksikäs koko mies....aiai...;) kun sais sen ees tunniks...:))

        ..tietysti pistää pulloon ja sörkkii pumpulitikulla ;)


      • niin se on kirjoitti:

        ..tietysti pistää pulloon ja sörkkii pumpulitikulla ;)

        keksisin kyllä muuta käyttöä...:DD


      • niin se on
        niin se on kirjoitti:

        ..tietysti pistää pulloon ja sörkkii pumpulitikulla ;)

        ..jälkeen ;)


      • Kylävieras

        On se kyllä tyhmä ja pateettinen biisi.


      • N

        Aikapaljon kyl henkilöstä kiini.


    • kauniita muistoja mm. ihanalta lomamatkalta liittyy Lionel Richien Hello -biisiin. Vaikka hiukka surullinen onkin.

    • jpntar1

      onko tämä ihan rakkauslaulu, mutta todella kaunis kuitenkin.. "Anna käsi"..Kirkan esittämä.

      • tunteet!

    • Laahustava

      Mieleen on painunut NAZARETH ja kappale LOVE HURTS.Tuo mieleen mukavia muistoja nuoruudesta.

      • tuffe

        Oiskohan ollut ensimmäinen poskarini... *hyperhaikeena*

        Suomenkielisistä Dave Lindholm "Sitähän se kaikki on" ja J. Karjalainen "Hän". Sugar Babes "Breathe Easy" - kepeätä..


      • Tuffen ja sinun "selän taakse", kun olen jo yhden laulun maininnut ;)
        Mutta se on eri aikojen tunnelmista yms. kiinni.. Ei pysty sanomaan yhtä, eikä kahtakaan. Lisää tulee mieleen lähes sitä mukaa, kun niitä muistaa...
        Tuo Love Hurts on aivan mahtava! Cat Stevensillä on ihania, kuten 'Wild Word'..
        Suomalaisista esim. Kirkalla 'Niin yksin tietäsi kuljet..'


      • kehraaja...

        Toi Nazareth.
        En ois ees muistanut, mut nyt kun tuli juttuu.
        Aina sattuu, oikeesti tulee mieleen ne kaikki jutut sillon..
        Ihan hyvällä kuitenkin. Aika kultaa muistot:))


    • Alffi-06

      ..toi mitä tuossa jo ehdoteltiin eli Love Hurts, ois yks sellainen, onhan niitä toki, vaikkapa tämä...

      I have often told you stories
      about the way
      I lived the life of a drifter
      waiting for the day
      When I'd take your hand
      and sing you songs
      Then maybe you would say
      Come lay with me and love me
      and I would surely stay

      But I feel I'm growing older
      and the songs that I have sung
      Echo in the distance
      Like the sound
      of a windmill goin' 'round
      I guess I'll always be
      a soldier of fortune .....

    • Kristas

      ... olen samaa mieltä! Pidän myös hänen "You´re still You"- kappaleestaan, vaikken muista onko se laulun oikea nimi.

      Mutta paras... ? Olisikohan se " Minä laulan sun iltasi tähtihin" mieheltä naiselle ja naisena valitsisin tänään uuden kappaleen, Kaksipäisen kotkan varjossa-elokuvasta... sanat menee jotenkin: " Ne kaikki kauniit rakkauslaulut, joita kuuntelin, ne sulle tänään laulaa voisin. Jo lapsuuteni kesän tuoksut melkein unohdin, on kuin ne löytänyt taas oisin. Nyt näin kun huomiseen sä kuljet rinnallain..."

      Kummallista: valitsin s u o m e n kieliset laulut.
      Alankohan tulla vanhaksi?

      • remax

        ...musagenrenä olekaan ihan omintani, niin onhan tuo hyvä biisi. Ehkä se etunoja keulilta on niin vakuuttava että biisi on jäänyt hyvin mieleen.


      • remax kirjoitti:

        ...musagenrenä olekaan ihan omintani, niin onhan tuo hyvä biisi. Ehkä se etunoja keulilta on niin vakuuttava että biisi on jäänyt hyvin mieleen.

        samanaikaisesti, se toimiikin parhaiten.. :)
        Kuuluu elokuviin, joita voin katsoa useasti.. :)


    • Saa koskettaa..

      ..ei voi vastustaa

      • Suosikkini

        Ihana!


      • jees
        Suosikkini kirjoitti:

        Ihana!

        ilmoittaudun herkistymään aina tämän biisin kuullesssani


    • Ællen
      • intulo

        tälle "Speak softly love".En oikestaan tykkää ensinkään noista siirappisista biiseistä,mutta tää kolahtaa jotenkin.Toinen myöskin surullinen "rakkauslaulu" josta pidän erityisesti on saman säveltäjän Nino Rothan teema Fellinin elokuvasta "La Strada".Tässä pätkä leffasta : http://www.youtube.com/watch?v=lYn-S9Uzppc&feature=related


    • rakkain
    • Kaunein on

      Hector:Kuningatar

    • ihan sama
    • Ritu-64

      Kaunein rakkauslaulu mun mielestä on U2.n One.
      Se vaan on niiiiiiiin hyvä että :)

    • MMJKLMÖS

      MARKKU ARO ANNA KAIKKIEN KUKKIEN KUKKIA
      PEPE WILLBERG ELÄMÄLTÄ KAIKEN SAIN

    • lovee

      ehottomasti paras rakkauslaulu on ripsipiirakan rakkauslaulu!

    • like a rose

      tää onm mun mielestä kaikista kaunein... Like A Rose

      And as I look into your eyes
      I see an angel in disguise
      Sent from god above
      For me to love
      To hold and idolise

      And as I hold your body near
      I'll see this month through to a year
      And then forever on
      Til life is gone
      I'll keep your loving near

      And now I've finally found my way
      To lead me down this lonely road
      All I have to do
      Is follow you
      To lighten off my load

      You treat me like a rose
      You give me room to grow
      You shone the light of love on me
      And gave me air so I can breathe
      You open doors that close
      In a world where anything goes
      You give me strength so I stand tall
      Just like a rose

      And when I feel like hope is gone
      You give me strength to carry on
      Each time I look at you
      There's something new
      To keep our loving strong

      I hear you whisper in my ear
      All of the words I long to hear
      Of how you'll always be
      Here next to me
      To wipe away my tears

      And now I've finally found my way
      To lead me down this lonely road
      All I have to do
      Is follow you
      To lighten off my load

      You treat me like a rose
      You give me room to grow
      You shone the light of love on me
      And gave me air so I can breathe
      You opened doors I closed
      In a world where anything goes
      You give me strength so I stand tall
      Within this bed of earth
      Just like a rose

      And though the seasons change
      Our love remains the same
      You face the thunder
      When the sunshine turns to rain
      Just like a rose

      You treat me like a rose
      You give me room to grow
      You shone the light of love on me
      And gave me air so I can breathe
      You opened doors I closed
      In a world where anything goes
      You give me strength so I stand tall
      Within this bed of earth
      Just like a rose

      You give me strength so I stand tall
      Within this bed of earth
      Just like a rose

      • iisi

        Kaunis ruusu vaan kovin piikkinen ;-)


    • m + j

      Tykkään tosi paljon laulusta celine dion-my heart will go on. Johtuu kai siitä että tämä soitettiin aina ala-asteen bileissä ja sen tahdissa löysin kuudennella luokalla ''elämäni rakkauden'', joka sitten muutti kasilla hesaan T---------------T

      • m + j

        .. ja meijän viimenen vuos meni siinä ku jouduin semmoseen laitokseen seiskalla o______________O (en kerro miksi..)


    • My Baby Just Cares for Me viehättää aina ja aina vaan, se ei jotenkin latistu mielestäni :)

    • Suskie

      Hämyjazzia parhaimmillaan

    • laulu v.65

      Sinun omasi---ja olen sen laulanut karaokessa,silloin kun olen rohjennut,tulee muistoja nuoruudesta,niin ihania muistoja,huoh!

    • BaronKorf

      Moody Blues: For My Lady
      Jimmy Nail: Blue Roses
      Apulanta: Kaksoishuiput

      Pakahduttavan kaunista ja tunteentäyteistä musiikkia

    • eräs nainen

      Finlandersin : Oikeesti , minulla nousee iho kananlihalle ja välistä kyyneleet silmiin, tätä minulle lauloi mies jokanka kanssa tahdoin elää loppuikäni... oikeesti.

    • heaven
    • tiedä

      kun tää rakkauselämä on pelkkää sotkua. Täs enää tiedä mikä laulu sopisi kuvaan. Kyl mä joistain kappaleista tykkään, mut en muista mistä.

      • vois olla

        sopivia sanoituksia. When love and death embrace jne. paitsi ettei kukaan oo kuollu. Mä voisin ehkä alottaa laulun sanoin "mä en ymmärtäny siitä rakkaudesta paskaakaan...jne ...en jaksa tätä tylsyyttä jne"


    • Jermu Keskipurje
    • ahjavoih

      Olet ilma jota hengitän, olet kaikki minkä ymmärrän jne.

      Siskon enkeliääninen mies lauloin tämän kirkossa tuttavan häissä, teki lähtemättömän vaikutuksen...

      Ulkolaisista tuo jo mainittu Love hurts on myös koskettava...

    • n40+
      • hih :)

        STEREO LOVE MOLELLA REMIX


      • (1967)

        Tuo rakkai rakkauslauluhan vaihtuu ajan ja mielialan mukaan, mutta tästä olen pitänyt jo pidempään jos ulukomualaisista puhutaan. http://www.youtube.com/watch?v=yJ5IiM0dpj4

        Jos taas pitäydymme kotimaassa saattaisi tässä olla oma valintani tällähetkellä. http://www.youtube.com/watch?v=RPHHuTWsjqI

        Olisihan tästä aiheesta saattanut aloittaa uudenkin ketjun koska viisi vuotta on pitkä aika ja aika ja maailma on muuttunut kovasti, niin olisi jäänyt nuo vanhat jorinat lukematta, mut olkoot nyt näin.


      • heps!

        Moi!
        Mun mielestä tuo Rammstein kipale ei oikein pääse vauhtiin missään vaiheessa. Toisaalta ei se muutenkaan minulle vaudu kun en hallitse tuota saksan kieltä.
        Tämä kotimainen vaihtoehto taasen kolahti oikeinkin mukavasti ja eppuja on tullut kuunneltua jo 70-luvun lopulta saakka. Myös tuo vähäeleinen video miellytti minua.

        Nyt jos saan laittaa oman ulkomaan kestosuosikkini, niin tässä.
        Louis Armstrong - What A Wonderful World
        http://www.youtube.com/watch?v=c5IIXeR5OUI
        Tai
        Katie Melua - 'If You Were A Sailboat'
        http://www.youtube.com/watch?v=x25F3-sR2Yo

        Suomenkielisistä näin yhtäkkiä tupsahti mieleen.
        Leevi and the Leavings - Pihlajankukka
        http://www.youtube.com/watch?v=eThjb5Ajcys
        Mutta kotimaisista kaunein on.
        http://www.youtube.com/watch?v=Pfg6jj08JwM

        Ja tämän sanoja kannattaa kuunnella.
        http://www.youtube.com/watch?v=y7UhBgIgGo0&feature=related


    • -Sarah-

      Mutta ah niin kaunis ja Sarah osaa TULKITA.
      Muistoja: ensimmäinen hirvittävä riita rakastettuni kanssa, sen jälkeen
      molemminpuolinen kauhea kaipaus, kipu ja lopulta paluu yhteen.
      With love, everybody...


      http://www.youtube.com/watch?v=tYOyIoT0Neg

    • http://www.youtube.c
    • joo....
    • UandMe2

      Ehdottomasti U2: sen with or without you. Sanat on upeat, kuvaten mahtavasti sitä miten rakkaus on voimallinen, raastava, 2jakoinen jne jne ..tunnetila. Biisi sopii kuvaamaan monenlaista rakkautta.

    • marjutti

      Minusta paras rakkauslaulu on ;jotain jää sen esittää Mikko Leppilampi myös Arja Koriseva

    • nuuh

      Kyllä se ehkä on koko maailman musiikki yhdessä ja hiljaisuus mukaan lukien se paras rakkauslaulu. Jo joku kappale pitää olla niin ehkä OM-mantra joka luullakseni tarkoittaa Jumalaa, maailmaa ja rakkautta.

    • Putkivalo
      • -sibylla-

        LOS kiitos.
        Tään kun kuuntelin niin on soinut PUTKENA täällä !

        Mieletön biisi, sattuu sielun sopukoihin !!!

        Osui ja upposi, kiitokset tästä !!


      • Putkivalo
        -sibylla- kirjoitti:

        LOS kiitos.
        Tään kun kuuntelin niin on soinut PUTKENA täällä !

        Mieletön biisi, sattuu sielun sopukoihin !!!

        Osui ja upposi, kiitokset tästä !!

        mulla on treffit seuraavassa, joten mulle natsas kybällä. Kaikki tuolla levyllä on ihania

        http://www.youtube.com/watch?v=qxmvhso0Y9o&feature=related


    • herkistelijä...

      olen musiikin suurkuluttaja ja kaikki edellä mainitut ovat tuttuja viisuja ja ihan ok.
      Olen mies 40v ja soittelen ja kuuntelen kaikenlaista fiiliksen mukaan.
      Mutta silti on olemassa yksi biisi maailmassa joka täyttää kaikki vaatimani kriteerit:
      Hienot lyriikka, upea ääni ja loistava sovitus - aiva mahtava kokonaisuus joka ei kulu!

      Olkaa hyvä;

      http://www.youtube.com/watch?v=Hx4RsCfL_fA

      • Huooookaaauuss:)

        Nights in white satin...

        Tuo aina mieleeni yhden engelsmannin johon tulisesti rakastuin ja kun ensi kerransuudeltiin ja taustalla soi Moody Blues...hän jäi sinne ja minä palasin kurssilta kotiin...Olin 20 v ja hän 42. Onkohan hän vielä siellä...


      • (leski)
        Huooookaaauuss:) kirjoitti:

        Nights in white satin...

        Tuo aina mieleeni yhden engelsmannin johon tulisesti rakastuin ja kun ensi kerransuudeltiin ja taustalla soi Moody Blues...hän jäi sinne ja minä palasin kurssilta kotiin...Olin 20 v ja hän 42. Onkohan hän vielä siellä...

        "Siks' oon mä suruinen,
        kun päivä huominen
        niin toisenlainen
        kanssas' olla nyt vois..."


      • qq
        (leski) kirjoitti:

        "Siks' oon mä suruinen,
        kun päivä huominen
        niin toisenlainen
        kanssas' olla nyt vois..."

        ...on jos pystyy laulamaan seuraavasti tietäen ettei koskaan voi olla rakkaansa kanssa ja toivoo hänen unohtavan kaiken entisen ja jatkavan elämäänsä. Jos ihminen rakastaa syvästi ei rakkaus koskaan katoa, ei edes eron hetkellä.


        http://www.youtube.com/watch?v=paTSenGKHy0&feature=related


      • hyihyi
        qq kirjoitti:

        ...on jos pystyy laulamaan seuraavasti tietäen ettei koskaan voi olla rakkaansa kanssa ja toivoo hänen unohtavan kaiken entisen ja jatkavan elämäänsä. Jos ihminen rakastaa syvästi ei rakkaus koskaan katoa, ei edes eron hetkellä.


        http://www.youtube.com/watch?v=paTSenGKHy0&feature=related

        Karmea vongutus, tuosta kyllä on romantiikka kaukana


      • qq
        hyihyi kirjoitti:

        Karmea vongutus, tuosta kyllä on romantiikka kaukana

        Romantiikka ei ole samaa mitä rakkaus :)


      • elliivo
        qq kirjoitti:

        ...on jos pystyy laulamaan seuraavasti tietäen ettei koskaan voi olla rakkaansa kanssa ja toivoo hänen unohtavan kaiken entisen ja jatkavan elämäänsä. Jos ihminen rakastaa syvästi ei rakkaus koskaan katoa, ei edes eron hetkellä.


        http://www.youtube.com/watch?v=paTSenGKHy0&feature=related

        Menneitä rakkauksia muistellessa

        Kim Lönholmin esittämä MInä olen muistanut

        sekä jostain kaukaa menneisyydestä

        Helli mua hiljaa.......oisko ollut joku MonaCarita tms.


    • Muusa 168

      Johanna Kurkelan Rakkauslaulu. Ainutlaatuinen biisissä on minust kans jotain erityistä. Sanotusta voi ajatella niin monella tavalla.

      • Ich bin...

      • Ich bin...

      • Ich bin...

      • Ich bin...

    • Musiikki on Rakkaus

      vähän vanhempaa musiikki tulee itselleni nyt mieleeni: Anneli Sarin laulamana Jäähyväiset, Kristiina Halkolan Laulu Rakastamisen vaikeudesta, sitten lisää K.Chydeniusta...Laulu kuolleesta rakkaudesta, Sinua,Sinua Rakastan...Mari Rantasilan upea tulkinta Vain Rakkaus...ja tietysti täytyy mainita Tauno Palo Vain Ruusu on puhdasta purppuraa...ja Leif Wagerin Romanssi...Unohtamatta tietenkään Hectoria Jos sä tahdot niin....eikä Erkki Junkkaristakaan voi unohtaa Sun Ruususi tulipuanaiset mä laitan hopeamaljahan...Elviksen ja Nana Mouskaria ei voi ohittaa myöskään..heidän yhteistä tulkintaansa And I Love you so. tai Nana Mouskarin upea tulkinta Love Storysta...Mutta, ei myöskään Markku Aron laulamaa Etsin Kunnes Löydän Sun..tai Jore Marjamaan Ikävä, eikä Fredin Vihreät Niityt eikä Joel Hallikaisen Lähtevien laivojen Satama, tai sitten Dannyn ihka ihana Vähän ennen kyyneleitä, tai Kari Tapion Viimeinen valssi....

      Upeita Rakkauslauluja on niin paljon..tässä vain murto-osa joista itse pidän kovasti..;)))

      • Musiikki on Rakkaus

        vielä...kun nuorena naisena minullekin tätä laulettiin...siis suloisempaa laulua saa etsiä ja tietysti Tapsa Rautavaaran tulkitsemana: Sokeripala;)) ihana...vieläkin...aina vaan.


    • lottamari_1

      En tiedä, käykö tää rakkauslaulusta, mutta muuten saa värinät päälle, kun mun rakkaani soittaa kesken työpäivän vain sanoakseen....ah,

    • vanha pieru?

      Tykkään muutamastakin:
      Seal - Kiss From A Rose
      Simply Red - Stars
      Deep Purple - Sometimes I Feel Like Screaming:
      "I hear your name
      I see your face
      I see your face
      ....
      Yet again
      I'm missing you"

      laulut eivät liity mihinkään tilanteisiin, mutta niissä kaikissa on oma tunnelmansa, Simply Red sykähdytti Helsingin konsertissa, levy on jo vinyylinä ostettu aikanaan.
      Purplea olen kuunnellut kun perhe kuuntelee, ja tuossa screaming-kappaleessa on NIIN IHQT sanat

    • esittämänä

      Frankie Goes to Hollywoodin

    • Box_.,

      Mä olen vara-Jeesus
      mä olen suonikahju
      Tahdon päästä Karjalaani
      ja Karjala on ainoo kotimaani
      - Tahdon olla sulle lällä!

      Anarkiaa Karjalassa, Latviassa, Liettuassa,
      Eestin metsässä runkkaamassa.
      Tahdon olla, koska käki kukkuu siellä!
      - Tahdon olla sulle lällä!

      Metsäsikoihin sekaantumassa
      tahdon olla Karjalassa
      Silloin jäi sieltä mulle kaikki:
      grammari, Volga sekä maikki
      - Tahdon olla sulle lällä!

      soolo (runkatkaa!)

      Tahdon olla Viipurissa
      enkä enää Hampurissa.
      Idi on silloin kuninkaani,
      kun Karjala on jälleen kotomaani!
      - Tahdon olla sulle lällä!

      PERKELEEN JUNTIT, PALAUTTAKAA ... (pilsnerini)

      Ha, kui siul sit käi? Näit sie sit enää siu Volgaas?

      No vot, ka ko myö Karjalast lähettii, sin jäit kaik konneet
      Sin jäit partakonneet, lypsykonneet, puimanajokonneet...
      Sin jäi rammarkii pyöväl soimaa ku myö lähettii ...

    • Yrttitarha ja polku

      Käy yrttitarhasta polku se Golgatalle vie.On hengen viitoittama sen joka askele se tie vie viimein taivaasaseen mutta tie se on tuskien.

      • mammamiaa

    • ♥LOVE♥

      Kaunein rakkauslaulu on aina ja ikuisesti titanic, olen kokenut kaiken sen tahdissa.

    • Vaaleanpunaista
    • love <3
    • täää

      Def Leppard-----Love Bites

    • birre.sulander

      SORI, ETTÄ VASTAAN NÄIN MYÖHÄÄN MUTTA MUN MIELESTÄ SE ON "ROMANSSI"

    • Lukutoukka16

      Samuli Edelman- Ei mitään hätää
      Erin- Popeda
      Jesse McCartneyn biisit

    • kaunis tämäkin.;)
    • qq
    • qq

      Pienirauta..en usko tuohon..you are simplest love what i know...
      Ei ole olemassa suurta yksinkertaista, vaikeaa suurta kyllä riittää.
      Kiva koira sinun sylissä!

    • noitako

      CCR I put a spell on you ..... ihan henkilökohtainen sanoma

    • Kauan odottanut

      Samuli Edelmanin: kappale "Se viimeinen"

    • anubabaanu
    • Tämä biisi ei ehkä oikeastaan oikeasti ole rakkauslaulu, paremminkin rakkauden puutteen laulu, mutta joku on yhdistänyt siihen The Fountain -leffasta kuvia ja aina kun kuulen biisin, näen tämän videon tai katson em. elokuvan, saa itkua pidätellä oikein tosissaan:

      http://www.youtube.com/watch?v=uBY_-nJ4IKM

      (Portishead: The Rip)

      Selkeämmin rakkauslaulu on tietenkin jo ketjussa mainittu Annie's Song. Kaunis.

    • ikuinen romantikko

      Leif Fager ,Suo vain yli kaiken mä RAKASTAN.

    • tässä kauniit sanat
    • Tässä vähän parempaa

      http://www.youtube.com/watch?v=QnO3LwkANXw

      Mikä on kaunein rakkauslaulu? On vähän vaikea kysymys,
      rakkautta kun on monenlaista, myös rakkautta musiikkiin,
      ei vain ihmisiin.

      Music was my first love and it will be my last.

    • kyyneleet silmiin
    • liki40

      no ilman muuta kaunein ja herkin on juhani markolan rakkauden aamu..toimii niin ylä--kuin alamäessä

    • Ei enää koiraa

      Tietääkö joku hyvän laulun koirani muistolle? En keksi mitään että kysyn teiltä.

    • outolintu*

      Cheurbergin sateenvarjot ja tietty suomeksi.
      Odotuksia pariisissa- sanna majuri.
      nuoruus tango- kiti neuvonen.

    • sgiadrg

      • Vanmyman

    • Kaunein on haikeaa

      Kauneimpia rakkauslauluja on niin paljon, että yhtä tai kahta on vaikea valita. Yksi on kuitenkin yhteistä kaikille kauneimmille, ne ovat haikeita.

      Yksi tällainen kauniin haikea tarina on on Hectorin Olet lehdetön puu

      http://www.youtube.com/watch?v=owmT2FlF77c

      Siinä nainen vielä rakastaa ja kaipaa ja mies ihmettelee, miksi nainen ei nähnyt miehen todellista luonnetta. Samaa asiaa naisen näkökulmasta valottaa Balladi elokuvasta Klaani.

      http://www.youtube.com/watch?v=nnyo9AFiSEw

      Nainen uskoo miehen palaavan, vaikka tämä on valinnut toisen tien, mitä kulkea. Kannattaa toki katsoa koko elokuva ja lukea myös Tauno Kaukosen kirjoittama kirja.

    • Omasta mielestä Kitaro&Pages Caravan...se tuo aina mieleen 80-luvun kun teininä sai tanssia illan viimeisen hitaan yhden tytön kanssa. Ihana kappale.!

    • m.miina
    • onnea

      En tiedä kuitenkin järkevää.... suomelle....

    • rakastunut gnu.
    • madylen
    • Häihin sopivia

      Tamara Lundin esittämät Hyväile, hyväile vaan ja Sinun omasi ovat aika hyviä yritelmiä aiheesta.

    • SiobhanConigliaro
    • Haakamaa

      Olin ihan hirrrveän yllättynyt, että Tauskin Sinä vain on hänen itsensä tekemä. Pitääkö siis olla renttu, että saa synnytettyä sellaisen rakkaussanoman. Melkein yhtä yllättynyt olin siitä, että Finkkujen Oikeesti ei olekaan heidän omatekemänsä niin kuin olen aina luullut.

    • tämä on kaunis

      Rakkauslaulu
      Johanna Kurkela

      Kauan sitten minussa,
      aavistus jos sinusta.
      Silloin tuntemattoman,
      tunnen nyt, ja tunnustan.
      Sä olit vaara liian suuri kiertää,
      ja liian houkuttava ohittaa.
      En tiennyt kuinka kaikki voisikaan,
      niin palaa, polttaa.

      kertosäe:
      Kaksi niin hehkuvaa,
      ja kaunista saa.
      Kirkkaana loistaa.
      Kun tuo auringon päivät,
      päällämme ei,
      päättyisi koskaan.

      Kauan sitten, jotenkin,
      tuntematta aavistin.
      Että pinnan harmaassa.
      Tulet vastaan, pelotta.
      Jos joskus pimeässä yksin seison,
      ja liekki sammunut ja kylmä on.
      En tiedä voiko sitä eloon saada,
      kukaan, toinen.

      • Maku & mieltymys

        Voi olla, mutta korkea, kimeä naisen ääni ei ole kaunis, jos se ei ole koulutettu ääni.


    • JS808

      Minusta se voi olla John Denverin vaimolleen säveltämä Annie's Song.

    • js808

      Taiskan "Haltin häät" vois olla myös hyvä valinta.

    • js808

      Tässä kans ehdotus:
      Sleepy Sleepers: "Sulle silmäni annan"

    • Laulun lunnaat

      Onni / Lyckan, Marjatta Leppänen.

      " "Laulun onnesta" ("Lyckan") on säveltänyt ruotsalainen kirjailija, säveltäjä ja sanomalehtimies Martin Koch (1882 - 1940) vuonna 1921. Suomenkieliset sanat lauluun teki Kyllikki Solanterä ja sovitus on Jaakko Salon. "

      Tipahti tajuntaan muisto siitä kun olin itse tuleva morsian ja lauloin kasetille ko. kappaleen ja luulin - jotain ...

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5269
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3450
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2850
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      57
      2672
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      172
      2338
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2137
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1889
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1855
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe