En tiedä miten kukaan voi epäillä Tarjan laulukykyä - en keksi syyksi mitään muuta kuin tietämättömyyttä.
Otteita Tarjan kotisivuilta:
"Turunen, joka syntyi Kiteellä, Suomessa, aloitti musiikilliset opintonsa kuusivuotiaana ja muutti Kuopioon 18 -vuotiaana opiskellakseen klassista laulua Kuopion Sibelius-Akatemiassa."
Tästä tulee ilmi, että koulutus pohjaa Tarjalla on.
"Bändin ensimmäinen demonauha vakuutti Spinefarm Recordsin ja Nightwish sai levytyssopimuksen. Piakkoin sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Spinefarm julkaisi heidän debyyttialbuminsa "Angels Fall First" joka oli mestarillinen sekoitus modernia metallia yhdistettynä oopperalliseen, klassiseen lauluun.
Samoihin aikoihin Tarja oli mukana Savonlinnan Oopperajuhlien kuorossa jossa hän esitti Wagneria ja Verdiä. Tuo aika oli myös aikaa jolloin Tarja osoitti hallitsevansa uran joka käsitti kaksi erilaista musiikkityyliä ja kesti kauan aikaa ennen kuin suuri yleisö hyväksyi tämän tosiasian."
"Huolimatta bändin kasvavasta suosiosta Tarja järjesti aikaa myös opiskeluilleen ja muille projekteilleen. Vuoden 1999 lopussa Tarjalla oli osa soololaulajana Suomen Kansallisoopperan modernissa baletissa nimeltään "Evankeliumi"."
Miten niin Tarja ei olisi kyvykäs oopperalaulajana???
Hänhän on jo sinä ollut!!!
"Ennen kuin seuraavaa pitkäsoittoa ryhdyttiin tekemään, bändi julkaisi Mini-CD:n "Over the Hills And Far Away" joka myi nopeasti platinaa Suomessa ja on nyt jo myynyt Suomessa tuplaplatinaa. "Over the Hills and Far Away" -EP:n jälkeen bändi aloitti neljännen studioalbuminsa, "Century Childin", valmistelun mutta sillä aikaa kun muut muusikot äänittivät ja viimeistelivät kappaleiden sävellyksiä, Tarja päätti ottaa askeleen eteenpäin lauluopinnoissaan ja kirjoittautui sisään Karlsruhen Musiikkiyliopistoon Saksaan.
Vaikka opiskeluaikataulu Karlsruhessa oli erittäin tiukka, Tarja onnistui löytämään aikaa ei pelkästään äänittämään lauluosuudet "Century Child" -albumille, myös äänittämään lauluosuuksia Argentiinalaisen basson Beto Vazquezin albumille"Infinity". Tuosta albumista tuli nopeasti menestys Venäjällä, Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Valtaisa menestys pohjautui pitkälti Tarjan nimeen."
Tuolla kaikella Tarja osoittaa, että hän on eteen päin pyrkivä kehittymään laulajana, eikä vain tyytynyt siihen tasoon missä jo on.
"Kiireestä huolimatta Tarja löytää aikaa laulaa veljensä Timon iskelmä debyyttialbumilla."
Miten diiva, joksi Holopainen kirjeessään Tarjan väittää olevan, viitsii lähteä kaikesta kiireestään huolimatta tukemaan veljensä eteen päin menoa musiikkialalla????
On muutenkin todella kyseenalaista koko Holopaisen toiminta tuoda julkisuuteen henkilökohtainen kirje missä leimataan, mollataan ja halveerataan erittäin henkilökohtaisella tasolla Tarjaa ja hänen yksityisyyttään.
Missä on kirjeessä mainita siitä miten muut jäsenet ovat toimineet?
Ei yhdessä jäsenessä voi mitenkään olla kaikki pulmat, joita bändillä on esiintyneet.
Tarja oma vastaus julkisuuteen kertoo omaa kieltään siitä miten ruoto suorana hän kantaa Holopaisen loanheiton.
Mikä muu tarkoitus Holopaisella saattoi olla motiivinaan tuodessaan henkilökohtaisen kirjeen julkisuuteen kuin pyrkiä estämään Tarjan mahdollinen eteen päin meno?
Ihmisen raadollisuutta kummastellen
- Toinen Tarja -
http://www.tarjaturunen.com/
Tarjan laulukyvyn epäilijöille
32
2477
Vastaukset
- Ja präiskis
Baletti ei ole ooppera.
Nakki ei ole makkara.
Turunen ei ole oopperalaulaja.
Turusesta ei maailmalla tiedä juuri kukaan.
Matti Nykänen tunnetaan paremmin.
Sanoi voivansa lähteä koska tahansa.
Sai lähdöt, se siit.- Toinen Tarja
....tainnut lukea sivustoa, jonka laitoin alimmaksi.
Autan sinua hiukan otteilla sivustolta:
"Tarjan kuva on koristanut lukuisten eri maiden lehtien kansia. Ihan vain muutamia mainitaksemme julkaisuja on ainakin seuraavista maista: Norja, Saksa, Espanja, Brasilia, Ranska, Ruotsi, Belgia, Hollanti, Suomi ja Argentiina. Lehtiä mm. Scream Magazine, Roadie crew, Inferno, Rumba, Sue, Metallian, Blue wings (Finnair), Iltalehti, Metal Hammer, Rock Hard, Metal Heart, Aardschok, Epopeya, Rock Brigade, Heavy Oder Was!?, Hell Awaits, Flash, Legacy Magazine, Orkus, Rock Tribune, Close Up Magazine, Hard N’Heavy, Maelmströn."
" Muutamien Saksassa tehtyjen lämmittelykonserttien jälkeen Tarja kiersi Etelä-Amerikassa Chilessä ja Argentiinassa esittäen Lied -konserttia nimeltään “Noche Escandinava” (Scandinavian Night) yhdessä Marjut Paavilaisen, Ingvild Storhaugin ja Izumi Kawakatzun kanssa.
Suomen, Saksan, Japanin ja Norjan Suurlähetystöjen sekä Buenos Airesin ministeriön sponsoroimat loppuunmyydyt konsertit toivat Etelä-Amerikkaan musiikkia Jean Sibeliukselta, Ture Rangströmiltä, Leevi Madetojalta, Oskar Merikannolta, Hugo Wolfilta, Richard Straussilta, Gustav Mahlerilta, Johannes Brahmsilta, Felix Mendelssohnilta esiintyjänä Tarja Turunen joka loi erikoislaatuisen yhteyden yleisöön joka tulisi näkemään hänet vielä uudelleenkin klassisen laulu-uran tiimoilta näissä maissa."
"Nightwish-albumien kokonaismyynti on ylittänyt 1.000.000 kpl maailmanlaajuisesti.
Tarja on jo esiintynyt yli 500.000 ihmiselle ympäri maailmaa."
Niin mitkä olikaan perustelusi väitteellesi "Turusesta ei maailmalla tiedä juuri kukaan" ???? - onkin paremmin
Toinen Tarja kirjoitti:

Niin mitkä olikaan perustelusi väitteellesi "Turusesta ei maailmalla tiedä juuri kukaan" ????tunnettu tämä, Turunenko se nyt oli.
- höpö

Niin mitkä olikaan perustelusi väitteellesi "Turusesta ei maailmalla tiedä juuri kukaan" ????Captain Jack, joka just kuoli, oli täysi nolla mutta myi parissa vuodessa 7 miljoonaa levyä. Tollaset pari miljoonaa myytyä levyä ja ja puoli miljoonaa keikan nähnyttä ei ole yhtään mitään.
Nightwish on hyvä bändi, ja mahdollisuudet on paljon parempaan kun tästä Karjalan luuskasta pääsivät eroon. Veikkaan, että TT:n seuraava "keikka" on bingoemäntänä Kiteen vanhainkodissa.
- hevitohtori
Paljon kirjoitit, paljon kopsasit.
Oletko kuullut Tarja Turusen laulua Nachtwunsch-levyillä?
Englannin lausuminen surkeaa. Laulaakoon saksaksi LIED-TÄHTÖNEN.
Kuunteletko sinä Victor Kalborrekin huonoa suomea tosissasi?
Yhteenveto: Jos huipputuotetuilla äänitteellä laulu on nyt kuullun tasoista niin se on voi-voi. - jomppe
sori,mutta ei savua ilman tulta siis neljä vastaan yksi.Kyllä varmasti on totuutta kirjeessä ja asiat juuri noin...Tarja on hieno laulaja ja ääni mahtava,mutta raha tekee ihmisistä yllättävän typeriä ja rahanahneus kun iskee niin sille ei mahda kukaan mitään...
- Toinen Tarja
....eräältä toiselta keskusteluopalstalta kopioituna:
"Luin iltapäivälehdestä jotain sellasta joka pisti mun pään hieman pyörälle tässä asiassa... se mitä lehdestä luin, muutti taas hieman käsityksiä Holopaisesta ja kumppaneista...
Holopainen kuulemma tahkoaa rutosti hintaa Nightwishillä ja solmii koko ajan lisää yhteistyösopimuksia ja muuta juttua, ja hän itse saa suurimman saaliin. Tarja kuulemma sai esiintymisistään ainoastaan sen tietyn osan ja Nightwishistä hän ei omista yhtäkään osaa... Hän saa bändistä kaikista vähiten rahaa! Miksi ihmeessä hän ei sitten saisi haluta sitä yhtäpaljon kuin bändin jätkät?
Holopainen omistaa Nightwishin nimen yksin ja vuonna 2003 perustettiin neljän miehen yhtiö joka omistaa kaikki muut oikeudet Nightwishiin ja esityksiin. Tarja jätettiin ulkopuolelle! (Ilmeisesti heill oli jo jotain känää tällöin? ) Eli selvennykses nää neljä miestä oli bändin pojat: Jukka, Tuomas, Emppu ja Marco...
Musta tuntuu, että tossa koko niitten hommas oli kyse just siitä, että "nainen on alempi arvonen ja miehet määrää..." Ne pisti Tarjaa halvalla (siis tavallaan halvalla, eihän ne halunnu sille mitään pahaa, mutta halus kuitenki pitää sen alistetus asemassa bändin sisällä..) Ja sitten kun Tarja avioitui Cabulinsa kanssa niin mies pisti Tarjan "asiat kuntoon" ja yritti hankkia Tarjalle samat oikeudet bändissä kuin muillakin on... Jotenki tuntuu, että toi oli Tarjan ja hänen miehensä asenne... Ja bändin kundit vaan ihmetteli, mitä tapahtui? Miks Tarja muuttui? Ei ne tajunnu, että se muutos on se, että tarja alkoi vaatimaan oikeuksia...."
Niin tiedätkö sinä tai minä tai kukaan ulkopuolinen koko totuutta?
Ei!
Se on vain arvailtavissa.....
Itse kyseenalaista vieläkin kaiken - suuntaan ja toiseen.
Jos tarkkaan luit omat kannanottoni - en väitä mitään vaan kyselen.
Suosittelen tarkempaa lukemista niin sinulle kuin muillekin tähän menessä vastanneille. - eikö sulla ole

Suosittelen tarkempaa lukemista niin sinulle kuin muillekin tähän menessä vastanneille.omaa päätä jolla ajatella.
- arskaaa

Suosittelen tarkempaa lukemista niin sinulle kuin muillekin tähän menessä vastanneille.Jos se Turunen olisi niin hyvä oopperalaulaja, niin miksei se ole oopperalaulaja jo. Sillä on hyvä ääni, mutta väritön. Sopi hyvin kyllä hevympään meininkiin.
Ja mitä puhua ja kirjoittaa paskaa asioista josta teillä ole paskankaa hajua. Vitun Sama kuka teki ja mitä. Tarja on lähtenyt (saanut potkut) Eläköön uusi Nightwish. - hevitohtori
eikö sulla ole kirjoitti:
omaa päätä jolla ajatella.
Savonlinan Oopperajuhlien yhteistyökumppani Stora Enso tahtoi mediakohun Tarja Turusen ympärillä peittämään omat irtisanomisensa. Jatkossa Stora Enso tulee käyttämään oikeuksia Etelä-Amerikan sahatavaramarkkinoilla Marcelo Cabulin perheyrityksen kanssa.
Luottoyhtiö American Express lanseeraa oman Tarja Turunen kuvakorttinsa vielä ensi kevään aikana, ennen Oopperajuhlien 70. juhlavuoden alkua.
Lisätietoa täältä:
http://www.operafestival.fi/sponsorointi_ja_yhteistyo/20040630100304.html - höpö....
Toinen Tarja kirjoitti:
....eräältä toiselta keskusteluopalstalta kopioituna:
"Luin iltapäivälehdestä jotain sellasta joka pisti mun pään hieman pyörälle tässä asiassa... se mitä lehdestä luin, muutti taas hieman käsityksiä Holopaisesta ja kumppaneista...
Holopainen kuulemma tahkoaa rutosti hintaa Nightwishillä ja solmii koko ajan lisää yhteistyösopimuksia ja muuta juttua, ja hän itse saa suurimman saaliin. Tarja kuulemma sai esiintymisistään ainoastaan sen tietyn osan ja Nightwishistä hän ei omista yhtäkään osaa... Hän saa bändistä kaikista vähiten rahaa! Miksi ihmeessä hän ei sitten saisi haluta sitä yhtäpaljon kuin bändin jätkät?
Holopainen omistaa Nightwishin nimen yksin ja vuonna 2003 perustettiin neljän miehen yhtiö joka omistaa kaikki muut oikeudet Nightwishiin ja esityksiin. Tarja jätettiin ulkopuolelle! (Ilmeisesti heill oli jo jotain känää tällöin? ) Eli selvennykses nää neljä miestä oli bändin pojat: Jukka, Tuomas, Emppu ja Marco...
Musta tuntuu, että tossa koko niitten hommas oli kyse just siitä, että "nainen on alempi arvonen ja miehet määrää..." Ne pisti Tarjaa halvalla (siis tavallaan halvalla, eihän ne halunnu sille mitään pahaa, mutta halus kuitenki pitää sen alistetus asemassa bändin sisällä..) Ja sitten kun Tarja avioitui Cabulinsa kanssa niin mies pisti Tarjan "asiat kuntoon" ja yritti hankkia Tarjalle samat oikeudet bändissä kuin muillakin on... Jotenki tuntuu, että toi oli Tarjan ja hänen miehensä asenne... Ja bändin kundit vaan ihmetteli, mitä tapahtui? Miks Tarja muuttui? Ei ne tajunnu, että se muutos on se, että tarja alkoi vaatimaan oikeuksia...."
Niin tiedätkö sinä tai minä tai kukaan ulkopuolinen koko totuutta?
Ei!
Se on vain arvailtavissa.....
Itse kyseenalaista vieläkin kaiken - suuntaan ja toiseen.
Jos tarkkaan luit omat kannanottoni - en väitä mitään vaan kyselen.
Suosittelen tarkempaa lukemista niin sinulle kuin muillekin tähän menessä vastanneille.Voi että kun tää on taas niin suomalaista... Usko nyt jo hyvä femakko, että tämä ei ollut mikään tasa-arvokysymys vaan Tarja kusi homman ihan itse, tosin miehensä auliaasti avustamana.
Vittu kun suomalaiset muijat tekee KAIKESTA jonkun ihme sukupuolijutun. Idiootit. - meitsi
arskaaa kirjoitti:
Jos se Turunen olisi niin hyvä oopperalaulaja, niin miksei se ole oopperalaulaja jo. Sillä on hyvä ääni, mutta väritön. Sopi hyvin kyllä hevympään meininkiin.
Ja mitä puhua ja kirjoittaa paskaa asioista josta teillä ole paskankaa hajua. Vitun Sama kuka teki ja mitä. Tarja on lähtenyt (saanut potkut) Eläköön uusi Nightwish.tarja on ollu 18vuotiaasta asti nightwishissä nii sen takii se ei oo oopperalaulaja, eihä kukaa voi olla samaanaikaan bändissä ja oopperalaulaja, tarja halus mennä ystäviensä kanssa bändiin, siks ei oo oopperalaulaja!!
- mesoavat
Ei kukaan oikeasti epäile Tarjan laulutaitoa, jotkut pennut vaan riehuvat tai kateelliset höpöttävät, mitä väliä heillä on - ei niin mitään.
- Fani69
Olen tolkuttanut monelle, että Tarja on lahjakas laulaja ja tulee pärjäämään klassisella musiikilla aivan varmasti tulevaisuudessa, mut täällä on niin paljon niitä Tarjan laulajankyvyn moittijoita että alkaa ottaa se päähän.
Tarja on sen verran nuori vielä, että kehittyy kokoajan ja varmasti tulee saamaan mainetta muualla maailmassa Oopperalaulajana ja se on aivan varma.
Tarja nousee vielä kunnolla huipulle...sen minä sanon epäilijöille.- Jusu
Mistä tämä ettei Tarja laulajana olisi mikään hyvä on oikein saanut alkunsa.
Tarjallahan on helvetin hyvä ääni metallimaailmassa verrattuna keneenkään muuhun naiseen! Varmasti pärjää myös oopperamaailmassa ei ne nyt sen kummempia/taitavampia ole sielläkään. Ihmisiähän nekin ovat kaikki.
Eikä Tuomas sanallakaan maininnut että Tarjan taidoissa olisi ollut vikaa. Ainoastaan sen että työmoraalissa ja tavoissa ( ei harjoituksissa ) olisi ollut parannettavaa! Äijä on kumminkin 9 vuotta tehnyt töitä hänen kanssaan että luulis miehen tietävän jos äänessä on jotain vikaa mutta EI!
Tämä nyt menee lähinnä haukkumisen puolelle monien kirjoitus ja se mua ainakin ärsyttää.
Tarja on loistava laulaja, hyvä persoona ja siinä että on DIIVA! ei ole mitään väärää koska niitähän me ihannoimme. (vrt esim Robbie Williams, JLo, Mariah Carey, Sting, Celine Dion ja Ville Valo ). En halua ainakaan että laulaja on mitäänsanomaton JOOJOO tyyppi. Se kuuluu homman nimeen. Siinähän se STARA - meininki just onkin että ottaa ison roolin - DIIVAILEE!
Mutta pitää tulla toisten kanssa toimeen ja nyt ei tultu puolin eikä toisin niin NW pojat ajatteli että kokeillaan uusia tuulia. Se heille sallittakoon.
Ja mielestäni tässä kirjeratkaisussa on bändille tyypillistä dramatiikkaa ja jos Turunen oikein suhtautuu asiaan niin tämän julkisuuden/ dramatiikan voi jopa käyttää hyväksi uuden uran luomisessa. Draama Queen juttu vaan päälle niin homma luistaa. Parhaita ominaisuuksia Tarjassa on just dramatiikataju ja SHOW!
Siinä Tarja on aivan kimuli paikallaan!
Pidin jokaisesta hetkestä mitä kuuntelin Tarjaa NW:n solistina mutta kuuntelen varmasti uuttakin tuotantoa ja TT:tä solistinakin.
Hyvää jatkoa kaikille!
PS - ei ne aina anna parhaita kokemuksia ne taitavat laulajat vaan joskus yksinkertainen esitys vaikka haparoiden voi koskettaa syvältä...
Mihin me tarvitsemme teknisesti täydellisiä laulajia - emme mihinkään - tarvitsemme RIITTÄVÄN hyviä laulajia, hyviä esityksiä ja aitoja tunteita. - Loistava
Jusu kirjoitti:

Mihin me tarvitsemme teknisesti täydellisiä laulajia - emme mihinkään - tarvitsemme RIITTÄVÄN hyviä laulajia, hyviä esityksiä ja aitoja tunteita.Voisiko tuon enää paremmin ilmaista. Samaa mieltä olen minäkin.
- Amppari79
No ei se Turunen nyt niiiiiiiin hyvä laulaja ole. Siis ihan tosissaan... Hän nousi julkisuuteen Nightwishin ansiosta, kuten muutkin bändin jäsenet, ja on kyllä ihan hyvä laulaja ja tosiaan julkisuuden henkilö, eli eiköhän hälle vielä töitä löydy, mutta: Ei hän nyt niiiiiiiiiiiin hyvä laulaja ole, että joksikin maailmankuuluksi oopperalaulajaksi yltäisi. Jotain realismia Tarja-faneillekin...
- Jooseppi
Onko Tarja menestynyt oopperalaulajana????? Missä ja koska?
Hevipuolella tuntuu olevan kannattajia, mutta luultavammin myös muilla sopraanoilla.- laulukyvyn epäilijöille
http://www.torrentspy.com/directory.asp?mode=torrentdetails&id=397831&query=nightwish
Siitäkö latailkaa, joka väittää Tarjaa huonoksi laulajaksi.
Ladatkaa Nightwishin keikka (lowland) tosta linkistä ja ihailkaa Tarjan suosiota ja lauluääntä.
Ps. Turha tulla inisemään sitten mistään waretuksesta. Jokainen meistä on varmasti warettanut...ja turha yrittää kieltää - Loistava
Hän ei ole tietääkseni koskaan sanonut haluavansa oopperalaulajaksi vaan lied-laulajksi.Hän kertoi eräässä lehdessä, ettei koskaan sopeutunut rock- maailmaan. Tässä varmaan eräs syy, miksi hän halusi laulaa muutakin kuin heviä. Ja ehkä syy porukasta vieraantumiseen. Nämä ovat vain minun arvailujani. Lehdet kirjoittavat, mitä kirjoittavat.Jokainen uskoo, mitä haluaa.
- kultakorva
Johan tuon kuulee kun vertaa Naikkareiden aikaisempia tuotoksia Once-albumiin niin on Tarjan ääni muuttunut popahtavampaan suuntaan. Ensimmäisillä levyillä oli kuitenkin sitä oopperameininkiä äänessäkin.
Samaa voi sanoa myös Tarjan "Yhden enkelin unelma" joulusinkkuakin: Voi H-vetti mitä iskelmää... - muumio
Se miksi Tarja ei osaa laulaa johtuu sen ylikoulutetusta äänestä. Se tekee sen että kaikki tunne ja aitous katoaa jonnekin. Keskittyy liikaa teknisyyteen eikä kappaleen tulkitsemiseen.
Mitä tulee laulun teknisyyteen niin onhan se ihan ok, mutta operapuolella ei todellakaan mitään huippua. Keskiverto.
Myöskin karisma on erittäin tärkeä laulajan ominaisuus, joka Tarjalla on aika heikohkoa. Tosin median ja imagon muuttumisen avustamana parantunut viime vuosina.
Tämän kaiken sanottuani ei en väitä että Tarja olisi huono laulaja, mutta ei se mikään huippukaan ole. Hyvää keskitasoa. Kukaan ei olisi koskaan löytänyt Tarjaa ilman Tuomaksen musiikkia, se on fakta.- hevitohtori
Mä en mielelläni tee tätä.
Rinnastan ylikoulutuksen ja hengettömyyden näihin kahteen artistiin.
- Toinen Tarja
....mitä Iltalehden Leeni Hoimela kirjoittaa:
"Julkiset potkut
Tuomas Holopainen pitäisi näköjään passittaa tapakouluttaja Kaarina Suonperän oppitunnille. Ei, potkuista ei kerrota niin, että toista osapuolta nöyryytetään julkisesti. Ikävät asiat on parempi hoitaa suljettujen ovien takana oman porukan kesken.
Ei se mitään, jos kyseessä olisi ensimmäinen kerta. Yleensä ihminen oppii virheistään.
Nyt ei oppinut.
Kun vuonna 2001 Holopainen halusi erottaa Nightwishistä basisti Sami Vänskän, hänessä ei ollut tarpeeksi miestä kertomaan asiasta itse. Likaisen työn hoiti yhtyeen manageri.
Holopainen on kertonut katuvansa käytöstään. Viime viikonloppuna katumus kuitenkin unohtui. Ei Tarjaa olisi tarvinnut lyödä toisellekin poskelle. Jo pelkkä ero superbändistä oli riittävä kolaus."
Entäs Iltalehden Reijo Ruokanen:
Julkiset potkut
Tuomas Holopainen antoi Tarja Turuselle potkut tavalla, jota voisi ihan oikeutetusti kutsua pelkurimaiseksi ja tyhmäksi. Silti se oli viisas teko.
Ennen Areenan-konserttia Turuselle ei tietenkään voinut edes vihjaista potkujen olevan tulossa. Se olisi vaarantanut koko keikan.
Näyttävät potkut takasivat maksimijulkisuuden Holopaisen avoimelle kirjeelle, jossa hän Turusta haukkumalla yrittää saada pidettyä fanit puolellaan.
Jos Tarja olisi lähtenyt bändistä vähin äänin, se olisi ollut suosiolle paljon haitallisempaa. Ja olihan tämä hieno tapa maksaa takaisin etelän pellelle, joka vie suomalaisilta naisen."
Molempien toimittajien yhteinen sanoma on hyvin selkeä: Holopaisen tyyli tuoda yksityinen kirje julkisuuteen oli pohjanoteeraus.
Millainen on ihminen, joka toimii kuten Holopainen toimii?- tietenkin
Holopainen henkilö on raukka/pelle/mustasukkainen/ahne...kysestä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Ei silti etteikö Holopainen tekisi hyvää musiikkia, mutta olihan toi kirje aika raukkamainen teko "aikuiselta mieheltä".
Villi veikkaus: Tarja ja pojat sopivat riitansa ja Tarja palaa Nightwishiin ja kaikki on taas ennallaan. Menikö arvaus oikein? - Amppari79
Holopainen ei kirjoittanut tekstiä yksin. Muut olivat siinä mukana, kuten allekirjoituksesta näkyy. Toisakseen, hän ei hoitanut sitä managerin kautta, kuten aiemmin on tehnyt, vaan he yhdessä antoivat erokirjeen Tarjalle. Kolmanneksi: Tarjan suosio keulahahmona on niin suurta, että tuskin bändin pojat olisivat voineet ottaa sitä riskiä, että esim. erottavat Tarjan kaikessa hiljaisuudessa, sillä Tarja olisi saattanut ihan yhtä lailla syyttää heitä julkisuudessa rasismista jne, kuten nytkin teki, mutta kaikki kansa olisi uskonut hänen puolta kertomuksestaan ja loppu bändi olisi saanut vihat niskoilleen. Vastakirjeen lähettäminen julkisuuteen siinä vaiheessa olisi tod.näköisesti ollut liian myöhäistä. Nyt niin ei tapahtunutkaan, kun pojat ehtivät tehdä vetonsa ensin ja kertoa todelliset syyt julkisesti, ennen Tarjan mahdollista katkeraa tilitystä. Semmoinenhan seurasi nytkin, katkera tilitys siis, mutta ei onneksi ollut kuolin-isku Nightwishin loppuporukalle, kun olivat tajunneet tehdä avoimesti selväksi faneille ja muulle kansalle syyt, miksi Tarja erotettiin. Nyt kaikesta seuraa kauhea kohu, mutta tällä tavalla toimittuna tämä ei ehkä olekaan kuolin-isku Nightwishille. Minusta se sitten taas on pelkästään hyvä asia, eli he mielestäni toimivat niin fiksusti kuin tilanteeseen nähden oli mahdollista, sanoo kriitikot mitä sanovat. Nightwish kun ei edelleenkään ole mielestäni yhtäkuin Tarja Turunen. Tällä tavalla hoidettuna erosta tuli a.mahdollinen ja b. molemmat osapuolet selviävät todennäköisesti siitä melkoisen vahingoittumattomina. Voivat siis jatkaa uraansa kukin tahollaan. Hienoa! :o)
- Toinen Tarja
Toivoisin parempaa kykyä lukea sen suhteen mitä olen itse kommentoinut.
Laitan tähän nyt kopioituna omat kommenttini ja niihin selvennyksiä:
” En tiedä miten kukaan voi epäillä Tarjan laulukykyä - en keksi syyksi mitään muuta kuin tietämättömyyttä.” – tässä kohtaa ihmettelen avoimesti miten Tarjan kykyjä voidaan epäillä.
En siis väitä mitään , tuon vain esille oman epäilykseni Tarjan laulukykyjen epäilijöiden mahdollisen motiivin.
” Tästä tulee ilmi, että koulutus pohjaa Tarjalla on.” – tätä kommenttia edeltävänä on Tarjan koulutuspohjasta faktaa, jota epäiltiin.
” Miten niin Tarja ei olisi kyvykäs oopperalaulajana???
Hänhän on jo sinä ollut!!!” - kuinka moni laulaja pääsee laulamaan soolo-osan kansallisoopperaan, jos ei ole kyvykäs laulaja? Eikö kansallisoopperassa ole oopperalaulajia tai oopperalaulukyvyn omaavia?
Johan sanan ’ooppera’ pitäisi viitata siihen?
” Tuolla kaikella Tarja osoittaa, että hän on eteen päin pyrkivä kehittymään laulajana, eikä vain tyytynyt siihen tasoon missä jo on.” – tämäkään kommentti ei ole vielä väittämä vaan päätelmä faktojen perusteella tehtynä.
” Miten diiva, joksi Holopainen kirjeessään Tarjan väittää olevan, viitsii lähteä kaikesta kiireestään huolimatta tukemaan veljensä eteen päin menoa musiikkialalla????” – jos Tarja olisi sen tyylinen diiva kuin Holopainen kirjeessään antaa ymmärtää on se ristiriidassa taas sen kanssa miten Tarjalla on vielä rahkeita tukea veljeään. Tämäkin kommenttini olen esittänyt kysymys muodossa, en väitteellä.
” On muutenkin todella kyseenalaista koko Holopaisen toiminta tuoda julkisuuteen henkilökohtainen kirje missä leimataan, mollataan ja halveerataan erittäin henkilökohtaisella tasolla Tarjaa ja hänen yksityisyyttään.
Missä on kirjeessä mainita siitä miten muut jäsenet ovat toimineet?
Ei yhdessä jäsenessä voi mitenkään olla kaikki pulmat, joita bändillä on esiintyneet.” – tässä kohtaa tuon jo esille ihmettelyni Holopaisen toiminnasta, mikä ei aukene minun eettisyydelleni. Miten tuota asiaa ei voitu hoitaa ilman loanheittoa?
” Tarja oma vastaus julkisuuteen kertoo omaa kieltään siitä miten ruoto suorana hän kantaa Holopaisen loanheiton.” – tässä on näkemykseni siitä, että Tarja ei lähde samaan loanheittoon mukaan vaan on vastineessaan hyvin maltillinen. Se miten joku voi sen nähdä katkerana tilityksenä, ei aukene ymmärrykselleni.
” Mikä muu tarkoitus Holopaisella saattoi olla motiivinaan tuodessaan henkilökohtaisen kirjeen julkisuuteen kuin pyrkiä estämään Tarjan mahdollinen eteen päin meno?” – tässä kohtaa kyseenalaistan Holopaisen motiivit kysymys muodossa, enkä vieläkään väitä mitään.
” Niin mitkä olikaan perustelusi väitteellesi "Turusesta ei maailmalla tiedä juuri kukaan" ????” – edellä olevien faktojen valossa kyseenalaistan minulle vastanneen väitteen ja pyydän perusteluja.
”Niin tiedätkö sinä tai minä tai kukaan ulkopuolinen koko totuutta?
Ei!
Se on vain arvailtavissa.....
Itse kyseenalaista vieläkin kaiken - suuntaan ja toiseen.
Jos tarkkaan luit omat kannanottoni - en väitä mitään vaan kyselen.
Suosittelen tarkempaa lukemista niin sinulle kuin muillekin tähän mennessä vastanneille.” – tässä tuon selkeästi esille etten ole vielä itse ottanut mitään varmaa kantaa, vaan olen ihmettely ja kysely kannalla.
” Molempien toimittajien yhteinen sanoma on hyvin selkeä: Holopaisen tyyli tuoda yksityinen kirje julkisuuteen oli pohjanoteeraus.” – tässä selkeytän omaan tulkintaani lukemastani, en vieläkään väitä mitään.
” Millainen on ihminen, joka toimii kuten Holopainen toimii?” – tässä kummastelen Holopaisen tapaa toimia, en siis tuomitse häntä.
Kaikki mitä olen itse kommentoinut ovat joko olleet kysymyksiä, ihmetyksiä, kyseenalaistuksia, perusteitten odotusta joiltain kirjoittajilta.
Se mitä olen enimmäkseen tehnyt, olen kopioinut käsiini saamiani tietoja.
En siis vielä henkilökohtaisesti tarkkaan ottaen ole otattanut kantaa mitä mieltä olen tästä kaikesta.
Ja mihin minulla ei ole aikomustakaan, sillä katson tietoni olevan liian vähäiset siihen, kuten katson sen muillakin olevan.
Todelliset faktat tietävät vain Tarja pojat, emme me!
Odottelen lisätietoja ennen kuin teen mitään lopullista kannanottoa suuntaan tai toiseen.
Nyt olen vain kysymyksin lähestynyt tätä dilemmaa.
Olen myös kovin hämmästynyt joidenkin vastanneiden pikaisista päätelmistä sen suhteen minkä on minun kantani.
Jos tälläkään selvennykselläni ei selviä ETTEN ole tuomitsemassa Holopaista & pojuja, tai että olisin puoltamassa Tarjaa, en voi kuin äimistellä miten voidaan lukea ilman, että keskityttäisiin kirjoituksen sisältöihin – mutta kukin tyylillään ja käsityskyvyllään.
Toinen Tarja
- tuomas
soopaa paska laulaja
- voi voi
Voiskiko TUOMAS perustella vastauksen hyvin.
Luultavasti et pysty... - 'RoCK'N'RoLL'
voi voi kirjoitti:
Voiskiko TUOMAS perustella vastauksen hyvin.
Luultavasti et pysty...Tarja todellakin on keskiverto. En halua mustamaalata ketään, mutta kyllä 'oikean musiikin' tunnistaa aina. 'Se jokin' hänen äänestään jäi puuttumaan.
Nightwish on pieni, tosin Euroopassa tunnettu, muuta maailman mittakaavan mukaan pieni yhtye. Se ei tule koskaan saavuttamaan sellaista suosiota, kuin Elvis, The Rolling Stones, The Beatles tai The Queen, vaikka ehkä he eivät sinne tähtääkkään.
Mutta kaikki edelläluetut yhtyeet/laulajat olivat ILMIÖITÄ! Voikin kysyä, tuleeko enää koskaan samanlaisia ilmiöitä? Ei ainakaan Nightwishistä, ellei se paranna suoritustaan ja tasoaan, ellei se tähtää korkeammalle ja tee vähemmän rajuja 'julkisuus-iskuja'. On vielä muitakin asioita, jotka pitäisi muuttaa, mutta he pääsisivät huomattavasti korkeammalle tuon mittakaavan avulla:)
Tässä minun mielipiteeni.. Kertokaa toki omanne, mutta älkää väheksykö muiden!;)
- JOUJOU
toi on hyvä toinen tarja tarjan tilalle mu harvoin löytää noin hyvää laulajaa kun tarja ennen NW oli mun lempi bändi no mun tuurilla ei oo enään
- Amppari79
Totta, Tarja on kyvykäs laulaja. Sinä taas ilmeisesti Tarja-fani? Tämä just on mielestäni aika hassua, että Tarjaa fanitetaan niin, että väitetään Nightwishin menestyksen lopahtavan hänen erottamiseensa? Ja kun joku "kehtaa" erottaa Tarjan, niin siinä on sitten oltava likaiset jauhot pussissa ja vähintäänkin koitetaan ehkäistä Tarjan menestys? Haloo! Tuskinpa muun bändin motiivit ihan tuollaiset olivat kirjeen julkaisuksi? Voisiko olla ihan niin, että Tarjan jättimäisestä menestymisestä huolimatta Nightwishin loppu porukka ihan oikeesti uskaltaa uskoa pärjäävänsä ilman Tarjaakin? Että kunnioittavat ihan oikeasti myös omaa osuuttaan, luottavat omiin taitoihinsa eli lyriikoihinsa ja kappaleiden tekoonsa, josta he vastasivat koko ajan? Ehkä he ihan tosissaan uskovat, että Tarja EI ole yhtäkuin Nightwish, niinkuin ei olekaan. Ja kirjeen he ehkä julkaisivat vain siitä syystä, että kaikki näkevät, etteivät he ihan kevein perustein yhtä bändin jäsentä hylkää. Voisko olla niin? Kyseessä kun oli pitkään jatkuneet ristiriidat, kuten molempien osapuolten kirjeistä kävi ilmi.
Tarja Turunen on Tarja Turunen ja pärjää varmasti omillaan, mutta Nightwish hän ei ole. Osa sitä oli, mutta koska hän laiminlöi töitään ja oli muutenkin jo lähdössä, eikö ole ihan hyvä, että bändi jatkaa jonkun toisen kanssa, jota oikeasti kiinnostaa tehdä töitä Nightwishin kanssa? Pääsee Tarja kokeilemaan siipiään sinne, mihin sit onkaan halunnut... Sitäpaitsi: Jos luit Tarjan itsensä kirjoittaman kirjeen, huomaat kyllä, että hän itsekin puhui bändin sisäisitä riidoista ja siitä, että eivät enää olleet läheisiä. Saman voi lukea Holopaisen kirjeestä. Miksi se siis on niin kauheata, että Tarja lähtee menemään? Eipä vaikuta olleen kauhean läheistä yhteistyötä. Ja loppu, mitä hän siihen on kirjoittanut, eli esim. että kuinka hänen aviomiehensä on hänelle niin hyvä tuki ja samaan hengenvetoon puhuu 9 vuoden ystävyydestä bändin poikien kanssa, sitä itse kuitenkaan tajuamatta, että heidän kanssaan hän on tosissaan menestyksensä saanut ja kauemmin yhteistyössä ollut, kuin miehensä! Eli selkeästi Tarja on ollut sokea tuossa asiassa. Ymmärrettävää, rakkaus kun on sellaista että prioriteetitkin helposti vaihtuu, mutta kaikenlainen katkeruus hänen tai hänen faniensa puolelta Nightwishin poikia kohtaan on turhaa, sillä loppupeleissä: He kaikki ovat nousseet huipulle Nightwishin ansiosta. Myös pojat! Nyt on vain teiden tullut aika erota ja kummankin tahon ryhtyä tekemään sitä, mikä kiinnostaa ja mihin kunnianhimo vetää. Menestystä heille kaikille toivottaen: fani.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951