Katsoin äsken ikkunasta linnunruokintapaikalle, ja näin oudon näköisen linnun. Ensin ajattelin, että kyseessä on hömötiainen, mikä olisi ihme jo sinänsä, koska niitä ei meidän ruokintapaikallamme ole näkynyt. Otin kuitenkin kiikarit ja katsoin vähän tarkemmin lintua.
Edelleen se näytti lähinnä hömötiaiselta, mutta sillä oli ihan mielettömän pitkä nokka! Lähinnä nokasta tuli mieleen kuovi tai se Darwinin löytämä Galabagossaarten peippolaji, joka pitkällä nokalla napsi termiittejä puunkoloista. Eli nokka oli linnun kokoon nähden suhteettoman pitkä, ja hiukan käyrä.
Selasin läpi Suomen ja Euroopan linnut -kirjani, ja tällaista kummajaista ei silmiini osunut. Oliko kyseessä siis joku mutantti, vai onko tuollaiselle otukselle joku oma nimi?
Niin, ja lintu näytti muuten ihan vilkkaalta, lenteli muiden seassa, ja nokki ainakin maasta varisseita siemeniä - sitä en ehtinyt katsoa, pääsivätkö siemenet perille suuhun asti, mutta kun lintu vaikutti hyvinvoivalta, ilmeisesti se ainakin jotain oli syönyt.
Mutanttitiainen?
8
755
Vastaukset
- -A-
Hömötiaisilla nokan ylikasvu on yllättävän yleistä. Linnut ovat sopeutuneet olosuhteisiin nähden hyvin toimimaan nokallaan. Tiedän kuitenkin tapauksia, joissa rengastaja on verkkoon saanut juuri tuollaisen hömötiaisen ja on pihdeillä katkaissut ylikasvaneen osan nokasta, koska se helpottaa linnun elämää ainakin hetkellisesti.
Viime talvena Suomen luonto- lehdessä taisi olla juttua juuri tuollaisesta hömpästä, joka kesyyntyi niin, että söi siemeniä kädestäkin :)- hmm.
Kiitos nopeasta vastauksesta! Hyvä tietää, ettei nokka ihan hirveä katastrofi linnulle ole. Mahtaako kyseessä olla geneettinen häiriö, vai ruokavaliojuttu tms.? Täytyypä mennä kirjastoon kaivelemaan vanhoja Suomen Luontoja, jos osuisi tuo tinttijuttu silmiin. :)
- KTH
hmm. kirjoitti:
Kiitos nopeasta vastauksesta! Hyvä tietää, ettei nokka ihan hirveä katastrofi linnulle ole. Mahtaako kyseessä olla geneettinen häiriö, vai ruokavaliojuttu tms.? Täytyypä mennä kirjastoon kaivelemaan vanhoja Suomen Luontoja, jos osuisi tuo tinttijuttu silmiin. :)
Lähitakavuosien luontoartikkelissa oli myös juttua hömötiaisen nokasta, sillä kertaa toisin päin. Alanokka oli suhteettoman lyhyt ylänokkaan verrattuna. Kirjoittaja epäili syyksi ruokintapaikkojen kovakuorisia auringonkukan siemeniä. alanokka siis kuluu epätahdissa ylänokan kanssa siemeniä avattaessa. Samassa artikkelissa mainittiin myös, että ruokinnoilla käyvien hömöjen keski-ikä oli alhaisempi kuin joskus ennen. Linnut siis kärsisivät syömisvaikeuksista näinkin radikaalisti.
- hauska.....
hah....
- kiipijä : )
Lulisin olevan puukipijä..Katohan kirjaa tarkemmin vielä. Oppia ikä kaikki..onhan se tieten äkikseltään kumman näköinen :)
- kiipijä2
Ei puukiipijä käyttäydy kuten kysymyksessä esitetään. Ei nouki maasta siemeniä eikä lentele muiden joukossa. Eikä muistuta muodoltaan ja väritykseltään mitään tiaista. Näen hyvin usein pihassani puukiipijän ympäri vuoden.
- hmm.
Ei ollut puukiipijä, olen sellaisen kerran nähnyt, ja oli ihan erinäköinen. Tällä näkemälläni linnulla oli samanlainen "selvärajainen" väritys kuin hömötiaisella, ei tuollainen kirjava kuin puukiipijällä. Lintu oli sen verran lähellä (3-4 metriä) ikkunaani, josta sitä vielä kiikareilla katselin, että näin sen tosi selvästi.
Minulle tuli itse asiassa nokasta mieleen heti puukiipijä, kun linnun näin - värit eivät vain täsmänneet. Katsoin sitten heti lintukirjasta, olisiko jotain toista puukiipijän sukulaista, jolla olisi tuollaiset näkemäni kaltaiset värit, mutta ei ollut - ainoa, joka tuntui sopivan oli tuo hömötiainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455100Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella121314- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4990Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783