yläkerran naapurin koira alkoi tänä aamuna räksyttämään ihan hulluna, se haukkuu muutenkin paljon varsinkin silloin jos se jää yksin. naapuri oli ollut baarissa kun kuulin aamuviideltä sen kolistelevan kotiin. aamulla kun heräsin seitsemältä ja aloin tekemään mikropuuroa,niin astioiden kolistelu varmaan sai koiran haukkumaan. seuraavaksi kuulin kun naapuri alkoi vihaisesti kantapäillään tömistelemään ja huusi isoon ääneen että ETKÖ V*ITTU OSAA OLLA HILJAA S**TANAN RAKKI!! sitten kuului kun se avasi vihaisesti parvekkeen oven, ja minä katsoin sillä hetkellä ulos keittiön ikkunasta ja se naapuri tiputti sen koiran parvekkeelta! koira tippui kuudennesta kerroksesta takapihalle ja jäi liikkumatta siihen, semmoinen pieni terrieri. sitten se naapuri menihetken päästä takapihalle ja pisti koiraparan mustaan muovisäkkiin, ja vei sen säkin jonnekin, varmaan etupihalle roskiin tai asuntoonsa. saatana pälyili vielä ympärilleen että näkeekö kukaan.
minä olen nyt miettinyt koko aamun asiaa koulussa, voiko tuosta tehdä ilmoituksen eläinrääkkäyksestä jollekin?
p
naapuri heitti koiran parvekkeelta!
58
9398
Vastaukset
- apua apua!
Nyt vaikka olet koulussa, soitat poliisille vaikka aluksi ja sanot että mitä näit! Poliisit menevät tutkimaan asiaa ja kerrot mihin näit miehen vievän säkin. Se koira voi olla elossa vielä ja saattaa olla pelastettavissa!
äkkiä nyt soitat poliisille!!Jumalauta mikä mies..- :'( :( :(
ne kyseli kaikkea että kuka oon, mitä tapahtui, olinko varma mitä näin, ja sittn ne kysyi osoitteen. aikoivat mennä tarkistamaan asian. kiitos avusta nyt pitää mennä äkkiä tunnille
toivottavasti joutuu naapuri vastuuseen tapostaan. sääli koiraa, tuommoinen paska omistaja! :'( *itkee* - apua apua!
Hyvä että soitit poliisille, toivottavasti antavatkin sille idiootille roimat sakot koiransa kiduttamisesta/tappamisesta. Toivottavasti koira selviää.. :/
- Kuka?
Mies? Miten niin mies? Kuulostaa enemmänkin pms -oireilta.
- minä vaan
Jos vaan pystyt, niin mene etsimään se "musta jätesäkki käsiisi", ja tee rikosilmoitus. Ja siis heti! Ei niin hullua ihmistä saa päästää noin vaan tuosta teosta! Ihan vaan yksinkertaisesti soitto poliisille suoraan. Ne tutkii sen koiran, ja varmasti pystytään selvittämään, että se on parvekkeelta heitetty alas. Siitä saa se naapuri aika hyvät sakot tms, ja se on ihan oikein. Tuollainen ei ole mikään ratkaisu räksyttävälle koiralle...
- eläinrääkkääjille
Minä heittäisin moisen naapurin parvekkeelta. Lex Talionis prkl.
- vilperi
mitään eläinrääkkäystä ole. koira ei varmasti edes tuntenut yhtään mitään. Mielestäni suomessa on muutenkin ihan liikaa koiria.
- (MIE)
myöskin täysin psykopaattisia ja tunteettomia, empatiakyvyttömiä, sairaita ja sekopäisiä ihmisiä. Aina niitä puolustamaan löytyy sitten myöskin samanlaisia aivottomia yksilöitä.
- Bertil
Kyllä kait nyt oman koiransa saa hengiltä päästää vai eikö? Ihme viherpiiperöitä nuo taposta puhuvat, miksei samantien murha?
- vilperi
(MIE) kirjoitti:
myöskin täysin psykopaattisia ja tunteettomia, empatiakyvyttömiä, sairaita ja sekopäisiä ihmisiä. Aina niitä puolustamaan löytyy sitten myöskin samanlaisia aivottomia yksilöitä.
äläs nyt jaksa jauhaa kakkaa. Mietitkö kauankin tuota
ihmisprofiilin laatimistasi? Ei yksi vitun koira maailmaa kaada....mun mielestä koirat on vaan niin hanurista, ettei sympatiaa niille löydy. - makkaralenkki
Bertil kirjoitti:
Kyllä kait nyt oman koiransa saa hengiltä päästää vai eikö? Ihme viherpiiperöitä nuo taposta puhuvat, miksei samantien murha?
Kyllä se on murha, jos harkitusti tappaa eläimensä, vaikkei eläinsuojelulaki sellista käsitettä tunnekaan. Jos voi tehdä noin avuttomalle eläimelle, niin onnistuu se kyllä vaikka lapsenkin kohdalla - ei mitään empatian tunteita.
- Viveka
vilperi kirjoitti:
äläs nyt jaksa jauhaa kakkaa. Mietitkö kauankin tuota
ihmisprofiilin laatimistasi? Ei yksi vitun koira maailmaa kaada....mun mielestä koirat on vaan niin hanurista, ettei sympatiaa niille löydy.No, mitä h-lvettiä sitten teet koirapalstalla???!!!
Äitini aina sanoi, että "joka on halju haukulleen, se on valju vaimolleen" ja tähän päivään mennessä tuo vanha viisaus on pitänyt paikkaansa. Eli ihmiset, jotka inhoavat eläimiä, ovat yleensä muutoinkin empatiakyvyttömiä ja tunne-elämältään kylmiä, sori vaan. Aika harva normaalilla päällä varustettu ihminen voi sanoa,että KAIKKI koirat ovat hanurista, eikä niille löydy sympatiaa (saatikka puolustaa henkilöä, joka tappaa koiran epäinhimillisesti ja lain vastaisesti).
*grrrr* - vilperi
Viveka kirjoitti:
No, mitä h-lvettiä sitten teet koirapalstalla???!!!

*grrrr*vittua se sinulle kuuluu?? jätä noi sun mutsista jutut, vai kerronko pari läppää lisää. mistä sä keksit tämän jutun "Eli ihmiset, jotka inhoavat eläimiä, ovat yleensä muutoinkin empatiakyvyttömiä ja tunne-elämältään kylmiä". löytyyksi jotain lähdettä siihen, vai pitääks mun luottaa vain siihen et sun pää on kunnossa, sori vain.
- vilperi
Viveka kirjoitti:
No, mitä h-lvettiä sitten teet koirapalstalla???!!!
Äitini aina sanoi, että "joka on halju haukulleen, se on valju vaimolleen" ja tähän päivään mennessä tuo vanha viisaus on pitänyt paikkaansa. Eli ihmiset, jotka inhoavat eläimiä, ovat yleensä muutoinkin empatiakyvyttömiä ja tunne-elämältään kylmiä, sori vaan. Aika harva normaalilla päällä varustettu ihminen voi sanoa,että KAIKKI koirat ovat hanurista, eikä niille löydy sympatiaa (saatikka puolustaa henkilöä, joka tappaa koiran epäinhimillisesti ja lain vastaisesti).
*grrrr*eiks tää muuteskin ole naapuripalsta eikä mikään hurttafoorumi!!
- (MIE)
vilperi kirjoitti:
vittua se sinulle kuuluu?? jätä noi sun mutsista jutut, vai kerronko pari läppää lisää. mistä sä keksit tämän jutun "Eli ihmiset, jotka inhoavat eläimiä, ovat yleensä muutoinkin empatiakyvyttömiä ja tunne-elämältään kylmiä". löytyyksi jotain lähdettä siihen, vai pitääks mun luottaa vain siihen et sun pää on kunnossa, sori vain.
jo aikaa sitten ja ihan vain elämällä tätä elämää tosi pitkään ja kauan aikaa. Eipä tuohon enempiä tutkimuksia tarvita. Ja kait sinä sen itsekin olet huomannut että sulta empatia ja omatunto puuttuu kokonaan. Ei sulla varmaankaan sellasta löydy vaikka kuinka haikailisit sitä esille.
Lue vaikka kirjoituksiasi jonkun toisen silmin niin huomaat mitä tarkoitetaan. - (MIE)
vilperi kirjoitti:
eiks tää muuteskin ole naapuripalsta eikä mikään hurttafoorumi!!
olemaan niitä hurttiakin. Mutta mene jo nukkumaan että jaksat aamulla kouluun.
- samanlainen kuin sinä
Voisin aloittaa heittämälllä sinut parvekkeelta alas
- Viveka
vilperi kirjoitti:
vittua se sinulle kuuluu?? jätä noi sun mutsista jutut, vai kerronko pari läppää lisää. mistä sä keksit tämän jutun "Eli ihmiset, jotka inhoavat eläimiä, ovat yleensä muutoinkin empatiakyvyttömiä ja tunne-elämältään kylmiä". löytyyksi jotain lähdettä siihen, vai pitääks mun luottaa vain siihen et sun pää on kunnossa, sori vain.
Voi hyvänen aika! Sinun äidiltäsi on tainnut jäädä monta asiaa opettamatta, kun et osaa edes kiroilematta kertoa mielipidettäsi*huoh*. Sivistyksen puutetta, sanon minä. Niin ja luultavasti elämänkokemuksen myös.
Kuten tuossa alla jo kerrottiinkin, tuo empatiakyvyttömyys ja tunne-elämän kylmyys ovat ihan oman empiirisen tutkimuksen ja elämänkokemuksen tulosta. Siis sellaisen, joka sinulta ilmiselvästi puuttuu *huoh! jälleen*.
Ei sinun tarvitse luottaa siihen, että minun pääni on kunnossa. Riittää, että luotan siihen itse. Kommentoinpahan vain harvinaisen yksisilmäistä ja kömpelöä kirjoitustasi. Mutta sinunlaisillasikin on myös oikeus olla olemassa mielipiteinesi, valitettavasti (onneksi ei kuitenkaan minun elämässäni!).
Mukavempaa syksyn jatkoa ja toivottavasti jaksat kiltisti käydä koulusi loppuun (ei se yläaste niin paha ole kuin miltä tuntuu).;) - vilperi
Viveka kirjoitti:
Voi hyvänen aika! Sinun äidiltäsi on tainnut jäädä monta asiaa opettamatta, kun et osaa edes kiroilematta kertoa mielipidettäsi*huoh*. Sivistyksen puutetta, sanon minä. Niin ja luultavasti elämänkokemuksen myös.
Kuten tuossa alla jo kerrottiinkin, tuo empatiakyvyttömyys ja tunne-elämän kylmyys ovat ihan oman empiirisen tutkimuksen ja elämänkokemuksen tulosta. Siis sellaisen, joka sinulta ilmiselvästi puuttuu *huoh! jälleen*.
Ei sinun tarvitse luottaa siihen, että minun pääni on kunnossa. Riittää, että luotan siihen itse. Kommentoinpahan vain harvinaisen yksisilmäistä ja kömpelöä kirjoitustasi. Mutta sinunlaisillasikin on myös oikeus olla olemassa mielipiteinesi, valitettavasti (onneksi ei kuitenkaan minun elämässäni!).
Mukavempaa syksyn jatkoa ja toivottavasti jaksat kiltisti käydä koulusi loppuun (ei se yläaste niin paha ole kuin miltä tuntuu).;)äläs nyt hyvä ihminen lässytä, vaikka se on ihan helvetin loistavaa, et joku tosiaan tietää miten asiat todella ovat!!. Itse kuulostat niin kesikinkertaiselta, eli et suvaitse eriäviä mielipiteitä. Olenko sen takia tunne-elämän kylmä ihminen, koska mielestäni koira ei ole ihana tai söpö vaan epäkäytännöllinen ja hiton ärsyttävä? tää sinun tutkimus tulos taas niin sanottuja näitä juttuja ja en syoraan sanoen tiedä kummasta päästä näitä juttujasi keksit. ikää on 23v ja sun repliikki on sanoa...sä oot aika kehittymätön sika, olet ihan poikanen jne...plus perusläpät =).
- ei tuollaisia ihmisiä tarvita
vilperi kirjoitti:
äläs nyt hyvä ihminen lässytä, vaikka se on ihan helvetin loistavaa, et joku tosiaan tietää miten asiat todella ovat!!. Itse kuulostat niin kesikinkertaiselta, eli et suvaitse eriäviä mielipiteitä. Olenko sen takia tunne-elämän kylmä ihminen, koska mielestäni koira ei ole ihana tai söpö vaan epäkäytännöllinen ja hiton ärsyttävä? tää sinun tutkimus tulos taas niin sanottuja näitä juttuja ja en syoraan sanoen tiedä kummasta päästä näitä juttujasi keksit. ikää on 23v ja sun repliikki on sanoa...sä oot aika kehittymätön sika, olet ihan poikanen jne...plus perusläpät =).
ovat todella ärsyttäviä. Antaisin dobermannini raadella sinut henkihieveriin
- hienoa
Yleensäkään tarvitse hommata koiraa kerrostaloon. Teko oli väärä, mutta jos ei osaa hoitaa elämiä asiallisesti ja pitää niiden turpaa tukossa, niin silloin ei tarvitse hommata eläimiä. Monesti toivon, että oma naapurini heittäisi rakkinsa parvekkeelta, kun räksyttää yötä päivää. Kaikkeen turtuu.
- Miäs
no mut saako hommata lapsia kerrostaloon jossei saa piettyä niiten turpia tukossa? nimimerkillä kokemusta on.
- räkytykseen väsynyt
Jos olisit ollut kolistelematta niitä astioita, niin koira ei olisi alkanut haukkumaan, ja se olisi vielä hengissä. Toisaalta teit talon asukkaille palveluksen, mikäli koiran haukunta häiritsi talon asukkaita.
- sellanenvaan
Miten te jotku voitte sanoo,että se oli oikein? tai,että oma oli koiransa.sen ihmisen ei olis pitäny ottaa koiraa ollenkaan kerta tossa käy noin!
Teidät jotka aattelette noin itsekkäästi,sais heittää suoraa parvekkeelta alas.
- pastori silli
Hyvä ja tunteita herättävä provo!
Tarinan opetus kuitenkin on se, että koirat jatkuvalla haukkumisella tuottavat sellaista melusaastetta, että kuka tahansa menettää hermonsa ja järkensä.
P.S. Teidän talossa taitaa seinät olla pahvia, koska niin herkästi kaikki äänet kuuluvat! - Naapurin eläinrakas mies
Minä olisin ottanut vielä kameralla kuvan todisteeksi ja käynyt sen jälkeen tempaisemassa naapuria turpiin. Sitten olisin vasta soittanut poliisille ja eläinsuojeluyhdistykselle.
- ja sitten poliisille
..sitten olisit varmaankin keksinyt ruudin!
- Naapurin eläinrakas mies
ja sitten poliisille kirjoitti:
..sitten olisit varmaankin keksinyt ruudin!
sen, miten kananmunat keitetään vedessä neliön muotoon, kun keltuainen rikotaan vettä täynnä olevaan kattilaan.
- Apua apua!
Tiedätkö mitä kävi isännälle ja sille koiralle? Onko se kuollut? Luulen kyllä että varmaan aika pahat vammat tuli koiralle vaikkei olisikaan kuollut.. :/ Että ehkä varmaan jouduttu lopettamaan.
Todella surullisia tapauksia nämä että sellaisille ihmisille kuin naapurisi, annetaan lemmikkieläimiä, koska juuri tuollaiset äkkipikaiset idiootit eivät niitä osaa hoitaa! Jos ne poliisit nyt sen miehen luona kävivät, toivottavasti antoivat kiellon ettei saa pitkään aikaan ottaa eläimiä, mielestäni niin voi tehdä..korjatkaapa jos ei pidä ollenkaan paikkaansa:) - mtäh?
Mulkut napin taakse ja sauna otsaan!
- Liian kiltti nainen
Kaikki suvaitsemattomat idiootit, mieluiten vielä korkeammalta kuin kuudennesta kerroksesta, maailma olisi silloin paljon parempi paikka.
Jos ei aikuinen ihminen muuta keksi kuin heittää eläimensä alas parvekkeelta, niin todella toivon että ymmärtäisi edes itse hypätä perässä.
Aiheen aloittaja: ei kai tuollaista edes tarvi kysyä, että mitä tehdä. Välittömästi tietysti yhteys poliisiin.
Ymmärrän sen että koiran haukunta ottaa päähän, mutta kyllä kai senkin nyt voisi muutenkin ratkaista, ainakin jos omaa yhtään ajattelukykyä.
Vittu kun vituttaa tuollaiset ihmiset ja vielä enemmän ne, jotka puolustelee tuollaista tekoa : - apua apua
Liian kiltti nainen kirjoitti:
Kaikki suvaitsemattomat idiootit, mieluiten vielä korkeammalta kuin kuudennesta kerroksesta, maailma olisi silloin paljon parempi paikka.
Jos ei aikuinen ihminen muuta keksi kuin heittää eläimensä alas parvekkeelta, niin todella toivon että ymmärtäisi edes itse hypätä perässä.
Aiheen aloittaja: ei kai tuollaista edes tarvi kysyä, että mitä tehdä. Välittömästi tietysti yhteys poliisiin.
Ymmärrän sen että koiran haukunta ottaa päähän, mutta kyllä kai senkin nyt voisi muutenkin ratkaista, ainakin jos omaa yhtään ajattelukykyä.
Vittu kun vituttaa tuollaiset ihmiset ja vielä enemmän ne, jotka puolustelee tuollaista tekoa :Puhut aivan totta. koiran kun hankkii, pitäisi tietää että kyllä se haukkuu ja joskus se ottaakin päähän, haukkuuhan meidänkin koira joka ikinen päivä, ei kyllä asuta kerrostalossa että siinä ei silleen mitään, mutta kyllä se välillä ärsyttää mutta ei ole koskaan edes tullut mieleen tehdä mitään pahaa koiralle joka haukkuu!
Toivottavasti se mies ei ota ikinä enää itsellensä lemmikkiä, ei minkäälaista. Todella harkitsematon/arvaamaton ihminen.
Joku sanoi muuten täällä että ei se koira edes tuntenut mitään kun se parvekkeelta ollaan alas heitetty, no eipä varmaan niin, mitähän sinullakin on päässä liikkunut sillä hetkellä kun sen kirjoitit, ei mitään? Tuntee se kivun siinä missä ihminenkin, piste! - vilperi
apua apua kirjoitti:
Puhut aivan totta. koiran kun hankkii, pitäisi tietää että kyllä se haukkuu ja joskus se ottaakin päähän, haukkuuhan meidänkin koira joka ikinen päivä, ei kyllä asuta kerrostalossa että siinä ei silleen mitään, mutta kyllä se välillä ärsyttää mutta ei ole koskaan edes tullut mieleen tehdä mitään pahaa koiralle joka haukkuu!
Toivottavasti se mies ei ota ikinä enää itsellensä lemmikkiä, ei minkäälaista. Todella harkitsematon/arvaamaton ihminen.
Joku sanoi muuten täällä että ei se koira edes tuntenut mitään kun se parvekkeelta ollaan alas heitetty, no eipä varmaan niin, mitähän sinullakin on päässä liikkunut sillä hetkellä kun sen kirjoitit, ei mitään? Tuntee se kivun siinä missä ihminenkin, piste!kirjoittelin jotain sen tyylistä. Vihaan niin paljon koiria ja kissoja, että ei oikeasti vois yhden räksyttäjän kohtalo paljon kiinnostaa.
- iljami
vilperi kirjoitti:
kirjoittelin jotain sen tyylistä. Vihaan niin paljon koiria ja kissoja, että ei oikeasti vois yhden räksyttäjän kohtalo paljon kiinnostaa.
Sama täällä - koiranomistajat ovat toisista piittaamattomia ihmisiä, jotka rakkinsa kanssa terrorisoivat ympäristöään!
- voidaanko jo aloittaa... ?
iljami kirjoitti:
Sama täällä - koiranomistajat ovat toisista piittaamattomia ihmisiä, jotka rakkinsa kanssa terrorisoivat ympäristöään!
teidätkin pitäisi heittää parvekkeelta alas
- huhuja kuuluu
et paikka olisi ollut Kupittaa?
- jaa
Mistäköhän arvon raati voi tietää
- ettei piski ollut hengetön jo pihalle paiskatessa? Siis
- ettei koiraa lopetettu 'kivuttomasti' (senhän voi tehdä vaikka paljain käsin -- jos osaa)
Näyttö tuntuu suorastaan 'aukottomalta': naapuri kuulee seinän läpi jotain mölinää... Juupa juu, ei kuulkaa tommonen näyttö pidä rosiksessa!- kattona
liikaa polliisi sarjoja,olet auttamatta väärässä nyt ei ikävä kyllä voi muuta sanoa.
- lopettaminen
kattona kirjoitti:
liikaa polliisi sarjoja,olet auttamatta väärässä nyt ei ikävä kyllä voi muuta sanoa.
Olen lopettanut itsekin satoja kanoja, useita kymmeniä sikoja, pari susia ja varmasti viitisenkymmentä kania. Myös useita kissanpentuja ja loukantuneen koiran.
Eläinten lopettaminen on ihan päivittäistä täällä maalla. - minä vaan
lopettaminen kirjoitti:
Olen lopettanut itsekin satoja kanoja, useita kymmeniä sikoja, pari susia ja varmasti viitisenkymmentä kania. Myös useita kissanpentuja ja loukantuneen koiran.
Eläinten lopettaminen on ihan päivittäistä täällä maalla.Suomessa ei saa itse lopettaa lemmikki eläintä,
se on laissa säädetty.
Pitis olla täälläkin eläin poliisit,että haksivat semmoset telkien taakse.
Sinne ne joutavat semmoset,ovat pahempia kun eläimet.Kamalaa
- ÄLÄ VALEHTELE
Et tiedä varmasti mitä luulet nähneesi tai kuulleesi, joten lopeta valheiden levittely yleisillä keskustelupalstoilla.
Kunnianloukkaussyytteitä on rapsahtanut herkemminkin. Ilmeisesti olet myös jo rikosvastuullisessa iässä, joten suuta soukemmalle tyttö! Leikit oikeiden ihmisten elämällä.- koirantappaja
oletkin?Nyt sattuu kyllä Teroa leukaan ja pahasti!
- nimittäin
Oman kotieläimen saa lopettaa ja ihan laillisesti, kunhan se ei kärsi.
Ja tuollainen kuolema on muuten tosi nopea ja kivuton. Joten mitään rikosta ei ole edes tapahtunut.
Mielestäni esim kanojen pään katkaiseminen, tai jopa metsästys on huomattavasti väkivaltaisempaa. Jopa kalastus on pahemman luokan kidutusta.- Viveka
Höpöhöpö. Eläintä ei saa lopettaa sellaisella tavalla, joka tuottaa tarpeetonta kärsimystä. Lopetustavan pitää olla nopea ja varma. Parvekkeelta pudottaminen ei varmuudella vie henkeä, joten se lasketaan kiduttamiseksi.
Kanojen pään katkaiseminen on nopea ja tehokas tapa tappaa eläin (ei tuota tarpeetonta tuskaa), samoin metsästys oikein suoritettuna. Kalastus onkin sitten ikävämpi juttu, mutta valitettavasti eläinsuojelulaki taitaa taata ainoastaan nisäkkäiden oikeudet. Ja niistäkin etusijalla ovat koti- ja hyötyeläimet. - höpöttäjä...
Viveka kirjoitti:
Höpöhöpö. Eläintä ei saa lopettaa sellaisella tavalla, joka tuottaa tarpeetonta kärsimystä. Lopetustavan pitää olla nopea ja varma. Parvekkeelta pudottaminen ei varmuudella vie henkeä, joten se lasketaan kiduttamiseksi.
Kanojen pään katkaiseminen on nopea ja tehokas tapa tappaa eläin (ei tuota tarpeetonta tuskaa), samoin metsästys oikein suoritettuna. Kalastus onkin sitten ikävämpi juttu, mutta valitettavasti eläinsuojelulaki taitaa taata ainoastaan nisäkkäiden oikeudet. Ja niistäkin etusijalla ovat koti- ja hyötyeläimet.Kuudennelta kerrokselta pudottaminen asfaltille on ehkä varmempi tapa tappaa kuin vaikka kiväärillä ampuminen.
- (MIE)
höpöttäjä... kirjoitti:
Kuudennelta kerrokselta pudottaminen asfaltille on ehkä varmempi tapa tappaa kuin vaikka kiväärillä ampuminen.
oksennuttava ällötys ihmiseksi, en muuta sano.
- Viveka
höpöttäjä... kirjoitti:
Kuudennelta kerrokselta pudottaminen asfaltille on ehkä varmempi tapa tappaa kuin vaikka kiväärillä ampuminen.
Suo anteeksi, mutta lain mukaan ampuminen on varmempi tapa lopettaa eläin kuin kuudennesta kerroksesta tiputtaminen. Jälkimmäinen on rääkkäystä (edelleen, usko jo!).
Se, miksi kerroksesta tiputtaminen on epävarma tapa lopettaa eläin johtuu tilastollisesta mahdollisuudesta, että eläin ei kuole heti, vaan jää kitumaan tai loukkaantuu vakavasti. Tämä saattaa johtua monista asioista, vaikkapa siitä että jokin pehmentää maahantulon niin että eläin ei kuole välittömästi. Oikein suoritettu ampumalla lopettaminen taas on nopea ja suhteellisen kivuton. Tätäkään tapaa ei enää nykyisin suositella, vaan käytetään medikaalisia menetelmiä.
Mutta jos voisit ystävällisesti todistaa teoriasi oikeaksi ja hypätä sieltä kuudennesta kerroksesta. Jos kuolet heti, uskon sinua.*vitsivitsi*
- Jarmo
Ei koiran tappaminen ole laissa kielletty. Oman eläimensä saa tappaa jos huvittaa, ja metsäneläimiäkin pienillä rajoituksilla jos sattuu huvittamaan.
- mäykkyfani
tai ainakin mä ulisen koiraparan puolesta. Oman eläimen saa tappaa, mutta lain mukaan yli kolme vuorokautta vanhan aivoihin ampumalla, niin että raaka ja laiton toi teko oli!
Ei kaikkien tarvitse koirista pitää, mutta eläinrääkkäystä ei saa puolustaa. Ja olis vaikka antanut koiran pois ennemmin. - eläintä ei saa tappaa itse
Lain mukaan eläimen saa lopettaa vain poliisi tai eläinlääkäri.
- rakkikoira
eläintä ei saa tappaa itse kirjoitti:
Lain mukaan eläimen saa lopettaa vain poliisi tai eläinlääkäri.
Höpö höpö, sellainen laki on olemassa vain sinun unissasi!
- olet täyspäinen tollero
rakkikoira kirjoitti:
Höpö höpö, sellainen laki on olemassa vain sinun unissasi!
5-10 v. ?Kun et näköjään tiedä edes että eläinrääkkäys on kielletty.
- rakkikoira
olet täyspäinen tollero kirjoitti:
5-10 v. ?Kun et näköjään tiedä edes että eläinrääkkäys on kielletty.
Ikäni on reilusti yli 40, ja tiedän aivan varmasti, että sellaista lakia ei ole olemassa, joka rajaisi lemmikin lopettamisen vain poliisille tai eläinlääkärille.
Eläinrääkkäys tai lemmikin lopetus on kaksi eri asiaa. Eläimen pystyy lopettamaan itsekin ilman, että sille tuottaa kärsimystä tai rääkkää sitä.
Kannanottoni ei ollutkaan eläinrääkkäyksen puolesta, vaan halusin vain oikaista virheellisen tietosi.
- raija
oli jätesäkissä marjaniemessä hki:ssä, pieni terrieri kylki ja pää murtuneena.
- Minä vain..
Ikävä katsella noita kommentteja, mutta kaikkea sitä pitää kestää.. Mutta ajattelin vaan kysellä, että mites tuo asia on edistynyt?? Tuliko naapurille mitään rangaistusta?? Toivottavasti...
- oli tullut
tiensä päähän. Naapurisi päätti lopettaa sen.
- kysymys..
Milloin sinä tulet tiesi päähän?
- ihmettelee
Kävikö naapurille mitenkään vai onko jo uusi koira hankittuna odottamassa ilmalentoa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942