kieliongelmista

Meillä on miehen kanssa 5 v kestänyt yhteinen historia ja 3 v naimisissa, maahan pääsi vuoden vaihteessa ja esikoinen syntyy joulukuussa. Yhteinen kieli on alusta asti ollut englanti, joka ei ole kummankaan äidinkieli. Tosin molemmat ollaan työskennelty matkailun parissa, mies ravintola-alalla ja itse matkaoppaana, joten kokemusta vieraalla kielellä toimeentulosta oli molemmilla jo ennen suhteeseen ryhtymistä. Tosin itsellä esim saksa vahvempi kieli kuin englanti.

No, joka tapauksessa nytkin yhteisasumisessa kieli ei ole tuottanut turhautumista eikä parisuhdeongelmia. Jotain asioita ei tietenkään osaa juuri niin selvästi selittää kuin suomen kielellä haluaisi (vrt. esim nauraa, hymyillä, virnistää, virnuilla, hekottaa...) mutta meille on ajan saatossa kehittynyt ihan oma kieli, joka voi vieraan korvissa kuulostaa aika karmealta. Puhutaan nimittäin sujuvasti sekaisin englantia, turkkia ja kurdia ja väliin voi sopia vielä joku suomen sanakin. Itse kyllä ymmärretään täysin ja monin paikoin on jopa enemmän tapa, että tietyt asiat ilmaistaan tietyllä kielellä, vaikka sama voitaisiin sanoa englanniksikin.

Lapselle on kuitenkin tarkoitus puhua vain isän äidinkieltä, koska Suomessa asuessa suomen kieli muodostuu kuitenkin vahvemmaksi. Itse saan siis opetella kurdia vähän siinä lapsen kanssa samaa matkaa, kun kertaalleen opittu on päässyt unohtumaan. Turkilla pärjään niin paljon, että saan pakolliset asiat hoidettua ja pystyn kommunikoimaan sukulaisten kanssa Turkissa ja puhelimessa. Mutta kotona sitä ei juuri käytetä kuin täydentämään puutteellista englannin sanavarastoa.

Mieheni ja minun yhteinen kieli on englanti. Lapsellemme puhumme äidinkieltämme. Ja lapsemme on täysin kolmikielinen - isän kieli, äidin kieli ja englanti. Hyvin on mennyt! Lapsemme jopa toimii tulkkina, jos joku sana on hakusessa!

meillä vuosien myötä on tottakai ymmärrys lisääntynyt. Mieheni puhuu hyvin suomea ja tulee sen kanssa toimeen (hoitaa asiat jne.) Itse olen ooppinut ymmärtämään mieheni äidinkieltä, paremmin toki ymmärrän, kuin osaan puhua. Tämä helpottaa paljon kanssakäymistä. Vaaditaan pitkää pinnaa ja jaksamista.

Meillä yhteinen kieli on englanti ja sillä pärjäämme omasta mielestäni mainiosti. Olemme olleet yhdessä nyt 8 vuotta ja mieheni on oppinut Suomen varsin hyvin tänä aikana, mutta puhumme edelleen keskenämme englantia. Se on vain kieli, jolla kommunikoimme, emmekä enää osaa sitä vaihtaa...
Olemme aina puhuneet asiat selviksi, keskustelleet, jutelleet syvällisiä, väitelleet, riidelleet jne. aivan samoin kuin kaksi samaa kieltä puhuvaa. En ole yhteisen elämämme aikana kokenut kertaakaan kieltä ongelmana. Jos joku sana ei heti tule mieleen, änkytetään hetken ja sitten taas jatketaan. ;o))
Meillä toisaalta englannin pohja lienee hieman tavallista vahvempi. Itse olen puhunut kieltä jo 4-vuotiaasta saakka (ollut kielikylpytarhassa ja kielikylpyluokalla koulussa läpi elämän) ja miehelläni on ylipäänsä hyvä kielipää kielessä kuin kielessä. Ihmeissäni seurasin esimerkiksi hänen nopeaa suomen oppimista korvakuulolta, itse kun en ole tänäkään päivänä oppinut kunnolla hänen kieltään...
Kokemusta minulla ei siis ole sellaisesta suhteesta, jossa sitä yhteistäkin kieltä osataan hyvin vajavaisesti... Itse tuskin pystyisin sellaisessa tilanteessa yhteistä elämää rakentamaan, koska keskusteluyhteys on minulle hyvin tärkeä asia parisuhteessa, mutta tunnen pareja, jotka ovat aloittaneet vajavaisella kielitaidolla ja ovat vielä vuosikausien jälkeen onnellisesti yhdessä. Epäilen kuitenkin, ettei yhteiselämä ole aina ollut helppoa heillä...

Alussa tottakai oli hieman vaikeaa, mutta aina sai asiat selvitettyä jotakin toista kautta.. omaa hölmöyttäni ensin, kun puhuin niin paljon miehelleni englantia, ei kai se mies mistään opi suomea jos ei kuule sitä juuri missään! Joskus kieltämättä tullut pientä turhautumista, kun ei saa toiselle sanottua ihan samalla tavalla kun haluaisi.. ja joskus tullut ymmärrettyä "hieman" väärin..meilläkin tullut ihan oma kieli, jotkut sanat puhutaan vain automaattisesti arabiaksi/englanniksi, vaikka saman voisi sanoa suomeksikin. Tulevalle lapsellemme kumpikin puhumme omaa äidinkieltämme, minä suomea, mies arabiaa. Minäkin osaan sen verran arabiaa, että toimeen tulen sukulaisten kanssa.. siitä ollaan kyllä puhuttu,että sitten kun lapsia siunaantuu enemmän, minä olen luonnollisesti kotosalla, niin jospa saisi lapset arabiankieliseen päiväkotiin, tulisi hieman kielitasotusta.. mutta eipä sekään mielestäni ongelma ole, monilla ystäväperheillä lapset suom.kielisessä päiväkodissa& koulussa, mutta puhuvat silti toisenkin vanhemman äidinkieltä loistavasti.. kyllähän ne kielet sieltä sitten tulevat lapsen kasvaessa..

.. puhutaan kotona englantia. isä puhui ennestään englantia, mutta äidinkieli oli joku muu (ei jää ikinä mieleen ku mun korvaan siansaksaa) sisareni puhui kouluaikanaa englantia todella huonosti, mutta rakastuttuaan amerikoos hän puhuu sitä yhtä hyvin kuin suomea. asunut n 8 vuotta amerikoos joista 5 vuotta naimisissa. heillä on 4 vuotias tytär joka puhuu sujuvasti kaikkia kolme kieltä ja kohta 1 vuotias poika joka aloittelee puhumista...