Onnetonta managerointia

keittiöpsykologi

Jo se Turunen on ollut niin taitamaton ihminen, ettei itse ole saanut ääntään kuuluviin 5 hengen työyhteisössä niin ei hänelle hyviä ennusteita voi antaa tulevaisuudenkaan suhteen.
Mahdollisuudet asiallisille palkkaneuvottelyuille ilman uhkailua ja kiristystä olisi kyllä ollut: valovoimainen asema solistina ja yhtyeen näkyvimpänä jäsenenä.

Itse en liikoja turvautuisi tähän Kapuliin jos ajatellaan hänen taitojaan ammattimaisena managerina.
Tähän mennessä on tuhonnut Tarjan uran Nightwish -pändissä, mikä on kuitenkin vielä ollut prioriteetti ja pääasiallinen tulojen lähde.
Lisäksi harrastaa tökeröä rahastamista Tarjan kustannuksella: yrittää luoda jotain Tarja-brändiä (mauttomat roinat Tarja-shopissa) ja käyttää Tarjan (=Nightwishin) nimeä hyväkseen markkinoidakseen jotain oman tallinsa viritelmää suomessa (Tarja-shop).

Tarja tekisi nyt viisaasti jos palkkaisi jonkun täysin ulkopuolisen klassisen puolen tuntevan ammattimanagerin, keskittyisi muutamaksi vuodeksi täysin lauluopintoihin ja pitäisi matalaa profiilia julkisuudessa.

Muuta säällistä ratkaisua en hänen ja miehensä kehittämään soppaan nyt keksi. Mutta taitaa olla turha toivo.

7

569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • agency

      Samoin Karjalan havupoikien onnettomat rahastusyritykset ex. Tarja brändillä.
      Eikö tämä jo riitä näyttämään näiden taustanikkareiden ekonoomisen ajattelun tason?

      Varsinkin kun SITÄ nämä hommat kansainvälisillä pelikentillä vaativat. Vrt. Madonna, Elton John jne. - joista Nightwish oli vielä Tarjankin aikaan vielä valovuoden päässä. Vaikkakin hyvässä
      nousujohteessa.

      Toisaalta, minä en ymmärrä, minkä helvetin takia jo valmiista tähdestä ja valmiista hyvästä paketista (pikkumuutoksilla) on väkipakolla muovattava joku saamarin opperralaulaja?
      Tarjan juttu on omapäinen Rock/Heavy, ammattilaisten muovaamassa paketissa, ja O'le!

      Näitä ooperalaulajia tässä tuppukylässä on jo valmiiksi, ja tosistarat (Mattilat etc.) tulevat tänne vain PR mielessä kerran pari vuodessa viuhahtamaan.
      Tarja tekee turhaa duunia, jos lähtee tälle tasolle skabaamaan. Eiks pelipöytä omassa jutussa ole jo valmiiksi katettu?

      Loppujen lopuksi musta tuntuu että näille Operan tositähdille on yksi paskan maku, ostaako joku Suomessa niiden äänitteitä centinkään summalla:
      La Scalassa kääräisee muutaman tunnin keikalla monen vuoden Suomen levyjen myyntitulot. Taitaa olla 10 vuosien.

      Argenttiinalaista siippaa on turha syytellä. Alkaa olla tuntuma, että kyseessä oli ainoa tosimies koko Karjalan joukko-osastossa - joka todella tajusi,mistä on kyse.
      Tämä on tosiraakaa bisnestä, eikä kanteleen hipelöimistä.

      Nightwish on uransa krtaheitolla tyrinnyt, nyt on kyse vaan siitä, kuka kaappaa hyvän nimen. Tai jos tarkemmin ajatellaan - näiden töppäilyjen jälkeen, taitaa olla parasta vaihtaa koko nimi.

      • keittiöpsykologi

        että onhan tällainen heavy/goottikulttuuri sellaista harrastelijoiden nappikauppaa ja alakulttuuria missä markkinat on kaikin puolin rajalliset

    • Rock´ kukko

      Pelkkää höpö höpöä.
      Te ette tiedä bändin manageroinnista- levy- ja keikkamyynnistä yhtään mitään. Tuomaksella on täysi sananvalta bändissä kuten monella yrittäjällä firmassaan, hänellä on oikeus tehdä ratkaisuja tai olla tekemättä. Tuolla joku jo mölysi , että jotkut vievät bändiltä nimen ja businekset, voihan sitä koittaa, sillä nimi on rekisteröity ympäri maailman.

      Veikkaan ,että pelkästään tämän ”mainoksen” ansioista seuraava lettu myy enemmän kun ”Once” ja vanhat menevät kun jo nyt kuumille kiville. Ei gootti-hevi kuulu popmusiikin valtavirtaan, sen tiedostavat ,myös Tuomas ja bändi. Musiikillisesti tämän päivän Nightwish on yksi alansa parhaita Turusella tai ilman.

      • keittiöpsykologi

        oikeassahan olet.
        Laulu- ja soitinyhtye Nightwishillä on vielä pitkä ja loistelias ura edessään.

      • keittiöpsykologi

        Lisäisin viel' että managerointi (vaikka en siitä mitään tiedäkään) ei ole pelkkää uusimman tai vanhemmankaan lätyn myymistä julkisuustempuilla (vaikka en tätä kohua temppuna pidäkään).
        Managerin tehtävä on pitää huoli myös siitä, että artisti/taiteilija/yrittäjä kykenee pitkäjänteisesti luomaan uraansa, kaikin puolin pyrkii pitämään huolen siitä että olosuhteet olisivat suotuisat taiteelliselle/luovalle työlle jonka SEURAUKSENA niitä lättyjäkin ( paitoja, avaimenperiä, julisteita, kristalleja jne.) sitten myydään.

      • Rock´ kukko
        keittiöpsykologi kirjoitti:

        Manageri pyrkii pitämään julkisivun puhtaana määrättyyn pisteeseen, mutta taitelijayhteisöä ei kukaan pysty holhoamaan se on nähty bändeistä kautta aikain.
        Tuomas itse totesi kiihkeimpien fanien silmissä jo tehneensä itsemurhan ja näin bändistä tulleen ”kvartetti niskalaukaus”. Tappelut kuuluvat taiteeseen, kiista taiteellisesta linjasta on yleisin, toki draamaa syntyy henkilösuhteista, johon mm. Abba lopetti ja näitä riittää.

        Minusta sensaatiolehdet tekevät todellisen karhunpalveluksen puuttuessaan kiistaan. Nyt kierretään Kiteellä ja haastatellaan kyläläisiä, samoin entisiä, bändi – ja koulukavereita, mitä niillä Turusen erottamisen kanssa tekemisistä. Tässä selvästi yritetään tehdä Tuomas Holopaisesta näytelmän konna. Millään lehdellä ei ole ainuttakaan osaketta Nightwis-bändiä hallinnoivissa yhtiössä, eikä myöskään erotetulla solistilla. Toki päätöksiä voi arvostella, mutta asiantiimoilta sivullisten haastattelut ja näiden lausuntojen nostaminen otsikoihin palvelee vain 100% lehtien myyntiä.

      • keittiöpsykologi
        Rock´ kukko kirjoitti:

        elementit tässä (hyvän ja pahan taistelu) mikä tietenkin kuuluu tarustoon eikä jonkun yhtyeen jäsenmuutoksiin tarjoaa oivat eväät medialle vedota lukijain syvimpiin vaistoihin.
        Tottakai ne ottavat tällaisesta tilaisuudesta kaiken irti minkä saavat.
        Senkin vuoksi olisi paree kaikille osapuolille ottaa pari askelta takapakkia, nousta henkisesti tilanteen yläpuolelle (minkä kait Holopainen kumppanit ovat kai tehneetkin) ja miettiä syvällä sisimmässään minkä vuoksi sitä musiikkia aikoinaan lähdettiinkään tekemään (enkä tarkoita raha, viina ja naiset).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2134
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1756
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1479
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1253
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1234
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1072
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      993
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      975
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      675
    Aihe