Sellaista kyselisin, kun synnytyksestä nyt aikaa pian 3 vkoa. Paikat parantunut suht hyvin. Välilha leikattiin ja tikit melkein kaikki jo sulanut. Mutta ongelma onkin tämä: Pissaaminen sattuu. Tai ei ehkä niinkään pissaaminen vaan sen jälkeen kun pissaaminen on ohi ja tavallaan vedetään lihakset takaisin suppuun niin klitorikseen sattuu. Synnytyksessä virtsarakko tyhjättin, katetroitiin ja tavallaan se pissaamisen lopettaminen tuntuu yhtä ilkeältä kun se toimenpide. Äh, vähän vaikeesti nyt selitin, toivottavasti joku ynnärsi ja voisi kertoa että mistä on kyse...
Ja sitten vielä noista epparin tikeistä. Ulkoreunalta siis tikit jo sulanut pois, mutta sisältä ei. Kaunakohan teillä muilla on mennyt että tikit ovat sulaneet kokonaan?
Kiitos vastauksista! :)
Ja sitten vielä noista epparin tikeistä. Ulkoreunalta siis tikit jo sulanut pois, mutta sisältä ei. Kaunakohan teillä muilla on mennyt että tikit ovat sulaneet kokonaan?
Kiitos vastauksista! :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
on tulehdusriski aina, ja minulla on ainakin otettu aina kontrollinäyte varmuuden vuoksi. Tosin minulla on ollut lisäksi myös kestokatetri synnytyksien jälkeen pari päivää.
Sinuna soittaisin äitiysneuvolan terkkarille ja selittäisin koko tilanteen. Olet jälkitarkastukseen asti hänen "omapotilaansa", eli hänen kuuluu neuvoa sinua tässä asiassa. Luultavasti sinulla on tulehdus, niin kuin edellinenkin jo kirjoitti. Tai voihan olla, että siellä on jokin tikki, joka sitten hankaa kun olet saanut pissattua.
Kyllä tikkien sulamiseen menee aikaa, muistaakseni minulla meni liki viitisen tai kuutisenkin viikkoa, että olivat kaikki kokonaan poissa. Mutta soittelepa tutulle terkkarille, hän neuvoo sinua eteenpäin!
Niin ja onnea vauvan syntymän johdosta koko perheelle=)
Miksi ihmeessä synnyttäessä on katetroitu?? Siis oletin ettet synnyttänyt sektiolla? Sehän sattuu julmetusti, oliko kunnon puudutus?
tuon katetroinnin. Joskus synnytyksen aikana joudutaan katetroimaan, koska täysi rakko voi vaikeuttaa synnytystä, ja toisaalta aiheuttaa julmetusti lisä kipua. Jos sitä ei saa muuten tyhjennettyä, katetroidaan mieluummin kunotetaan riski, että rakko vaurioituu tai vaikeuttaa synnytystä.
Katetroinnin ei pitäisi todellakaan sattua julmetusti, koska niihin käytetään puudutetta, jos eivät ole itse liukastuvaa mallia. (Toivottavasti en muistanut väärin) Korjatkaa jos joku meni vikaan.
Minullakin katetroitiin. Veiskös se virtsarakko tilaa jos täynnä, vai mitä, mutta niin vain tehtiin. Ei kyllä tuntunut miltään. Enkä usko että sitä varten puudutettiin. Kyllä synnytystilanteessa kaikki muu taisi sattua enemmän...
Tosta katetroimisesta... Mulla tuli pissat ponnistusvaiheen alussa siihen sängylle, olisko mutkin pitäny katetroida? En ite tajunnu että mulla on hätä, se vaan tuli.. Vai eikö teillä ole tuntunu pissahätä vaikka rakko on ollu täynnä? Tällein jälkikäteen miettii vähän tyhmiä:)
Katetroitiin koska pissa ei muuten suostunut tulemaan ja pissatti kovasti :) Alusastia pyllyn alla oli aikansa mutta katetroinnilla vasta helpotti :) Ei sattunut ollenkaan, helpotti vain kun sai pissat ulos! En ole kuullutkaan että katetrointi sattuisi... :/
ei muakaan katetroitu,pissaa tuli sängylle ja kätilö sanoi ettei se haittaa. hyvä on kun tulee pois.
ku sulla. Pissaamisen lopettaminen sattuu. Söin jo antibioottikuurinkin pissatulehduksen takia, eikä se autanut tähän vaivaan, muuten kyllä pissaaminen helpottui. Mulla nyt synntyksestä reilu kuusi viikkoa aikaa, eikä vielä oo helpottanu. Ja mut kans katetroitiin synnytyksessä.
Nyt ajatellen tuntuis aika järkevältä, että se kipu johtuu katetroinnista, koska kipu tuntuu niin pienellä alueella ja "ylhäällä", että kyse ei voi olla lantionpohjalihaksista.
Pitää muistaa kysyä neuvolasta seuraavalla kerralla, jos kipu yhä jatkuu.
yön yli rakossa ollutta pissa purkiin ja kiikuttaa se terveysasemalle- kontrollia varten?
Joo, ihan normaalista alatiesynnytyksestä on kyse. En itse edes huomannut että mua pissatti. Sanoivat vain että katetroidaan niin vauva mahtuu paremmin syntymään. Ei se varsinaisesti kipeää tehnyt se katetrointi, mutta ilkeältä tuntui kyllä. :/
Pitääpä maanantaina neuvolassa kysyä missä lienee vika...
Minuun myös sattui pissaamisen jälkeen vaikkei minua katetroitu. Terveydenhoitajalle puhuin ja hän meinasi, että paikat on niin kuivat, että sen takia aina poltteli kun lopetti pissaamisen. Ceridalin intime öljyä suositteli. Sillä sitten pari viikkoa voitelin alapäätä oikein reilusti. Helpotti pissaamisvaivaan jo parin kerran jälkeen! Kannattaa kokeilla, jos et ole sitä jo tehnyt.
Tikkien sulamiseen minulta meni vajaa viisi viikkoa. Usko meinas mennä kun tikit kinnas, mutta suli ne viimein. Nyt on synnytyksestä reilu kuusi viikkoa ja jo pitkään on ollut ihan "normaali" olo.