kellään kokemusta olla töissä inalla?
Ina-finland oy
15
3303
Vastaukset
- ollut vuoden
Työsopimus on kohtuu huono. Toimihenkilöt riitelee keskenään. Esimies on töykeä. Niin ja sit vielä: EI VOI TEHDÄ TÖITÄ KUN TEAM LEADER ON NIIN ÄÄNEKÄS!!!
- .....
Minä myös olen ollut, tosin jäin jo pois jokin aika sitten! Täällähän on sitten vanhoja työkavereita?
Työporukka Inalla oli tosi hyvä silloin, tosin vaihtuvuus on melkoinen, joten en tiedä nykyisin..
Esimies oli kiva ja reilu.
Joinakin kuukausina sai jopa kohtuullisen tilin. Mutta siis vain joinakin.
Teamleaderilla tosiaan oli kova ääni, mutta uskoisin, että huomauttamisella laskeutuu oktaavia alemmaksi... :)
Terkkuja vaan muille Inoille!!!- inalla ollut
Jos on hyvä työporukka että team leader ei auta vaan haukkuu, koska ei tiedä työnkuvaansa, on myöntänyt ettei hänellä ole oikeastaan mitään tekemistä siellä, kuin puhua puhelimessa kaverienssa kanssa tai meseillä.
Team leader myös puuttuu henkilökohtaisiin asioihin ja vaikka on saanut asioista huomautuksia ei asiat muutu. Myös äänestä on huomatutettu eikä asia muutu miksikään.
- ex-inalainen
Niin ja myyjien palkitseminen meni pärstäkertoimen mukaan. Uusia palkittiin ja mielisteltiin, vanhoja pidettiin itsestään selvyytenä, eikä kannustusta herunut!
Tee siinä nyt sitten innokkaana kauppaa...- inalla ollut
mieltä.
En suosittele Inaa kenellekään
- vanha konkari
mun mielestä yksi parhaista työpaikoista missä olen ollut. Jokaisessa vikansa on mutta me täällä olevat ainakin tykätään olla ja tehdään kauppojakin taas hyvällä mielellä!
- inaaaa
turha valittaa itessä vika jossei kauppaa tee turha teamleadereitä syyttää. peiliä voi katsoa......
- Tytsi
inaaaa kirjoitti:
turha valittaa itessä vika jossei kauppaa tee turha teamleadereitä syyttää. peiliä voi katsoa......
Se hyvä INA:ssa on, että firma on vakavarainen ja toiminut kauan. Palkat menevät TES:n mukaan, joka on tällä alalla hyvä, koska moni nuori työntekijä ei tiedä mitään oikeuksistaan.
Lähdin INAlta joku aika sitten, ja silloin ainakin telemarkkinoinnin puolella oli myös oma luottamusmies, mikä on HARVINAISTA telemarkkinoinnissa yksityispuolelle. Yrityspuolen myyntipuljut (esim. Inoa ja Eniro) toki ovat hoitaneet nämä asiallisesti.
Tommoset "team leader on liian äänekäs"-kommentit kuulostaa semmoisen ihmisen katkeruudelta joka ei saanut myytyä tai tyri jotain muuta, että sai kenkää. Minä ainakin tulin toimeen kaikkien kanssa.
Nykyään olen töissä Inoalla, tienaan paremmin. INA:lla provikat tuppas jäämään vain muutamaksi sataseksi pohjapalkan päälle, Inoalla saan tehtyä enemmän. - Non nonss
Tytsi kirjoitti:
Se hyvä INA:ssa on, että firma on vakavarainen ja toiminut kauan. Palkat menevät TES:n mukaan, joka on tällä alalla hyvä, koska moni nuori työntekijä ei tiedä mitään oikeuksistaan.
Lähdin INAlta joku aika sitten, ja silloin ainakin telemarkkinoinnin puolella oli myös oma luottamusmies, mikä on HARVINAISTA telemarkkinoinnissa yksityispuolelle. Yrityspuolen myyntipuljut (esim. Inoa ja Eniro) toki ovat hoitaneet nämä asiallisesti.
Tommoset "team leader on liian äänekäs"-kommentit kuulostaa semmoisen ihmisen katkeruudelta joka ei saanut myytyä tai tyri jotain muuta, että sai kenkää. Minä ainakin tulin toimeen kaikkien kanssa.
Nykyään olen töissä Inoalla, tienaan paremmin. INA:lla provikat tuppas jäämään vain muutamaksi sataseksi pohjapalkan päälle, Inoalla saan tehtyä enemmän.Noin ehkä oli ennen, mutta ei enää.
Vai vielä vakavarainen? Ajat muuttuvat.
Kiikun kaakun. - justme
Tytsi kirjoitti:
Se hyvä INA:ssa on, että firma on vakavarainen ja toiminut kauan. Palkat menevät TES:n mukaan, joka on tällä alalla hyvä, koska moni nuori työntekijä ei tiedä mitään oikeuksistaan.
Lähdin INAlta joku aika sitten, ja silloin ainakin telemarkkinoinnin puolella oli myös oma luottamusmies, mikä on HARVINAISTA telemarkkinoinnissa yksityispuolelle. Yrityspuolen myyntipuljut (esim. Inoa ja Eniro) toki ovat hoitaneet nämä asiallisesti.
Tommoset "team leader on liian äänekäs"-kommentit kuulostaa semmoisen ihmisen katkeruudelta joka ei saanut myytyä tai tyri jotain muuta, että sai kenkää. Minä ainakin tulin toimeen kaikkien kanssa.
Nykyään olen töissä Inoalla, tienaan paremmin. INA:lla provikat tuppas jäämään vain muutamaksi sataseksi pohjapalkan päälle, Inoalla saan tehtyä enemmän.Eli inasta. Olin siellä töissä muutaman kuukauden. Epäpäteviä esimiehiä, kaverisuhteilla parempien projektien ja etuuksien hakemista. Toki työssä on TES, mutta nykyaikana jolloin operaattorit hakevat pysyviä pitkiä asiakkuussuhteita laadulla ei halvoilla hinnoilla ja kamppiksilla niin provisio mahdollisuudet ovat olemattomat. Itse pääsin keskimäärin kuuden liittymän keskimyyntiin päivää kohti. Taso vaihteli 3- 10 välillä päivätasolla. Team Leader on ärsyttävä ja kovaääninen ja puhuu lähes aina vain omista asioistaan ja muut vastaavat säestävät omia vkloppu rientojaan siinä ohessa. Ikäjakauma työpaikalla on 18-55 joten kaikenlaista ihmistä sinne mahtuu. Työpaikkana ilman häiritsevää teamleaderia ja vaikeaa tuloksen saantia mukavan vapaa työpaikka. Ei sillä palkalla elä -> sain noin 1600 € bruttona ja olin "hyvä" myyjä. Tsemppiä. Sieltä kannattaa aloittaa.
- AnnikkiRannanjärvi
Hups! Onpas ollut aikoinaan huonossa hapessa Ina-henki!
Telemarkkinointiin ei tällä hetkellä Inassa panosteta, suurimmaksi osaksi inboundia. No, näistä edellisistä kirjoituksistahan onkin jo aikaa 7 vuotta. Ennen oli ennen ja nyt on nyt :)
Toimipaikkakin on muuttunut. Nyt ollaan Klingendahlissa, jossa on suoraan sanoen todella hienot tilat. Ilo tulla töihin tällaiseen ympäristöön!
Henk. koht. allekirjoittanut on sitä mieltä, että suu kannattaa avata aina asianosaiselle suoraan. Jos kenkä puristaa ja sielua ahistaa, niin suoli24 on tietysti helppo paikka "ulostaa" fiilikset. Mutta ei tämän kautta kyllä mikään paremmaksi muutu. Vai oletteko eri mieltä?
Ehkä vika on omassa päässä, kun olen aina enemmän tai vähemmän viihtynyt työssäni. Joku voi vinkata sellaisen duunin, jossa ei ole ollut kertaakaan huonot fibat. Haluan käydä ottamassa siitä ainakin kuvan! :D
Positiivista tsemppiä kaikille missä sitten duunissa olettekin! Ja jos Ina kiinnostaa, niin uskallan suositella. Rehellisesti.
Poikkeuksellisesti nimimerkillä,
Annika Str - jotain. - aspa1
Täytyy edellistä kompata, nuo vuosien takaiset jutut voi tyystin unohtaa.
Olen ollut aspassa vajaan vuoden töissä, puhelinmyyntiä emme tee ollenkaan. Meille soitetaan, me emme soita ja häiriköi ihmisiä. Kenties tämä muutos on vaikuttanut myös työpaikan viihtyvyyteen?
Työkaverit ovat mukavia ja työilmapiiri hyvä. Uusi tila (Klingendahl) on upea. Palkka.. noh, TESsin mukaan kun mennään se ei kovin huimaava ole, mutta kuukausittainen bonus korjaa tilannetta hieman.- Uudempaatietoa
Onko tuo siis oikeasti asiakasneuvontaa, eikä myyntiä?
Uudempia kokemuksia v. 2016?
Tuntipalkka? - hakija124
Muakin kiinnostaisi tietää millaista työ Inalla nykyään on, siis konkreettisia esimerkkejä työstä.
- El_Barto
Myyntipuolen jutut hoitaa käsittääkseni saman konsernin sisällä eri yhtiö, eli Inan puolella työskentelevät asiakasneuvojat välittävät puheluita eteenpäin, hoitavat chat-kontakteja yms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096806Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M974463L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453769TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133170Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281768- 661188
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551153Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2011152- 91149
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481110