Tyttö asui kaksin mummonsa kanssa. Nukkumaan mennessään illalla tyttö näki karvaisen käden ja pelkäsi. Mummo rauhoitteli, ei siellä ketään ole, mene vaan nukkumaan. Tyttö-raukka meni, vaikka pelkäsi. Aamulla löydettiin tyttö kuristettuna.
Lähde:
SKS. Joensuun perinnearkisto.
Mikrokortti n:o 6541.
Lemi.
Haiko, Meeri.
1975.
Perinnelaji a3 (uskomustarina).
carelicum
Olen kuullut kummitusjutun. Tyttö meni hakemaan hillopurkkia kellarista, mistä kuului ääni: “Haluatko punaisen baskerin?“ Tyttö pelkäsi ja juoksi pois, mutta kotiväki rauhoitteli ja sanoi: “Ei siellä ketään ole.“
Tyttö meni taas purkkia hakemaan ja löydettiin kuolleena, pääkuori oli pois. Pää oli verinen, niin siinä se oli punainen baskeri. Tämän kertoivat helsinkiläiset koulupojat täällä Lemillä kesälomalla ollessaan.
Lähde:
SKS. Joensuun perinnearkisto.
Mikrokortti n:o 6541.
Lemi.
Haiko, Meeri.
1975.
Perinnelaji a3 (uskomustarina).
carelicum
Äitini kertoi, että noin 65 vuotta sitten eräänä talvi-iltana hänen istuessaan lapsen piian kanssa mökissään, joka nykyisin on lähes 200 vuotta vanha, oli ulkoa kuulunut kummituksen ääniä.
Näin äiti kertoi: Myö tytön kanssa istuttiin ja vuotettiin postii tulevaks, sillo alako kuuluu kuin joku olis ratsastain tullut hevosella pihaan ja hypännyt selästä kiinnittäen hevosen riimusta seinässä olevaan koppiin, ja sitten alako kuuluu sellaisii iänii kun ois hevonen alakana syyvvä kauroja.
Nyt aloimma vuottoo, millo se vieras koputtaa oveen pyrkiikseen sisään. Vuotimma kauan, ehkä pari tuntii, mutta ei mitään koputuksii kuulunut. Hevonen vain syyvä korskutteli kaurojaan. Emmä tohtineet männä kahtomaan, vuotimma vain, kunnes posti tuloo.
Kohta kuulukin, kun posti ajo pihaan, koputti ovelle ja minä avasin oven ja kysyin, oliko vielä seinän vieressä hevosta. Niin posti sano, ei ollut. Kävimmä vielä varmuuveks kahtomassa, ei siellä ollut mitään, ei ies jäläkiikään.
Postimiehen ollessa ei kuulunut mitään, vaan pois lähettyy toistu sama uuvelleen. Hevonen kolisteli riimuja ja pureksi kauroja. Nyt myö ei enää pelätty, siunasimma itsemme ja kävimmä nukkumaan. Äiti kertoi, ettei tämä kummitus ollut heillä ensimmäinen. Joskus se liippas viikatetta seinän vieressä talvellakin, joskus itketti lasta mökin ullakolla.
Sitten kerron omat kokemukseni tämän mökin kummituksesta. Kerran olin yksin kotona ja silitin pyykkii. Siinä silittäissä juohtui mieleen kummitukset ja alako pelottoo, vaikka olin jo melkein aikaihminen. Kaiken varalta laitoin ullakkokomeron oven ramppiin, ettei se pois piäse, kun on ovi kiinni, ja kun vielä arvelin sen olevan mökin ullakolla.
Nyt sitten silitin pyykkiä ja hyräilin, ettei pelottaisi. Jo komeron oveen ryvästiin. Nyvi vain, et siitä pääse, ajattelin minä. Heti nykäs toisen ja kolmannen kerran, niin että ovi rusahti. Sillon läksin juoksemaan naapuriin, ja kun äitin kanssa tulin pois, ovi oli kiini samala tavala kuin läksin. Ei sitä piru saanut auki.
Sitten olin jo aikaihminen, kun olin kotona käymässä. Tapahtui taas, että kummitus leikki minun kanssa. Menin näet ullakolle nukkumaan, kun oli mökissä liian kuuma. En muistanut enää kummitusta. Yöllä kun heräsin, kuulu lapsen itku. Mänin kahtomaan mökistä, oliko sinne tullut joku lapsen kanssa, vaan ei ollut.
Mänin takaisin vuoteeseen. Heti alako tuas kuuluu lapsen itku siitä minun alta. Silloin muistin vanhan kummituksen, nousin pois ja sanoin: “Nuku rauhassa hyvä lapsi, en minä sinnuu paina.“ Taru kertoo, että tässä mökissä on asunut joskus nainen, joka on murhannut lapsensa ja haudannut sen mökin ullakolle multiin. Tämä viaton lapsi nyt kummittelee, ei saa rauhaa äitin syntien tähden.
Nykyisin ei tässä mökissä kummittele. Se on jonkun verran uusittu ja otettu mullat pois ullakolta.
Tällainen oli siis minun tarinani. Näitä olis vaikka kuinka paljon, vaan kun en ole kirjailija, niin en osaa kertoa asiakkaasti.
Kiihtelysvaarassa 24.5.58. Rouva Tyyne Jaatinen.
Lähde:
SKS. Joensuun perinnearkisto.
Mikrofilmi n:o 920.
Kiihtelysvaara, vuonna 1958.
Jaatinen, Tyyne.
MT 3.
Perinnelaji a3 (uskomustarina, memoraatti).
carelicum
http://minunkarjalani.susiraja.net/tarinapuu/tarinapuu.php
Lähde:
SKS. Joensuun perinnearkisto.
Mikrokortti n:o 6541.
Lemi.
Haiko, Meeri.
1975.
Perinnelaji a3 (uskomustarina).
carelicum
Olen kuullut kummitusjutun. Tyttö meni hakemaan hillopurkkia kellarista, mistä kuului ääni: “Haluatko punaisen baskerin?“ Tyttö pelkäsi ja juoksi pois, mutta kotiväki rauhoitteli ja sanoi: “Ei siellä ketään ole.“
Tyttö meni taas purkkia hakemaan ja löydettiin kuolleena, pääkuori oli pois. Pää oli verinen, niin siinä se oli punainen baskeri. Tämän kertoivat helsinkiläiset koulupojat täällä Lemillä kesälomalla ollessaan.
Lähde:
SKS. Joensuun perinnearkisto.
Mikrokortti n:o 6541.
Lemi.
Haiko, Meeri.
1975.
Perinnelaji a3 (uskomustarina).
carelicum
Äitini kertoi, että noin 65 vuotta sitten eräänä talvi-iltana hänen istuessaan lapsen piian kanssa mökissään, joka nykyisin on lähes 200 vuotta vanha, oli ulkoa kuulunut kummituksen ääniä.
Näin äiti kertoi: Myö tytön kanssa istuttiin ja vuotettiin postii tulevaks, sillo alako kuuluu kuin joku olis ratsastain tullut hevosella pihaan ja hypännyt selästä kiinnittäen hevosen riimusta seinässä olevaan koppiin, ja sitten alako kuuluu sellaisii iänii kun ois hevonen alakana syyvvä kauroja.
Nyt aloimma vuottoo, millo se vieras koputtaa oveen pyrkiikseen sisään. Vuotimma kauan, ehkä pari tuntii, mutta ei mitään koputuksii kuulunut. Hevonen vain syyvä korskutteli kaurojaan. Emmä tohtineet männä kahtomaan, vuotimma vain, kunnes posti tuloo.
Kohta kuulukin, kun posti ajo pihaan, koputti ovelle ja minä avasin oven ja kysyin, oliko vielä seinän vieressä hevosta. Niin posti sano, ei ollut. Kävimmä vielä varmuuveks kahtomassa, ei siellä ollut mitään, ei ies jäläkiikään.
Postimiehen ollessa ei kuulunut mitään, vaan pois lähettyy toistu sama uuvelleen. Hevonen kolisteli riimuja ja pureksi kauroja. Nyt myö ei enää pelätty, siunasimma itsemme ja kävimmä nukkumaan. Äiti kertoi, ettei tämä kummitus ollut heillä ensimmäinen. Joskus se liippas viikatetta seinän vieressä talvellakin, joskus itketti lasta mökin ullakolla.
Sitten kerron omat kokemukseni tämän mökin kummituksesta. Kerran olin yksin kotona ja silitin pyykkii. Siinä silittäissä juohtui mieleen kummitukset ja alako pelottoo, vaikka olin jo melkein aikaihminen. Kaiken varalta laitoin ullakkokomeron oven ramppiin, ettei se pois piäse, kun on ovi kiinni, ja kun vielä arvelin sen olevan mökin ullakolla.
Nyt sitten silitin pyykkiä ja hyräilin, ettei pelottaisi. Jo komeron oveen ryvästiin. Nyvi vain, et siitä pääse, ajattelin minä. Heti nykäs toisen ja kolmannen kerran, niin että ovi rusahti. Sillon läksin juoksemaan naapuriin, ja kun äitin kanssa tulin pois, ovi oli kiini samala tavala kuin läksin. Ei sitä piru saanut auki.
Sitten olin jo aikaihminen, kun olin kotona käymässä. Tapahtui taas, että kummitus leikki minun kanssa. Menin näet ullakolle nukkumaan, kun oli mökissä liian kuuma. En muistanut enää kummitusta. Yöllä kun heräsin, kuulu lapsen itku. Mänin kahtomaan mökistä, oliko sinne tullut joku lapsen kanssa, vaan ei ollut.
Mänin takaisin vuoteeseen. Heti alako tuas kuuluu lapsen itku siitä minun alta. Silloin muistin vanhan kummituksen, nousin pois ja sanoin: “Nuku rauhassa hyvä lapsi, en minä sinnuu paina.“ Taru kertoo, että tässä mökissä on asunut joskus nainen, joka on murhannut lapsensa ja haudannut sen mökin ullakolle multiin. Tämä viaton lapsi nyt kummittelee, ei saa rauhaa äitin syntien tähden.
Nykyisin ei tässä mökissä kummittele. Se on jonkun verran uusittu ja otettu mullat pois ullakolta.
Tällainen oli siis minun tarinani. Näitä olis vaikka kuinka paljon, vaan kun en ole kirjailija, niin en osaa kertoa asiakkaasti.
Kiihtelysvaarassa 24.5.58. Rouva Tyyne Jaatinen.
Lähde:
SKS. Joensuun perinnearkisto.
Mikrofilmi n:o 920.
Kiihtelysvaara, vuonna 1958.
Jaatinen, Tyyne.
MT 3.
Perinnelaji a3 (uskomustarina, memoraatti).
carelicum
http://minunkarjalani.susiraja.net/tarinapuu/tarinapuu.php
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.