Tälläne tarina. Ollaan yhdessä oltu runsas 10 vuotta. Seksin takia en miestäni valinnut enkä ulkonäön. Vaan uskomattoman ihanan luonteen vuoksi. Enkä oo pettynyt. Aluksi se seksi oli pelkkää sohlaamista. Itse ollut aina häveliäs kaiken suhteen. Vuosia meni ettei seksiasioista puhuttu. Mies kokeili kaikkee uutta. Lähenteli ja yritti. Ei vaan natsannut.. Sitten synty lapset ja moneksi vuodeksi meni molemmilta se yrittämisen halu. Selibaattia tais olla puolikin vuotta yhteen menoon. Mulle tuli ikää ja avauduin monelle asialle. Tiedä johtuiko iästä. Vai lasten saamisesta. Mut en enää ollut ujo vaan halukas ja kokeilunhaluinen. Mies ei vaan heti vastannut huutooni vaan tuli pitkäks ajaksi sellainen hämmentynyt ja nolosteleva olo. No pian oli taas kaikki kuin ekoilla treffeillä. Alettiin kuin alusta. Oli kiihkeetä ja romanttista. Arki tais tulla tähänkin suhteeseen kun taas on menossa suvantovaihe. Mies aina tulee juttuihin mukaan mutta into on poissa. Ja meikäläinen ei taas aina viitsi yrittää. Kaipais jotain muutosta mutta kun tietäis mitä. Tuntuu vain joskus hölmöltä. Pitäis kai rauhoittuu ja alkaa kunnon vaimoksi ja äidiksi. Ja unohtaa nuo romanttiset ja eroottiset systeemit.
miehen ja omat halut
mutsi
21172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
välillä pitää olla jotain piristystä.
Jos ei muuten, niin kaksisteen ilta yhdessä. romantiikkaa-seksiä-hellyyttä
Eiköhän se ole joka suhteessa ylä ja alamäkiä seksin suhteen. Meillä (ollaan oltu yhdessä kohta 20v.) alkoi tosi kiihkeästi. Pari vuotta meni peuhatessa, välillä mies oli huolissaan yhdistääkö meitä mikään muu kuin sähkypuuhat. Luonnollisesti homma tasaantui kun yhteen muutettiin. Pieniä pidempiä haluttomuuden jaksoja oli minulla lasten syntymän jälkeen, lapsella oli koliikki ja itse olin toisen lapsen jälkeen aika masentunut. Pikkuhiljaa kuitenkin tilanne taas muuttui parempaan suuntaan. Nyt on tosi villiä, jos saamme olla kahden esin. viikonloppuna. Ja arkena.. no sellaista tavallista, minua ei niin innosta (lapset ovat hereillä tai vaikkei olisikaan, tuntuu että pitää olla hiljaa...). Mutta en ota siitä stressiä. Tietysti miestä käy vähän sääliksi, kun tietää että häntä harmittaa. Tätä tämä elmä on, ei se ole yhtä ja samaa aina. Ja jos meno olisi koko ajan yhtä villiä, kuin se oli alkuvaiheessa, ei normaalielämästä tulisi yhtään mitään. Asuttasi varmaan vieläkin siellä luolassa ja pyydystettäisiin mammutteja:)