9. lk:n uudelleensijoitus

Sain juuri kuulla, että yhdeksäsluokkalaiseni luokka hajoitetaan ja jaetaan koulun muihin ysiluokkiin kunnan ylittyneen budjetin takia. Sivistystoimi säästää näin palkkakustannuksissa.
Nuoret protestoivat, mutta sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, heillä ei ole minkäänlaisia ihmisoikeuksia vaikuttaa "työpaikkaansa". Pitääkö lasten ryhtyä työtaisteluun?

Miten sivistystoimenjohto voi toimia lasten etua vastaan ja unohtaa hyväksi muodostuneen luokkahengen sekä yli kahden vuoden aikana kerätyn luokkaretkirahaston? Ja vielä tilanteessa kun peruskoulun vaativin loppurutistus on edessä ja jatko-opinnot häämöttävät.

Pahoin pelkään, että jättiluokkakoot tulevat olemaan kuntamme tapa tulevaisuudessa. Miten me vanhemmat ja oppilaat voimme vaikuttaa asiaan, jos opettajanhuoneessa tehdään jo luokkien uudelleen järjestelyjä? Mikä oli lapsen paras? Uusi kulttuuritalo, Patsasjono kaupungin keskustassa vai virastotalon suurremontti? Kunnanisien tutustumismatkat Bulgarian ja Kiinan jätevedenhuoltojärjestelmään tai Latvian sosiaalitoimen heikkouksiin ???????
7412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niin laita lapsesi yksityis kouluun tai hanki kotiopettaja.

Suomessa on oppivelvollisuus Ei koulupakko!

Eikö se nyt mene kaaliin että yhteiskunnassa on muitakin menoeriä kuin lapset. Veroja pitää alentaa jne. Vanhusten huolto, työttömyys asiat ja vaikkapa kunnallinen terveydenhoito ovat siirtyneet lähemmäs alkuperäisiä periaatteitaan .Siis köyhäin apua. Miksi siis jokin yksittäinen sosiaaali sektori pitäisi olla koskematon. Kysehän koulussakin on vain yhteiskunnan tarjoamasta koulutus mekanismista millä taataan köyhillekin mahdollisuus siihen että lapsistaan tulee luku ja kirjoitustaitoisia sekä muutenkin riittävästi sivistyneitä elämään muun yhteiskunnan ja omien tarpeittensa mukaisen elämän ilman sosiaalista eriarvoisuutta puuttuvan koulutuksensa takia.

Kummastelen joittenkin melkein aikuisten peruskoulua päättämässä olevien ihmisten hyyssäämistä jos maassa on todella suuria ongelmia muillakin ihmisten elämisen ja toimeentulon kannalta välttämättömillä osa-alueilla.

Siis joillain vaihtuu kaveriporukat ja ja luokkaretkikassa pitää jakaa uudestaan. voivoi sentään. Kyllä maailma on kovaa!

Äänestä

..se niin,että lapset ovat tulevaisuus ja se millaiseksi sen muovaamme on pitkälti kiinni päättäjien "taskussa".
Liian suuret luokkakoot ovat erilaisille oppijoille vaikea paikka.
Luokka,jossa on vaikkapa 15 lasta olisi ihanteellinen..näin opettajankin olisi helpompi ottaa erilaisetkin oppijat huomioon,sillä meillä kaikilla on oikeus saada hyvää perusopetusta.

Äänestä

Ikäluokat pienenee, luokkien määrä vähenee. Ihan sma juttu kävi tyttärelleni ja juuri ysiluokalla.

Äänestä

rahareikiä..tarpeellisia. Itse lasten puolestapuhujana voin vain todeta, että lapsiin ja nuoriin pitäisi satsata, koska heillä on käsissään tulevaisuus..paljon olisi silläkin saralla kuitenkin tekemistä :( Vanhustenhuolto, työttömyys.....lista on pitkä.

Äänestä

Onpahan oppia tulevaa työelämää varten, "työnantajan" menettelytavat on hyvä oppia jo tuossa iässä.

Äänestä

Surullista se on kun luokka hajotetaan tuossa vaiheessa, kun on viimeinen pakollinen vuosi menossa. Kun pitäisi tsempata jatko-opintoja ajatellen, niin tuleekin lisästressiä aivan muusta.
Ei taida mikään auttaa.. ikävä kyllä.

Äänestä

Kuukausi sitten olleen vanhempainillan teemana oli nuoren tukeminen ja maksimaalisen työrauhan turvaaminen. Edessä oleva toimenpidekö on sitä?

Vanhempainillassa ei sanallakaan vihjattu edessä olevaan uudelleenjärjestelyyn. Budjetin ylitys on koulukohtainen, ei koko kuntaa koskeva. Eikö silloin voida puhua huonosta johtamisesta? Kenen on vastuu? Miksi budjetin ylitys ei ollut tiedossa kesäloman alkaessa? Miksi vanhempiin ei olla yhteydessä, onko asia vain koulun sisäinen asia?

Oma lehmä on ojassa siitä syystä, että nuoreni luokka on koulun paras keskiarvoltaan, käytökseltään ja heidän ryhmähenkensä on paras. Vaikka, olipa hajotettava luokka mikä tahansa luokka, se on väärin nuoria kohtaan ja koulun johtamisessa on tapahtunut suuri virhe, josta nuoremme nyt maksavat.
Olen valmis maksamaan seitsemästä viimeisestä kuukaudesta, laittamaan lounaan lapselleni mukaan, jos se koulun budjettia tasapainottaa. Olen valmis itse menemään opettajaksi lapseni luokkaan loppu vuodeksi ja varmasti moni muukin vanhempi, jolla on pätevyys tiettyihin aineisiin.

Peruskoulu on oikeus, miksi tehdä sen viimisistä hetkistä nuorille vastenmielinen kokemus, osoittaa että te ette ole minkäänarvoisia tässä systeemissä.

Minusta koulun rehtori ja sivistystoimenjohtaja pitäisi lomauttaa ja säästyneellä rahalla paikata koulun taloutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oppilaan äiti kirjoitti:

Sain juuri kuulla, että yhdeksäsluokkalaiseni luokka hajoitetaan ja jaetaan koulun muihin ysiluokkiin kunnan ylittyneen budjetin takia. Sivistystoimi säästää näin palkkakustannuksissa.
Nuoret protestoivat, mutta sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, heillä ei ole minkäänlaisia ihmisoikeuksia vaikuttaa "työpaikkaansa". Pitääkö lasten ryhtyä työtaisteluun?

Miten sivistystoimenjohto voi toimia lasten etua vastaan ja unohtaa hyväksi muodostuneen luokkahengen sekä yli kahden vuoden aikana kerätyn luokkaretkirahaston? Ja vielä tilanteessa kun peruskoulun vaativin loppurutistus on edessä ja jatko-opinnot häämöttävät.

Pahoin pelkään, että jättiluokkakoot tulevat olemaan kuntamme tapa tulevaisuudessa. Miten me vanhemmat ja oppilaat voimme vaikuttaa asiaan, jos opettajanhuoneessa tehdään jo luokkien uudelleen järjestelyjä? Mikä oli lapsen paras? Uusi kulttuuritalo, Patsasjono kaupungin keskustassa vai virastotalon suurremontti? Kunnanisien tutustumismatkat Bulgarian ja Kiinan jätevedenhuoltojärjestelmään tai Latvian sosiaalitoimen heikkouksiin ???????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu