Mistä tietää, että on rakastunut? Kauanko rakkaus kestää? Voiko se kestää läpi elämän vai onko välissä vuosia, jolloin toiseen ei ole rakastunut? Voiko tämän jälkeen rakastua toiseen uudelleen?
Olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä kolmisen vuotta. Tällä hetkellä en tunne itseäni rakastuneeksi. Tunnen itseni lähinnä kylmäksi. Olemme keskustelleet erosta usein, aina minun aloitteestani. Aina on kuitenkin päätetty jatkaa.
Alussa kyllä luulen olleeni rakastunut, mutta ehkä rakastuinkin hänen ihaniin puheisiinsa. Nyt ihmettelen mihin se alun intohimo katosi. Tiedän, että suhde tasoituu alun kiihkeyden jälkeen. Nyt kuitenkin tuntuu kuin olisimme 20 vuotta yhdessä ollut pariskunta, jolla ei ole enää mitään keskusteltavaa. Mutta, jos keskusteltavaa ei ole nyt miksi sitä olisi sitten 20 vuoden jälkeen? Meillä ei valitettavasti ole yhteisiä harrastuksia tai ystäviä. Molemmat menee lähes aina poikkeuksetta omien kaveriensa kanssa.
Mitkä on ne asiat, jotka pitävät ihmiset yhdessä? Lapsia meillä ei ole enkä tähän tilanteeseen niitä haluakaan. Tällä hetkellä en myöskään voi kuvitella avioituvani hänen kanssaan, sillä olen melko kyllästynyt suhteeseemme. Olen kyllä aika masentunutkin. Usein tuntuu, että suhteemme on kuollut. Kumpikaan ei vain osaa/uskalla päätää sitä.
Olen ajatellut jo pitkään omilleni muuttamista. Tämä antaisi etäisyyttä tilanteeseemme molemmille. Voiko tämän jälkeen enää palata yhteen?
Lisäksi ongelmana on vielä se, että aloitimme tämän suhteen aivan liian pian ja etenimme aivan liian nopeasti. Olin seurustellut liian pitkään entiseni kanssa ja melko pian löysin nykyiseni. En antanut itselleni läheskään tarpeeksi aikaa toipua ja tehdä surutyötä. Suoraan sanoen syöksyin päätä pahkaa uuteen suhteeseen sen kummemmin ajattelematta. En uskaltanut painaa jarrua. Nyt tuntuu välillä, että heijastelen entisen suhteeni huonoja fiiliksiä tähän suhteeseen. Alussa olin kyllä ihan superonnellinen ja halusin uskoa nykyiseni olevan se herra oikea.
Lisäksi se nuoruuden kokeiluaikakin on jäänyt elämättä, koska ripustauduin entiseeni enkä uskaltanut lähteä. Monesti kyllä yritin. Hän vain ei päästänyt menemään. Ja minä en ollut tarpeeksi rohkea lähtemään. Monta vuotta hän rimpuiluani katsoi ennenkuin lähti. Taisipa olla itsekin aika ripustautunut minuun, kun kaikenlaista kikuttelua taholtani kesti. Tuo kokeiluaikakin pitäisi elää nyt kun se vielä olisi mahdollista.
Kertokaahan omia kokemuksia, jos olette olleet vastaavissa tilanteissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.