Miten vihaankaan loukkauksia, tappoja, vihaankaan murhia. Yskin vain tekoyskää tyhjässä talossani. Kukapa ymmärtäisikään proteesin syanidipitoisuutta ennen kuin sielusyöpä olisi jo mennyt yli vaarallisen alueen, jonka jälkeen läppä lentää niin, että se maksa, joka palaa ensimmäisenä, lienee myös se maksa, joka kirroosiutuu ensimmäisenä? Entä valoa? Tai surua? Äiti, tukehduta minut! Tästä kuopasta ei liene ylös pääsyä. Kittaan vain selektiivistä serotoniinin takaisinoton estäjää ennen kuin saapuu Jumala, joka meidät ampuu. (Se tapahtui.) Taistelkaa! Taistelkaa! Taistelkaa! Et ole aikeissa koskaan kasvaa ylös suureksi rock-tähdeksi, joten revipä jo munuaisesi pois ja ajattele aivoillasi. Omistan hepatiitin, pankreatiitin, enkefaliitiin ja orkiitin, mutten ole vielä terveyden päivää nähnyt. Illan auringossa tummanpuhuvainen kääntynee puun taakse, harjoittaa synkeitä rituaalejaan ja valkoiset hampaat hohtava; valkoisina, puhtaina. Taistele! Taistele! Taistele! (Se tapahtui.)
Älkäämme kuolko yössä, vaikka myönnöt konjugoivatkin, kiellot tulevat konjugoiduiksi ja Jore tiluttaa ovella kitara kädessä vittuillen; vihreänä, elottomana. Taistele! Taistele! Taistele! Yhden kuolema on tragedia. Miljoonan kuolema on vain hupia mielisairaille aivoilleni, joissa on jäljellä vielä viisi solua ikään kuin yöllisen maahansyöksyn jälkimaininkeina. Pitänisikö meidän kuolla? Pitänisikökää meidän kuolla, kun minä on me ja sinä on te ja saasta lentää pitkin synkkää asemaamme, johon Jumala lähettää meille salaista tietoa. Munuaisallas repeää ja tajunta hellittää. Todellisuuden rajat antavat perin. Alkaa päivä, viimeinen mustuus. Taistele! Taistele! Taistelle! Taistelle!
Mönjästä elämäni alkoi, mönjästä elämäni päättyy. (Se tapahtui.) Seisot kalliolla ja Jumalan ääni mylvii nimeäsi. Toteat puhekuplassasi, että sepität, mutta kun minä on sinä ja sinä on minä, kuinka voimme olla yhdessä, kunnes pahanlaatuisuus poistuu? Lienen pahoillani, mutta potentiaalisuuksien määrä laskee vasta, kun vedämme kaikki yhteen näköön ja kuuloon. Kuulen näkyjä, näen ääniä. Saatana. Korvasta valuu saastaa ja keskiyön auringossa molotan hindiä kovaan ääneen nauraen itsekseni. Sielusyöpä yhdistää. Taistele! Taistele! Taistele, kunnes slovakki sulautuu sloveeniksi yhtyen vähitellen maailmankaikkeuteen. Se on ainoa! Se on ainoa! Aivosyylä silmäni avasi, aivosyylä silmäni sulkee. Kuinka vittumaista.
Odotan vain aikaani erittäin omiin kuolemiimme. Yhden kuolema on tragedia, miljoonan kuolema vain naurattaa. Saanitko Jumalalta salaista tietoa vai miksi näytät siltä, kuin olisit turpiin saanut? Luen lehdestä psykopaattiuutisia, kun sinä vain levittelet harmaita munuaiskudossolujasi pitkin lattioita. Kuinka etovaa, kuinka etovaa. Muutammekos Zimbabween? Muutammekos Zimbabween? Äiti, tukehduta minut! Tukehduta minut! Täältä ei ole ulos pääsyä. Ei! Ei! Ei ole täältä ulos pääsyä. Yllättäen kuulen kassikotkan ja töpselimummon äänet. Eba raastaa minua jäätävällä pälyllä enkä minä tee muuta kuin reagoin ja äänet mylvivät: "Syöksy!" Syöksy! Kuinka voisin syöksyä kesken ruton aikaa, vaikka joku makaa aivoödeeman saati sielusyövän kourissa kotonaan vetäen hanskoja pinoon mielisairas ilme kasvoillaan?
En kokoa tai koonne pinoon kirjoja, jotka ovat tai lienevät jo huudettu ulos, pois, pois kuin sielusyöpä, joka ei parane, kuin hitaasti, niin hitaasti, jos ollenkaan... jos ollenkaan. En omaa halua mitään omata, en omaa edes halua omaamaan omata saati sitten, että omaisin omaamattomuushaluni itse omata, vaikka aktuaalisesti konjunktiivisuutesi johtanee ainoastaan korroosioon, joka lopulta sulautuu fysiikkaamme yhdistäen meidät Albanian sulttaaniin. Ja äänet mylvivät: "Syöksy!" "Syöksy!" Kävellemme kapeaa rantakaistaa välillä psykoosin ja neuroosin, mutta kukapa lienisikään arvannut, että kompaktin pizzan kompaktius vetänisi vertoja jopa aivosyylän saati -ödeeman ja sielusyövän saati -korroosion pituudelle? Kassikotka ja töpselimummo, taistelkaatte! Taistelkaa! Taistele! (Se tapahtui.)
Älkäämme kuolko yössä, vaikka myönnöt konjugoivatkin, kiellot tulevat konjugoiduiksi ja Jore tiluttaa ovella kitara kädessä vittuillen; vihreänä, elottomana. Taistele! Taistele! Taistele! Yhden kuolema on tragedia. Miljoonan kuolema on vain hupia mielisairaille aivoilleni, joissa on jäljellä vielä viisi solua ikään kuin yöllisen maahansyöksyn jälkimaininkeina. Pitänisikö meidän kuolla? Pitänisikökää meidän kuolla, kun minä on me ja sinä on te ja saasta lentää pitkin synkkää asemaamme, johon Jumala lähettää meille salaista tietoa. Munuaisallas repeää ja tajunta hellittää. Todellisuuden rajat antavat perin. Alkaa päivä, viimeinen mustuus. Taistele! Taistele! Taistelle! Taistelle!
Mönjästä elämäni alkoi, mönjästä elämäni päättyy. (Se tapahtui.) Seisot kalliolla ja Jumalan ääni mylvii nimeäsi. Toteat puhekuplassasi, että sepität, mutta kun minä on sinä ja sinä on minä, kuinka voimme olla yhdessä, kunnes pahanlaatuisuus poistuu? Lienen pahoillani, mutta potentiaalisuuksien määrä laskee vasta, kun vedämme kaikki yhteen näköön ja kuuloon. Kuulen näkyjä, näen ääniä. Saatana. Korvasta valuu saastaa ja keskiyön auringossa molotan hindiä kovaan ääneen nauraen itsekseni. Sielusyöpä yhdistää. Taistele! Taistele! Taistele, kunnes slovakki sulautuu sloveeniksi yhtyen vähitellen maailmankaikkeuteen. Se on ainoa! Se on ainoa! Aivosyylä silmäni avasi, aivosyylä silmäni sulkee. Kuinka vittumaista.
Odotan vain aikaani erittäin omiin kuolemiimme. Yhden kuolema on tragedia, miljoonan kuolema vain naurattaa. Saanitko Jumalalta salaista tietoa vai miksi näytät siltä, kuin olisit turpiin saanut? Luen lehdestä psykopaattiuutisia, kun sinä vain levittelet harmaita munuaiskudossolujasi pitkin lattioita. Kuinka etovaa, kuinka etovaa. Muutammekos Zimbabween? Muutammekos Zimbabween? Äiti, tukehduta minut! Tukehduta minut! Täältä ei ole ulos pääsyä. Ei! Ei! Ei ole täältä ulos pääsyä. Yllättäen kuulen kassikotkan ja töpselimummon äänet. Eba raastaa minua jäätävällä pälyllä enkä minä tee muuta kuin reagoin ja äänet mylvivät: "Syöksy!" Syöksy! Kuinka voisin syöksyä kesken ruton aikaa, vaikka joku makaa aivoödeeman saati sielusyövän kourissa kotonaan vetäen hanskoja pinoon mielisairas ilme kasvoillaan?
En kokoa tai koonne pinoon kirjoja, jotka ovat tai lienevät jo huudettu ulos, pois, pois kuin sielusyöpä, joka ei parane, kuin hitaasti, niin hitaasti, jos ollenkaan... jos ollenkaan. En omaa halua mitään omata, en omaa edes halua omaamaan omata saati sitten, että omaisin omaamattomuushaluni itse omata, vaikka aktuaalisesti konjunktiivisuutesi johtanee ainoastaan korroosioon, joka lopulta sulautuu fysiikkaamme yhdistäen meidät Albanian sulttaaniin. Ja äänet mylvivät: "Syöksy!" "Syöksy!" Kävellemme kapeaa rantakaistaa välillä psykoosin ja neuroosin, mutta kukapa lienisikään arvannut, että kompaktin pizzan kompaktius vetänisi vertoja jopa aivosyylän saati -ödeeman ja sielusyövän saati -korroosion pituudelle? Kassikotka ja töpselimummo, taistelkaatte! Taistelkaa! Taistele! (Se tapahtui.)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Antaisitteko mielipiteitä?
Ihan hyvä.
Oivaa, hyvää