Olen miettinyt jo pitkään, pitäiskö hankkia silmälasit. Toisella silmällä näen kyllä ihan normaalisti, mutta toisessa on tosi paljon hajataittoa ja vähän plussaa kaukonäössä (en nyt muista tarkkoja lukuja). Lähinäössä siinä silmässä on paljonkin plussaa, koska siitä on leikattu kaihi.
Mulla on ollut muutaman vuoden ajan krooninen iritti ja kaihi kasvoi sen ja kortisonin takia. Iriitti ei millään parane kokonaan, pari tulehdussolua on näkyvissä lähes joka kerta lääkärissä käydessä. Olenkin siis käyttänyt kortisonitippoja monta vuotta putkeen.
Kaikki lääkärit sanovat aina, että silmälasit eivät auttaisi itse iriittiin. Mutta eräs tuttavani on sitä mieltä, että saattaisivat hyvin auttaakin. Ja onkin vähän ristiriitaista, että miks ihmeessä silloin, kun iriitti on pahimmillaan, pitää välttää silmien rasittamista, jos se rasittuminen ei kuitenkaan vaikuta!!
Viime vuonna hommasin lukulasit, koska tuntui, että pää särki joka ilta ja silmät oli aina väsyneet. Itseasiassa se oli silmälääkäri, joka oli heti sitä mieltä, että mun on järkevintä hommata lukulasit eikä kaukolaseja. En oikeen muista mitä syitä siinä oli, mutta ainakin kaukolasit olis kuulemma hölmön näköset. Ja sitä olenkin sitten pohtinut moneen kertaan. Niissä lukulaseissa ainakin huomaa, että toinen silmä näyttää paljon suuremmalta!
Ja niitten käyttäminen on ollut vähän vaikeeta... Jos lukee pitkään niin ne on tosi hyvät, mutta jos pitää katsoa kauas-lähelle-kauas-lähelle... niin ne ei ookaan enää niin kätevät. Ja tietokoneella istun yleensä sen verran kaukana ruudusta, että ne ei oikein ole hyvät, pitäis olla hirveen lähellä näyttöä...
Ja pahinta on se, että jos olen päivällä lukenut lasit päässä, niin illalla tulee helposti paha olo, jos vaikka syön ilman niitä tai jotain, jossa katson lähelle. Ja monesti kun olen käyttänyt paljon laseja, niin sitten jos en käytä niin, silmä tuntuu pahalta ja väsyneeltä ja iriittikin on pari kertaa pahentunut. Ja okei, ehkä siinä on ollut vähän sitäkin, että en ole halunnut pitää niitä ihmisten ilmoilla, kun pitää katsoa niiden yli jos katsoo kauas... On niin hankalaa esim. puhua kenenkään kanssa, jos ei oikein tiiä, katsoisiko toista yli vai läpi lasien...
En olekaan käyttänyt lukulasejani tänä syksynä oikeestaan ollenkaan, koska pärjään ilmankin. (Paitsi että silmät on usein iltaisin väsyneet...)
Painin siis sen ongelman kanssa, että kumpi on pienempi paha lasit vai ei laseja?? Periaatteessa haluaisin mielelläni kunnon silmälasit, mutta en halua hölmönnäköisiä monitehoja, jotka tekevät toisen silmän aivan eri näköiseksi kuin toisen...
Kannattaisiko siis hankkia monitehot?? Näyttäisivätkö ne hirveän epätasapainoisilta?? Olisivatko ne vaikeat käytännössä?
Voisikohan krooniseksi muodostunut iriittini lähteä??
Ihanaa, jos jaksoit lukea tänne asti! :)
Auttaako silmälasit iriittiin??
11
1671
Vastaukset
- Smile
Luin viestisi enkä valitettavasti osaa kommentoida iriitin ja silmälasien yhteyttä. Kuulin nimittäin koko taudista ekaa kertaa kun mulle puhkesi eka iriitti n. kolme viikkoa sitten.
Oon aivan itkuraivareiden partaalla tän kanssa. JA kauhukseni olen lukenut netistä kokemuksia joissa iriitti kestää vuosia!! (niinkuin sullakin) Eiiiii!!! Miten kestätte? Saatteko ollenkaa harrastaa liikuntaa?? Oon oikeesti tulos hulluks tämän kanssa!! :(- tyttö20
Suurimman osan ajasta tänä muutamana vuotena mulla on ollut iriitti oikeestaan oireeton eli se ei periaatteessa vaikuta elämään mitenkään muuten, kun että pitää tipata kortisonia pari kertaa päivässä ja silmät kuivaa vähän enemmän ja jotain tällästä... Mutta kyllä liikuntaa voi harrastaa, kun tulehdussoluja ei ole hirveästi!
Älä turhaan vielä pelkää sellaisesta, mistä ei ole mitään varmuutta. Voi olla että sun iriitti lähtee muutamassa viikossa, eikä tule enää koskaan.
Kyllä mäkin olin ensin ihan epätoivonen. Jouduin moneks päiväks sairaalaan, enkä tiennyt oikein, mikä mun silmässä on. Olin tottunut liikkumaan joka päivä ja oli ehdottomasti kamalinta, mitä mä olin koskaan siihen mennessä kokenut, että jouduin olemaan jotain kolme neljä kuukautta ilman hikiliikuntaa! Mutta se laittoi myös asioita pikkuhiljaa tärkeysjärjestykseen mun päässäni.
Vaikka kyllähän sitä joskus tuntuu, ettei jaksa enää. Mutta eihän elämässä saa koskaan luovuttaa!! :) - Smile
tyttö20 kirjoitti:
Suurimman osan ajasta tänä muutamana vuotena mulla on ollut iriitti oikeestaan oireeton eli se ei periaatteessa vaikuta elämään mitenkään muuten, kun että pitää tipata kortisonia pari kertaa päivässä ja silmät kuivaa vähän enemmän ja jotain tällästä... Mutta kyllä liikuntaa voi harrastaa, kun tulehdussoluja ei ole hirveästi!
Älä turhaan vielä pelkää sellaisesta, mistä ei ole mitään varmuutta. Voi olla että sun iriitti lähtee muutamassa viikossa, eikä tule enää koskaan.
Kyllä mäkin olin ensin ihan epätoivonen. Jouduin moneks päiväks sairaalaan, enkä tiennyt oikein, mikä mun silmässä on. Olin tottunut liikkumaan joka päivä ja oli ehdottomasti kamalinta, mitä mä olin koskaan siihen mennessä kokenut, että jouduin olemaan jotain kolme neljä kuukautta ilman hikiliikuntaa! Mutta se laittoi myös asioita pikkuhiljaa tärkeysjärjestykseen mun päässäni.
Vaikka kyllähän sitä joskus tuntuu, ettei jaksa enää. Mutta eihän elämässä saa koskaan luovuttaa!! :)Kiitos viestistä. Lohdutti hieman mutta kovin kiusalliselle tämä tuntuu. Varsinkin nyt kun on tullut noita "lasiaisen samentumia" eli pieniä mustia pisteitä näkökenttään! Ovatko ne keneltäkään kadonnneet?! Vai ovatko ne tulleet jäädäkseen ja seuraavat hamaan tulevaisuuteen..
Kohta kuukausi ilman liikuntaa.. hmmm.. tähän voisi tottua!? - tyttö20
Smile kirjoitti:
Kiitos viestistä. Lohdutti hieman mutta kovin kiusalliselle tämä tuntuu. Varsinkin nyt kun on tullut noita "lasiaisen samentumia" eli pieniä mustia pisteitä näkökenttään! Ovatko ne keneltäkään kadonnneet?! Vai ovatko ne tulleet jäädäkseen ja seuraavat hamaan tulevaisuuteen..
Kohta kuukausi ilman liikuntaa.. hmmm.. tähän voisi tottua!?Mulla oli nyt syyskuussa samentuma lasiaisessa. Melkein aina kun katsoin jotain valkoista paperia tai tietokoneen näyttöä tai vaikka vaaleaa seinää, niin se hillui näkökentässä, mutta sitten jonain päivänä tajusin, ettei sitä ollut näkynyt pitkään aikaan. Että kai niitä voi tulla ja mennä.
Mä muistan kuinka se on aina ollut ärsyttävää olla silmän takia liikkumatta. Jos olis jalka paketissa, niin sen vois sulattaa paljon helpommin, ettei saa liikkua!
Kannattaa kuitenkin käydä vähän kävelemässä välillä, ettei ole ihan kokonaan liikkumatta, ei sekään ole pidemmän päälle hyvästä keholle. (Kun mulla oli eka kerran iriitti ei kiinnostanut yhtään käydä rauhallisesti kävelemässä, oisin halunnut juosta tai en mennä ollenkaan ulos...)
Onko sulla keksitty jotain syytä iriittiin? Mulla ei ole koskaan keksitty mitään varmaa, mutta mulla oli todennäköisesti tosi kova ylikunto, kun se eka kerran iski. Ajattelinpahan vaan, kun säkin olet liikunnallinen, että eihän sulla vain ole päässyt käymään niin ikävästi... - Smile22v.
tyttö20 kirjoitti:
Mulla oli nyt syyskuussa samentuma lasiaisessa. Melkein aina kun katsoin jotain valkoista paperia tai tietokoneen näyttöä tai vaikka vaaleaa seinää, niin se hillui näkökentässä, mutta sitten jonain päivänä tajusin, ettei sitä ollut näkynyt pitkään aikaan. Että kai niitä voi tulla ja mennä.
Mä muistan kuinka se on aina ollut ärsyttävää olla silmän takia liikkumatta. Jos olis jalka paketissa, niin sen vois sulattaa paljon helpommin, ettei saa liikkua!
Kannattaa kuitenkin käydä vähän kävelemässä välillä, ettei ole ihan kokonaan liikkumatta, ei sekään ole pidemmän päälle hyvästä keholle. (Kun mulla oli eka kerran iriitti ei kiinnostanut yhtään käydä rauhallisesti kävelemässä, oisin halunnut juosta tai en mennä ollenkaan ulos...)
Onko sulla keksitty jotain syytä iriittiin? Mulla ei ole koskaan keksitty mitään varmaa, mutta mulla oli todennäköisesti tosi kova ylikunto, kun se eka kerran iski. Ajattelinpahan vaan, kun säkin olet liikunnallinen, että eihän sulla vain ole päässyt käymään niin ikävästi...Moi!
Kiva kun kirjotit omia kokemuksiasi. Oon lukenut vanhempia viestiketjuja, mut kiva kun on yksi näinkin tuore minkä kautta vaihtaa ajatuksia. Samentumat mulla pyörinyt nyt viikon verran ja odottelen että jonain aamuna ne ois pois kun silmät avaan. Loit vähän toivoa.. :)
Ja mitä iriitin syihin tulee, saatat olla hyvinkin oikeassa. Harrastan kilpa-aerobicia ja just oli tarkoitus alkaa treenaa kisoihin, mutta.. :( Olihan siinä ihan kunnolla treenattu ennen kun iriitti iski. Lääkäri epäili stressiä, vähäistä unta.. ja sitten pahimpana ne reumajutut.. Menenkin ensi viikolla kokeisiin, jotta voisi sulkea ne ainakin pois! Onko sulta testattu se reuma vasta-aine verikokein?
Mutta kiva kiitos! Toivottavasti sulla pysyisi iriitit hallinnassa. Ja muistetaan- kaikkea kohtuudella, myös liikuntaa. ;) Tässä todella on saanut kamppailla itsensä kanssa kun joutuu vetämään lonkkaa vaikka tuntee olevansa ihan kunnossa! Murr...
Mutta en ala (enää) leikkimään tämän kanssa. Ekat viikot en uskonut liikuntakieltoa vaan fillaroin pikkumatkoja ("eihän se ole mitään liikuntaa"- mielellä..) Olisi pitänyt vaan heti ottaa saikkua ja potea. Tiedä sitten tarkasti syytä, iriittini paheni (ja tuli niitä *&%*#%*:n samentumia) ja sain lisäksi suun kautta kortisonit. Nyt on siis ainakin lääkkeet ja levätä yritän, joten jospa tämä tästä...
Palaillaan kaikki iriittipotilaat!
PS. Ainiin, ja kandeehan niitä laseja kokeilla.. Itselläni on lasit (-1,75) - tyttö20
Smile22v. kirjoitti:
Moi!

PS. Ainiin, ja kandeehan niitä laseja kokeilla.. Itselläni on lasit (-1,75)Joo, multa testattiin reuma viime talvena, kun kädet tuli oudosti kipeeks. Aluks tuli ranne kipeeks, kun neuloin paljon, mutta se ei meinannut millään parantua ja sitten yhtäkkiä se sattu kirjottaessakin ja kipu siirty kämmeneen... Juttu kuitenkin loppu onnellisesti ja reumakokeen tulos oli negatiivinen.
On multa kyllä varmaan testattu se reuma ihan alussakin, koska sairaalassa otettiin hirveesti verikokeita. Ja sitten multa kuvattiin keuhkot ja sisätautilääkärilläkin kävin, mutta vaan juttelemassa, kun ei se keksinyt mitään tutkittavaa...
Kuulostaa muuten vähän samalta kun mulla toi sun alku, kun pyöräilit. Paitsi että mä liikuin vielä rajummin, koska ensimmäinen lääkäri ei ollenkaan sanonut, että ei sais liikkua! Kannattaa tosiaan ottaa ihan vakavasti! Silmillä ei kannata leikkiä!
Toivottavasti sun iriitti paranee hyvin!! Muistan ite millasta oli syödä kortisonia suun kautta. Vatsa oli ihan kovalla ja hiukset kuivi. Ja ei väsyttänytkään normaalisti...
Mä söin alussa 40 mg kortisonia päivässä ainakin viikon ja sitten sitä vähennettiin pikkuhiljaa.
- tyttö20
Olen muuten melkein päättänyt, että hommaan ne lasit. Ajattelin huomenna käydä parissa optikkoliikkeessä kyselemässä, että mitä mieltä siellä oltaisiin...
- Smile22v.
Hei! Kiva kun taas kirjoitit! jos vielä luet tämän niin nyt on apuaapua-kysymys!! Kerroit kaihisi pahentuneen kortisonin käytön vuoksi..? Mä alotin kortisonin 60mg:lla, lisäksi tipat ja voide. Tänään oli silmä TOSI sumea! Siis sellanen kalvo silmän päällä. Millaset kaihin oireet on? Kiitos jos vielä tämä mulle kerrottais.. :)
- tyttö20
Oireena kaihessa on varmaankin vain se sumea näkö, mutta kaihi tulee yleensä pikkuhiljaa eli sun silmälääkäri todennäkösesti huomaa ensin (jos joskus edes kaihea tulee!) vähäistä kaihen kehitystä. Mulla kesti melkein vuoden ensimmäisestä huomiosta ennen kun se oli niin paha, että häiritsi todella näköä. Ja mullakin se kasvoi nopeasti. Lääkäri sanoi marraskuussa, että saattaa kestää vielä jopa kymmenen tai kymmeniä vuosia ennen, kun kaihi joudutaan leikkaamaan, mutta helmikuussa se olikin kasvanut tarkan näön alueelle ja leikattiin huhtikuussa. Olisin päässyt leikkaukseen yliopistollisessakin parissa viikossa, mutta en halunnut mennä ennen kun kirjotukset oli ohi, mikä olikin hyvä, koska leikkausta seurasi paha iriitti. Ja kävinkin itseasiassa yksityisellä leikkauksessa, mikä oli kallista, mutta kannattavaa.
Toivottavasti sulle ei koskaan (tai vielä kymmeniin vuosiin :)) kasva kaihea.
Ootko muuten käynyt yksityisellä lääkärillä vai sairaalassa?? Sairaalassa mulla ainakin oli se huono puoli, että aina oli eri lääkäri, joka katsoi. Yksityisellä voi mennä aina samalle asiantuntevalle. Vaihtelee tietty paikkakunnittain, jossain sairaalassakin saattaa toimia tosi hyvin.
Vielä siitä sumeudesta, että joskus se voidekin saattaa sumentaa silmää. - Smile22v

Vielä siitä sumeudesta, että joskus se voidekin saattaa sumentaa silmää.Heippa!
Sitkeä iriitti vaan jatkuu ja jatkuu... (7 vko menossa..) Eilen olin taas miljoonannen kerran kontrollissa ja ettepä ikinä usko mitä löytyi!! Silmänpohjassa (?) oli "pumpulimainen samentuma/tulehdus(?)" ja sitä katsomaan kutsuttiin myös toinen silmälääkäri. Diagnoosi: toksoblastooma eli parasiitin aiheuttama tulehduspesäke!! Jepjep.. nyt ollaan sitten aikamoisella "matokuurilla" (2*antibiootti, Dalacin & Ditrim Duplo kortisonit)
Mutta selvisipä ainakin syy vaivaan. Yritin googlata kohtalotovereita mutta eipä löytynyt.
Huh huh!
Ps. Liikuntakielto jatkuu edelleen vaikka yritin kuinka ruinata "jumppalupaa". No, pääasia että paranis!
PPS. Olen käynyt yksityisellä (Mehiläinen, Siläsairaala) ja sieltä ovat lähettäneet Silmäklinikalle, jossa myös em. juttu eilen todettiin. Silmänpohjasta otettiin siellä kuva ja näin itsekin tulehduspesäkkeen.. (yäks!)
Olen siis ravannut lääkäriltä toiselle ja ajattelinkin vielä ensi viikolla käydä kysymässä myös Silmäsairaalan lääkärin mielipidettä. Tuntuu meinaan tosi harvinaiselle vaivalle ja haluan vain saada tuplavarmuuden että en turhaan antibiootteja napsi.
PPS. Ja kaihesta ei ollut onneksi merkkejä. Hyvä että sun, nim. tyttö20:n, kaihi saatiin onnistuneesti leikattua. Mulla sumeus on varmaankin lääkkeistä tai tulehduksesta johtuvaa. Näen myös edelleen sen mustan läiskän. No, elämä on! - tyttö20
Smile22v kirjoitti:
Heippa!
Sitkeä iriitti vaan jatkuu ja jatkuu... (7 vko menossa..) Eilen olin taas miljoonannen kerran kontrollissa ja ettepä ikinä usko mitä löytyi!! Silmänpohjassa (?) oli "pumpulimainen samentuma/tulehdus(?)" ja sitä katsomaan kutsuttiin myös toinen silmälääkäri. Diagnoosi: toksoblastooma eli parasiitin aiheuttama tulehduspesäke!! Jepjep.. nyt ollaan sitten aikamoisella "matokuurilla" (2*antibiootti, Dalacin & Ditrim Duplo kortisonit)
Mutta selvisipä ainakin syy vaivaan. Yritin googlata kohtalotovereita mutta eipä löytynyt.
Huh huh!
Ps. Liikuntakielto jatkuu edelleen vaikka yritin kuinka ruinata "jumppalupaa". No, pääasia että paranis!
PPS. Olen käynyt yksityisellä (Mehiläinen, Siläsairaala) ja sieltä ovat lähettäneet Silmäklinikalle, jossa myös em. juttu eilen todettiin. Silmänpohjasta otettiin siellä kuva ja näin itsekin tulehduspesäkkeen.. (yäks!)
Olen siis ravannut lääkäriltä toiselle ja ajattelinkin vielä ensi viikolla käydä kysymässä myös Silmäsairaalan lääkärin mielipidettä. Tuntuu meinaan tosi harvinaiselle vaivalle ja haluan vain saada tuplavarmuuden että en turhaan antibiootteja napsi.
PPS. Ja kaihesta ei ollut onneksi merkkejä. Hyvä että sun, nim. tyttö20:n, kaihi saatiin onnistuneesti leikattua. Mulla sumeus on varmaankin lääkkeistä tai tulehduksesta johtuvaa. Näen myös edelleen sen mustan läiskän. No, elämä on!Toivottavasti käyt täällä vielä lukemassa! En ole käynyt täällä palstalla vähään aikaan, mutta sitten muistin sun iriitin ja piti tulla tarkistamaan, ootko kirjottanut.
Silmänpohjassa jotain... se on varmasti paha juttu. Mulla oli sillon ihan alussa lasiaisessa paljon kuulemma lumipallon näkösiä kökköjä ja se silmän sisäosa paranikin paljon hitaammin kun "normaali" iriitti etuosassa.
Kannattaa nyt jaksaa olla urheilematta!
Vai joko olet saanut luvan liikkua? Mulla on yleensä ollut niin, että vasta kun silmässä on ihan muutama tulehdussolu, niin oon saanut alkaa liikkua ihan täysillä ja se on kyllä itestäkin tuntunut hyvältä säännöltä.
Toivottavasti sun silmä on jo paljon parempi!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942