Vanhan avotakan paikka vaati hieman askartelua, että se saatiin sovitetuksi uutta hankintaa varten: Vuolukivisen takkaleivinuunin toimitusaika piti. Kivet, joita oli yllättävän paljon, kannettiin sisään pari päivää ennen pystytystä. Palapeli on sen verran iso, että kannattaa noudattaa mukana tulevaa ryhmittely ohjetta. Uunin pystyttäjä tuli niin kuin oli sovittu, teki työn ripeästi ja ammattitaitoisesti. Sitä rivakammin homma etenee, mitä paremmin itse toimit hanslankarina.
Nyt kun sisäänajot on tehty takkauuni on ollut ahkerassa käytössä. Toimii niin kuin oli toivottukin. Sen tarpeeksi korkea pintalämpötila tekee siitä kodikkaan tuntuisen. Mutta joka iltainen, leivinuunissa valmistettujen ruokien syöminen (kynttilän loisteessa), saa ilmiselvästi mahan kasvamaan ja runsastunut viinin juonti arvattavasti on lisännyt myös maksakirroosion vaara. Jos siis vähänkään olette huolissanne terveydestänne jättäkää se leivinuuni pois omastanne.
Terveysriski: Nunnauuni
vuolija
1
1464
Vastaukset
- kiva kuulla
,että näin. Maltan tuskin odottaa takan valmistumista!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750