Autopaikka kaukana

voihan nenä

Asumme tiheällä kerrostaloalueella, jossa ei ole parkkipaikkoja. Alueella on autohalli, jossa on autopaikkamme. Ainut huono puoli tässä on, että se on 400 metrin päässä, eikä sieltä jaksa kyllä isompien ruokakassien kanssa kävellä. Olemmekin mieheni kanssa ajaneet ns pihakatua pitkin oven eteen ja sitten kassit keittiöön ja sitten erikseen viety auto takaisin parkkihalliin. Työläs operaatio tämäkin.

Nyt meille on tullut taloyhtiöltä paimenkirje, jossa ilmoitetaan että piha-alueella autolla ajaminen on kielletty ja että autopaikkasopimus voidaan purkaa mikäli sääntöjä ei noudateta. Kyltissä kuitenkin lukee "huoltoajo sallittu". Minusta painavien ostosten tuominen autolla on ns "huoltoajoa". Tai sitten...pitäisikö 4-henkiselle perheelle riittää se yksi ruokakassi, jonka jaksaa kantaa juuri ja juuri sen 400 metriä. Eikä niitä ruokaostoksia edes ole kovin kivaa kantaa tällaisessa syysräntätuulessa muutamaa metriä enempää autosta.

Mitä olette mieltä?:?:?

42

7358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pentti hirvonen

      lainaus:"se yksi ruokakassi, jonka jaksaa kantaa juuri ja juuri sen 400 metriä"

      Juu, en nyt tiedä että millanen kermaperse/kukkakeppi siellä kirjottelee, mutta ehdotan välittömästi "pienimuotoista" kunnon kohotusta. Ei mulla muuta, tsemppiä sen ruokakassin kantamisen kanssa.

      P.S. saderotsia niskaan jos räntätöppösiä pukkaa.

      • miehinen mies

        Näin puhuu mies, jonka ei itse tarvitse kuskata ruokaa perheelleen. Eukko hoitaa ruokaostokset ja isäntä itse ajelee perheen autolla ovelta ovelle ilman kantamuksia.

        Käypä ostamassa nelihenkisen perheen viikon ruoat, pesuaineet, vaipat sun muut ja kanna ne kasseissa tuo matka. Ei todellakaan ole yksi kassi.

      • utelija
        miehinen mies kirjoitti:

        Näin puhuu mies, jonka ei itse tarvitse kuskata ruokaa perheelleen. Eukko hoitaa ruokaostokset ja isäntä itse ajelee perheen autolla ovelta ovelle ilman kantamuksia.

        Käypä ostamassa nelihenkisen perheen viikon ruoat, pesuaineet, vaipat sun muut ja kanna ne kasseissa tuo matka. Ei todellakaan ole yksi kassi.

        Jos kerran on auto,niin miksi ne ruoat ym. pitää ostaa kerralla viikoksi?

      • voihan nenä
        utelija kirjoitti:

        Jos kerran on auto,niin miksi ne ruoat ym. pitää ostaa kerralla viikoksi?

        Ai että tänään haettaisiin leipäpussi, huomenna siivumakkarapaketti, ylihuomenna voirasia. Niinkö?

      • ymmärsit väärin

        "pitäisikö 4-henkiselle perheelle riittää se yksi ruokakassi, jonka jaksaa kantaa juuri ja juuri sen 400 metriä."

        Kyllähän merkitys muuttuu jos aloitat lukemaan lausetta puolestavälistä. Tai sitten haluat vain provosoida. Pointti oli se, että se yksi ruokakassi ei oikein riitä nelihenkiselle perheelle. Meillä kun niitä kasseja tulee 3-4, kun käydäään ostoksilla. Molemmillako sitten pitäisi olla molemmissa käsissä painavat pussit, ja siinä sohjossa sitten talsia kotia kohti? 400 metriä on aika pitkä matka jos on paljon pusseja. Ei tarvi olla edes kermaperse. Lisäksi jos joskus löytyy joku kiva huonekalu, esim jalkalamppu, niin taisteluksi menee kuka sen kantaa 400 metrin matkan, kun pitäisi vielä ne ruuatkin kantaa.

        P.S. Kannattaa lukea teksi aina alusta asti, eikä puolesta välistä. Tuollainen voi olla merkki jopa vakavasta lukihäiriöstä.

    • avuton?

      Etkö pääse minnekään ilman autoa? No ei ihme,että
      Suomessa on porukka kohta yhtä lihavaa kuin Jenkkilässä...

    • jake

      ilmeisesti pysäköitte auton sinne pihalle siksi aikaa kun viette kassit (ei muuten ole huoltoajoa) Niillä alueilla, missä vain huoltoajo on sallittu, on myös pysäköinti kielletty. Huoltoajon loputtua ajoneuvo tulisi mahdollisimman pian siirtää sallittuun pysäköintiin. Huoltoajo on tarkoin määritelty laissa.
      Tietysti on tylsää, kun asuntoalueet suunnitellaan niin että autoilla ei pääse lähellekään asuntoa ja tavaroita joutuu raahaamaan pitkät matkat. Suunnittelijat saisivat miettiä tarkemmin miten autot sijoitetaan.

    • Aurinkolahden asukas

      Itsellä on matkaa 2 km parkkitaloon. Pihaan ei voi ajaa, sillä heti on juoru-ukko tai -akka rätkättämässä ja säksättämäss asioista taloyhtiöille ja soittelemassa poliisille. Kadulla ei ole parkkipaikkoja, sillä alue on suunniteltu ainoastaan linja-autoa varten (muu liikenne pysähtyy sillä aikaa kun dösä on pysäkillä).

      En ymmärtänyt tätä tosiseikkaa ostaessani kuplahintaista läävää aurinkolahdesta. Minulle mainostettiin vain, että taloyhtiöllä on parkkihalli.

      Voi miksen tajunnut ostaa asuntoa esim. Kalliosta, alueelta, jossa vielä pysäköinti katujen varsille on sallittua? Monissa Kallion taloissa on lisäksi lämpöisiä parkkipaikkoja varattuna, niinkun esimerkiksi ystävälläni Remontti-Ranella, jonka asumisen laadusta olen sivumennen sanoen todella kateellinen.

      • Solvikinkadulta

        Aurinkolahden kaikissa taloyhtiöissä on parkkipaikat tai hallit talon vieressä tai alla.
        Kallion Miehen mielikuvitus taas laukkaa.

        Kyseinen Bussiongelma on Merirastilantiellä, juuri siellä missä Rane on asunut ja alue ei todellakaan ole Aurinkolahtea.

        Kalliossa ei parkkipaikkoja ole, niitä käytännössä mahdoton saada, ja kadulle jos onnistuu saamaan autonsa se on varastettu hetkessä, tai moukaroitu lommoille.

        Kallion Miehellä on vilkas mielikuvitus, kuten hänen aiemmista teksteistäänkin on huomannut!

      • parkkipaikoista
        Solvikinkadulta kirjoitti:

        Asukkaat valittavat, että joutuvat roudaamaan safkojaan lumessa ja loskassa, kun parkkihalliin on niin pitkä matka.

        Omien kokemusteni mukaan matka parkkihallilta asunnolle on vaarallinen, sillä toimettomia nuorisojengejä liikkuu alueella odottaen sopivaa ryöstettävää.

        Kalliossa voi pysäköidä asukaspysäköintiluvalla vaikkapa oman talon rapun eteen.

      • Salapoliisi 2

        Paljastuit, nimitäin ei Remonti Ranella ole ystäviä, eli olet itse Rane, surkea pikkumies surkeassa asunnossasi.

        Olet Rane sairas, mitä kiihotusta saa niistä työmiesten kyttäyksestä?

        Hesarissa ei ole ollut mitään juttua Aurinklahden parkkiongelmista, koska niitä ei ole, alueella on lähellä parkkipaikat ja vierailijoille 4. tunnin paikat.

      • Hah haha
        Salapoliisi 2 kirjoitti:

        Paljastuit, nimitäin ei Remonti Ranella ole ystäviä, eli olet itse Rane, surkea pikkumies surkeassa asunnossasi.

        Olet Rane sairas, mitä kiihotusta saa niistä työmiesten kyttäyksestä?

        Hesarissa ei ole ollut mitään juttua Aurinklahden parkkiongelmista, koska niitä ei ole, alueella on lähellä parkkipaikat ja vierailijoille 4. tunnin paikat.

        Ne muutamat vieraspaikat ovat aina täynnä. Alue on rakennettu autonvihaajien toimesta ja kaikessa näkyy katkeruus ja kauna autonomistajia kohtaan. On kelluvat kuulat, wunderbaumi roikkuu uunin kytkimessä, karvanopat heiluvat tuulilasissa, mutta tärkeät asiat on tehty miten sattuu idunpurijoiden ideologian mukaisesti. Kaikki kulkekoot bussilla ja metrolla, sanoo kommunisti viherpiipero.

        Onneksi on olemassa oikeasti urbaani kaupunginosa, Kallio, johon autoilu kiinteänä osana kuuluu!

      • Abdullah
        Hah haha kirjoitti:

        Huva Rane sina puhu oikea asia huva minu kaveri Rane me tule taas sinu yksiot kallio ja pita kiva me ja serkut ja me tule jalkakoska ei auto mutta sina rane huva!

      • vilkas mielikuvitus
        Solvikinkadulta kirjoitti:

        Aurinkolahden kaikissa taloyhtiöissä on parkkipaikat tai hallit talon vieressä tai alla.
        Kallion Miehen mielikuvitus taas laukkaa.

        Kyseinen Bussiongelma on Merirastilantiellä, juuri siellä missä Rane on asunut ja alue ei todellakaan ole Aurinkolahtea.

        Kalliossa ei parkkipaikkoja ole, niitä käytännössä mahdoton saada, ja kadulle jos onnistuu saamaan autonsa se on varastettu hetkessä, tai moukaroitu lommoille.

        Kallion Miehellä on vilkas mielikuvitus, kuten hänen aiemmista teksteistäänkin on huomannut!

        Kalliosta löytyy lähes aina kotirapun edestä autopaikka, eikä siellä todellakaan moukaroida autoja lommoille.

      • jokunenvain
        vilkas mielikuvitus kirjoitti:

        Kalliosta löytyy lähes aina kotirapun edestä autopaikka, eikä siellä todellakaan moukaroida autoja lommoille.

        Itse asiassa niihin autoihin murtaudutaan useimmiten lähiöalueiden pimeillä parkkipaikoilla
        yöaikaan.Jossakin Kalliossa on aina sen verran ihmisiä liikenteessä,että siellä olisi kiinnijäämisen riski liian suuri.

      • Juuri näin
        jokunenvain kirjoitti:

        Itse asiassa niihin autoihin murtaudutaan useimmiten lähiöalueiden pimeillä parkkipaikoilla
        yöaikaan.Jossakin Kalliossa on aina sen verran ihmisiä liikenteessä,että siellä olisi kiinnijäämisen riski liian suuri.

        Joku Mogadishun parkkitalo on huomattavasti houkuttelevampi kuin Kallio varkaiden kannalta.

      • Kalio
        Juuri näin kirjoitti:

        Joku Mogadishun parkkitalo on huomattavasti houkuttelevampi kuin Kallio varkaiden kannalta.

        Vaan tyhmiäpä ovat varkaat. Ei mogadishulaisilla ole mitään rahan arvoista vietävää autossaan = ei syytä murtautua. Ehkä sen 80-luvun Mazdan sitten vievät lauluautokseen ja hylkäävät aamuyöstä jonnekin syrjäiseen paikkaan.

      • varastaa
        Kalio kirjoitti:

        Vaan tyhmiäpä ovat varkaat. Ei mogadishulaisilla ole mitään rahan arvoista vietävää autossaan = ei syytä murtautua. Ehkä sen 80-luvun Mazdan sitten vievät lauluautokseen ja hylkäävät aamuyöstä jonnekin syrjäiseen paikkaan.

        Siksi Mogadishu on varkaiden suosiossa.

      • asioita seuraileva
        Solvikinkadulta kirjoitti:

        Aurinkolahden kaikissa taloyhtiöissä on parkkipaikat tai hallit talon vieressä tai alla.
        Kallion Miehen mielikuvitus taas laukkaa.

        Kyseinen Bussiongelma on Merirastilantiellä, juuri siellä missä Rane on asunut ja alue ei todellakaan ole Aurinkolahtea.

        Kalliossa ei parkkipaikkoja ole, niitä käytännössä mahdoton saada, ja kadulle jos onnistuu saamaan autonsa se on varastettu hetkessä, tai moukaroitu lommoille.

        Kallion Miehellä on vilkas mielikuvitus, kuten hänen aiemmista teksteistäänkin on huomannut!

        Rane, eihän sinulla ole autoa ja tuskin edes ajokorttia. Miksi muuten kaiken pitäisi olla niin lähellä? Sanoit, että kävelet kymmenessä minuutissa Rautatieasemalle.

        Jotenkin jotkut ovat juuttuneet entisiin aikoihin, jolloin parhaat palvelut löytyivät vain keskustasta. Nykyään monipuolisemmat palvelut löytyvät keskustan ulkopuolelta.

        Olen kuullut ihmisten valittavan usein, että jos haluaa löytää keskustasta parkkipaikan autolleen, menee aikaa etsimiseen ainakin kymmenen minuuttia, tai sitten on auto pysäköitävä johonkin ns. laittomaan paikkaan. Kyllä uusilla asuinalueilla on enemmän tilaa autojen parkkeeraamiseenkin.

        Esimerkiksi Kalliossa parkkipaikat on tehty talojen sisäpihoille, enkä kyllä haluaisi asua asunnossa, jossa autot tupruttelevat savua suoraan asuntooni.

      • Kallion mies
        asioita seuraileva kirjoitti:

        Kalliossa asuvat eivät välttämättä tarvitse autoa lainkaan, sillä kaikki palvelut löytyvät helposti kävelymatkan päästä. Itse käytän autoa lähinnä työmatka-ajoon ja mökkireissuihin. Paikka löytyy heti oman talon pihasta, sillä se on varattu vain ja ainoastaan minun autolleni.

        Eräs tuttavani asuu Aurinkolahdessa ja valittaa, ettei Mogadishussa ole vieläkään kuin peruspalvelut. Parempien palveluiden perässä on sitten lähdettävä Kallioon. Kysyin tuttavaltani, miksei hän muuta Kallioon palveluiden ääreen. Hän vastasi, ettei ole varaa niin kalliisiin asuntoihin.

        Tottahan se on. Kalliossa hyvä asunto maksaa paljon enemmän kuin Mogadishussa.

      • Idän Mies
        Kallion mies kirjoitti:

        Sinä erikoinen kallion Mies, kyttäilet, siellä ikkunastasi remonttimiehiä, näin olen kirjoituksistasi lukenut!

        Viihdyt siellä luolassasi.

        Idässä ovat kaikki palvelut ja kalliolaiset tulevat niitä hakemaan itään, täällä on pohjoismaiden suurin kauppakeskus Itäkeskus, Aurinkolahden lähellä on muuten kauppakeskus kolumbus, johon valmisttu ensi vuonna mm. Citymarket, nyt siellä on K-market, S-Market, .alko ja kaksi ravintolaa ja paljhon erilaisia pikku liikkeitä, Vuosaaressa parkkipaikat ovat vieressä, kalliossa niitä ei ole!

        Ainoa asia missä Vuosaari häviää kalliolle on ravintoloiden ja seksipaikkojen lukumäärä, seksipaikkoja vuosaaressa ei ole yhtään ja ravintoloita paljon vähemmän, kuin kalliossa, myöskin juoppoja ja rikollisia on vuosaaressa paljon vähemmän, kuin kalliossa!

        Erikoiset ihmiset asuvat kalliossa, sinun täytyy olla omituinen?

      • Idän Mies
        Idän Mies kirjoitti:

        Aika valheellisia ovat Kallion miehen väitteet!

        Aurinkolahdessa maksaa uusi kaksio saunalla ja merinäköalalla 250. tuhatta ja hinta on alkaen!

        Kalliosta sillä rahalla saa 90. neliötä remontoidun torakkahuoneiston, kaksioita myydään kalliossa samman hintaa, kuin meri-rastilassa hitas-kaksioita eli noin 120. tuhatta(50 neliötä)

        Aurinkolahden hinnat ovat omaa luokkaansa ja siksi laadukkaita ovat, että lujaa menevät kaupaksi

      • Älä nyt viitti

        Samaa elementtikakkaa ne aurinkolahden neukkukuutiot ovat kuin mitä 1960-luvun lopulta lähtien on maahamme rakennettu. Talot rakennetaan aina siten, että minimivaatimukset juuri ja juuri toteutuvat, mutta kun ikää tulee muutamakin vuosi, alkaa maisema muistuttaa yhä enemmän DDR:n pahamaineisia lähiöitä.

    • pyörällinen laukku

      Ei voi muuta kuin todeta, että huonoa kaavoitus-suunnittelua moinen. Hyvänä puolena tuossa on, että autosi on hallissa suojassa eikä tarvitse lumia harjailla kerrostalon pihaparkissa. Talokohtaisia parkkihalleja ei kannattane rakennella joka talon kulmalle, vaan vaihtoehtona olisi perinteinen pihaparkki.
      Ostoskassien kuskaaminen autolla oven eteen pihaväyliä pitkin ei kyllä ole huoltoajoa. Jos sitä kaikki tekisivät, niin melkoinen trafiikki olisi.

      Hommaa tilava, isopyöräinen ostoslaukku tms., jolla ostokset kulkevat kätevästi.

      • voihan nenä

        En kyllä hommaa mitään pyörälaukkua. Tuntuu vain että suunnittelijat ovat sellaisia ihmisiä, jotka hakevat kaupasta ehkä maitopurkin ja lepiäpussin, muttei muuta. Kyllähän niiden kanssa kävelee vaikka pari kilometriä. Suunnittelijan jääkaappi on luultavasti tyhjä, koska hänellä on varaa syödä joka päivä jossain hienossa ravintolassa gourmet-ruokaa. Ei silloin tarvitse kotona käydä muuta kuin nukkumassa, jos elää tosiurbaania elämää, että olohuone on kaivopuistossa. Suunnittelijat vihaavat myös autoja kun bussit ja metrot on olemassa. He eivät vain tajua, että suurella osalla on myös perhe, eikä äiti ja isä voi olla koko ajan poissa kotoa ja tuoda silloin tällöin maitopurkin kaupasta lapsille. Kyllähän sitä kerran viikossa voi viedä perheen syömään, silloin toki palaa äkkiä yli 100 euroa, 100 eurolla saa muuten jo 2 viikon ruokaostokset. Että kannattaisi suunnittelijoiden ottaa huomioon, että kaikilla ei ole varaa käydä joka päivä ulkona syömässä ja elää ulkona. Kyllä se koti on perheellä keskipisteenä, se paikka josta aina lähdetään ja johon aina tullaan. Urbaanilla suunnittelijan trendipellellä, "koti" tarkoittaa paikkaa jossa käydään nukkumassa, ja joka on sellainen pikainen käväisypaikka esim vaatteiden vaihtotilanteissa, jääkaapista voi ehkä hyvällä tuurilla löytyä valo, ja pari mädäntynyttä tomaattia. Urbaani ihminen kun elää kotinsa ulkopuolella.

      • ihanteellista
        voihan nenä kirjoitti:

        Lapsien kannalta autovapaat pihakadut ovat ihanteellisia,koska siellä voi leikkiä ja kulkea melko vapaasti.Muistan nähneeni taannoin jonkun uutisjutun espoolaiselta kerrostaloalueen parkkipaikalta,jossa oli päivittäin vaaratilanteita.
        Toinen juttu on tietenkin se,että tämä Suomeen USA:sta kopioitu automarketkulttuuri on tehnyt ihmisten kauppamatkoista yhä pidempia,joita varten sitten tarvitaan sitä autoa. Eikö teillä ole mitään lähikauppaa kävelymatkan päässä?

      • poikamies
        voihan nenä kirjoitti:

        En kyllä hommaa mitään pyörälaukkua. Tuntuu vain että suunnittelijat ovat sellaisia ihmisiä, jotka hakevat kaupasta ehkä maitopurkin ja lepiäpussin, muttei muuta. Kyllähän niiden kanssa kävelee vaikka pari kilometriä. Suunnittelijan jääkaappi on luultavasti tyhjä, koska hänellä on varaa syödä joka päivä jossain hienossa ravintolassa gourmet-ruokaa. Ei silloin tarvitse kotona käydä muuta kuin nukkumassa, jos elää tosiurbaania elämää, että olohuone on kaivopuistossa. Suunnittelijat vihaavat myös autoja kun bussit ja metrot on olemassa. He eivät vain tajua, että suurella osalla on myös perhe, eikä äiti ja isä voi olla koko ajan poissa kotoa ja tuoda silloin tällöin maitopurkin kaupasta lapsille. Kyllähän sitä kerran viikossa voi viedä perheen syömään, silloin toki palaa äkkiä yli 100 euroa, 100 eurolla saa muuten jo 2 viikon ruokaostokset. Että kannattaisi suunnittelijoiden ottaa huomioon, että kaikilla ei ole varaa käydä joka päivä ulkona syömässä ja elää ulkona. Kyllä se koti on perheellä keskipisteenä, se paikka josta aina lähdetään ja johon aina tullaan. Urbaanilla suunnittelijan trendipellellä, "koti" tarkoittaa paikkaa jossa käydään nukkumassa, ja joka on sellainen pikainen käväisypaikka esim vaatteiden vaihtotilanteissa, jääkaapista voi ehkä hyvällä tuurilla löytyä valo, ja pari mädäntynyttä tomaattia. Urbaani ihminen kun elää kotinsa ulkopuolella.

        Arkkitehdit ovat uraohjuksia, ei niillä ole aikaa perustella perheitä. Ensiksi opiskellaan sen kymmenen vuotta, sen jälkeen aletaan luoda uraa. Siinä taitaa tavallisen lapsiperheen arki jäädä vähän vieraaksi käsitteeksi. Eipä sitten tule ajateltua, että jollekulle ei riitä se yksi kauppakassillinen tarvikkeita koko viikoksi.

        Minun mielestäni voisitte ihan hyvin jatkossakin ajaa autonne oven eteen siksi aikaa kun puratte kauppatavaranne autosta asuntoonne. Jos joku naapurinne niitä lappuja autonne tuulilasiin sillä aikaa käy juoksuttamassa, niin niille ei paljoa arvoa kannata antaa. Älkää suotta käsin tarttuko niihin lappuihin, kyllä ne siitä lähtevät lasinpyyhkimilläkin. Tällaisille naapureille varmaan tekisi mieli haistattaa pitkät paskat, mutta se ei välttämättä ole kovin järkevää pitemmän päälle.
        Jos taas isännöitsijä on naapureidenne painostuksesta alkanut lähetellä viestejä, niin ottakaa yhteyttä ja keskustelkaa hänen kanssaan järkevästi kaikessa rauhassa. Kyllä hän ymmärtää huoltoajonne tarpeen jos on aikuinen ihminen.

        Näillä suoli24:n asuntopalstoilla pyörii kyllä ihme rieskaperseitä nykyään. Tähänkin ihan asialliseen keskustelun avaukseen tulee jos jonkinlaista suunsoittoa vastaukseksi. No nämäkin ihmiset kasvavat vielä, heidän korvantakusensa kuivuvat ja sinapin keltainen paska tummenee sitten aikaan. Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa heilläkin on perhettä elätettävänä ja perhe-elämän pienet vaikeudet joista ei tänään ole vielä mitään käsitystä...

      • Aurinkolahden asukas
        poikamies kirjoitti:

        Tekisi niin itsekin mieli olla anarkistinen ja uhmata sääntöjä, mutta alueen tanttakerhoa vastaan taisteleminen on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Autonvihaajat ovat alueen suunnitelleet ja sellaisena se myös pysyy. Harmi vain, että mekin muutamme pois parempien olojen ääreen. Alueelle jäävät vain viherpipertäjät, rosvot ja muut autottomat, jotka eivät tajua, että henkilöautoilijat ne muidenkin lystin maksavat.

      • kallion asukas
        Aurinkolahden asukas kirjoitti:

        Tekisi niin itsekin mieli olla anarkistinen ja uhmata sääntöjä, mutta alueen tanttakerhoa vastaan taisteleminen on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Autonvihaajat ovat alueen suunnitelleet ja sellaisena se myös pysyy. Harmi vain, että mekin muutamme pois parempien olojen ääreen. Alueelle jäävät vain viherpipertäjät, rosvot ja muut autottomat, jotka eivät tajua, että henkilöautoilijat ne muidenkin lystin maksavat.

        harmittaa kun kalliossa ei saa autoaan mihinkään, joudun pyörimään välillä tunnin tai pari kierrosta ja sitten saa auton sakkopaikalle, olen joutunut viemään, jopa lähikoulujen pihoille autoni.

        Älytön paikka, no onneksi muutamme kohta Aurinkolahteen, siellä ovat uudet talot ja aivan talon vieressä parkkipaikat ja hallit.
        Aika paksua puhetta, tuo valheellinnen aurinkolahden asukas kertoo, taitaa olla taas se kuuluisa kallion Mies asialla.

        Kävin tutustumassa alueeseen ja tulevan kotitaloni vieressä on parkkialue, samoin näytti olevan muissakin yhtiöissä!

        kalliossa ja kantakaupungissa yleensä on melko mahdoton saada parkkipaikkaa!

      • Kallioon
        kallion asukas kirjoitti:

        Nyt on mitta täynnä. Olen nyt vuoden päivät asunut Aurinkolahdessa. Äänieristys on olematon, kakarat juoksevat rappukäytävissä ja molotus kuuluu seinien läpi. Lisäksi mihinkään ei pääse ilman omaa autoa, paitsi keskustaan, jos viitsii matkustaa 40 minuuttia 10 km matkaa. Parkkipaikka on kaukana asunnosta ja koko alue on mielestäni suunniteltu päin peetä.

        Onneksi sain sen verran rahaa kokoon, että sain ostettua velaksi hyvän kämpän vanhasta tukevasta talosta Kalliosta. Auton myin pois, sillä en tarvitse sitä mihinkään, pääsehän Kalliosta nopeasti julkisilla paikkaan kuin paikkaan. Ja kaikki palvelut ovat ihan vieressä, toisin kuin Aurinkolahdessa, jossa ei ole kerta kaikkiaan mitään.

    • rauha?

      Eikö asiasta pysty asiallisesti keskustelemaan esim. yhtiökokouksessa? Te tuskin olette ainoat tuossa talossa jotka kärsivät ongelmasta. Tuo nykyinen tyyli tuntuu loputtomalta kierteeltä, toiset ajaa vastoin sääntöjä ja toiset jättävät lappuja, uhkauksia ym. tuulilasiin.

      Toisaalta on pakko ihmetellä eikö asia tullut yhtään mieleen muuttaessanne taloon? Kirjoittajaa jo sekin tuntuu rasittavan, että joutuu ajamaan auton pois oven edestä kauppareissun jälkeen. Silloin ei auta muu kuin muuttaa omakotitaloon!!

      • har hah

        "Eikö asiasta pysty asiallisesti keskustelemaan esim. yhtiökokouksessa?"

        No johan vitsin murjaisit. Asukkaat ainakin täällä aurinkolahdessa ovat fanaattisia autonvihaajia, joiden kanssa ei pysty keskustelemaan asiallisesti yhtään mistään.

    • Ajokortti

      Tavarankuljetus on huoltoajoa. Se opetetaan jokaisessa autokoulussa.

      Kaikki muu kirjoittelu tässä ketjussa on pelkkää p*skakärpästen pörinää.

      • Martta-täti

        Koirani Fifi peljästyy, mikäli pihakadulle ajetaan suotta esimerkiksi pesukoneen siirtoa varten. Kyllä sen masiinan voi sieltä parkkitalostakin kantaa, tai jos ei voi, on parempi muuttaa maalle omakotitaloon. Ilmoitamme Fifin kanssa heti poliisille, jos näemme aiheettoman kuljetuksen.

        Näin meillä Aurinkolahdessa.

    • tieliikennelaki

      Näin sanoo tieliikennelaki huoltoajosta:

      Huoltoajo on määritelty tieliikenneasetuksessa lisäkilven 872 kohdalla. Lisäkilvellä 872"Huoltoajo sallittu" osoitetaan, että liikennemerkistä ilmenevän kiellon estämättä on sal-littu:1) kiinteistön, sillä olevien rakennusten, tilojen ja laitteiden huoltoon tai vartiointiin liit-tyvä ajo silloin, kun se on välttämätöntä;2) jakeluliikenne sekä sellaisten tavaroiden kuljetus, joiden kantamista ei niiden painontai muun erityisen syyn takia ole kohtuullista edellyttää;3) sellaisen henkilön kuljetus, jonka toiminta- tai liikkumiskyky tai kyky suunnistautuaon iän, vamman tai sairauden takia taikka muusta syystä rajoittunut;4) lasten kuljetus, kun yhdellä henkilöllä on valvottavanaan useampi kuin yksi alle seit-semän vuoden ikäinen lapsi;5) asiakkaan noutaminen ja tuominen taksilla; tai6) ajoneuvon kuljettaminen, kun kuljettaja on liikuntavammainen.JalkakäytäväTieliikennelain mukaan jalkakäytävä on jalankulkijoille tarkoitettu tie tai sen osa. Jalka-käytävällä ei saa taluttaa polkupyörää tai mopoa, kuljettaa potkukelkkaa, hiihtää, luistel-la eikä kantaa kookasta taakkaa, jos siitä voi aiheutua huomattavaa haittaa muille jalan-kulkijoille. Tällöin jalankulkijan on käytettävä piennarta, pyörätietä tai ajoradan reunaa.Pyörätiellä jalankulkijan on yleensä käytettävä sen reunaa.Tieliikennelaissa ei kerrota, milloin kyseessä on jalkakäytävä, jos sitä ei ole osoitettuliikennemerkillä. Käytännöksi on vakiintunut, että korotettu reunakivi riittää osoitta-maan jalkakäytävän. Liikennemerkkiä käytetään vain jos on epäselvyyttä jalkakäytävänsijainnista.PyörätiePyörätie on polkupyöräliikenteelle tarkoitettu, liikennemerkillä osoitettu, ajoradasta ra-kenteellisesti erotettu tai erillinen tien osa taikka erillinen tie.Pyörätie osoitetaan aina liikennemerkillä. Sen sijaan rakenteellista erottelua ajoradastaei ole määritelty tarkemmin. Käytännöksi on vakiintunut, että pyörätie katsotaan raken-teellisesti erotetuksi, jos pyörätie ja ajorata ovat eri tasossa tai pyörätien ja ajoradan vä-lissä on reunakivi tai korotettu saareke.

      Pahoin pelkään,että kauppakassien kotiinkantaminen ei täytä huoltoajon edellytyksiä,mutta suurempien tavaroiden kuten kodinkoneiden kotiinkuljettaminen on sallittua alueella,jossa ajoneuvolla ajo on kielletty.

      • james_ponttooni

        2) jakeluliikenne sekä sellaisten tavaroiden kuljetus, joiden kantamista ei niiden painontai muun erityisen syyn takia ole kohtuullista edellyttää;

    • Kyyninen

      Keskustelun aloittaja lienee tyyppiesimerkki tapauksesta jossa miettimättä ostetaan asunto sulovilenmäisesti "koska halvalla saadaan" tai jotain vastaavaa eikä vaivauduta ajattelemaan senvertaa että tuollainen kävelymatka autopaikalta kotiovelle alkaa pitemmän päälle nyppimään ja aivan varmasti.

    • max paine

      On se huoltoajoa. Heitä kirje roskiin tai mapita se, autopaikkaa ei voi perua.

    • Poliisita päivää

      Meillä oli joskusaikoinaan puhetta yhtiökokouksessa samsta asiasta ja hllituksen puheenjohtaja antoi luvan jos on yli kaksi kassia ajaa pihalle. Sanoohan sen järkikin että jos on tavaaraa. sitä vartenhan se tei siellä on että sinne pääsee autolla. Eihän kunaan huvikseen ajele autolla pihaan ja sitten vielä lähde viemään autoa pois talliin. Suosittelen että olet infonnut isännöitsijää että olet ajanut huoltoajoa. Autopaikkaasi ei voida peruuttaa muuten kuin maksamattomien laskukujan ja vahingonteon vuoksi.

    • Hanna

      Kannattaa kysellä parkkihallista vapautuvia paikkoja, jotka olisivat lähempänä ulko-ovea tai siis teidän kotia. Siis jos sellaisia on.
      Meillä on parkkihalli melko lähellä, mutta se on tosi iso ja saatiin paikka ihan perimmäisestä nurkasta. Kävelemistä ja rappusia oli siinäkin. Nyt on vapautumassa lähempänä oleva paikka, joka meinataan varata itellemme. Elämä helpottuu huomattavasti=)

      • Monimutkainen Mutka

        Kyllä tuo minusta kuulostaa perin monimutkaiselta, kun olen kai yksinkertainen. Tai oikeastaan tuo kuulostaa hiukan kommuunilta. Eikö yksityisautotkin voisi teidän tapauksessa olla yhteiskäytössä?
        Yksityisauton funktio on aivan joku muu kuin jättää se johonkin hevon tuusan p*rseeseen. Siksihän se yksityisauto on hankittu, että maksimimatka ulko-ovelta kulkuneuvolle on noin 5 (viisi) tai 10 (kymmenen) kävelyaskelta. Toivon todella, että moinen arkielämän hankaluus palkitaan jossakin muussa muodossa. Ihan äkkiä en keksi miten.

      • rupipolvi
        Monimutkainen Mutka kirjoitti:

        Suomalainen urbaani kaupunkilainen tietysti aina haluaa sen peltilehmänsä mahdollisimman lähelle ulko-ovea - se haluaisi parkkeerata sen olohuoneeseen, mutta kun ei mahdu hissiin.
        Usein asuinalueet ja talojen tontit suunnitellaan, niin, että piha-alue olisi rauhoitettu kaikelta autoilulta, joka ei ole todella välttämätöntä. Mikä on välttämätöntä? Asuin kerran lähiökerrostalossa, jonka parkkipaikat olivat viereisellä tontilla. Piha oli istutettu ja siinä oli lasten leikkipaikat ja ajoneuvolla ajo kielletty, ei koskenut huoltoajoa. Luulisi olevan rauhallisen pihan mutta ei. Kun meidän talossa oli myös päiväkoti ja kermaperseet eivät jaksaneet tuoda lapsiaan kävellen kadulta päiväkotiin vaan piti ajaa koheltaa meidän pihalle. Meinasin kerran jäädä auton alle pihalla, puoli metriä ulko-ovesta.
        Mitä tulee yleensä alueiden suunnitteluun ja siihen mihin parkkipaikat laitetaan ja mihin ei, niin kannattaa ottaa yhteys omaan kunnanvaltuutettuun. Kunnanvaltuusto nimittäin hyväksyy asemakaavat ja rakennuskaavat. Tiettävästi valtuustoissa eivät viherpipertäjät suurena ryhmänä juhli eli ne on ne demarit, kokkarit ja kepulaiset, jotka vihaa teidän autojanne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe