Itse katson jo suojausmaanisen vaiheen ohittaneeni. Ilmaisia suojaohjelmia on tarjolla netissä runsaudenpulaan asti, ja se, sekä tietämättömyys ajoivat minutkin taannoin siihen, että virustorjunnan ja palomuurin lisäksi koneellani oli suojaohjelmia kai toistakymmentä, ja niitä sitten skannailin ja päivittelin jatkuvasti. Niihin taisi mennä suurin osa nettiajasta. Se on aivan turhaa puuhaa.
Jokainen valitsee siitä suuresta tarjonnasta mitä haluaa, mutta minä pidän virustorjunnan ja palomuurin lisäksi vain kahta suojaohjelmaa, ja olen täysin vakuuttunut, että muuta XP:ssäni ei tarvita.
Putsarina käytän CCleaneria, ajo kestää alle 10 sekuntia. Suojana käytän SpywareBlasteria, ja sillä ei tarvitse skannata mitään. Täysin ovat riittäneet, kun sillä aiemmalla arsenaalilla olen tarkastanut.
Kuten sanoin, jokainen valitsee mitä haluaa, mutta voisitte pistää jäitä hattuun siihen loppumattomaan (turhaan) skannailuun, niin jäisi aikaa enemmän surffailuun.
VAROKAA SUOJAUSMANIAA !
16
1343
Vastaukset
- totellakin
Itsellä samat ohjelmat Easy-cleaner ja hyvin riittää..
- pelkkä palomuuri
Minua kiinnostaa tietotekniikassa kaikki muu kuin turha skannaaminen, siksi minulla on käyttöjärjestelmä joka ei tarvitse mitään apuohjelmia pysyäkseen kunnossa.
- kaikkien
koneisiin LINUX ei mahdu, ja ylivoimainen enemmistö on Windowseja, jonka roinaa keräävän ominaisuuden vuoksi moni sortuu tuohon ap.kirjoittajan suojausmaniaan, joka suurelta osin on turhaa.
- Siis täh?
kaikkien kirjoitti:
koneisiin LINUX ei mahdu, ja ylivoimainen enemmistö on Windowseja, jonka roinaa keräävän ominaisuuden vuoksi moni sortuu tuohon ap.kirjoittajan suojausmaniaan, joka suurelta osin on turhaa.
"koneisiin LINUX ei mahdu,"
Miten niin "ei mahdu"? Eikös microsoftin käyttikset ole sieltä suurimmasta päästä? Ja linuskeja on saatavilla ymmärtääkseni aika pieninäkin kokoonpanoina... Tietysti löytyy myös niitä isompia, mutta minun ei kai tarvitsisi edes sanoa että laajasta tarjonnasta voi valita sen itselleen sopivimman. - Ossi
kaikkien kirjoitti:
koneisiin LINUX ei mahdu, ja ylivoimainen enemmistö on Windowseja, jonka roinaa keräävän ominaisuuden vuoksi moni sortuu tuohon ap.kirjoittajan suojausmaniaan, joka suurelta osin on turhaa.
Linuxjakeluiden koot vaihtelevat. Tomsrtbt on kooltaan yksi korppu. Debian taas 15 romppua, josta tosin saa valita halutut ohjelmat. Ei kaikkea tarvitse asentaa.
- utelu
Siis täh? kirjoitti:
"koneisiin LINUX ei mahdu,"
Miten niin "ei mahdu"? Eikös microsoftin käyttikset ole sieltä suurimmasta päästä? Ja linuskeja on saatavilla ymmärtääkseni aika pieninäkin kokoonpanoina... Tietysti löytyy myös niitä isompia, mutta minun ei kai tarvitsisi edes sanoa että laajasta tarjonnasta voi valita sen itselleen sopivimman.Mistä tietää mikä on itselleen sopiva? Pitääkö asentaa kaikki ja sitten tutustua niihin? Eikös siinä tuhraannu aikaa? Kun sitä paitsi en ymmärrä tietotekniikasta mitään. Osaan kyllä ladata yksinkertaisen ohjelman netistä ja asentaakin sen, jos ei tarvi tehdä mitään ylimääräisiä säätöjä ja kommervenkkejä.
- mainio
viesti! Ja ilman mitään taka-ajatuksia!
- Taputtaa
näin se pitääkin olla.
Näyttää niitä olevan kaikken näkösiä pop up killereitä sun muuta roinaa koneella ja päälle vielä pop up Cleaneria. Spyware estoja ja sitten spyware Cleaneria.
a2 ja jos jonkin näköstä tausta seuraaja.
Sitten kun ne kaikki mälvää siellä niin mitäs se kone tekee *takkua* ei oikeen aukea eikä sulkeudu ja surfailessa sama homma *ei aukee* *ei sulkeudu*
Sitten se eka huuto APUA mitä teen kun ei kone tee sitä eikä tätä. Käytis on xp ja päivitykset kunnossa koneessa on kyllä tehoa ja muistiakin riitävästi jne......- lonely rider
kahden vuoden mittaisen palstanseurantani ajalta en muista yhtään kertaa että ongelmia olisi aiheuttanut liian monien suojaohjelmien asentaminen koneelle. Ongelmia ovat aiheuttaneet lähinnä koneen pieni muistikapasiteetti, virukset, vakoiluohjelmat ja tekniset häiriöt. Eli useimmiten syynä on suojaohjelmien *puute*.
Kyllä Windowsissa tarvitaan tietyt perussuojat, mutta tosiaan tuskin enempää kuin nuo aloittajan mainitsemat. Sitten jos kaikesta huolimatta onnistuu lataamaan netistä jonkin haittaohjelman, voi käyttää muutamia testeissä hyväksi havaittuja ohjelmia.
Itsellä on kyllä käynyt niin, etteivät nekään ole löytänyt mitään, vaan ongelma on poistunut yksinkertaisesti siivoamalla koneelta kaikkki tilapäistiedostoja säilövät kansiot.
"suojaohjelmia kai toistakymmentä, ja niitä sitten skannailin ja päivittelin jatkuvasti. Niihin taisi mennä suurin osa nettiajasta. Se on aivan turhaa puuhaa."
Voi pyhä pietari, kun olet vieläkin noin tietämätön. Ei se auta yhtään jos niitä suojaohjelmia skannailee, kuten lauseessasi ilmaiset. Jos tarkoitat suojaohjelmalla ohjelmaa, joka suojaa konetta, niin niillä ei pahemmin skannailla paitsi virustorjuntaohjelmalla voi manuaalisesti sen tehdä. Sitten on aivan toisia ohjelmia putsaukseen, siis ei suojaukseen.
"mutta minä pidän virustorjunnan ja palomuurin lisäksi vain kahta suojaohjelmaa, ja olen täysin vakuuttunut, että muuta XP:ssäni ei tarvita."
Mitkän kaksi sulla on suojaamassa. Aktiivisena suositellaan vain yhtä.- vastaanpas
Sygate, Avast, Spywareblaster, AdAware CCleaner ovat mielestäni riittäviä. Ei örkkejä pariin vuoteen. Niin, selaimena FF ja joskus Opera.
- lonely rider
Joo noilla pärjää. Mutta se mitä joku mörökölli sanoi tossa että koneet menee jumiin liioista ohjelmista, se ei pidä paikkaansa. Jos niitä Ad-awaren ja EasyCleanerin tyylisiä siivousohjelmia on siellä kovalevyllä vaikka kymmeniä, ei ne konetta jumita siellä ollessaan.
Mutta SpywareBlaster on ehdoton.
Olen kuullut että Microsoft levittää huoltotyöntekijöille ja heidän kauttaa valheellista tietoa että Spywareblaster olisi itse haittaohjelma. Kaksi kertaa olen törmännyt tähän väitteeseen, ja lähteenä väittäjillä on ollut Microsoftin työntekijä. Samaa myyräntyötä tekee tällä palstalla MS-mies.
Spywareblaster on hyödyllinen kaikille Windowsin ja Internet Explorerin käyttäjille. MS kokee sen haitaksi koska se estää joitakin MS:n omia juttuja asentumasta konelle. Sopii vain kysyä miksi niiden pitäisi asentua. Käyttäjälle niistä ei ole hyötyä. - vastaanpas
lonely rider kirjoitti:
Joo noilla pärjää. Mutta se mitä joku mörökölli sanoi tossa että koneet menee jumiin liioista ohjelmista, se ei pidä paikkaansa. Jos niitä Ad-awaren ja EasyCleanerin tyylisiä siivousohjelmia on siellä kovalevyllä vaikka kymmeniä, ei ne konetta jumita siellä ollessaan.
Mutta SpywareBlaster on ehdoton.
Olen kuullut että Microsoft levittää huoltotyöntekijöille ja heidän kauttaa valheellista tietoa että Spywareblaster olisi itse haittaohjelma. Kaksi kertaa olen törmännyt tähän väitteeseen, ja lähteenä väittäjillä on ollut Microsoftin työntekijä. Samaa myyräntyötä tekee tällä palstalla MS-mies.
Spywareblaster on hyödyllinen kaikille Windowsin ja Internet Explorerin käyttäjille. MS kokee sen haitaksi koska se estää joitakin MS:n omia juttuja asentumasta konelle. Sopii vain kysyä miksi niiden pitäisi asentua. Käyttäjälle niistä ei ole hyötyä.Blasteri ehdoton Windowsille, samalla se estää sovelluksillekin örkin tulon, jos on tullakseen.
- enempää
" Sygate, Avast, Spywareblaster, AdAware CCleaner ovat
mielestäni riittäviä. Ei örkkejä pariin vuoteen. Niin, selaimena
FF ja joskus Opera."
Tuo on aivan riittävä varustus. Minulla on muuten samat,
paitsi palomuuri on zone.
- läri
Norman, Blasteri ja Microsoftin Antispyware. Siinä ne. Koneen putsausta en harrasta. Vuoden verran on pelittänyt 100 prosenttisesti. Eihän sitä tiedä milloin kaikki romahtaa, mutta ainakin vielä kaikki pelaa kuin sveitsiläiset kellot!
- ainakin kattoo
täältä www.bestoffers.com
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207081Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1214855L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634126TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143424Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7082181Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2521581- 671415
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581398Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561354Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221216