Tarina minun kokemuksestani

Itse olen abortin tehnyt,vuonna 1997,
ja kävin monta (3kpl)keskusteluja ns omalääkärin kanssa terv.asemalla.Hän mietti lähinnä,minkä syyn voi laittaa "syyksi" abortintekoa varten. Olisiko syy "sosiaalinen" vai "psyykkinen" tms. Itselläni oli juuri syntynyt poika (muutama kk aikaisemmin) -elikkä edellisestä synnytyksestä oli vain alle puoli vuotta. Paras keskustelu,jonka pääsin noissa mietteissäni tilannetta käymään, oli sovittu keskustelu neuvolan terveydenhoitajan kanssa - joka tunsi minut koko aiemmalta raskausajaltani. HÄN kertoi, sitä ennen kolme kertaa ns omalääkärin tavattuani(joka ei "tuntenut"minua millään lailla omasta kokemuksestani käsin),että nämä "juuri syntyneen vauvan jälkeiset raskaudet ja niiden jälkeen halutut raskaudenkeskeytykset ovat itseasiassa erittäin yleisiä". Itse siis olin vielä tuossa vaiheessa imettänyt lastani(jota mainostetaan usein varmana ehkäisyä ylläpitävänä asiana vielä juuri syntyneen vauvan kohdalla, tai ainakin tuolloin vielä pidettiin...).
Tjuu. Itse "halusin" abortin. En ole ikinä kuitenkaan hyväksynyt aborttia periaattessa. Mies sanoi heti,kun toinen raskaus todettiin ,"mahtuvan meille toisenkin". Mutta itse koin sen mahdottomaksi, SILTI vaikka en aborttia ollut siihen mennessä hyväksynytkään- .
Abortti tehtiin. Enkä vieläkään ole tyytyväinen. Itse tein päätökseni. Lääkäri tenttasi neljä kertaa. Ja . Se tehtiin. MUTTA. Minun kohdallani se ei kuitenkaan mielestäni, tavallaan, ollut oikea päätös,lopulta kuitenkaan- kaikista, monista keskusteluista huolimattakaan. Mielestäni, se kaikki, keskustelu - oli erittäin hyvä homma - mutta silti se, että minulla oli olo "mutta" hyväksyttiin "kyllä":nä aborttiin harmittaa minua edelleen,- tavallaan-.
Nyt, kahden pojan äitinä - toinen tulikin sitten todella sitten v-u-o-s-i-a myöhemmin, saman siipan kera - tässä näitä asioita mietiskellen Heheh