Vaikea luottaa?

Miksi vanhemmiten on aina vaikeampi luottaa ihmisiin? Vai onko?
15826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

huonojen kokemusten, vedätysten ja pettymysten kautta on oppinut tulemaan varovaisemmaksi.
Mutta samalla on oppinut luottamaan enemmän itseensä! Ja sanomaan napakammin ei.

Äänestä

..luottamuksen saa se joka sen ansaitsee, lähtökohtaisesti aina ensin luottaa, jos pettyy niin voi luottamus olla koetteilla, mutta sen ei saa silti viedä sitä muilta, siis luotan, kunnes toisin todistetaan =D

Äänestä
  • että oma lapsesi, jota olet rakastanut, imettänyt, syöttänyt, tehnyt parhaasi sen kulta-pienen parhaaksi,

    kun hän osoittautuu menevän jonkun anoppinsa, ison, sokeritautisen, tyhmän, sivistymättömän naisen ohjeiden mukaan ilkeyteen ja rahanahneuteen - (vaikka juuri sinä olet jo antanut paljon!) - ja tuo toinen anoppi ei yhtään mitään, paitsi sokereitaan...

    vasta silloin tajuat jotain tämän maailman pahuudesta, ja vasta silloin päätät tehdä jotain testamentillasi ja velkakirjoillasi.

    Epäihmisiä on sattunut nyt suvun sukuun sattumalta kaksin kappalein. Ei tarvitse minunkaan kaikkea kestää. Sen olen päättänyt parina unettomana yönä. Muuten nukun normaalisti.

    Äänestä

  • kun tajuat kirjoitti:

    että oma lapsesi, jota olet rakastanut, imettänyt, syöttänyt, tehnyt parhaasi sen kulta-pienen parhaaksi,

    ..kyllä mä sen verran vanha ja kokenut olen että monet karvaat pettymykset on koettu ja maailman pahuuskin havaittu, imettänyt en ole, en silti aio katkeroitua ja hylätä perus luottamustani, kunnes toisin todistetaan.

    Äänestä

  • kun tajuat kirjoitti:

    että oma lapsesi, jota olet rakastanut, imettänyt, syöttänyt, tehnyt parhaasi sen kulta-pienen parhaaksi,

    kun hän osoittautuu menevän jonkun anoppinsa, ison, sokeritautisen, tyhmän, sivistymättömän naisen ohjeiden mukaan ilkeyteen ja rahanahneuteen - (vaikka juuri sinä olet jo antanut paljon!) - ja tuo toinen anoppi ei yhtään mitään, paitsi sokereitaan...

    vasta silloin tajuat jotain tämän maailman pahuudesta, ja vasta silloin päätät tehdä jotain testamentillasi ja velkakirjoillasi.

    Epäihmisiä on sattunut nyt suvun sukuun sattumalta kaksin kappalein. Ei tarvitse minunkaan kaikkea kestää. Sen olen päättänyt parina unettomana yönä. Muuten nukun normaalisti.

    toisen anopin tyhmyyden ja sivistymättömyyden?

    No siitä, miten hän käyttäytyi miehensä isää, hienoa, vanhaa miestä kohtaan: karjui, puhui pahasti, jätti yksin kuolemaan. Vanha isoisä kertoi, miten tuo iso ,musta nainen oli itkettänyt hänen vaimoaan aina tullessaan valmiille viettämään jouluja, kesälomia.
    Jouluun tämä (mustaksi värjätty) valmistautui ostamalla itselleen uuden leningin ja turkin, sitten valmiille anoppilaan, jossa käyttäytyi juuri anoppiaan kohtaan pahasti, mieheltään salaa. Kotirouvana laiskotellen hänellä olisi ollut parempi tilaisuus edes vanhana kutsua anoppinsa jouluvieraaksi, mutta hän pelotteli anopin niin, ettei tämä olisi edes uskaltanut lähteä "rouvan" luo kylään. Yhtään kertaa ei käynyt elämänsä aikana, vaikka matka ei ollut pitkä.
    Nyt on sitten minun vuoroni tullut. Mutta nyt tuo musta nainen erehtyi. Sen olen päättänyt.

    Äänestä

  • Mistä tiedän kirjoitti:

    tytärtäni jo silloin, kun hän meni naimisiin tuon anopin pojan kanssa. Tyttärellä oli toinen ihailija, oikein kunnollinen mies, sivistyneestä kodista, joka oli kutsunut tytön käymään vanhempiensa kotiin. Tuo musta anoppi pelasi silloin niin, että hänen poikansa pääsi ensimmäiseksi, tyttö peruutti matkansa toisen kotiin. Emme mieheni kanssa halunneet puuttua tytön valintoihin, koska kysymys oli hänen elämästään.
    Mutta heti papin aamenen jälkeen alkoi rahan kiristys ja masentaminen tuon anopin taholta (poikaansa apuna käyttäen), ensimmäinen lapsi sai varmaan kokea tuon mustan anopin aiheuttaman masennuksen. Se säälittää vieläkin.
    Tytöllä pitkä, hyvä koulutus, oli sääli, että joutui tuon eukon kynsiin.

    Äänestä

  • Säälin kirjoitti:

    mukaan,
    jokin muuttui elämässäni peruuttamattomasti.
    Nyt ryhdyn toimenpiteisiin minäkin testamenttini ja erään velkakirjan suhteen.
    Jossain kulkee raja, jonka ylittäminen on peruuttamaton teko.

    Äänestä

  • on pakotettu kirjoitti:

    Mutta hyvä, kun viimeinkin tein päätökseni.

    Äänestä

  • parikymmentä vuotta kirjoitti:

    Mutta hyvä, kun viimeinkin tein päätökseni.

    jos muut yrittävät panna matalaksi.

    Äänestä

  • itse on jokin raja pidettävä kirjoitti:

    jos muut yrittävät panna matalaksi.

    olisi kuinka parhaansa yrittänyt!!!

    Äänestä

  • vaikka alunperin kirjoitti:

    olisi kuinka parhaansa yrittänyt!!!

    niin sinulla on kuitenkin hyvä omatunto, jolloin voit rauhassa yösi nukkua. Sekin on jo jotain, joka kuvaamaltasi sokeritautimummilta varmaan puuttuu. On väärin houkutella sokerilla ja makeisilla lapsia, niinhän ne namusedätkin tekevät.

    Äänestä

  • on pakotettu kirjoitti:

    mukaan,
    jokin muuttui elämässäni peruuttamattomasti.
    Nyt ryhdyn toimenpiteisiin minäkin testamenttini ja erään velkakirjan suhteen.
    Jossain kulkee raja, jonka ylittäminen on peruuttamaton teko.

    ruveta hyväksikäytetyksi. Toinen anoppi tuntuu olevan sitä tyyppiä ihminen.

    Äänestä

  • On turha kirjoitti:

    ruveta hyväksikäytetyksi. Toinen anoppi tuntuu olevan sitä tyyppiä ihminen.

    n.s. susipuu, joka yrittää varjostaa pois muut.

    Ja jos hän on lapsensa makeisilla "syöttänyt itseensä", niin sen hän tekee lapsenlapsilleenkin.

    Hän ei tue vanhemmuutta, äitiyttä ja isyyttä, niiinkuin pitäisi.

    Äänestä

  • tuntuu olevan kirjoitti:

    n.s. susipuu, joka yrittää varjostaa pois muut.

    Ja jos hän on lapsensa makeisilla "syöttänyt itseensä", niin sen hän tekee lapsenlapsilleenkin.

    Hän ei tue vanhemmuutta, äitiyttä ja isyyttä, niiinkuin pitäisi.

    kun he ovat seurusteluvaiheessa.

    Älkää antako ihan itse valita, ettette joutuisi katumaan.

    Äänestä

että se on vaan sitä,että olet nyt vanhempana viisaampi...ei enää ole niin sinisilmäinen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minnie kirjoitti:

Miksi vanhemmiten on aina vaikeampi luottaa ihmisiin? Vai onko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu