Minä tykkään enemmän perhepäivähoidosta.

Juulia

meillä on 6 lasta, joista 4 on koulussa. Minä ja mieheni ollaan molemmat työssä käyviä, tavallisen suomalaisperheen vanhempia. Esikoisemme Tuuli oli vuoden päiväkodissa, tykkäsi aluksi, mutta kun täytti 5 niin alkoi tulla tämmöisiä juttuja kotiin, että pojat lyö, ja haukkuu, ja tätit ei oo kivoja yms. Kyselin sitte päiväkodissa että onko meidän tuulia lyöty kun niin se itse sanoo, ja näytin mustelmia, joita oli olkapäiden seudulla. hoitajat vaan sano että ei me semmoista olla nähty, oisko tullut nuo kun keskenään leikkivät. KESKENÄÄN! Ai huoneessa, jossa ei ole aikuisia lainkaan? Niin. Minä sanoin että minun lapseni eivät leiki ilman valvontaa puolioutojen päiväkotikavereitten kanssa. Tuuli kertoi että muut lapset olivat laittaneet hänet lelukaappiin, joka oli tyhjennetty tavaroista, ja leikkineet että Tuuli oli panttivanki ym.. Tuuli oli pienikokoinen, hauras ja kevyt, ja häntä kiusattiin jatkuvasti. Keskustelin naapurin mukavan perhepäivähoitajan kanssa, ja hän otti lapseni mielellään hoitoon. toiseksi vanhin lapseni Elias meni myös sinne hoitoon ollessaan 3 vuotta. Samassa paikassa myös Anni ja Saana ovat olleet kolmivuotiaasta lähtien. Nyt olen äitiyslomalla, mutta 4 vuotias poikani Joonas on silti 4 tuntia päivässä hoitajalla. Minulle jää silloin aikaa olla 1 vuotiaan Miksumme kanssa kahden. Aloittelen puolntoistavuoden päästä työt. Lapset menivät ja Joonas menee yhä naapuriin usein Tuulin tai Eliaksen saattelemana. Äitiä ei tarvita aina, Joonas on reipas poika. Hoitopaikka on kivasti ihan vastapäätä, ja lapset ulkoilevat talomme edustalla olevassa leikkipuistossa, jossa on kaikki leikkitelineet. Näin meillä eletään onnellisina :)

11

928

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihimettelenpä vaan

      "hoitajat vaan sano että ei me semmoista olla nähty, oisko tullut nuo kun keskenään leikkivät. KESKENÄÄN! Ai huoneessa, jossa ei ole aikuisia lainkaan? Niin. Minä sanoin että minun lapseni eivät leiki ilman valvontaa puolioutojen päiväkotikavereitten kanssa."
      ensin kerrot näin, ja sitten pistät pienet lapset saattelemaan vielä pienempää hoitoon? Haloo, oisko vähän ristiriitaa näissä sun hommissas?

    • pph parasta

      Jos hoitoon lapsi on vietävä, on pph ehdottomasti paras paikka niin lapselle kuin vanhemmillekin,
      jos jotain tapahtuu, tietää "ketä syyttää",
      päiväkodissa jos tapahtuu, kukaan hoitaja ei tiedä mitään. Tosi luihua sakkia.
      Kuntien sosiaalipuoli on joukkoihinsa kerännyt kaikki epäonnistuneet yksilöt, jotka kunnon töissä eivät pärjäisikään. Siksi heidän ammattitaitonsa on se mikä on. Niinkuin usein on todettu, sos toimen työpaikat ovat lähinnä suojatyöpaikkoja onnettomille ressukoille joihin lukeutuu kunnan eliitin omaiset, sieltä ne kaikki löytyy.
      Eivät päiväkodit ole lapsia varten vaan lapset ovat päiväkotia varten.

      • suojatyöläinen

        Kun näin kerran on,niin eikö olisi sama sulkea jokainen päiväkoti nyt heti.Ja alamme kaikki suojatyöläiset etsiä vaikka siivoushommaa..Ja näin ollen kaiki vanhemmat hoitaisivat omat lapsensa!


      • suojatyöllinen kunnan pomon...
        suojatyöläinen kirjoitti:

        Kun näin kerran on,niin eikö olisi sama sulkea jokainen päiväkoti nyt heti.Ja alamme kaikki suojatyöläiset etsiä vaikka siivoushommaa..Ja näin ollen kaiki vanhemmat hoitaisivat omat lapsensa!

        minäkin kannatan!
        Olen kurkkua myöten täynnä kurahousuja ja lapasia ja räkäisiä neniä ja tappelevia kersoja.
        Vois niillä tulla meitä ikävä jo parissa viikossa, vai mitä luulet, toinen suojatyöläinen!


      • sekä yhteiskunnalle
        suojatyöllinen kunnan pomon... kirjoitti:

        minäkin kannatan!
        Olen kurkkua myöten täynnä kurahousuja ja lapasia ja räkäisiä neniä ja tappelevia kersoja.
        Vois niillä tulla meitä ikävä jo parissa viikossa, vai mitä luulet, toinen suojatyöläinen!

        Päiväkodit kiinni, äidit/isät lapsia kotiin hoitamaan, kuten ennenkin, se olisi parasta koko yhteiskunnalle. Tulee vain sääli päiväkotihoitsuja, miten niiden käy, harva niistä töitä vapailta markkinoilta saa, eivät kelpaa edes siivoojiksi, vai
        saavatko uuden suojatyöpaikan kunnalta.


      • onkin

        hyvän hoitopaikan tärkein kriteeri on se, että jos jotain sattuu niin helposti löytää syyllisen. :) Onneksi olette löytäneet sellaisen!


      • huh huh

        Meillä yhteistyö sujuu hyvin ja henkilökunta on ammattitaitoista. Tiedätkö muuten, että esim. lastentarhanopettajaksi opiskelemaan on todella vaikea päästä? Ja koultus on monipuolista. Taidat tietää ja olet jäänyt ulkopuolelle (ja syystä!) kun olet noin katkeroitunut...


      • suojatyöläinen
        suojatyöllinen kunnan pomon... kirjoitti:

        minäkin kannatan!
        Olen kurkkua myöten täynnä kurahousuja ja lapasia ja räkäisiä neniä ja tappelevia kersoja.
        Vois niillä tulla meitä ikävä jo parissa viikossa, vai mitä luulet, toinen suojatyöläinen!

        Kyllä niitä lapsia ikävä tulee.Luulen kuitenkin että niitä vanhempia ei tule ikävä ,jotka valittavat keskustelupalstoilla!Kun eivätkä uskalla ottaa hoitajia nenätysten keskusteluun..vaan kuinka helppoa onkin sitten syyllistää,haukkua,yleistää kaikki SUOJATYÖLÄISET samanlaisiksi.Huomenna se taas alkaa:ruoki,hoida,pissata,pue,riisu,nukuta..Mennään Iloisella mielellä töihin,kun ehkä juuri meidän ryhmän lapsen vanhemmat haukkuvat meitä täällä.Voimia kaikille kohtalotovereille!


      • mistä?
        sekä yhteiskunnalle kirjoitti:

        Päiväkodit kiinni, äidit/isät lapsia kotiin hoitamaan, kuten ennenkin, se olisi parasta koko yhteiskunnalle. Tulee vain sääli päiväkotihoitsuja, miten niiden käy, harva niistä töitä vapailta markkinoilta saa, eivät kelpaa edes siivoojiksi, vai
        saavatko uuden suojatyöpaikan kunnalta.

        Älähän hätäile, kuolevia ammatteja päivähoitoalan ammatit ovat. Väki vanhenee ja raihnaistuu sekä siirtyy työstä johtuvien vaivojen vuoksi ennen aikaisesti sairaseläkkeelle tai kouluttautuvat uusiin töihin.

        Nuoria on vähän kouluttautumassa tilalle, koska työ on raskasta henkisesti että ruumiillisesti ja palkkaus kehno. Tästä seuraa, että päivähoitopaikkojen työntekijät tulevat olemaan hoonoo soomee puhuvia maahanmuuttajia niin kauan, kuin he suostuvat tekemään huonopalkkaista työtämme.


      • suojatyöläinen edelleen
        sekä yhteiskunnalle kirjoitti:

        Päiväkodit kiinni, äidit/isät lapsia kotiin hoitamaan, kuten ennenkin, se olisi parasta koko yhteiskunnalle. Tulee vain sääli päiväkotihoitsuja, miten niiden käy, harva niistä töitä vapailta markkinoilta saa, eivät kelpaa edes siivoojiksi, vai
        saavatko uuden suojatyöpaikan kunnalta.

        Kyllä alkaa hiljotellen keittää tämä jutut täällä!kuinka ILKEÄTTE haukkua meitä suojatyöllistetyiksi,ja samalla vaaditte lapsillenne hyvää/täydellistä hoitoa!miettikäähän nyt 5 kertaa ennekuin edes viette lapsenne päiväkotiin jossa työtä tekee suojatyövoima..Kuinka uskallatte jättää kullannuppumme meidän käsiin?mehän olemme niin arvaamattomiakin..HUH!Ompa jollakin otsaa!


      • yleistystä

        Kuulostat todella katkeroituneelta ja ikävää, että päiväkotikokemuksesi ovat olleet huonoja. Mutta älä hyvä ihminen yleistä! Meidän päiväkodissa ei kukaan henkilökuntaan kuuluva ole "luihu". Ja päiväkodissamme kyllä osataan myöntää virheemme, jota taas kaikki vanhemmat eivät aina osaa tehdä..

        Minä ainakin vannon, että saisin muutakin työtä, mutta viihdyn työyhteisössämme hyvin, työkaverit on huippuja ja lapset ihania! Ja vanhemmatkin ovat suurimmilta osin yhteistyökykyisiä ja arvostaa työtämme!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe