Tällä palstalla

outob

vertaillaan käydään jatkuvaa kiistaa:kumpi parempi, islam vai kristinusko?

Vertailuun on yksinkertainen ja luotettava mittari: Väestön liikkeet maiden ja kulttuurien välillä.

Toiset haukkuvat estoitta USA:aa. Kuitenki sinne on jatkuva muuttovirta myös islamilaisista maista. Miten USA kovin suuri saatana voi olla? Jos näin olisi, sieltä muutettaisiin miellyttävämpään ympäristöön.

Euroopan maihin on samoin jatkuva muuttovirta. Afrikasta varsinkin, mutta myös Lähi- ja Kauko-Idästä.

Tietenkin voidaan sanoa, että muuttovirta johtuu paremmasta elintasosta. Totta kai niin, mutta mistä parempi elintaso johtuu. Monilla islamilaisissa mailla on ollut moninkertaisesti enemmän aikaa korkean elintason luomiseen, kuin vaikka Pohjois-Euroopan mailla.

Siis: Jos ei koko syy, niin ainakin merkittävä osa em. kehitykseen on oltava uskonnon vaikutuksella.

Peli on selvä. Ns. kristitty maailma vs. islamilainen maailma 5 - 0-

18

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jake Waits

      Laajentaisin lisäksi asettelun yli kristinusko-islam-rajan.

      Jotain eroa islamilaisella ja ei-islamilaisella maailmalla nähtävästi on. Mutta kysymys kuuluu: "Mitä nämä erot ovat ja mistä nämä erot johtuvat?"

      Aabrahamin mukaan ei ole ollut paljoakaan eroja esim. lapsiavioliittojen kohdalla, verikoston kohdalla, pyhän sodan kohdalla, Y' name it!

      Samanlaisia ollaan kaikki, mutta mistä se kuitenkin johtuu, että esim. Japani, joka oli vielä 1940-luvulla (vain noin 60 vuotta sitten) keskiaikainen ei-muslimiyhteiskunta, on nyt maailman kehittyneimpiä valtiota. Sen sijaan monet muslimivaltiot, jotka olivat 1940-luvulla Euroopan siirtomaita eivät ole juuri päässeet omille jaloilleen, vaan ovat riippuvaisia USA:n ja EU:n tuista (sekä kantavat yhä edelleen kaunaa).

      • uskonto??? niin varmaan...


      • kutka?
        karvapää kirjoitti:

        uskonto??? niin varmaan...

        Mikä on sinun henkilökohtainen syy?


      • JAJH
        karvapää kirjoitti:

        uskonto??? niin varmaan...

        niin mikä?


      • karvapää kirjoitti:

        uskonto??? niin varmaan...

        Jeesuksen opetukset usein ymmärretty siihen suuntaan, että jos minua köyhemmällä on yksi ihokas, otan sen häneltä ppois ja myyn, niin saan rusetin omaan ihokkaaseeni.


      • Eihän?
        Aabra-ham kirjoitti:

        Jeesuksen opetukset usein ymmärretty siihen suuntaan, että jos minua köyhemmällä on yksi ihokas, otan sen häneltä ppois ja myyn, niin saan rusetin omaan ihokkaaseeni.

        >Jeesuksen opetukset usein ymmärretty siihen suuntaan, että jos minua köyhemmällä on yksi ihokas, otan sen häneltä ppois ja myyn, niin saan rusetin omaan ihokkaaseeni.>

        Ovatko asiantuntijatuttusi samaa mieltä tästä tavastasi ymmärtää Jeesuksen opetukset?

        Ettet nyt kuitenkin sekoittaisi Jeesusta ja "asiantuntija"piiriesi Jumalhahmoa, sitä saksalaista partasudin näköistä humanistia, parta-Kallea?


      • outob
        karvapää kirjoitti:

        uskonto??? niin varmaan...

        määritellä vaikka seuraavasti:

        Kristinusko on menettänyt/irroittanut otettaan viime vuosisatoina.

        Islam on päivastoin kiristänyt otettaan.


      • Eihän? kirjoitti:

        >Jeesuksen opetukset usein ymmärretty siihen suuntaan, että jos minua köyhemmällä on yksi ihokas, otan sen häneltä ppois ja myyn, niin saan rusetin omaan ihokkaaseeni.>

        Ovatko asiantuntijatuttusi samaa mieltä tästä tavastasi ymmärtää Jeesuksen opetukset?

        Ettet nyt kuitenkin sekoittaisi Jeesusta ja "asiantuntija"piiriesi Jumalhahmoa, sitä saksalaista partasudin näköistä humanistia, parta-Kallea?

        väärin. Lueppas tarkemin, niin huomaat, etten kirjoittanut omasta tavastani ymmärtää Jeesuksen opetuksia.


        PS.

        Tässä yksi Saksassa tehty kuva "partasudin näköisestä humanistista":

        http://www.eucharistie.cz/deutsch/eymard/text/kreuzw0.htm


      • outob kirjoitti:

        määritellä vaikka seuraavasti:

        Kristinusko on menettänyt/irroittanut otettaan viime vuosisatoina.

        Islam on päivastoin kiristänyt otettaan.

        otettaan, joskin luultavasti vähemmän kuin kristinusko. Maallistumista tapahtuu kaikkien suurten uskontojen piirissä.


      • JAJH
        Aabra-ham kirjoitti:

        Jeesuksen opetukset usein ymmärretty siihen suuntaan, että jos minua köyhemmällä on yksi ihokas, otan sen häneltä ppois ja myyn, niin saan rusetin omaan ihokkaaseeni.

        ja lukutaito...synonyymejäkö? Ei vaineskaan. Tulkita voi, mitä haluaa ja miten haluaa. Lukeminen on kokonaan eri hommaa, samoin kääntäminen.


    • Rikas osa ns. kristitystä maailmasta eli alle puolet ns. kristityistä hakkaa 5 - 0 myös köyhän osan ns. kristitystä maailmasta (ml. Latinalainen Amerikka, päiväntasaajan eteläpuolinen Afrikka), hindumaailman, buddhalaismaailman ja niin poispäin. Toisin sanoen, se elää yltäkylläisyydessä sekä uskonveljien että vierasuskoisten nähdessä nälkää muualla. Kaikkialta näistä köyhiltä alueilta pyritään rikkaisiin maihin paremman elämän toivossa.

      Onhan tuossa rikkaan ns. kristityn maan rikkaalla ns. kristityllä kerskumisen aihetta. Eli Jeesuksen opetus lienee ymmärretty siihen suuntaan, että jos meilla on kymmenen ihokasta, otetaan pois se ainoa siltä, jolla on vain yksi.

      • Eihän?

        ..sinua näyttää vaivaavan enemmän kuin "hieman laajemmat näkymät". Oletko joutunut vastaamaan koskaan minkään asian taloudesta kotisi ulkopuolella? Vaikea uskoa että kukaan antaisi sinulle taloudellista vastuuta toisten rahoista.

        Kun katsotaan maailman kehittyviä alueita, niitä yhdistää kiistatta muiden seikkojen lisäksi muslimimaiden puuttuminen joukosta.

        >Onhan tuossa rikkaan ns. kristityn maan rikkaalla ns. kristityllä kerskumisen aihetta.>

        Kieltämättä on syytä olla ylpeä. Länsimainen vaurastuminen kovalla työllä ei liene rikos kuin kommunisteille ja kateellisille. Ja erikoista kytkeä tuo vaurastuminen muiden köyhinä pysymiseen. Heikkoja pitää auttaa vaan ei laiskoja, totesi jo Mauno Koivistokin muutama viikko sitten, viisastui ilmeisesti viimeinkin.


      • ketkä?

        Vielä Hieman laajemmat näkymät...

        Kun syyllistät kristityt näin toisten ryöväämiseen, niin miten ei-kristityt ovat menetelleet? Onhan sellaistakin ollut aika paljon ennen kristinuskoa. Tulee mieleen mm. pohjolan viikingit. Nehän oli kovia ryöväämään. Sitten on ollut roomalaiset, jotka myös sotivat ja varmaan ryöväsivätkin. Tsingiskaani oli aikamoinen rosvo, vaikka tuli Kiinasta, eikä varmaan ollut kristitty. Aleksanteri Suuri, kulki toiseen suuntaan Intian tienoille saakka. Muslimit olivat herroina Intiassa.
        Näyttää siltä, että naapureita rosvoilu on aina kuulunut ihmisten tapoihin. Tässä sopisi se sinun kuuluisa lauseesi, "niinhän kaikki muutkin tekee, mitäs ihmettelemistä siinä on."


      • ketkä? kirjoitti:

        Vielä Hieman laajemmat näkymät...

        Kun syyllistät kristityt näin toisten ryöväämiseen, niin miten ei-kristityt ovat menetelleet? Onhan sellaistakin ollut aika paljon ennen kristinuskoa. Tulee mieleen mm. pohjolan viikingit. Nehän oli kovia ryöväämään. Sitten on ollut roomalaiset, jotka myös sotivat ja varmaan ryöväsivätkin. Tsingiskaani oli aikamoinen rosvo, vaikka tuli Kiinasta, eikä varmaan ollut kristitty. Aleksanteri Suuri, kulki toiseen suuntaan Intian tienoille saakka. Muslimit olivat herroina Intiassa.
        Näyttää siltä, että naapureita rosvoilu on aina kuulunut ihmisten tapoihin. Tässä sopisi se sinun kuuluisa lauseesi, "niinhän kaikki muutkin tekee, mitäs ihmettelemistä siinä on."

        ollut iät ja ajat ja on vieläkin. Minkään uskontokunnan edustajat eivät ole tästä paheesta vapaat.


    • Eurturk

      Kyllä, islamilaisetkin alkaa tekee maalit kuin
      "maailman kehittynyt maat"!

      Aiheutuvat haitat:
      Teollisuus, energiantuotanto, liikenne ja muut päästölähteet aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöjä...

      http://www.ymparistomerkki.fi/files/191/kodinkoneet.pdf

      Olen kohtelias ja jätän asian asiantuntujan Aabrahamille.
      Mitkä ovat otsonikerrosta heikentäviä aineita!?

    • outob

      mittari ja sen näyttämä lukema on niin vastaan sanomaton, ettei sen antamaa tulosta kannata koettaa horjuttaa niin onnettomilla perusteilla kuin muutamat nimimerkit taas yrittivät.

      • mielipiteesi...


      • outob
        karvapää kirjoitti:

        mielipiteesi...

        vaeltaa niinkuin tekevät, ei ole minun mielipiteeni, vaan tosiasia, jota sinäkään et pysty kiistämään.

        Maapallon mittakaavassa tarkastellen islamin tarjoama todellisuus ei pärjää vertailussa ei islamilaiselle (länsimaiselle) todellisuudelle. Näinhän se menee, vaikka miten keksisi paikallisia pikku selityksiä.

        Tämä tietenkin tänään. 100 v päästä voi olla toisin, mutta nopeaa muutosta tuskin tulee. Voihan olla ,että islam ottaa onkeensa? :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1199
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      789
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe