Kun läheisille ei voi puhua

Olen jonkunverran ylipainoinen ja syön suruuni. Silloin kun juon, niin ruoka ei juurikaan kiinnosta. En ole mikään kamala läski, mutta minulla on kuitenkin pahoja komplekseja ulkonäöstäni ja itsetuntoni on toisinaan tosi matalalla. Tunne välillä että olen jotain mitä ei pitäisi ollakaan, että ihmiset, maailma, maailmankaikkeus ja koko universumi olisivat onnellisempia kun en olisi ikinä tänne syntynytkään. Tunnen olevani aivan liian herkkä elämään ns. normaalia elämää. Opiskelenkin taidealalla, eli olen vissiin ns. taiteilijaluonne. Olen todella kärsimätön, haluaisin saada aina kaiken haluamani ja heti. Jos en saa, masennun pahasti. Esim. joskus tulee käsittämätön mieliteko jotain ruokaa kohtaan ja silloin tulee karmea olo jos en sitäö saa. Voin siis olla juuri syönyt eikä minulla tarvitse olla nälkä, mutta kun mieliteko iskee niin tuntuu kuin kuolisi jos ei saa sitä mitä haluaa. Alkoholin kanssa on vähän sellainen juttu, että jos olen päässyt ns. kuiville ja olen ollut jonkin aikaa selvinpäin, ei minulla ole juuri tarvetta saada viinaa. Mutta jos juon itseni humalaan, en osaa lopettaa juomista ja tällöin masennus on kova jos en saa mistään lisää juotavaa, ja siitäkin kestää aikansa toipua.

Pitäisikö minun mennä puhumaan näistä ongelmistani psykiatrille?

Olet onneksesi huomannut asian jota kaikki alkoholin suurkäyttäjät eivät huomaa ollenkaan.

Masennukseen taipuvaiselle alkoholi voi olla todellakin myrkkyä ja pahentaa masentunutta tilaa huomattavasti. Jos käyttää alkoholia tämä tulisi aina ite huomioida. Tiedän tämän omasta kokemuksesta.

Krapula-aamuja varten on hyvä hankkia jotain hilpeää ajanvietettä ja riittävästi vitamiineja ja juotavaa, syötävää. On hyvä myös yrittää nukkua jos vain on mahdollista ja sitten kun/jos pää kestää pieni kevyt lenkki raittiissa, hapekkaassa ilmassa. Eli juopotella ei kannata milloin vain tai miten vain, eikä etenkään jos on työ- tai opiskelupäivä edessä.

Vertaistukiryhmistä saattaisi olla hyvä apu, usko pois vaan, et ole ainut tämäntyyppisistä ongelmista kärsivä.

Ei läheinen henkilö tarkoita sitä, että heille on velvollinen kertomaan kaikki, tämä tarkoittaa sukulaisia ei parisuhdetta. Usein isä ja äiti ovat liian lähellä auttaakseen, tukea voivat.
Yritä olla välittämättä riidoista, he ovat aikuisia ihmisiä ja valinneet riitelevän elämäntavan, sinä et voi siihen vaikuttaa.
Herkkänä ja kai myös kilttinä ihmisenä sinun on opittava sanomaan EI. Se parantaa elämänlaatua huomattavasti eli normaali itsetunto eikä mielistelevä, hyväksyntää hakeva ihminen. Et usko kuinka hyvältä tuntui ensimmäisen kerran uskaltaa sanoa tuo sana, eikä kukaan ystävistä ole hävinnyt.
Alkoholista sen verran, että se ei kyllä ole sinulle hyväksi, pahentaa masennusta, ei auta oman elämän hallintaan vaan voi johtaa myös siihen, että elämä karkaa.
Tilaa aika mielenterveystoimistosta, saat ulkopuolista apua eikä maksa maltaita kuten yksityiset.

voisit hyötyä psykoterapiasta,koska kykenet itseäsi arvioimaan jne.

mitä tulee vanhemmille puhumiseen,niin luulen,ettei tuossa iässä enää kannata kaikkia asioitaan vanhemmilleen enää puhuakaan,sillä vanhempasi elää omaa elämäänsä ja sinä omaasi

olet niin nuorikin,että tuon kaiken voi vielä laittaa itsenäistymiskriisin piikkiin,eikä siitä tarvitse tulla koko iän kestävää tragediaa - se mitä elämällesi teet on vain sinun omalla vastuullasi.

mul on masennus :(