EPAa masennukseen

Hollannista, Vrije-yliopiston psykologian ja ravitsemustieteen laitoksilta, on julkaistu uusi kalaöljyyn, masennuksen ja diabetekseen liittyvä tieteellinen katsaus.
Aikuistyypin diabetekseen liittyy usein masennus, kirjoittavat tutkijat Diabetic Medicine -lehdessä. Lääkehoidon tehossa on runsaasti toivomisen varaa, sillä vain 50–60 % masentuneista diabeetikoista toipuu oireettomiksi. Siksi apua haetaan nyt ravitsemushoidoista, joista eniten on tutkittu kalaöljystä tunnettuja omega-3-rasvahappoja.

Tutkijat analysoivat MEDLINE-tietokannasta tieteelliset tutkimukset ja päättelivät, että kalaöljy voi ehkäistä ja lievittää masennusta. Joidenkin tutkimusten mukaan liian niukka omega-3-rasvahappojen saanti ravinnosta lisää tyypin 2 diabeteksen riskiä. Satunnaistettujen kliinisten tutkimusten mukaan kalaöljyn noin 50 rasvahaposta vain yksi, nimittäin eikosapentaeenihappo eli EPA on tehokasta masentuneiden diabeetikkojen lisähoitona. Kalaöljyn toinen tunnettu rasvahappo DHA sitä vastoin ei näytä auttavan masennukseen. Kalaöljy vähentää myös sydän- ja verisuonitautien riskiä, mikä usein liittyy diabetekseen, muistuttavat tutkijat. He suosittavat EPA-rasvahappoa diabeetikoille ja masentuneille, koska se on edullista ja täysin turvallista. Muiden tutkimusten mukaan EPAn tarve on vähintään 1 000 mg aikuisen ihmisen kliiniesen masennuksen hoidossa.

Diabetic Medicine, marraskuu 2005
http://www.blackwell-synergy.com/doi/abs/10.1111/j.1464-5491.2005.01661.x
5621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitenkähän tämä EPA vaikuttaa?

Kaikenlaisia tutkimuksia tehdään ja tuloksia julkaistaan tämäntämän. Kuitenkin ne ovat vain tuloksia tutkimuksesta, ne eivät kerro mihin väittämä eli ko. aineen vaikutus perustuu, mitkä muut tekijät ovat mahdollisesti vaikuttaneet tulokseen.

Tiedetäänhän hyvin sekin että pelkkä tutkimukseen osallistuminen saattaa joissakin henkilöissä aiheuttaa huomattavaa paranemista, esimerkiksi henkilö alkaa itse kiinnittämään enemmän huomiota elintapoihin. Alkaa aina epäilyttämään kun näillä palstoilla aletaan kehumaan jotakin tuotetta että siinä on raaka, kylmä, kaupallinen markkinointi takana!

Äänestä
  • Masennus on yleensä sellainen sairaus, että siitä ei meinaa päästä yli eikä ympäri edes tutkituilla lääkkeillä. Mitään ihmekeinoa ei tule löytymään. Masennushan on sekasotku elämän vaikeita asioita ja muistoja sekä aivojen serotoniinin erityksen epätasapainoa.

    Äänestä

EPA toimi minulla paremmin kuin hyvin. Syötyäni masennuslääkkeitä pari kuukautta päätin kokeilla EPAA, koska en pitänyt lääkkeiden sivuvaikutuksista. Jätin lääkkeet pois (huom. en suosittele kuitenkaan lääkityksen jättämistä omin päin), söin 2 x 500mg EPAA päivittäin. Masennus kaikkosi tasaiseen tahtiin n. vuoden kuluessa. Nykyään otan yhden 500mg kapselin päivässä, eikä masennus ole palannut.

Äänestä

miehelläni katosi muisti.masennusta,stressiä jne.aloitin heti masennuslääkkeiden lisäksi epaa 2kpl (500mg)pv;ssä magnesium b-vitam foolihappo karnosiini.Muisti palautui ja muutenkin mies on paljon energisempi kuin ennen ja stressi on tipotiessään.samaa rataa jatketaan paitsi epa on vahvempi ja yksi päivässä.ehdottomasti suosittelen.tietysti ei voi sanoa että kaikilla toimii, mutta meillä ainakin toimii.tästä kaikesta on aikaa noin vajaat kolme kuukautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaakoppi kirjoitti:

Hollannista, Vrije-yliopiston psykologian ja ravitsemustieteen laitoksilta, on julkaistu uusi kalaöljyyn, masennuksen ja diabetekseen liittyvä tieteellinen katsaus.
Aikuistyypin diabetekseen liittyy usein masennus, kirjoittavat tutkijat Diabetic Medicine -lehdessä. Lääkehoidon tehossa on runsaasti toivomisen varaa, sillä vain 50–60 % masentuneista diabeetikoista toipuu oireettomiksi. Siksi apua haetaan nyt ravitsemushoidoista, joista eniten on tutkittu kalaöljystä tunnettuja omega-3-rasvahappoja.

Tutkijat analysoivat MEDLINE-tietokannasta tieteelliset tutkimukset ja päättelivät, että kalaöljy voi ehkäistä ja lievittää masennusta. Joidenkin tutkimusten mukaan liian niukka omega-3-rasvahappojen saanti ravinnosta lisää tyypin 2 diabeteksen riskiä. Satunnaistettujen kliinisten tutkimusten mukaan kalaöljyn noin 50 rasvahaposta vain yksi, nimittäin eikosapentaeenihappo eli EPA on tehokasta masentuneiden diabeetikkojen lisähoitona. Kalaöljyn toinen tunnettu rasvahappo DHA sitä vastoin ei näytä auttavan masennukseen. Kalaöljy vähentää myös sydän- ja verisuonitautien riskiä, mikä usein liittyy diabetekseen, muistuttavat tutkijat. He suosittavat EPA-rasvahappoa diabeetikoille ja masentuneille, koska se on edullista ja täysin turvallista. Muiden tutkimusten mukaan EPAn tarve on vähintään 1 000 mg aikuisen ihmisen kliiniesen masennuksen hoidossa.

Diabetic Medicine, marraskuu 2005
http://www.blackwell-synergy.com/doi/abs/10.1111/j.1464-5491.2005.01661.x

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu