Raskaus ja pelot

aika paljon kaikenlaisia pelkoja on raskauteeni liittynyt. ensimmäinen raskaus n. vuosi sitten oli kohdunulkoinen (meni itsestään kesken) ja nyt koko ajan pelkään, että jotain sattuu. se lienee hyvin yleistä ainakin tämän palstan kirjoitusten perusteella. tuossa juuri luin, että vasta viikolla 40 joku sai tietää, että vauva oli kuollut kohtuun. sellaiset tarinat saa väkisinkin mielikuvituksen laukkaamaan, vaikka viikon 12 jälkeen huokasin helpotuksesta kun tilastollinen keskenmenoriski pieneni huomattavasti. samoin olen helpottunut nyt joka torstai, kun on viikko taas tullut täyteen ja vauvan selviämismahdollisuudet syntyessään paranevat.

alkuraskaudesta masennuin ja oireilin niin voimakkaasti, että pelkäsin ettei minusta ikinä ole äidiksi. en saanut nukuttua ja pelkäsin, että jään yksin vauvan kanssa enkä kykene huolehtimaan hänestä. puolessa välissä masennus hävisi kuin itsestään, mutta nyt pelkään, että loppuraskauden ja imetyksen hormoonit sekoittavat pääni taas niin pahasti, että masennun uudestaan enkä pysty olemaan äiti lapselleni. koko raskauden ajan olen nähnyt painajaisia, joissa olen mm. polttanut tupakkaa, juonut ja käyttänyt huumeita raskaana ollessani. herään kamalaan syyllisyyteen, unet tuntuvat niin todellisilta.

pelkään myös sitä, etten koskaan kykene käymään kokopäiväisesti töissä tai etten löydä koulutustani vastaavaa työtä tai etten kykene toteuttamaan itseäni vaan jään kotiäidiksi ja katkeroidun. olen aina ollut kunnianhimoinen ja nyt raskauden aikana en ole saanut mitään aikaiseksi. kotona vain olen eikä ole oikein mitään mistä voisin itsessäni olla ylpeä. olen ollut kateellinen muiden menestyksestä ja onnistumisista, mikä ei ole ollut ollenkaan luonteenomaista minulle. tahdon, että myös lapseni voisi olla minusta ylpeä, mutta pelkään, etten koskaan saa mitään sellaista aikaiseksi, jota itse arvostaisin ja voisin ottaa muiden arvostuksen vastaan.

en varsinaisesti pelkää, että itse toiminnallani vahingoittaisin vauvaa nyt raskauden aikana, pelkään vain, että jotain odottamatonta tapahtuu. esim. napanuora kiertyy kaulan ympärille. en tiedä onko se edes mahdollista. toinen pelkoni siis liittyy luonteeseeni ja kykyihini, siihen, voinko joskus nähdä itseni arvokkaana ja ainutlaatuisena. ilman tätä pelkään masentuvani tai katkeroituvani, jolloin en todellakaan ole sellainen äiti kuin mitä haluan olla.

Ensin pelkäsin,voinko tulla raskaaksi. kun tulin,pelkäsin keskenmenoa. Kunviikot eteni,pelkäsin ett lapsisynyy liian aikaisin. Nyt kun viikkoja jo 32,pelkään,että onko terve. pelkään myös olenko hyvä äiti,mite jaksan olla kotona, onko vauvaterve yms yms.myös on käynyt mielessä olenko enää viehättävä, rakastaako mies minua...näistä voisin kirjoittaa kirjan. pelot ilmenee itkuna ja unettomina öinä,ahdistuksena ja kiukuttelulla...