Raskaus ja pelot

Tuleva Kätilö

Kerään koulutyötä varten tietoja/tarinoita, mitä odottavat äidit pelkäävät raskauden aikana. Joten jos sinulla on/on ollut pelkoja, mitä tahansa ja kuinka "tyhmiä" tahansa, niin olisin hyvin kiitollinen, jos kertoisit niistä. Voisit myös kertoa miten pelot ovat ilmenneet, ovatko ne aiheuttaneet mitään ja tiedätkö mistä pelkosi voisi johtua. Kiitos vastanneille jo näin etukäteen. =)

2

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rv 25+2

      aika paljon kaikenlaisia pelkoja on raskauteeni liittynyt. ensimmäinen raskaus n. vuosi sitten oli kohdunulkoinen (meni itsestään kesken) ja nyt koko ajan pelkään, että jotain sattuu. se lienee hyvin yleistä ainakin tämän palstan kirjoitusten perusteella. tuossa juuri luin, että vasta viikolla 40 joku sai tietää, että vauva oli kuollut kohtuun. sellaiset tarinat saa väkisinkin mielikuvituksen laukkaamaan, vaikka viikon 12 jälkeen huokasin helpotuksesta kun tilastollinen keskenmenoriski pieneni huomattavasti. samoin olen helpottunut nyt joka torstai, kun on viikko taas tullut täyteen ja vauvan selviämismahdollisuudet syntyessään paranevat.

      alkuraskaudesta masennuin ja oireilin niin voimakkaasti, että pelkäsin ettei minusta ikinä ole äidiksi. en saanut nukuttua ja pelkäsin, että jään yksin vauvan kanssa enkä kykene huolehtimaan hänestä. puolessa välissä masennus hävisi kuin itsestään, mutta nyt pelkään, että loppuraskauden ja imetyksen hormoonit sekoittavat pääni taas niin pahasti, että masennun uudestaan enkä pysty olemaan äiti lapselleni. koko raskauden ajan olen nähnyt painajaisia, joissa olen mm. polttanut tupakkaa, juonut ja käyttänyt huumeita raskaana ollessani. herään kamalaan syyllisyyteen, unet tuntuvat niin todellisilta.

      pelkään myös sitä, etten koskaan kykene käymään kokopäiväisesti töissä tai etten löydä koulutustani vastaavaa työtä tai etten kykene toteuttamaan itseäni vaan jään kotiäidiksi ja katkeroidun. olen aina ollut kunnianhimoinen ja nyt raskauden aikana en ole saanut mitään aikaiseksi. kotona vain olen eikä ole oikein mitään mistä voisin itsessäni olla ylpeä. olen ollut kateellinen muiden menestyksestä ja onnistumisista, mikä ei ole ollut ollenkaan luonteenomaista minulle. tahdon, että myös lapseni voisi olla minusta ylpeä, mutta pelkään, etten koskaan saa mitään sellaista aikaiseksi, jota itse arvostaisin ja voisin ottaa muiden arvostuksen vastaan.

      en varsinaisesti pelkää, että itse toiminnallani vahingoittaisin vauvaa nyt raskauden aikana, pelkään vain, että jotain odottamatonta tapahtuu. esim. napanuora kiertyy kaulan ympärille. en tiedä onko se edes mahdollista. toinen pelkoni siis liittyy luonteeseeni ja kykyihini, siihen, voinko joskus nähdä itseni arvokkaana ja ainutlaatuisena. ilman tätä pelkään masentuvani tai katkeroituvani, jolloin en todellakaan ole sellainen äiti kuin mitä haluan olla.

    • joka lähtöön

      Ensin pelkäsin,voinko tulla raskaaksi. kun tulin,pelkäsin keskenmenoa. Kunviikot eteni,pelkäsin ett lapsisynyy liian aikaisin. Nyt kun viikkoja jo 32,pelkään,että onko terve. pelkään myös olenko hyvä äiti,mite jaksan olla kotona, onko vauvaterve yms yms.myös on käynyt mielessä olenko enää viehättävä, rakastaako mies minua...näistä voisin kirjoittaa kirjan. pelot ilmenee itkuna ja unettomina öinä,ahdistuksena ja kiukuttelulla...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5050
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1219
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1159
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1113
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      743
    Aihe