Nostradamus on kyllä vähän etäinen meille suomalaisille. Nostradamuksen mukaan elämä maapallolla päättyy vuonna 3797
Toisaalta on arveltu että hän tarkoittaisikin vuotta 2050!
Romaneilla on oma ennustamisen ja povaamisen perinne. Siitä on olemassa mitä erilaisimpia vanhoja kertomuksia, ja perinne jatkuu, mikä on ihan hyvä, koska niissä tilanteissa pohditaan samalla ihmiselämän tärkeitä kysymyksiä.
Mutta omansalaisia perinteitä ennustamisen saralla on myös ei-romaneilla. Yksi keskeinen alue on 'maailmanlopun ennustaminen'. Kansanomaisissa ennustuksissa ei juuri pohdita sitä että miten maailmanloppu lopulta tapahtuisi. Tärkeintä ennustuksissa ovat erilaiset MERKIT, jotka enteilevät maailmanloppua, vaikkapa tähdistä luetut enteet ja erilaiset tarkat päivät ja ajat, jolloin loppu muka tapahtuu ja maailmanloppu ei suinkaan tapahdu hitaasti ja ikään kuin hiipien, vaan kertarysäyksenä. Luonnonkatasrofit ovat vakuuttavia merkkejä.
Sitä paitsi Nostradamus oli pariisilainen lääkäri, joka teki työtä Ranskan kuninkaan hovissa. Häntä olisi voitu ajan käsitysten mukaan syyttää noituudesta. Siksi hän laati ennustuksensa runomuotoon ja lisäksi sekoitti ennustustensa aikajärjestyksen.
Hänen ennustustensa tulkinnoissa onkin riittänyt päänvaivaa vuosisadoiksi. Tavalliselle suomalaiselle lukijalle Nostradamuksen runot jäävät hämäriksi. Meillä suomalaisilla ( en tosiaan tiedä vaikka joku seuraavista esimerkeistä olisi vaikka suomalainen romani! olisiko se sen ihmeempää?)on ollut omat ennustajamme, kuten esim Kiho-Vauhkosen ennustukset. Kukas hän on?
Kansanomaisia ennustuksia maailmanlopusta
8
829
Vastaukset
- Taju-de-Watson-ABA
Kiho-Vauhkonen, suomalainen ennustja. Hänestä on kerrottu 1600-luvulta lähtien. Hän ennusti, että maa vyötetään rautavyöllä ja teillä kulkee päättömiä ja hännättömiä hevosia. Tämän on tulkittu tarkoittavan rautateitä ja autoja. Paltamon kirkkoherra Juhana Kajanus mainitsee Kiho-Vauhkosen, (1663), joka kertoo kotipitäjässään eläneestä Kaleva-jättiläisestä, jolla oli 12 poikaa. Yksi niistä oli Kiho-Vanskoinen. Kiho-Vanskoinen oli tervanpolton opettaja, kirkon paikan määrääjä ja hänen jälkiään nähdään monissa kallioissa. Hän ennusti kuulema Niuvanniemen paikan 1700-luvulla. Hän oli sanonut, että vielä nähdään tässä paikassa se aika, jolloin täällä huudetaan, siunataan, itketään ja kirotaan yötä ja päivää. Kiho-vauhkonen ennusti myös, että Suomi tulee niin tiheään asutuksi, että kukonlaulu kuuluu naapurista toiseen ja oven saranain narina kuuluu. Eikös se kerrostaloissa kuulukin naapuriin? Kiho-Vauhkonen ennusti myös 'viimeisestä taistelusta', ja silloin vuodatetaan verta niin paljon, että 'pölk ui veressä'. Iisalmella hän ennusti olevan kerran niin suuren sotatappelun, että 'tukki pystyy uimaan Iisalmen vanhalla kirkolla miesten veressä'. Koljonvirran taistelun jälkeen siena-pölkky eli tukki pyörii veressä ja kaiki eloonjääneet ihmiset mahtuvat istumaan sille pölkylle.
jatkuu- Taju-de-Watson-ABA
Monet muutkin ennustajat, kuten loimaalainen Räppä-Kitti, väittivät, että tuo viimeinen sota on niin kiivas, että joet ja vedet juoksevat ihan verenä ja kaikki miehet kuolevat ja naiset suutelevat vieläpä miesten jalanjälkiäkin.
jatkuu - Taju-de-Watson-ABA
Taju-de-Watson-ABA kirjoitti:

jatkuuYksi ennustaja oli laitilalainen Kirsperi. Hän ennusti lopun tulemista siitä, että linnut tulevat kerran sotkeutumaan ilmassa kulkeviin lankoihin. Eräs raumalainen ennustaja taas piti maailmanlopun merkkinä sitä, että raha loppuu niin tyystin, että tavara vaihdetaan tavaraan.
jatkuu - Taju-de-Watson-ABA
Taju-de-Watson-ABA kirjoitti:
Yksi ennustaja oli laitilalainen Kirsperi. Hän ennusti lopun tulemista siitä, että linnut tulevat kerran sotkeutumaan ilmassa kulkeviin lankoihin. Eräs raumalainen ennustaja taas piti maailmanlopun merkkinä sitä, että raha loppuu niin tyystin, että tavara vaihdetaan tavaraan.
jatkuuSipoosta on kerrottu ennustustietoa, että maailma loppuu, kun vaunut kulkevat ilman hevosta ja naiset esiintyvät pukeutuneena miesten tapaan. Eli kuten Aleksis Kiven Nummisuutareissa kanttori Sepeteus toteaa Topiakselle: Topias, minä vaimon arvossa pidän, mutta sanon, että maailmanloppu, hävitys ja ikuinen sekamelska meitä lähestyy, koska hän housut päällensä pukee ja rupeevi meitä könistämään, meille korvapuusteja jakelee ja meitä tukistelee.
1800-luvlla levisi myös monena painoksena Sibillan ennustuskirja, ja siinä uhkaavia lopunmerkkejä olivat taistelevat tähdet ja kuun hirvittävät salamat.
Noita pyrstötähtiähän pitivät jo muinaiset babylonialaiset maailmanlopun enteinä ja yhä vieläkin komeetat voivat herättää levottomuutta.
jatkuu - Taju-de-Watson-ABA
Taju-de-Watson-ABA kirjoitti:
Sipoosta on kerrottu ennustustietoa, että maailma loppuu, kun vaunut kulkevat ilman hevosta ja naiset esiintyvät pukeutuneena miesten tapaan. Eli kuten Aleksis Kiven Nummisuutareissa kanttori Sepeteus toteaa Topiakselle: Topias, minä vaimon arvossa pidän, mutta sanon, että maailmanloppu, hävitys ja ikuinen sekamelska meitä lähestyy, koska hän housut päällensä pukee ja rupeevi meitä könistämään, meille korvapuusteja jakelee ja meitä tukistelee.
1800-luvlla levisi myös monena painoksena Sibillan ennustuskirja, ja siinä uhkaavia lopunmerkkejä olivat taistelevat tähdet ja kuun hirvittävät salamat.
Noita pyrstötähtiähän pitivät jo muinaiset babylonialaiset maailmanlopun enteinä ja yhä vieläkin komeetat voivat herättää levottomuutta.
jatkuuMonissa mussa maissa, vaikkapa Saksassa, kansan kuvitelmat maailmanlopun merkeistä ovat samantapaisia kuin Suomessa: naiset käyttävät miesten housuja, ihmiset lentävät, maailma raudoitetaan, tulee verinen taistelu ja sitten miehiä on niin vähän, että kymmenen neitiä syleilee miesten housuja!
1900-luvullakin ovat erilaiset uskonnolliset lahkot kerääntyneet odottamaan maailmanloppua ja olleet aivan varmoja sen tulosta. Maailmalopun uskotaan tapahtuvat aivan varmasti tiettynä, ennustettuna päivänä.
Yhden tällaisen ennustuksen ja sen seuraukset olen kuullut omin korvin, isoäidiltäni Olgalta.
jatkuu - Taju-de-Watson-ABA
Taju-de-Watson-ABA kirjoitti:
Monissa mussa maissa, vaikkapa Saksassa, kansan kuvitelmat maailmanlopun merkeistä ovat samantapaisia kuin Suomessa: naiset käyttävät miesten housuja, ihmiset lentävät, maailma raudoitetaan, tulee verinen taistelu ja sitten miehiä on niin vähän, että kymmenen neitiä syleilee miesten housuja!
1900-luvullakin ovat erilaiset uskonnolliset lahkot kerääntyneet odottamaan maailmanloppua ja olleet aivan varmoja sen tulosta. Maailmalopun uskotaan tapahtuvat aivan varmasti tiettynä, ennustettuna päivänä.
Yhden tällaisen ennustuksen ja sen seuraukset olen kuullut omin korvin, isoäidiltäni Olgalta.
jatkuuTositarina lestadiolaisseudulta 1900-luvun alusta:
Yksi tarina maailmanlopun ennustuksesta, kertonut isoäitini Olga Elisabeth V.
Isoäitini oli kotoisin pohjoisesta Suomesta, lestadiolaiselta seudulta. Kun hän oli viiden vuoden ikäinen, tuli ennustus maailmanlopusta. Oli nähty kruunun muotoisia revotulia valtavan suuria, ja olis satanut ruusunpunaista lunta. Oli muitakin ennusmerkkejä. Tähtien kohdalla oli taivaalla nähty aukkoja, joista tuli valoa ja oli näkynyt enkelien kantapäitä! Ihmiset pohtivat ankarasti kuka pääsisi taivaaseen, kuka 'temmattaisiin ylös'. Monet olivat varmoja, että heidät temmataan korkeuteen ja he lahjoittelivat hopeitaan ja muita perintökalujaan pois, koska eihän niitä taivaassa tarvittaisi. Lopulta se määrätty päivä tuli, viimeinen päivä. Seuraavaa ei enää olisi. Isoäitini, Olga, sai kuulla asiasta, ja päätti hänkin antaa pois jotakin. Olga oli vuorenvarma, että kyllä hänet varmaan temmataan taivaaseen, koska niin on luvattu. Olga antoi kokonaisen kenkälaatikollisen kiiltokuvia naapurin tytölle. Tuli yö ja tuli aamu. Eikä sitä loppua tullutkaan. Isoäiti kertoi tämän tositarinan minulle kun olin koulutyttönen. Että "voi, voi, kyllä minua harmitti! Kaikki ne ihanat kiiltokuvat! Eikä sitä tullutkaan, maailmanloppua, ja Olga nauroi silmät kyynelissä lyöden käsiään polviinsa, voi voi niitä entisiä aikoja.
Olga kertoi vielä yhden jutun, joka ei varsinaisesti kuulu aiheeseen. Mutta se meni näin. Olga oli kauppiaan tytär. Yhteiskunnalliset erot olivat suuret. Mutta Olga oli utelias ja ennakkoluuloton, kuten lapset niin usein ovat. Hän oli kyllästynyt leikkimään yksin ja meni rohkeasti erään mökin pihalle. Siinä kuului asuvan mustalaisia (en ole aivan varma tästä asiasta). Pihalla oli resumekkoinen, tummatukkainen (kuten Olgakin)pieni tyttö, joka katseli Olgaa epäluuloisesti, käänsi yhtäkkiä selkänsä ja nosti hameenhelman ja pyllisti paljaalla vähän näppyisellä pyllyllä! Olga kesti ankaran testin, eikä lähtenyt pois. Heistä tuli parhaat ystävykset pitkäksi aikaa, tuona samana samana päivänä!
jatkuu - Taju-de-Watson-ABA
Taju-de-Watson-ABA kirjoitti:
Tositarina lestadiolaisseudulta 1900-luvun alusta:

jatkuuMerkillinen huhu maailmanlpusta levisi Etelä- Suomessa vuonna 1979, erityisesti silloin nuorison parissa ja kouluissa. Lopun piti silloin tulla perjantaina 19.tammikuuta ja monet muistavat vielä tuon päivän tunnelmat. Sanottiin, että ennustuksen oli tehnyt sama henkilö, joka oli ennustanut oikein myös Elviksen kuoleman, Kennedyn murhan ja Vietnamin sodan. Kuka hän oli, sitä ei tiedetä, mutta näitä ennustustietoja ei epäilty. Maailmanlopun piti alkaa kello 13 ja se päättyisi siinä kello kuuden maissa, jolloin kaikki olisi jo jäätynyt. Jotkut sanomalehdetkin käsittelivät tätä kummallista huhua ja kertoivat, että eräät koululaiset olivat päättäneet jäädä tuona päivänä kotiin. Eräs helsinkiläistyttö oli päättänyt testamentata omaisuutensa ystävilleen, mutta hän huomasi, että eiväthän nämäkään jäisi eloon. 'Maailmanlopusta ei olisi vahinkoa, jos olis vanha! Vaikka 70-vuotta ja olisin jo kokenut elämän ihmeet', pieni koululainen murehti.
jatkuu - Taju-de-Watson-ABA
Taju-de-Watson-ABA kirjoitti:
Merkillinen huhu maailmanlpusta levisi Etelä- Suomessa vuonna 1979, erityisesti silloin nuorison parissa ja kouluissa. Lopun piti silloin tulla perjantaina 19.tammikuuta ja monet muistavat vielä tuon päivän tunnelmat. Sanottiin, että ennustuksen oli tehnyt sama henkilö, joka oli ennustanut oikein myös Elviksen kuoleman, Kennedyn murhan ja Vietnamin sodan. Kuka hän oli, sitä ei tiedetä, mutta näitä ennustustietoja ei epäilty. Maailmanlopun piti alkaa kello 13 ja se päättyisi siinä kello kuuden maissa, jolloin kaikki olisi jo jäätynyt. Jotkut sanomalehdetkin käsittelivät tätä kummallista huhua ja kertoivat, että eräät koululaiset olivat päättäneet jäädä tuona päivänä kotiin. Eräs helsinkiläistyttö oli päättänyt testamentata omaisuutensa ystävilleen, mutta hän huomasi, että eiväthän nämäkään jäisi eloon. 'Maailmanlopusta ei olisi vahinkoa, jos olis vanha! Vaikka 70-vuotta ja olisin jo kokenut elämän ihmeet', pieni koululainen murehti.
jatkuu1980-luvulla on kerrottu myös tarinaa anstronomista, joka sai tietoonsa, että avaruudesta on tulossa todella suuri meteoriitti. Näytti 100% varmalta, että se murskaisi maapallon alleen. Mitä tehdä? Astronomi oli laskenut, että meteoriittisade saavuttaisi maapallon ja tuhoaisi sen noin kello 03.10 aamulla. Astronomit päättivät, ettei asiasta kerrota. Kertoja toteaa, että meteoriittisade meni kuitenkin ohi toisesta aurinkokunnasta. Ja aivan samantapainen tarina maapalloa uhkaavasta taivaankappaleesta kerrotaan myös maineikkaan Tintin seikkailuissa Salaperäinen tähti. ja kukapa ei tuntisi Muumipeikon tarinaa Pyrstötähdestä, joka oli tuhota suloisen Muumilaakson!
Todellisuudessa maapallo olisi aika huonosti varustautunut tällaisin yllätyksiin kuin avaruudesta tuleviin meteoriitteihin. Voisihan niitä yrittää saada poikkeamaan radaltaan. Olisihan sellainen suurempi kuin mikään tavanomainen onnettomuus.
- Onkin sanottu, että on suurempi todennäköisyys on, että kuolee meteoriitin aikaansaamaan tuhoon, kuin että kuolla lento-onnettomuudessa, sillä meteorihan voisi tuhota meidät kaikki.
Tutkijat ovat myös arvelleet että aurinkomme voisi muuttua punaiseksi jättiläistähdeksi, joka tuhoaa planeettamme, mutta tämä ei tapahdu ihan äkkiä, vaan ehkä vuosimiljardin päästä.
Niinpä niin. Kansanomaisissa ennustuksissa ei kuitenkaan tällaisia asioita pohdita, ei siis sitä miten maailmanloppu lopulta tapahtuu. Tärkeintä ennustuksissa ovat nähtävästi erilaiset merkit, jotka enteilevät maailmanloppua, vaikkapa tähdistä luetut enteet ja erilaiset tarkat päivät ja ajat, jolloin loppu muka tapahtuu eli maailmanloppu ei suinkaan tapahdu hitaasti ja ikään kuin hiipien, vaan kertarysäyksenä.
Minun kertomukseni ulkopuolelle jäävät ne tapahtumat, että vaikka ennustus lopulta ei toteutunutkaan, niin silti eräät uskovat, että 'jotakin silti tapahtui', jokin muuttui, vaikka sitä ei näekään. Sen vain ikään kuin 'tietää'. On myös syntynyt uusia uskonnolisia pienryhmiä töölaisten tapausten jälkeen. Nuo tapahtumat ja elämykset ovat eri asia, eikä minulla ole sellaisista ainakaan omia kokemuksia.
Nostradamuksen 1500-luvulla kirjoittamia ennustuksia on ilmestynyt suomenkielelle käännettynä muutama vuosi sitten. Pitääpä vilkaista joku kerta.
Loppu tähän, saapi kommentoida, aattelin vaan että laitan tällaista ihan tavallista. Yksi tuttu minulla on jolle mustalainen ennusti, että hän menee avioon lippalakkipäisen, punapartaisen miehen kanssa, he saavat kaksi lasta jne, ja niin siinä sitten kävi. Tyttö oli sitten muuttanut helsinkiin ja pyrkinyt taidekouluun. Siellä hän oli heti ensimmäisenä päivänä nähnyt erään punapartaisen nuoren miehen istumassa lippalakki päässä ikkunalaudalla, ja tiennyt heti, että tuo se on! Ja niin se oli. Ovat olleet yhdessä yli 20 vuotta, heillä on kaksi lasta, ja miehen parta on vieläkin punainen, ja lippalakki kuuluu kuvaan myös.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761976Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361702Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81326Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241150Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591145Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 60931
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57914