KUKA ANTOI LUVATUN MAAN JUUTALAISILLE?

jäljennös

KUKA ANTOI LUVATUN MAAN JUUTALAISILLE?
Kirjoittanut: KAALO 22.10.2005 klo 13.46

Kuku antoi luvatun maan juutalaisille?
Nykyinen Israelin valtio on ollut olemassa vuodesta 1948 lähtien monien
juutalaisten iloksi ja naapureittensa tyrmistykseksi. Kristityt näkevät Israelin
valtion uudelleen syntymisen 2000 vuoden tauon jälkeen monien Vanhan Testamentin
profetioiden toteutumisena ja todisteena Kristuksen paluun lähestymisestä.
Useat kristityt tuntevat hyvin aitoa rakkautta Israelia ja sen kansaa
kohtaan ja näkevät sen tulevaisuuden kytkeytyvän epämääräisesti heidän
omaan hengelliseen kohtaloonsa.

Mutta millä oikeudella juutalaiset väittävät Pyhän maan kuuluvan heille?

Mies, jolle alunperin annettiin tehiäviksi valloittaa Pyhtä maa, tyhjentää
se vihollisista ja jakaa se Israelin kahdentoista heimon kesken, oli nimelttään
Joosua, kuten näemme seuraavista teksteistä.

. " Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten
ollessa läsnä:" Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan,
jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen
maan israelilaisille perinnöksi." (5. Mos. 3i:7)

"Ole rohkea luja. Sinä saat jakaa israelilaisille tuon maan: minä olen
luvannut sen heidän omakseen valalla, .ionka vannoin heidän esi-isilleen."
(Joos. 1:6)

Aion nyt esitellä monille Raamattua lukeville ihmisille, varsinkin kristityille,
toivottavasti perustavaa laatua olevan ajatustavan muutoksen, joka tulee
muuttamaan näkökulmamme moniin asioihin. Olen huomannut jopa useiden
Raamatun tutkijoiden kaipaavan tätä yhtä paljon kuin tavalliset maallikotkin.

Joten tässä se tulee: - Joosua, mahtava Jumalan mies, Mooseksen seuraaja
ja Jumalan valitsema mies johdattamaan Israelin kansa Luvattuun maahan.
Tätä miestä nykypäivän juutalaiset saavat kiittää oikeudestaan kotimaahansa.
Mutta Joosua itse ei ollut juutalainen.

Juutalaiset eivät ole synonyymi vanhoille israelilaisille, vaan ovat itse asiassa
Juudan ja Benjaminin heimojen jälkeläisiä. Nämä kaksi heimoa muodostivat joidenkin
pappissukuisten leeviläisten kanssa Juudan eteläisen kuningaskunnan.
Sanasta "Juuda" lähtöisin oleva termi 'Juutalainen"alkoi esiintyä

Raamatussa vasta Babylonian vankeuden aikoihin, ja ensimmäisen kerran
se esiintyy Jeremian kirjassa.
Ymmärän nyt, että suurimmalle osalle kristittyjä ero juutalaisen ja Joosuan
ajan israelilaisen välillä on hävinnyt. Tuo ero on palautettava ennalleen,
mikäli haluamme ymmärtää ja arvostaa Israelia koskevia, vielä toteutumattomia
profetioita. Eli profetioita, joiden on toteuduttava ja pian. Ero on yksinkertaisesti
tämä: Israelin pohjoisen kuningaskunnan kymmenen "kadotettua"
heimoa.
Joosua oli itse asiassa Efraimin heimosta lähtöisin oleva johtaja. vuonna
931 eKr., jolloin valtakunta hajosi kahtia, Efraimista tuli pohjois-Israelin
mahtavin heimo. Itse asiassa Efraimista tuli päänimi, jota käytettiin profetiassa
kuvaamaan pohjoista kuningaskuntaa.
saatatte muistaa, että juuri Joosua ja Kaleb olivat ainoat Mooseksen Kaanaanmaahan
lähettimistä kahdestatoista vakoojasta, jotka toivat mukanaan
hyviä uutisia ja uskoivat Jumalan apuun valloittaa tuo maa. Nämä kaksi miestä
palkittiin uskonsa takia, eikä ainoastaan heitä vaan myös heidän heimonsa.
Kaleb oli Juudan heimon johtaja ja Joosua Efraimin heimon. Mielenkiintoista
on, etiä monia vuosia myöhemmin juuri näistä kahdesta heimosta tuli kahden
kuningaskunnan johtajia.
HOOSEA 13
1. Milloin Efraim puhui, syntyi kauhu: korkealle kohosi hän Israelissa.
Mutta hän joutui syynalaiseksi Baalin takia, ja hän kuoli.
Näin voimme todeta, että kunnia historiallisesta väitteestä, että pyhä maa
kuuluu juutalaisille, kuuluu Joosualle, Efraimin heimon miehelle. Mutta tarkkaan
ottaen juutalaiset voivat vaatia omistusoikeutta vain siihen osaan Luvattua
maata, joka kuuluu heille Juudan ja Benjaminin kautta. Toisin sanoen
Pohjois-Jerusalemin eteläpuolta, koska maa-alue siitä pohjoiseen, rannikkoa
pitkin ja aina Jordan-virran itdäiselle rannalle, kuului kymmenelle pohjoiselle
heimolle samoin kuin Hermonin vuori pohjoisessa. tämä pätee vielä tänäkin
päivänä, koska Jumala teki Aabrahamin kanssa ikuisen liiton, että Kaanaanmaa
(josta tässä käytetään nimityksiä pyhä maa ja Luvattu maa) kuuluu Aabrahamille
ja hänen jälkeläisilleen ikuisesti. Toisaalta, vaikka tämä liitto uudistettiin
ensin Iisakin ja myöhemmin Jaakobin kanssa, sitä ei koskaan uudistettu
vain jonkun tietyn Jaakobin pojan kanssa. Sitä vastoin se jaettiin Jaakobin kahdentoista pojan kesken, joten Aabrahamin aikuinen liitto koskee kaikkia
Jaakobin jälkelläisiä. Joko Israelin valtio on perinyt veljiensä maat tai ehkä
se vain pitää niistä huolta siksi, kunnes veljien heimot ilmaantuvat jonakin
päivänä vaatimaan maita itselleen ! Oli miten oli, oikeus hallita koko yhdistynyttä
Israelia annettiin Daavidin kautta Juudan heimolle, kuten tulemme
myöhemmin näkemään.

Joosuan kirjan lopussa Joosua kutsui viimeisinä vuosinaan kaikki Israelin
heimot yhteen ja kehotti niitä pysymään uskollisina Herra Jumalalle
julistaen: " Minä j a minun perheeni palvelemme Herraa " (Joosua 24 : 1 5). Joten

kysymys kuuluu: mittä tapahtui Joosuan jälkeläisille, Efraimin heimolle ja
varsinkin Ruubenin, Gadin, Asserin, Simeonin, Isaskarin, Danin, Naftalin,
Manassen ja Sebulonin heimoille?
Kun Jaakob, koko Israelin isä, makasi kuolinvuoteellaan, meille kerrotaan
1. Mooseksen kirjan luvussa 48, kuinka hän siunasi profeetallisesti poikansa.
Mutta hänellä oli erillinen siunaus Efraimille ja Manasselle, Joosefin kahdelle
pojalle. Jaakob siunasi Efraimin (nuorempi veli) ennen Manassea, jota
Joosef vastusti. Mutta Jaakob vastasi: "Tiedän, poikani, tiedän. Myös Manassesta
on tuleva kokonainen kansa, ja hänkin on kasvava mahtahtvaksi, mutta
hänen nuorempi veljensä (Efraim) tulee vielä mahtavammaksi, ja hänen jälkeläisistään
kasvaa kansojen paljous" (1. Moos. 48:19).

Joten tämä profetia on vielä toteutumatta ainakin meidän tietojemme
mukaan. Voiko Jumala valehdella? Ymmrärrettiinkö Jaakob väärin? Minä en
ainakaan usko niin. Vaikka ne olisivatkin meiltä kadoksissa, Efraimin jälkeläisiä
on varmasti jossain maailmassa, ja niistä on tullut monia kansoja (tai
heimoja) tai ainakin tulee tulevaisuudessa.

Ajatelkaapa Joosuan esi-isää ja Efraimin isää, Joosefia. Hänen myytiin
orjaksi Egyptiin tullakseen aiheetta syytetyksi rikoksesta ja joutuakseen vankilaan
13 vuodeksi. Mutta hänen uskonsa Jumalaan ei koskaan horjunut. Jumala
vapautti hänet vankilasta, antoi hänelle vaimon ja perheen sekä teki
hänestä Egyptin hallitsijan, faaraosta seuraavan arvoasteikossa. Ja miksi?

Joosef kertoo sen meille itse. Puhuessaan veljilleen hän sanoo: "Mutta Jumala
lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne
säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat" (1. Moos. 45:7). Niiin näemme,
että tämän päivän juutalaiset saavat kiittää Joosuaa, Efraimin heimon poikaa,
perinndstään, mutta myös Joosefia, Efraimin isää olemassaolostaan. Ilman
Jumalan huolenpitoa Joosefin välityksellä, koko Israelin kansa olisi kuollut
suuren nällänhädän aikana. Ja kuka veljeksistä itse asiassa oli vastuussa Joosefin
myynnistä orjaksi? Se oli Juuda, juutalaisten isä! Muiden veljien ilkeä suunnitelma oli tappaa veljensä, mutta harkitsevaisella Juudalla oli liikemiesmäisempi
ehdotus.
" Mitä hyötyä meille on siitä, että tapamme veljemme ja joudumme kätkemään
verityömme jäljet? Myydään poika noille ismaelilaisille, niin meidän
ei itse tarvitse käydä häneen käsiksi, onhan hän sentään meidän veljemme."
Hänen veljensä olivat samaa mieltä. (1. Moos. 37:26-27).

Toisin sanoen tämän päivän juutalaiset saavat kiittää selväimisestään esi-isääsä
liikemiesmäistä tarkkanäköisyyytä. Juuda, juutalaisten isä säästi Joosefin
hengen, jotta tamä Efraimin isä voisi myöhemmin säästää kaikkien Israelin
heimojen hengen.

Jaakob uskoi rakastetun Joosefinsa kuolleen vain voidakseen jälleen
löytää löytää hänet myöhemmin. Samalla tavalla uskon minäkin, että Joosefin jälkeläiset,
Efraim ja muut veljet eivät ole kuolleet tai kadonneet ikiajoiksi, vaan
yksinkertaisesti odottavat liittymistä uudelleen juutalaisveljiinsä. Kuinka
mahtava jälleentapaaminen Jaakobilla ja Joosefilla onkaan täytynyt olla!
"Ja Joosef valjastutti vaununsa ja lähti sinne isäänsä Israelia vastaan.
Heti kun hän näki Jaaqokobin, hän riensi syleilemään häntä ja itki pitkään hänen
olkaansa vasten" ( l. Moos. 46:29).

Ja kuinka mahtavaa jälleen tapaamista me voimme odottaa, jos tämän päivän juutalaiset
yhdistyvät jälleen veljiinsä, pohjoisen Israelin kadonneisiin jälkeläisiin?
Toivon ja rukoilen, että Jumala pehmittää ja avaa juutalaisten sydämet
ymmärtämään, etteivät he ole yksinään maailmassa vaan ovat osa suurempaa
perhettä kuin uskovatkaan: - kaikki isänsä Israelin (Jaakobin) poikia.

Loppujen lopuksi uudenaikaista juutalaisten kotimaata ei kutsuta Juudaksi
vaan Israeliksi, sama nimi, jonka Jumala antoi Jaakobille. Ja Jaakobilla oli
kaksitoista poikaa, ei vain kahta. Toivottavasti juutalaisten johtajien silmät
ja sydämet paitsi tiedostavat veljiensii olemassaolon Sanan perusteella, myös
tähyilevät horisonttiin ja odottavat ja ikävövät heidän ilmestymistään millä
hetkellä tahansa. Entisinä aikoina he tarvitsivat toisiansa Jumalan suunnitelman
mukaisesti, ja uskon niin käyvän lähitulevaisuudessakin.

2

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taju-de-Watson-ABA

      posketonta juttua ympäri nettiä, siitä näkee heti että sinulla on jotain pahoja ongelmia, koska olet lakannut AJATTELEMASTA, oletkohan jokin botti vain.. kone, ohjelma?...

    • psykopaatille

      PSYKOPATIA

      Narsistisen luonnehäiriön vakavin muoto on psykopatia ja edellä esitetyt narsistisen häiriön piirteet ovat luonteenomaisia kaikille psykopaateille, usein melko räikeässä muodossa. Psykopatia eroaa lievimmistä narsistisen häiriön muodoista ensinnäkin siihen liittyvän epäsosiaalisuuden ja tavallisesti tuhoa aikaansaavan väkivaltaisen käyttäytymisen takia. Epäsosiaalinen aggressiivinen käyttäytyminen on tavallisesti jatkuvaa, koska aggressiivisuus on yksilön luonteenomainen tapa reagoida kaikkiin vastaantuleviin ongelmiin, ristiriitoihin ja pettymyksiin. Tyypillistä on, ettei hän itse näe omaa aggressiivisuuttaan vaan kieltää sen.

      Psykopaatille on luonteenomaista kylmyys, tunteettomuus ja täydellinen välinpitämättömyys toisista ihmisistä. Ihmisellä, joka kärsii lievemmästä narsistisesta luonnehäiriöstä, on ihmissuhteita, mutta niiden tarkoitus on peilata hänen suuruuttansa, mahtavuuttansa ja kaikkivoipaisuuttansa. Psykopaatin tuntomerkeiksi on usein esitetty ahdistuksen ja masennuksen tunteiden puuttuminen. Psykopaatti kuitenkin ahdistuu ja masentuu helpostikin, mutta ei kohdatessaan surua ja vastoinkäymisiä, vaan joutuessaan sellaisten tosiasioiden eteen, joita hän ei manipuloimalla voi muuttaa toisenlaisiksi (Huom! Vertaa Cleckleyn psykopatiakuvaus).

      Psykopatian periytyvyyttä on tutkittu lähinnä psykopaateiksi luokiteltujen rikollisten avulla, mutta perinnöllisyyden ja kasvuolosuhteiden vaikutusta on näissä tutkimuksissa mahdotonta erottaa. Perinnöllistä on sekä kyseisillä rikollisilla että heidän vanhemmillaan todettu normaalia hitaampi autonomisen hermoston reagointi. Tämä saattaisi selittää sen, että psykopaattien kyky oppia ns. ehdollistumisen kautta on hitaampaa. He oppivat hitaammin kieltoja ja käskyjä, eivätkä opi kokemuksistaan samoin kuin nopeamman hermoston reagointikyvyn omaava. Ihmissuhdevaikeuksien liittyminen psykopatian varhaissyntyyn on kuitenkin koulukunnasta riippumatta yleisesti hyväksytty väite. Tutkijat ovat myös yksimielisiä siitä, että narsistiseen häiriöön liittyy aina jonkinasteinen häiriö vanhempien ja lapsen välisessä suhteessa. Lapsen ja hänen ensimmäisten ihmissuhteidensa, lähinnä äiti-suhteen merkitys on kuitenkin niin monimutkainen ja niin ratkaisevan tärkeä lapsen kehitykselle, että on mahdotonta esittää mitään pääasiallista, yhtä ja yleistettävissä olevaa tapahtumaketjua, joka häiriön aiheuttaa.

      http://www.sampo2002.oulu.fi/psykopatit/kehityspsykologia.htm#_PSYKOPATIA

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2005
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1706
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1345
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1164
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1161
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      940
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      926
    Aihe